Jussi Halla-ahon teksti "Muutama täky Illmanin Mikalle" (3.6.2008) koitui miehelle tuomioksi kolmessa eri oikeusasteessa. Kirjoituksen pontimena oli kansalaisaktivisti Seppo Lehdon saama, oloissamme harvinainen ehdoton vankeustuomio "törkeistä kunnianloukkauksista", "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan", ja "uskonrauhan rikkomisesta" (2 v 4 kk) isoine, usean kymmenen tuhannen euron korvausvelvollisuuksineen ja Halla-ahoa askaroittanut oikeuden kanta, jonka mukaan Muhammadin asema islamissa on pyhä ja tämän takia Muhammadin loukkaaminen on Suomessa laitonta. Asiantuntijana "draamassa" käytettiin professori Hämeen-Anttilaa. Tapaus kävi lävitse kaikki oikeusasteet. KKO kovensi (2012) lopuksi tuomion "uskonrauhan rikkomisesta" ja lisäsi uutena päätöksenä "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" 50 päiväsakkoon. Huomattakoon, että oikeusistuimissa on tuomittu pahoinpitelyistä keskimäärin 35 päiväsakkoa.
SAMASSA MAASSA KAKSI ERI USKONTOA ERI ASEMASSA
Halla-aho:
"Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja Tampereen käräjäoikeuden kanta siis on, että profeetta Muhammadin loukkaaminen on laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä.
"Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja Tampereen käräjäoikeuden kanta siis on, että profeetta Muhammadin loukkaaminen on laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä.
(Toisaalta professori Hämeen-Anttila osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla.)"
Tuomitun "uskonrauhan rikkoja ja kansankiihottaja" Halla-ahon huomautus kristinuskon tai sen pyhien hahmojen pilkkaamisen syytekynnyksen erilaisuudesta islamiin nähden on mielestäni oikean suuntainen yksin jo sillä perusteella, ettei ainakaan nykyaikana ole oikeutta juuri käyty Jeesuksen loukkaamisen tiimoilta. Kuuluisin vanha tapaus liittyy varmaankin kirjailija Hannu Salamaan.
Salaman jumalanpilkkatuomio juontaa juurensa v. 1964 julkaistusta "Juhannustanssit" romaanista ja kirjan erään henkilön "jumalanpilkkasaarnasta". Tuomio (v. 1966) oli ehdollinen. Kustantajalle määrätyt sakot poistuivat korkeimman oikeuden tuomiossa. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen kumosi Salaman tuomion armonanomuksen pohjalta myöhemmin. Pilkkatuomion aiheuttanut kirja sensuroitiin kuitenkin 1990-luvulle asti.
Salaman jumalanpilkkatuomio juontaa juurensa v. 1964 julkaistusta "Juhannustanssit" romaanista ja kirjan erään henkilön "jumalanpilkkasaarnasta". Tuomio (v. 1966) oli ehdollinen. Kustantajalle määrätyt sakot poistuivat korkeimman oikeuden tuomiossa. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen kumosi Salaman tuomion armonanomuksen pohjalta myöhemmin. Pilkkatuomion aiheuttanut kirja sensuroitiin kuitenkin 1990-luvulle asti.
Millaista pilkkaa Salaman kirjassa harjoitettiin? Humalainen muurari sanoo mm. näin:
"Ja totisesti minä sanon teille, kun tulee päivä niin te huudatte täällä on Herra ja tuolla on Herra ja jokapuolella Herra ja hiialahiiala mutta te ette enää muista että Jeesus seurustelee vakituiseen tiineen aasintamman kanssa koska Jeesus ei ole mikään tuhkamuna." Linkki
Jos tämä ei ollut jonkun mielestä uskonnon pyhän hahmon pilkkaa, sopii yrittää julkistaa Suomessa romaani, jossa vastaavasti puhuttaisiin Muhammadista ja aasintammasta. En usko, että kirjailijoistamme yksikään lähtisi moista yrittämään. Kristinuskoa koskien ajan katsottiin taas niin muuttuneen, että 1990-luvulle päästäessä luovuttiin Salaman aikanaan rikolliseksi tuomittujen katkelmien "siistimisestä".
