Foto: Wikipedia
Runoilija ja aforistikko Mirkka Rekola kiteyttää Teemu Järventien haastattelussa (AL 14.7.-12) eräistä olennaisista nyky-yhteiskunnan arvo-ongelmista aforistisen tiivistä jälkeä. Rekola puhuu sivistyskriisistä, joka johtuu humanismin ja uskonnonopetuksen alasajosta. Ihmistä ei enää arvosteta kuin rahassa mitaten. Myös sivistysyliopiston alasajo huolestuttaa Rekolaa, koska yliopistot ovat varhemmin pitäneet esillä myös humanismin arvoja alkaen antiikin Kreikan filosofikouluista.
REKOLAN TEESIT
Kun inhimillisyys ja sivistys ovat alasajetut, seuraa Rekolan mukaan näköalattomuutta, masennusta, väkivallan kasvua, itsemurhia, lasten huostaanottoja ja yleistä pahoinvointia. Miksi alasajo on tapahtunut? Rekola viittaa arvomuutokseen: ”Ihmisellä nähdään vain välinearvo. Hänen pitäisi olla vain tuottava ja kuluttava yksikkö.” Tämän kovuuden ideologian vastakohta on humanismi, jota välinearvoisuuden ideologiaa ajavat markkinavoimat vastustavat, sillä humanismi on Rekolan mielestä jokaisen yksilön puolella. Ihmisellä on mittaamaton arvo itsessään. ”Jos rahan kuvan sijaan nähtäisiin ihmisen kuva, kulutusyhteiskunta romahtaisi, mutta onnellisuus kasvaisi. Mutta esikuvat, niin nuorten kuin aikuisten, ovat niitä, jotka tekevät paljon rahaa ja edistävät siten kulutusta – ja maailman tuhoutumista.” Rekola hämmästelee miksi Euroopasta puhuttaessa keskustellaan vain rahasta ja sivuutetaan kulttuurien Eurooppa. ”Koska maanosastamme ei osata puhua ilman rahaa, on se saanut aikaan sen, että meiltä puuttuu merkityksien etsintä. Jos elämällä ei ole mieltä, se pitää sille antaa.” Merkityksen löytäminen on kumminkin vaikeata napanuoran katkettua humanistiseen perintöön. Yksin inhimillisyyttä ei ole alasajettu. Romukoppaan ollaan peittelemässä myös koko humanistinen sivistysperintö.
Rekola pelkää, ettei nykyihminen pysty ilmaisemaan emotionaalista maailmaansa taiteellisen ilmaisun näivetyttyä. Kirjallisuus ja kaikki taide olivat antiikin sivistysihmisen itseilmaisun kanavia. Kautta aikojen ihminen on etsinyt elämän mieltä korkeammasta hengenelämästä. Nyt henkisyys on kuihtumassa ja historian taju – maailman kaikkien kulttuurien perusta – hämärtymässä. Synnyimme yksilöinä, kuolemme kopioina. Rekola murehtii esimerkiksi 10 – 12 -vuotiaita tyttöjä, joille on tärkeintä jäljitellä rockvideoiden naisia. Näin käy kun koko hengenperinnön käsitetään olevan vain tässä ja nyt.
Humanismin alasajo ja historian ymmärtämisen kriisi tulee esille myös painostuksessa vähentää koulujen uskontotuntien määrää ja välineellistää yliopisto-opetus. Rekola tähdentää uskonnon kuuluvan erottamattomana osana kulttuuriperintöön. Tuntimäärää ei tule vähentää mutta opetuksen on liityttävä tiiviimmin oppilaiden ikäryhmän maailmaan. Kulttuuria ei voi välittää ilman herkkiä kosketuspintoja. Yliopistomaailma – varhemmin humanistisen sivistyksen kehto – on muuttunut Rekolan mielestä tuotantolaitokseksi. Siihen sijoitetaan rahaa ja työtä, ja sen tulee tuottaa mahdollisimman taloudellisella tavalla tutkintoja ja tämän ohella palvella tiiviimmin liike-elämää. ”Tämän päivän yliopistojen hallituksissa istuu akateemisen maailman ulkopuolelta liike-elämän edustajia, jotka tuovat edustamansa maailman toimintatapoja ja –ajattelua yliopistoon.” Mutta pitääkö yliopistot todella synkronisoida kvartaalitalouteen, jossa ylhäältä, taskulaskin kourassa, määrätään kuinka paljon pitää julkaista ja koska?
MIKSI NS. SIVISTYNEISTÖ EI VEDÄ HÄTÄJARRUA?
