Ilkka uutisoi taannoin lääkkeettömän huumehoidon jääneen Suomessa ”korvaushoidon jalkoihin”. Jokunen vuosi sitten Suomessa hakeutui vuoden aikana hoitoon yli 10 000 huumeiden käyttäjää. Hoidettavien määrä ei ole tästä ainakaan laskenut.
Suurin osa hoidoista toteutetaan avohoidossa ja lääkkeisiin perustuen. Hoito olisi mahdollista suorittaa kodinomaisissa yhteisöissä ilman rauhoittavia tai korvaushoitolääkkeitä yhteisölliseen tukeen ja päihteettömään päivärytmiin pohjaten. Lääkkeetöntä hoitoa tarjoaa mm. Hietalinna-yhteisö. Ilkan mukaan maassamme on ainoastaan 80 hoitopaikkaa lääkkeettömälle, yhteisöhoitoon perustuvalle hoidolle. Asiakkaan hoitoon käytetään 1-6 kuukautta.
Käytännölle on selvä syy. Yhteisöhoito Hietalinna-yhteisön kaltaisissa hoitokodeissa on yhteiskunnalle paljon kalliimpaa kuin huumeongelmaisen käsittely avohoitopisteissä pääosin lääkkeisiin turvaten. Huumeongelmaisen hoito vaatii pitkää pinnaa niin hoidettavalta kuin hoitajilta. Puoli vuotta on varsin lyhyt hoito ongelman kehittymisen koko kehityskaarta silmälläpitäen. Käytännössä yhteisöhoidon jälkeen tarvitaan riittävän pitkä avohoitokontakti, jonka pitäisi luonnollisesti jatkaa mahdollisimman tarkasti lääkkeettömyyden periaatetta. Useille huumeongelmaisille ei voida tällaista, tehokasta hoitoa rahasyistä tarjota ja useat eivät ole siihen vielä itse valmiita.
Periaatteessa on epäjohdonmukaista, jopa vaarallista, yrittää hoitaa huumeongelmaa tai alkoholiriippuvuutta huumaavalla tai rauhoittavalla lääkkeellä jonkin akuutin, selväpiirteisen vaivan lääkitsemisen jälkeen (esim. delirium). Korvaavista lääkkeistä mm. Subutex on rinnastettavissa huumausaineeseen. Se on ymmärrettävissä lääkkeeksi vain osana asiakkaan hallittua hoitoprosessia.
Toisaalta – miten hallitusta hoitoprosessista lopulta on kysymys, jos ensimmäinen huumausaine käytännössä vain korvataan toisella aineella, jota sitäkin on mahdollista käyttää ”pimeillä markkinoilla” huumausaineen tavoin? Totuttaako toinen huumausaine olemaan käyttämättä ensimmäistä? Sitä sopii epäillä. Olosuhteiden vaihtuessa tapaavat myös lääke- ja huumausaineet vain vaihtua ellei jotain ratkaisevaa tapahdu käyttäjän korvien välissä. Siihen taas tarvitaan oma erityinen kehitysprosessi, joka edellyttää paljon vaivaa käyttäjältä itseltään ja hänen auttajiltaan.
Huumausaineiden käyttäjien runsas hoitoon hakeutuminen on myös merkki yhteiskunnalle huumeongelman kypsymisestä kalliiksi ja vaikeasti hoidettavaksi kysymykseksi. 10 000 hoidettavaa kertoo, ettei yhteiskunnassamme ole nähtävästi varaa vapauttaa huumeita edes lievimmästä päästä ja ettei sillä ole varaa sen enempää tinkiä tullin, poliisin ja rajavartiolaitoksen tasosta torjua huumeita. Huumeet tulevat yhteiskunnalle erittäin kalliiksi ja hinta vain tästä kasvaa, mikäli hoidon tasoon halutaan parannusta.
Johannes