Kuvataiteilija Harro Koskinen taiteili 1960-luvulla sarjan "sikakuvia". Niihin kuuluivat Suomen vaakunaa mukaileva "Sikavaakuna" ja Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta tehty toisinto "Sikamessias", joka esiteltiin taideyleisölle v. 1969 näkyvimmällä paikalla Helsingin taidehallissa 23. Nuorten näyttelyssä. Siihen reagoitiin kielteisesti jopa Sveitsissä asti. Erään maallikkosaarnaajan tekemä rikosilmoitus taiteilijasta johti poliisitutkintaan ja jumalanpilkka-tuomioon. Juttu eteni aikanaan korkeimpaan oikeuteen, joka tuomitsi taiteilijan päiväsakkoihin niin jumalanpilkasta kuin valtakunnan vaakunan häpäisemisestä.
Koskisen aikanaan kertaalleen tuomittu "Sikamessias" on kuitenkin myöhemmin nauttinut vapaamielisessä ajassa "eläkepäiviään" kunnioitetulla paikalla Valtion taidemuseon suojissa osana nykytaiteen museon Kiasman kokoelmaa. Se hyväksyttiin viimeksi Kouvolan Poikilon juhlanäyttelyyn, joka kuuluu Suomi 100 vuotta -näyttelyn piiriin. KS
Vuonna 1981 Ylen radiokanavalla luettiin kristittyjen yleisenä pyhäpäivänä vapaa-ajattelija Timo I. Vasaman pakina "Kirje Jeesukselle". Teksti ei aiheuttanut kantelusta huolimatta tuomiota jumalanpilkasta, mutta oikeuskansleri huomautti, ettei vastaavaa saa jatkossa tapahtua. Kirje on muodoltaan epäyhtenäinen, itseasiassa pitkästyttävä kooste ateistien jo moneen kertaan esitetyistä perusväitteistä kristinuskoa vastaan. Kirje on julkaistu vielä kokonaisuudessaan ainakin v. 2008 vapaa-ajattelijoiden lehdykässä.
Toimittajat Jukka Lindfors ja Kari Lempinen (Walter de Camp) järjestivät kurillaan provosoivat "hengelliset iltamat" Helsingissä ravintola Ostrobotniassa 1980-luvun puolivälin tienoilla. Ravintolan yläkertaan oli väsätty taivas ja alakertaan helvetti. Meno poiki syytteen, mutta "rohkeat" toimittajat välttyivät tuomiolta.
Ateisti Raimo Toivonen ehkä kovasti toivoi herättävänsä huomiota kirjallaan "Uskonnottoman oikeusopas" (1997), jossa mm. mainitaan, että Jeesuksen äiti Maria olisi rukoillut synagoogassa pappien kanssa sopivasti yhdeksän kuukautta ennen Jeesuksen syntymää ... Toivosen väitetään pettyneen siihen, etteivät nämä hyvät jumalanpilkkayritykset johtaneet oikeusprosessiin. VU
Toivosen harjoittama provosoiminen oli jo ajastaan jäljessä. Suomessa haluttiin päästä lakiteksteissä eroon "Jumalasta" ja "Jumalanpilkasta". Tilalle sorvattiin todennäköisesti erityisesti vähemmistöuskontoja ajatellen v. 1999 laki "uskonrauhan rikkomisesta". Rikoksen tunnusmerkit täyttävät mm. jonkin uskontoryhmän tunteita loukkaava "Jumalanpilkka" tai hartausmenojen häiriköinti. Tästä rikoksesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Uuden lain voimassaollessa eräs rockmuusikko innostui solvaamaan lavalla Jeesusta ja särkemään ristin, mikä jo punnittiin sakkojen arvoiseksi "performanssiksi".