Ennen Rekolaa pieni tamperelainen kaupunkilehti julkaisi 1990-luvun loppupuolella Erno Paasilinnan kulttuurikriittisen kirjoituksen. Paasilinna arvosteli niin nousevaa rahan valtaa kuin kirkkoa sen ahneudesta. Tämä suututti tuolloin erään luterilaisen kirkon talousjohtajan. Rekolan ja Paasilinnan kirjoitukset ovat samassa rintamassa mutta eri ajassa. Ne viittaavat todelliseen trendiin. On hämmästyttävää miten vähän huomiota humanismin näkökulmasta esitetty yhteiskuntakritiikki on tosiasiassa herättänyt. Voi vain kuvitella millaisella intensiivisyydellä nyt edesmenneet suuret filosofit kuten Erik Ahlman, Urpo Harva, Sven Krohn mutta myös George Henrik von Wright olisivat aiheesta nykypäivinä kirjoitelleen ja puhuneet. Toki jotain kirjoitellaan ja seminaareissakin ”yskähdellään”, mutta minkä takia ja minkä puolesta ns. älymystö äänekkäämmin vaikenee kuin puhuu?
Se, mitä Rekola niin huolestuneena esittää, koskettaa lopulta sangen vähän hyväosaisia. Yliopistojen professorit, apulaisprofessorit ja lehtorit – akateemisen maailman terävin kärki – elävät omalla suljetulla hyvinvointivyöhykkeellään. He kaikki hyötyvät palkassaan ja suurissa eläkkeissään nykyisestä humanismin ajasajosta ja rahan vallasta yliopistossa. Kaikki terävimmässä kärjessä eivät pidä yliopistomaailman hengen muutoksesta, mutta monet heistä ilmeisesti osaavat tyydyttävästi tilanteeseen sopetua. Sama syy välinpitämättömyyteen koskee myös muita taloudellisesti hyväosaisia ryhmiä. Sivistyneistössä opettajat, lääkärit, psykiatrit, arkkitehdit, insinöörit, papit ja kirkkoherrat saavat sitä enemmän palkkaa ja muita etuja mitä tarkemmin jäljittelevät ”huiluillaan” markkinatalouden nykyistä muotisävelmää. Sivistyneistöstä vain pienituloiset taiteilijat ovat sillä paikalla, jossa erotetaan humanismin alasajon ääniä. Kun raha puhuu, sydän vaikenee ja henki kuolee.
ARVOTON ARVOKUMOUKSEMME
Rekolan humanismin puolustuspuhe ei kenties ole vielä humanismin muistopuhe. Humanismin tosiasiallisen alasajon – juhlapuheet asiasta erikseen – syynä on arvoprobleema. Kulttuurissamme perinteisesti vaikuttaneet itseisarvot ovat postmodernissa ajassa menettäneet pitävän arvopohjansa. Kun itseisarvoja ei ole, arvot käyvät enemmän suhteellisiksi, normeista tulee vapaasti liikkuvia ja tavoista täysin likimääräisiä. Olemme jo monessa kohdin siirtyneet ns. valkoisen roskaväen kulttuuriin. Rekolan argumentointiin kuuluu implisiittisesti mukaan teesi: jokaiselle ihmiselle kuuluu itseisarvo. Tämä on kulttuurimme kallis perintö erityisesti alkaen valistuksen ajasta, Rousseaun kulttuuri-idealismista ja erään kaikkien aikojen älykkäimmän filosofin Immanuel Kantin moraalifilosofiasta. Ihminen on aina arvo itsessään. Tällä ideologialla sivistettiin 1700- ja 1800- lukujen Eurooppaa, päätettiin orjuus ja lopuksi kuolemantuomiot. Samaan ihmisarvoa kunnioittavaan rintamaan liittyi kristillisen maailman eettisesti ymmärtävin osa, esimerkiksi kveekarit, jotka humanistisuutensa vuoksi ystävystyivät villien intiaanien kanssa. Myöhemmin humanismin perintö innoitti työväenliikettä, kristillistä työväenyhdistä ja demokraattisia sosialisteja.
Humanismia ja inhimillisyyttä tähdentävää kristinuskon suuntausta vastusti herra-orja- asetelmallaan ”aristokraattinen” filosofi Nietzsche. Antiikin humanismi hyväksyi orjuuden eikä pitänyt kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina, huomautti hän. Nietzsche saarnasi uuden, tulevan johtavan ihmistyypin, ns. yli-ihmisen puolesta ja taisteli niin kristinuskoa kuin sosialismia vastaan.
