Vappu - taistelevan työläisen muinaismuisto?

Foto: Kulkue Enosta, Internet

Perustettiin työväenyhdistys Töysän kuntaan. Saatiin ostettua punaliputkin. Tarkoitus oli marssia uusin, liehuvin lipuin tästä asuntoni lähistöltä kunnan keskustaan asti. Liput vain jäivät avaamatta. Rengit, piiat, suutarit, räätälit ja muut vähäväkiset eivät tohtineet vapauttaa lippuaan liehumaan lakeuksien ylle. He taivalsivat muuten vain matkansa hyväosaisten nyökytellessä tyytyväisinä. Työväen nöyryydestä oli etunsa. Seutu kuuluu niihin harvoihin Etelä-Pohjanmaan kuntiin, joissa sisällisodan aikana ei ammuttu  ensimmäistäkään punaista. Tosin listoja  täälläkin väsättiin.

Ahkerin tappolistan laatija oli lähteiden mukaan kanttori. Onneksi ei vallan kirkkoherra.

Työväen vappu urkeni Yhdysvalloista. Toukokuun ensimmäinen päivä oli perinteinen "moving-day", jolloin työväki  vaihtoi työpaikkoja ja uusi työsopimuksia. Vappuna v. 1886 järjestettiin mielenosoituksia, joissa vaadittiin kahdeksan tunnin työpäivää. Poliisit puuttuivat mielenilmauksiin. Kymmenen mielenosoittajaa tapettiin. Myöhemmin Chicagon Heinätorin rytäkässä menehtyi lisää mielenosoittajia ja jokunen poliisi. Tällä kertaa jaettiin myös oikeutta. Seitsemän kansalaista joutui nimittäin syytetyksi anarkismista ja valtion vastustamisesta. Heidät hirtettiin. Pariisissa v. 1889 kokoontunut työväen Toinen internaali päätti, että kuolonuhreja muistetaan vastaisuudessa vappuisin.

USA on suhtautunut myöhemminkin nuivasti vappuun liittyvään työväenkulttuuriin, erityisesti puna-aatteellisuuteen. Vapusta sorvattiin ensin "amerikkalaistumispäivä" (1921) ja sittemmin "uskollisuuspäivä" (1958) kommunistivainojen aikakautena.

Suomessakin oli  vaarallista toimia työväenaatteen ajajana erityisesti 1920-1930- luvuilla ja sotavuosina 1939-1944. Yhdysvaltojen kapitalistit, Euroopan natsit ja fasistit ja koti-Suomen oikeistopoliitikot eivät tahtoneet päästää nousevaa työväenluokkaa poliittiseksi vaikuttajaksi. Siksi täytyi aina vastustaa myös elinvoimaisen aatteen symboleita: punaväriä, marsseja, työväenlauluja jne. Kansallissosialistien "sosialismi" oli osaksi silmänlumetta. Myös useimmat kirkot ja kristilliset järjestöt ovat tehneet, tietoisesti tai tahtomattaan, parhaansa estääkseen köyhiä vapahtamasta itse itseään. Jopa Suomen Kristillisen Työväen Yhdistyksen perustamisessa on nähtävissä oman aikakautensa yleistä halukkuutta vastustaa sosialismin leviämistä kehittämällä työväenliikkeen oloja muuten ja tuomalla kristinuskoa esiin sosiaalisesti muokattuna vastaideologiana.

Vastaideologiaa tarjotaan edelleen vapun  Jeesus-marssien askelissa. "Vapaasuuntalaisetkin" voivat nykyään marssia, ja  jakaa joskus keittoa työttömille ja muille köyhille, mutta heidän päämotiivinsa on  usein hivuttautua sopan "siivellä" julistamaan, että synnit on sovitettu ja että Jumala tulee hoitamaan kaikki maailman ikävät asiat kuntoon ihmisten puolesta - ainakin ennen pitkää.

Perinteisellä, yhteiskunnallisiin kysymyksiin holtittoman välinpitämättömästi suhtautuvalla herätyskristillisyydellä ei ole tukenaan johdonmukaista raamatullista pohjaa. Se on yhteiskunnan hyväosaisten ja heidän tuloistaan veroin tai lahjoituksin hyötyvien kirkkojen ja seurakuntien oma väännös.  