Islamiin kohdistuvat sanalliset tai kuvalliset hyökkäykset alkoivat tulla omana ryhmänään selvästi esille vasta 2000-luvulla. Suomen Sisu julkaisi v. 2005 Jyllands-Postenin jo varhemmin julkaisemia ja maailmanlaajuista mielenkiintoa ja kohua herättäneitä ns. pilakuvia profeetta Muhammadista. Myös eräs yksityishenkilö innostui Suomessa vastaavista pilakuvista julkaisutöihin. Julkaisemiset eivät johtaneet syytetoimenpiteisiin. Paheksuntaa kumminkin osoitettiin. Lähes samoihin aikoihin Osmo Tammisalo katsoi tarpeelliseksi osallistua pilapiirroksin debattiin kristinuskoa vastaan. Tämäkään raapustelu ei johtanut syytteisiin.
Verkkouutisten mukaan Vapaa-ajattelijoiden Petri Karisma pitää Suomea armollisesti niin muuttuneena maana, ettei esim. Salaman kohukirja poikisi nyt julkaistuna uskonrauharikossyytettä. Karisman mukaan kristinusko kukkoilee vallan jo liikaa maallistuneessa Suomessa. Halla-ahon saama tuomio ei tunnu istuvan muuhun kulttuurikehitykseen. Sitä ei voida kuitenkaan pitää poikkeuksena. Aika ei ole nimittäin ajanut ohitse uskonrauharikoksen ja Jumalanpilkan, mutta se on ohittamassa näiltä osin kristinuskoa Suomessa. Sitten Jyllands-Postenin ja Charlie Hebdonin pilapiirrosaikojen asenneilmapiiri on useiden tarkkailijoiden mielestä kehittynyt ilmaisuvapautta kritisoivaan suuntaan - jos kritiikki kohdistuu muslimien pyhinä pitämiin asioihin. Islamin hegemoniaa on näin tosiasiassa vahvistettu Suomessa.
Kesäkuussa 2010 Helsingin "tieteelliset" Vapaa-ajattelijat järjesti tempauksen "Vaihda Raamattusi pornoon". Pornon nostaminen Raamattua korkeammalle tasolle pahoitti useiden hartaiden kristittyjen mieliä - silti syytteitä ei nostettu. Onko Helsingin ateistiporukalla rohkeutta uusia tempaus Koraania koskien? Toivottavasti ei, sillä se voisi olla jo rikos Suomessa enkä halua uskonrauharikokseen ateistiakaan yllyttää. Heillähän on muutenkin "tieteellisesti katsottuna" vain tämä elämä elettävänään. Tunnen myös vastenmielisyyttä moista tempausta kohtaan olipa kysymys minkä tahansa uskonnon pyhänä pidettävästä tekstistä. Tietysti Helsingin ateisteilla voi olla myös sellainen viaton näkemys, että pornotuotteet merkitsevät heille pyhää kokemusta!
En neuvo ateisteja sen enempää väsäämään julkista kirjettä Muhammadille enkä lavastamaan muslimien paratiisia ravintolaan enkä yrittämään tieten tahtoa uskonrauhatuomiota oppaillaan - koska, kuten myös ateisteista älykkäimmät ovat hoksanneet, Suomessa luetaan nykyään klassillisesti "salamannopeasti" lakia muslimeihin kohdistuvista uskonrauhan rikkomuksista, mutta kristinuskon suhteen kaikki ns. pyhä on lähes vapaata riistaa ateisteille, skeptikoille ja uskontoliberaaleille.
Ja mitä tulee "korkeataiteeseen", mikäli Muhammad ja jokin Koraanin kohtaus muokattaisiin nykypäivinä vastaavaan sika-tyyliin, teko herättäisi vuorenvarmasti valtavaa pahennusta aikamme Suomessa, jopa paljon enemmän kuin Koskisen "Sikamessias", eikä ole todennäköistä, että sellainen teos saisi myöhemminkään paikan Valtion taidemuseon siipien alla. Kiasmalle sopii huolehtia kristillisessä kontekstissa jumalanpilkkatuomion tuottaneesta teoksesta mutta ei mitä ilmeisimmin sellaisesta teoksesta, joka loukkaisi muslimeja.
