Foto: Deneb
Keksin James Hirvisaaren blogista kuolemaa koskevan kirjoituksen. Vastasin siihen lyhyesti, ja Hirvisaari kirjoitti vielä lyhyemmin. "Olemme nussimisen tulos, kurjaa mutta samalla vapauttavaa". Minulle jäi tunne kuin hän potisi jossain määrin toista aikamme henkistä kansansairautta, kyynisyyttä (ensimmäinen on kritiikitön, yltiöpäinen liberalismi-internationalismi).
Biologisesti katsottuna meillä on kulunut monta sataa tuhatta vuotta ruumiillisuudessa yksin tässä ihmisen olomuodossa. Eihän ruumiillisuus ole itsessään pahasta, mutta ihmisen ja eläimen sukupuolisuus ovat erilaisia, eläimellä tavallisesti viatonta ja tarkoituksenmukaista mutta ihmisellä viattomuuden ohella viallista - kuten raiskaukset, homoseksuaalisuus, muut sukupuolisuuden epäterveet muutokset jne. - jotka eivät liityy niinkään ruumiillisuuteen vaan yksilökehitykseen, kulttuuriin ja kulttuurikehitykseen. Toisaalta ihminen ei ole tästä ja monesta muusta syystä vain ruumiillisuutensa rakentama. Me kaikki normaalisti kehittyneet ihmiset olemme ruumiillisen, henkisen ja hengellisen kehityksen tulosta. Takanamme on pitkä ruumiin evoluutio, pitkä kulttuurihistoria ja lyhyempi tai pidempi henkinen ja hengellinen persoonallisuuden kehityshistoria. Lisäksi sielun "evoluutio" on avoin kysymys. Tästä kaikesta aineksesta on vaikea sitten katsoa, että juuri "tuo" tai vain "tämä" on tehnyt meistä itsemme. Ja toisaalta tulemisemme on aina myös kesken, vasta jokin myöhemmin lopulta näyttää miksi tulimme - jos silloinkaan,
Se että elämä voi päättyä hetkenä minä hyvänsä on tärkeä tai tärkein ajallinen mittamme itseemme ja muihin päin. Heideggerin mukaan elämä on jatkuvaa kuolemaan päin kulkemista. Kuoleman rajan näkeminen suhteuttaa nykyhetkemme, tekomme ja suunnitelmamme vähintään ruumiilliseen ja toiminnalliseen katoavaisuuteen (näkyvässä maailmassa). Yksi näkökulma, jota olen itse viime aikoina ajatellut, on ollut suhde sosiaaliseen merkitykseemme.
Ajatellaan 1950- ja 1960- lukujen suuria tiedemiehiä, taiteilijoita, poliitikkoja ja sotilaita. Vaikka kaikki he ovat joko kuolleet tai vanhentuneet sosiaalisesti toimintakyvyttömiksi entisiin voimiinsa nähden, maailma tulee tänään loistavasti toimeen ilman heitä. Vain joidenkin henkilöiden keskeiset teot tai keksinnöt tai tuotokset ovat yhä vaikuttamassa. Jokainen persoonallisuus on maailmassa, sen suuressa mittakaavassa, täysin korvattavissa. Olemme näinkin osittain jo kuolleita tänään, kuolleita suhteessa siihen, että olisimme kukaan itsessämme korvaamattomia. Narsismi ja jopa tavallinen itserakkaus kuuluvat niihin elämän harhoihin, jotka kuolemaan päin kulkeminen ajattelun ja tuntemisen prosessina voi selvittää ja poistaa.
Johannes
