"Maria ja Jeesus" (lähde: Internet)
Tuntuu hämmentävältä lukea, miten tutkijatohtori Johanna Hurtigin työtä kirkolliseen yhteyteen sijoittuvan, lasten ja alaikäisten hyväksikäyttöön liittyvän pahan käsittelemiseksi Rohkeus-blogissa kommentoi juuri Mikael Vuorinen, ja vielä siten, että hän varovaisesti mitätöi rohkeuden prinsiipin Hurtigin työssä ja asettaa rohkeuden arvon mielestäni kokonaan toisaalle eli ääriliberaaliin seksuaalikäsitykseen ja sen esilletuomiseen tiedemaailmassa. Tuskinpa tuota enempää voisi Hurtigin kirjoitusta käyttää aasinsiltanaan oman kuningasajatuksensa korottamiseksi.
Hurtig kysyy kirjoituksessaan "Kyseenalainen kunnia" (16.6.-14): ”Nähtiinkö tutkimusaiheeni erityisenä siksi, että se otti kohteekseen suomalaisen uskonnollisuuden, siinä olevat mahdolliset piiloutuneet ja vaietut ongelmat, moraaliset ristiriitaisuudet? Koskinko tutkimuksellani tabuun, kun otin kohteeksi pyhään kätkeytyneen pahan?”
Moraalinen ristiriita on ymmärtääkseni erityisesti siinä, että hengellinen yhteisö toisaalta korostaa synnin pahuutta tai ainakin kartettavuutta ja saarnaa parannuksen sanomaa osana sovituksen kontekstia, mutta samalla paradoksaalisella tavalla sallii lasten ja alaikäisten hyväksikäyttöä joko ”katsomalla toiseen suuntaan” tai pitämällä käsityksen totaalisesta armahduksesta niin korkealla, että uhrille jää mahdollisuudeksi vain joko antaa anteeksi tai tässä epäonnistua ja syyllistyä anteeksiantamattomuuteen – samalla kun tekijä saa synninpäästön eikä hänen oman parannuksensa kestävyyttä pidetä tarpeeksi silmällä. Jos tällaiseen kiinnittää huomiota, voi saada itse tuomion osakseen: Oikea kristitty ei ole ”tuomitseva” ja ”pitkämuistinen”. Vaikka Hurtig vaatimattomalla tavalla kieltää tehneensä jotain erityisen rohkeata, on tällainen totuuteen ja suoruuteen pyrkiminen aina rohkeata ja tervetullutta toimintaa.
Vuorinen taas pitää rohkeutena puolustaa tiedemaailmassa lapsen seksuaalisuuden ja samalla myös alaikäisen ja aikuisen välistä suhdetta eräisiin tutkimuksiin vedoten:
”(…) väkivallasta ja hylkäämisestä p u h d i s t e t t u aito seksuaalinen kokemus lapsella ei aiheuta tilastollisesti merkitsevää ongelmaa lapsen myöhemmälle kehitykselle. Siten myöskään mitään terapiaa ei näissä väkivallattomissa tapauksissa tarvita.”
Vuorinen kumminkin ymmärtää sen, että oikeuteen asti menneissä lasten ja nuorten hyväksikäyttötapauksissa lasta tai nuorta vanhempi henkilö on aina käyttänyt jotain voimaa, joko henkistä tai fyysistä, taivuttaakseen rikoksen uhrin epänormaalin seksuaalisen tyydytyksensä välikappaleeksi. Sellainen menettely on yleisintä. Houkuttelu, turvan ja kuuntelun tarjonta, lahjonta, eristys ja kiristys ovat väkivaltaa, vaikka väkivallan muoto hahmottuu kokonaan nähtäväksi vasta lapsen hyväksikäyttöön tähtäävän toiminnan lopullisessa toteutumisessa. Osa pedofilian alan hyväksikäytetyistä lapsista on niin pieniä, etteivät nämä edes ymmärrä puhetta!
Lapsen ja nuoren ja näitä vanhempien ihmisten kesken ei ilmene koskaan tasaveroista, väkivallasta ja hylkäämisestä puhdistettua suhdetta. Lapsen ja lapsen, ja nuoren ja nuoren välillä taas kulminoituvat kypsyys- ja kokoerot. Vahvempi ja kypsempi sanelee asiat. Lapset ja nuoret tarvitsevat suojelua keskuudessaan ja tietysti suhteessa heitä vanhempiin ihmisiin. Väkivallasta ja hylkäämisestä puhdistettu seksuaalisuuden raja on jopa epäselvämpi kuin kuuluisa ”veteen piirretty viiva”.
”Rohkeutta kaikille tieteellisen totuuden etsintään”, lopettaa tieteellisiin kysymyksiin nyt ”keskittynyt” Vuorinen. Hän on keksinyt tiedemaailman periaatteellisen lähtökohtaisen arvovapauden (tutkimustapaa ja lähdekritiikin arvoja lukuunottamatta). Tieteen nimessä voidaan esittää erilaisia (jossain suhteessa riittävästi perusteltuja) käsityksiä laidasta laitaan. Myös natsi-Saksan tutkijoilla oli esitettävinään monenlaisia ajatuksia, ja he myös tekivät erilaisia tieteellisiä kokeita ihmisillekin. Se, että jokin määrätty käsitys tai tutkimustulos esitetään tiedemaailmassa, ei tue esimerkiksi pedofilian oikeutusta Suomessa. Mistään muualta ei Vuorinen tosin voi löytää tukea omille ajatuksilleen. Hän kirjoittaa ”selkä seinää vasten.” Onko se myös rohkeata vai ei jää myöhemmin arvioitavaksi.
Johannes