Jo näiden esimerkkien pohjalta on mielestäni todistettu se, ettei jumalanpilkkaa tai uskonnon "pyhien henkilöiden" tai eri uskontoihin kuuluvien ihmisten uskonnollisten tunteiden loukkaamista käsitellä Suomen oikeusjärjestelmässä eikä yleisessä keskustelussa tasavertaisella tavalla: Suomessa saa käytännössä loukata kristinuskoa ja kristittyjä jopa sangen paljon, mutta muslimien ja islamin loukkaamiselle, jopa tavalliselle perustellulle kritiikille ja älylliselle arvioinnille, on asetettu matalampi tutkinta- ja rankaisukynnys.
Näyttää myös siltä, että uskonrauhan rikkomuksia sattuu nykyään useammin verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin (itsenäisyyden alkuajat tässä sivuuttaen). Tavallisin asetelma ainakin median tiedotuksesta päätellen on myös se, että rikos koskee väärintekoa islamilaisuutta kohtaan.
Etelä-Pohjanmaalla eräs mies poltti julkisesti Koraanin v. 2016. Teko johti syytteeseen uskonrauhan rikkomisesta. Toisaalta emme tunne tapausta, jossa vastaavasti Raamatun polttaminen, heittäminen lattialle (kirjailija Jari Tervo televisiolähetyksessä) tai repiminen johtaisi nykyajan Suomessa rikossyytteeseen.
"Uskonrauhan rikkomisesta" on esim. tuomittu vuoden 2017 alkuvuodesta "muuan raumalainen", kantasuomalainen 38-vuotias mies. Raumalaismies julkaisi facebookissa valokuvan, jossa Koraanin päällä oli ulostetta ja pekonia. Kärsijöiksi arvioitiin muslimit. Tuomioksi tästä ja eräistä muista syistä luettiin 40 päivää ehdollista vankeutta. Mitä jos tämä "muuan raumalainen" olisi julkistanut kuvan kuvateoksen muodossa näyttelyssä? Voisiko sekin päätyä "Sikamessiaan" lailla lopulta valtion arvokkaisiin taidekokoelmiin? Vahvasti epäilen.
Myöhemmin keväällä julkisuuden henkilö ja poliitikko Sebastian Tynkkynen tuomittiin 300 euron sakkoihin mm. uskonrauhan rikkomisesta. Tynkkysen kerrotaan vaatineen mm. "islamin kitkemistä" Suomesta. Tynkkysen kirjoituksen inspiroijana toimi jihadismi ja islamilainen terrorismi.
Tuomiot näyttävät siis kallistuvan islaminuskoisten uskonrauhan hyväksi ei-islamilaisia kantasuomalaisia vastaan. Tälle on varmasti olemassa monikulttuurisuuden ja muslimimyönteisyyden näkövinkkelistä päin arvokkaaksi katsottu poliittinen syy, mutta ainakaan se ei liity kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuteen Suomen lain, poliisitutkinnan ja oikeustoimien edessä.
ISLAM JA PEDOFILIA
Aluksi "uskonrauhan rikkoja" Halla-aho arvioi profeetta Muhammadin juridista ja sosiaalista asemaa viitaten erään tuomittavan seksuaalisen kanssakäymisen, pedofilian, kontekstiin. Tämän jälkeen hän väittää islamin suhtautuvan pedofiliaan myönteisellä tavalla. Lopuksi hän päättelee tuollaisen seksuaalisen kanssakäymisen olevan itsensä Allahin tahto. Jatkan tästä suoralla sanatarkalla lainauksella:
Halla-aho:
"Ovatko nämä lauseet laittomia? Ne varmasti loukkaavat muslimin uskonnollisia tuntoja. Lähestytään asiaa loogisten ketjujen avulla:
Viisikymppisenä äijänä Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa "täyttyi" Aishan ollessa 9-vuotias. Voidaan tietysti ajatella, että ajat olivat tuolloin toiset, eikä Muhammadin tekoja pidä arvioida nykypäivän kriteereillä, mutta koska toisaalta olemme viime vuosina oppineet, että 50-luvun koulukirjat olivat rasistisia puhuessaan "neekereistä" (vaikka "neekeri" ei tuolloin ollut kenenkään mielestä rasistinen termi), on kai yhtä lailla paikallaan kutsua 1400 vuotta sitten elänyttä lapsenraiskaajaa lapsenraiskaajaksi.
Mitä on tehtävä, jotta yllä esitetyt, lihavoidut väitteet eivät pitäisi paikkaansa? On väitettävä, että ...
a) ... koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. että Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voida kiistää loukkaamatta muslimeja.
b) ... Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.
Kuten näemme, kaikki argumentatiiviset väylät lihavoitujen väitteiden kumoamiseksi on teologisesti tukittu. Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voidaan kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia."
Koraanissa ei tosin kerrota Aishan ja Muhammadin kihlautumisesta, mutta Halla-ahon argumentointi on yleisesti asiantuntevaa. Teksti kertoo rivien välistä myös sen, että ateistisen maailmankuvan omaava Halla-aho itse ymmärtää uskonrauhalain sisällön ja sen, että hänen julkaisemat ja sittemmin tuomitut teesinsä - Muhammad on pedofiili, islam on pedofilian pyhittävä uskonto ja samalla pedofiliauskonto, pedofilia on Allahin tahto - herättävät loukkaantumisen tunteita, suuttumusta ja jopa raivoa muslimeissa Suomessa. Vaikka islamin eräissä teksteissä sanottaisiin Aishasta mitä tahansa, ainakin jotkut nykyajan muslimit karsastavat pedofiliaa ja se tuntuu heistäkin häpeälliseltä. Näin Halla-aho tavallaan jo etukäteen ainakin puoliksi jo myöntää syyllisyytensä tulevaan tuomioon lain edessä - mutta hän ei usko syyllistämisen pohjautuvan asian järjelliseen käsittelyyn. Halla-aho on kuin valistuksen aikakauden älykkö kirkollisen tuomioistuimen edessä syytettynä menneiden aikojen hyväksi. Vapaa-ajattelija uskoo loogisten päättelyketjujen voimaan, oikeus uskoo uskomusjärjestelmä islamin erityisasemaan yhteiskunnassa.
Halla-aho nimittäin katsoo, etteivät loukkaantumisen ja suuttumuksen tunteet ole hänen esittämissään kysymyksissä oleellisia, jos oikeusopillista kysymystä tarkastellaan järkiperäisesti ja samalla enemmän filosofisesti ja loogisesti kuin poliittisesti orientoituen.
Minusta Halla-ahon eetoksen kärki osuu kysymyksiin: onko mielekästä ja rehellistä - eli eettisesti arvokasta - erityisesti loukkaantua, ja onko ylipäätään järkevää oikeudessa tuomita uskonrauhan rikkomisesta, jos ei voida teoreettisella tasolla kumota vastustusta herättävien kohtien loogista totuutta? Sen sijaan en pidä Halla-ahon ajatuksenkulkua joka suhteessa vedenpitävänä.
Halla-ahon tekstin suoran lainauksen toinen kappale on mielestäni enemmän poleeminen tai sofistinen kuin filosofoiva. Siitä, että 1950-luvulla (todennäköisesti useimmiten ilman rasistista tarkoitusta) käytetty sana "neekeri" herättää omana aikanamme ajatuksen esim. rasistisesta oppikirjasta, ei voida päätellä, että jokainen tällä hetkellä leimaava sana (tässä pedofiili) on vastaavasti pätevä luonnehtimaan ketä tahansa henkilöä missä hyvänsä historian kontekstissa. Jos irrotamme yhden asian selvästi irti historiallisesta ja kulttuurillisesta yhteydestä, se ei tee sen pätevämmäksi toista vastaavaa tekoa. Halla-aho on tässä kohden ehkä enemmän ironinen kuin tosissaan.
Seuraavien kappaleiden väitteet a-b liikkuvat mielestäni siinä etukäteen asetetussa todisteluyhteydessä, että nykyajan pedofilia ja Muhammadin aikainen lapseensekaantuminen ovat kulttuurillisesti katsottuna varmasti yksi ja sama asia. Tällöin Muhammadia ei voi kutsua ei-pedofiiliksi tai koko islamia vapauttaa pedofiliasyytöksistä ellei tehdä merkittäviksi katsottavia opillisia peruutuksia, joiden Halla-aho ilmeisesti epäilee olevan käytännössä mahdottomia toteuttaa.
Lähden ensin liikkeelle Halla-ahon logiikkaa soveltaen: Jos lapseen seksuaalisella tavalla sekaantunut ja tästä suhteesta usein samalla myös seksuaalisella tavalla nauttiva henkilö on aikanamme määritelty pedofiiliksi, niin miksi emme saisi kutsua esim. antiikin Roomassa tai Kreikassa aikanaan asunutta henkilöä myös pedofiiliksi - samalla logiikalla kuin saamme luonnehtia menneen ajan historian henkilöitä tarpeen vaatiessa myös esim. murhaajiksi, tuhopolttajiksi, sadisteiksi, huorintekijöiksi tai varkaiksi? Ja jos näin on mahdollista toimia - yleiseen tutkijoiden kirjoitteluun viitaten - yhden historiallisen henkilön kohdalla, niin miksei toisen, siis esim. juuri Muhammadin, joka on ollut sekä henkilö eli määrätty persoonallisuus että elänyt tietyssä ajassa täyttäen historiallisen olennon ehdon? Onko oikein, että eräiden muslimien annetaan kumota länsimaissa vallinnut tapa kirjoittaa historian henkilöistä? Ei se oikealta tunnu.
Ensiksi nämä kriittiset kysymykset näyttävät oikeutetuilta, mutta nekään eivät kestä vailla vastakritiikkiä. Kuinka paljon on mahdollista soveltaa samoja termejä ja luonnehdintoja eri aikakausiin, ja voidaanko sovellutuksia pitää käytännössä pätevinä, jos sovellutukset ovat vain jo yleisessä käytössä eli tavallaan todeksi tottumuksen kautta omaksuttuja? Nykyajan pedofilia ja aikamme pedofiilit ovat hermeneuttisesti ajatellen oma asiayhteytensä, jota ei voida mielestäni täysin sellaisenaan redusoida eli palauttaa "yksi yhteen" periaatteella johonkin toiseen aikakauteen. Toisaalta palauttamista ei ole mahdollista kokonaan estää. Jos estäisimme sen, emme voisi väittää tässä ajassa mitään varmana pidettävää muinaisista ihmisistä. Silloin joutuisimme aloittamaan kokonaan uuden luvun ja tavan kirjoittaa historiaa. Halukkuutta tähän tuskin löytyy.
Koraanin ulkopuolelta mutta islamin pääsuuntauksen sunnalaisuuden sisällä on hadithiteissa esitetty, että Muhammad kihlasi Aishan tämän ollessa kuusivuotias ja tämän jälkeen hän vielä asui vanhempiensa kotona, kunnes avioliitto täyttyi tytön ollessa yhdeksän tai kymmenen vuotta. Muhammadin kerrotaan olleen tuolloin 53-vuotias. Aishasta kerrotaan tulleen jopa hänen lempivaimonsa. Aishan isä Abu Bakr oli entuudestaan Muhammadin tukija. Hermeneuttisesti ajatellen Muhammadin aikana lapsiin sekaantuminen ei todennäköisesti ollut juuri hänen situaatiossaan (eli ns. itämailla) yhtä tuomittavaa kuin nykyään länsimaissa. Miksi Abu Bakr olisi muutoin suostunut - joskin ensin vastentahtoisesti tai empien - liittoon? Jos jo silloin ja siinä tilassa olisi vallinnut nykyiselle, länsimaalaiselle kulttuurille ominainen erityisen tuomitseva suhtautuminen lapsiseksiin, Muhammad olisi saattanut jättää Aishan kokonaan rauhaan - tosin tuolloin myös Allahin olisi pitänyt antaa erilaisia ohjeita, ja selittämättä jää miksi eri aikakautena pätisivät eri normit.