Vanhan Testamentin rakastetut profeetat ja Nasaretin Jeesus olivat köyhien puolella rikkaita vastaan. He tiesivät "kenen joukoissa kulkea, kenen lippua kantaa".  Rikkaiden ja hyväosaisten omaisuudesta käytännössä huolta kantava, vain sielun pelastusta ja eskatologista mullistusta saarnaava,  tainnutettu herätyskristillisyyden muoto, on Jeesuksen ja  rakastetuimpien profeettojen vastaista toimintaa.

Veljet, siskot, meitä aina vain ammutaan ...

Työväkeä lahdataan ympäri maailman kaiken aikaa, luodein ja kranaatein, tai pykälin ja säädöksin. Kaikki  työväkeen kohdistuva paha suuntautuu myös kristittyyn työläiseen. Herätyksen kokenut kristitty ei kehitä ympärilleen luodinkestävää kuplaa. Hän on yhtä haavoittuva kuin kuka tahansa muu ihminen ja  kutsuttu sekä suojautumaan että suojaamaan. Jos uskova kunnioittaa Vanhan Testamentin profeettoja ja Uuden Testamentin Jeesusta, hän tarjoaa apua kaikille ahdistetuille työläisille olipa työläinen uskonnoton, muslimi, hindu tai juutalainen.

Vaan kuka nykyään on työläinen, mikä kumma on työväki?

Työläinen on köyhä monissa toimissaan tai toimettomuudessaan. Työväki on kaikkien köyhien yhteenliittymä. Nykyajan työläiseksi laskettakoon kunkin yhteiskunnan köyhin väki, joista osalla on pienipalkkainen työ, monilla pelkkä niukka työttömyyskorvaus, osalla pätkätyö, opintoraha, joillakin osa-aikaeläke työn rinnalla ja suurella joukolla vain pieni eläke. Esim. paperityöläinen on taas enemmän keskiluokkainen henkilö tuloihinsa ja varallisuuteensa nähden mutta ei tietenkään poikkeuksetta. Ammattiyhdistysliikkeet ajavat nykyään paljolti keskiluokan etuja. Harvapa tosissaan välittää  klassisesta työväenluokasta, köyhien ihmiskunnasta. Köyhillä ei ole muuta kuin almunsa yhteiskunnalta.  Heidät ovat rikkaat ja keskiluokkaiset ihmiset tällä tavoin alleen nujertaneet.

Kristitty ei voi olla sortajan puolella. Joka kutsuu itseään kristityksi ja herätyksen saaneeksi ihmiseksi, hänet on profeettojen ja Jeesuksen hengen puolelta kutsuttu samalla työläiseksi ja työväenluokan elinolosuhteiden parantajaksi. Vain köyhät ovat Jeesuksen silmäteriä. Rikkaat kyllä huolehtivat itsestään muiden rikkaiden tuella köyhiä vastaan.

Millä työväen liput on nykyaikana rullattu kiinni? Suomessa on vapaa kokoontumisoikeus eikä punaisiakaan lippuja ainakaan toistaiseksi revitä maahan. Lippujemme sulkijat punotaan kokonaan muista säikeistä: köyhyyden, työttömyyden ja sairauden häpeä, korvauksien almuihin tottuminen ja henkinen laitostuminen, henkiset ja hengelliset huumeet - viihde, televisio, uskonnollisista kokemuksista päihtyminen ja seurakuntatyö - ja fyysiset huumeet. Yksi on huumeiden ystävä, toinen juopottelun, kolmas muiden kokemusten metsästäjä. Löytyy vielä pelureita, urheiluhulluja, monomaanikkoja stereofonisesti suuntaan ja toiseen.

Työväenluokan ihminen on nyt sidotumpi kuin koskaan aikaisemmin. Työläistä hiertää eliittiä ja keskiluokkaa palveleva eduskunta, keskiluokan etuja ajava ammattiyhdistysliike "pohatta-johtajineen", porvarillinen kirkko ja rivien välistä luettuna oikeistoaatteiset hengelliset seurakunnat, ja sitä kalvavat työväelle ominainen oma luokkahäpeä,  turtumus, laitostuminen ja niin ruumiin kuin hengen päihteet.

Vappu on koko työväenluokan muistopäivä. Taistelevaa työväkeä ei nimittäin keskuudessamme käytännössä tapaa.

Johannes

(Muok. 15.12.2016)