Postmoderni kulttuuri ja postmoderni filosofia nostivat himon, tyydytyksen, lihan ja ruumiin sydämen sivistyksen, sivistyksen ja hengen edelle. Nyt olemme saaneet keskuutemme mitä kulttuurissa tilasimme: runsaasti ns. yli-ihmisiä. He ovat psykopaatteja, narsisteja tai muuten huomionhakuisia ihmisiä korkeissa asemissaan talouselämässä, politiikassa tai yliopistomaailmassa. Heitä jäljittelee liuta ihailijoita kaikissa yhteiskuntakerroksissa. Nämä eivät arvosta historiaa, menneen ajan suuria filosofeja ja uskonnonopettajia, vaan kuvittelevat ajanlaskun alkaneen tosiasiassa heidän itsensä syntymästä. Ovathan he oman elämänsä vapahtajia. Koska heitä ei ole koulittu kunnioittamaan ihmisen arvoa, he tuntevat vain oman, mittaamattoman arvonsa, eivät usko ehdottomaan moraaliin, eivät kunnioita Jumalaa eivätkä uskontoa, mutta pitävät omaa tarvetyydytystään ensimmäisellä sijalla. Nykyajan kulttuurillinen hirviö, antikristus, välineellistää jokaisen ihmisen ja kaikki ideologiat mutta pitää oman elämänsä arvoa itseisarvona. Korkeintaan vasta kuoleman lähestyessä hän rupeaa sovittelemaan omaa elämää suurempien voimien tai tekijöiden kanssa. Tällöinkin hänen pontimenaan on saada itselleen jotain lisäarvoa tai muuta hyötyä.
UUSI SUUNTA
Ei ole kuitenkaan syytä pelätä humanismin ja humanistisen kristillisyyden täydellistä kuolemaa. Valistuksen ajan humanismi ja kulttuurissa tätä ennen sivussa vaikuttanut alkukristillinen perinne, jota esimerkiksi fransiskaanimunkit kantoivat mukanaan, tuotti antiteesiksi kapitalismin. Kapitalismille syntyi antiteesi sosialismi. Mutta myös sosialismi ajautui jännitteeseen modernin yhteiskunnan kanssa. Voimme pitää postmodernia Eurooppaa uusimpana yhteiskunnallisen kehityksen synteesinä. Kehityksessä mikään piste ei voi muodostua lopulliseksi. Siksi myös postmoderni Eurooppa epäinhimillisine arvoineen ja humanismin häpäisemisineen on välivaihe. Mikä ajaa yhteiskuntamme uuteen arvokumoukseen ja tällä kertaa inhimillisempään suuntaan?
Ellemme luovu yksilön egon tyranniasta ja kulutuksen ja tämän mahdollistavan rahan palvonnasta muuten, niin viimeistään tuleva energiakriisi, vesivarojen väheneminen, ilmaston kuumeneminen ja viljelymahdollisuuksien kaventuminen ja paikallisen tuotannon kasvattaminen pakottavat muuttamaan arvoja ja etsimään uudestaan elämälle suurempaa mieltä kuin muiden hallitseminen, alistaminen, kulutus ja joukkojen idoliksi nouseminen. Uusin sosiaalinen ihmistyyppi kehittyy uusimman epäsosiaalisen ihmistyypin rinnalla ja ensimmäinen tulee voittamaan toisen, koska tämä toinen on jo nyt ja erityisesti uusissa olosuhteissa elinkelvoton. Uuden epäsosiaalisen ihmistyypin karkein muoto on koulumurhaaja, joukkomurhaaja ja terroristi. Heille on kehittynyt persoonallisuus, joka on niin uusi, etteivät psykologia ja psykiatria voi sitä vanhoista opeista käsin täysin ymmärtää eikä diagnosoida.
Mirkka Rekola sanoo: ”Se, mitä on pidetty hyödyttömänä, voikin nyt olla kaikkein tärkeintä.” Tulevaisuudessa ihmiselle on kaikkein oleellista saavuttaa kyky jakaa omastaan, supistaa kulutustaan, antaa voimiaan toisten hoitamiseen, ja taju nähdä itseisarvo kärsivässä ja uhatussa elämässä. Koska ympäristö vaatii ihmistä kehittymään epähumaanista ”kerskauskulttuurista” seuraavalle asteelle, todella voimakkaat ihmiset sopeutuvat ja muuttuvat, heikot – monet nykyajan vahvoista – taas kuolevat tai ajetaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Silloin taide, filosofia, uskonto ja tiede palvelevat ihmiskuntaa nykyistä paljon terveemmässä muodossa.
Johannes
(15.7.2012)
(15.7.2012)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti