Joukkomurhat kollektiivisen psykoosin ilmauksina

"Väkivalta on lujasti kiinnittynyt koko eurooppalaiseen kulttuuriperintöön."

Norjalainen joukkomurhaaja Anders Behring Breivik on yksi lisäluku Euroopan väkivaltahistoriassa. Breivik surmasi lähes sata ihmistä. Kun mustasurma keskiajalla koetteli, juutalaiset - Kristuksen surmaajat, kuten heitä haukuttiin - valittiin syntipukeiksi. Eräässäkin Saksan kaupungissa heitä poltettiin elävältä 2000 henkeä. 


Ei pidä kysyä onko vain Breivik sairas, psykoottinen tai psykopaatti. Hän on osa Euroopan kokonaisuutta. Ja laajemmin, maailman ilmaus. Kuinka sairas itse maailma on ja mistä syystä? 


Uskonnollinen ja poliittinen fanatismi ovat ehkä kollektiivisen psykoosin ilmausta. Maailmassa saatetaan kärsiä psykooseja niin yksilö- kuin joukkotasolla. Stalinin lapsuus oli surkea, samoin Hitlerin. Varmaankin monen uskonnollisen johtajan taustalla on myös häiriintynyt kehitys.

Psykoottisuutta kollektiivisella tasolla esiintyy  kenties siinä, että häiriintyneet ihmiset eri puolilla yhteiskuntaa heijastavat henkilöhistoriansa pimeitä puolia maailmaan projisoiden omista oireistaan muka uskonnollisia tai yhteiskunnallisia ilmiöitä. He tuottavat harhaisuutta maailmaan ja vetävät puolelleen erityisesti samoista oireista kärsiviä. 

Tasapainoisesta, henkisesti hyvin kehittyneestä, oman itsensä ja ympäristönsä kanssa sovussa elävästä henkilöstä ei saa tekemälläkään fanaatikkoa uskonnon tai politiikan leireihin. Hänestä ei tule kunnon "herätysihmistä". Kristittynä hän katsoo Jeesus-lapseen ja Jumalan valtakunnan sanomaan, toivon ja kasvun symboleihin, poliitikkona hän seuraa humanismin ja demokratian jälkiä. 


Tässä maailmassa kasvaa joka hetki nuorukaisia aikuisiksi pelkoa, tuskaa, ahdistusta, syyllisyyttä, tunnottomuutta ympärillään. He ovat herkkiä kaikille kuoleman, kärsimyksen ja tuhon kollektiivisille kuville maailmassa niin uskonnon kuin politiikan ilmaisukentillä. Kuolema, tuho, helvetti ja kosto sointuvat heidän levottomaan ja kypsymättömään sielunrakenteeseensa.

Johannes


(Muok. 15.12.2016)

Homoille hitunen ymmärtämystä kiitos, ja homoilta lisää suvaitsevaisuutta

Foto: Internet

Homot järjestivät vähän aikaa sitten jälleen kulkueensa Helsingissä. Tällä kertaa ei suihkutettu pippurisumutinta päälle tai sellaisesta ei raportoitu. Ehkäpä asenteet ovat taas vähän muuttuneet. 


Kun koetin ensi kerran avata ymmärrystäni homoudelle (homouden voi käsittää koskevan yleisesti myös lesboutta), kuvittelin maailman, jossa kaltaiseni heterot ovat vähemmistönä ja itse kuuluisin siihen. Homojen maailmankuva ja vaatimukset tulisivat esille Raamatusta - tai vastaavasta pyhästä kirjasta - seurakuntajulistuksesta (uskovaiset), ja lähes kaikkialla samaa sukupuolta olevat parit kävelisivät käsikynkkää. Olisin rakastunut korviani myöten somaan tyttöön ja mieli tekisi päästä hameen tuntumaan, ja - haaveena - jopa naimisiin. Sitten minulle sanottaisiin: Saat olla hetero, jos tykkäät, mutta uskovaisena heterona et tämän tytön kanssa harrasta hirvityksiä etkä suurin surmin puhu vihkimisestä.  


Tuo kuvitelma auttoi itseäni kehittymään käsityskyvyssäni alkuun ja jaan sen luottavaisesti toisille. 


Toisaalta välillä minua harmittaa homojen itsensä räikeä asiansa lobbaus, missä tavan takaa vakuutetaan oman suuntauksen luonnollisuudesta ja vaaditaan tasa-arvoa joka suuntaan, ja vieläpä kirjoitetaan joskus halveksuen heteroista. 


Suvaitsevaisuutta saa ja pitkääkin vaatia, mutta samalla on hyväksyttävä se, etteivät läheskään kaikki heterot suvaitse homoseksuaalisuutta ns. luonnollisena seksuaalisuutena vaan pitävät sitä jonkinlaisena erikoisuutena, kehityshäiriönä tai sosiaalisen elämän kulttuurisidonnaisena kummallisuutena.

Johannes

(Muok. 1.1.2014, 15.12.2016)