On vielä eri asia olla sekaantumatta lapseen lainkuuliaisuuden vuoksi verrattuna tapaukseen, jossa henkilö kokee pedofilian jo lähtökohtaisesti itselleen niin vieraaksi tai vieroksuttavaksi, ettei harjoittaisi sellaista missään tapauksessa. Olipa lapseen sekaantuminen ympäröivässä yhteiskunnassa sallittua tai ei ilmeisesti vain pedofiilisesta taipumuksesta kärsivä henkilö sekaantuisi lapseen. Emme oikeasti tiedä Muhammadin sydämen koko laatua tämän asian suhteen, mutta Aishaa koskevaa avioliittotapausta on todella vaikea selittää ilman lapseen kohdistuvan erityisen seksuaalisuuteen sisältyvän fyysisen ja psyykkisen vetovoiman olemassaoloa. Sellainen taipumus esiintyy vain osalla aikuisista ihmisistä.
Toisaalta - vaikka pedofiiliksi kutsumisella olisi toden totta riittävä looginen peruste länsimaisessa filosofisessa ja tieteellisessä ajattelussa, nykyaikana ei ole kuitenkaan hyvin perusteltua syytä yrittää kutsua islamia pedofiiliuskonnoksi - ellei Euroopassa ensin tapahdu laajaa paluuta islamin kulttuurin vanhoihin avioliitto- ja jalkavaimotapoihin islamin opettajien myötävaikutuksella. Onhan islamin parissa kerrottu esiintyneen ainakin paikoin sellainen tapa, että Muhammadin esimerkkiin viitaten uskotaan jo 9-vuotiaan tytön olevan valmis emätinyhdyntään, ja tätä ennen seksiä saa harrastaa lapsivaimon kanssa muulla tapaa (joidenkin opettajien mielestä ei edes ole olemassa ehdotonta alaikärajaa, koska tytöt kehittyvät eriaikaisesti).
Nykyään on tosin merkkejä siitä, että esim. Ruotsissa on jonkinlaista painetta viranomaisten toimesta suvaita eräissä tapauksissa muslimeilla alaikäisten avioliittoja, mutta ei-muslimien kohdalla pidetään edelleen kiinni suojaikärajoista. Eikö tällaisella erikoisjärjestelyllä anneta samalla ymmärtää, että postkristillisen ja islamilaisen avioliittoinstituution välillä on sittenkin olemassa määrätty fundamentaalinen ero? Ja jos eroa kerran löytyy, miksi sen luonteesta ei saisi eettisessä ja juridisessa merkityksessä laajemmin puhua ilman julkaistujen mielipiteiden kriminalisointia?
Pedofiiliyhteisöjen toiminta on toisaalta erityisen karkeaa. "Pedofiliauskonnossa" pitäisi esim. tapahtua suoraa ja erittäin yleistä ja toistuvaa yllytystä alaikäisiin kohdistuviin seksisuhteisiin ja siinä tulisi esiintyä omia pedofiilirenkaita. Islam ei ole käsittääkseni ainakaan tätä nykyä tuollaista eikä islamissa lähtökohtaisesti edes pyritä avioliiton ulkopuolisiin, vapaisiin seksisuhteisiin. Sama koskee - ymmärtääkseni - Muhammadin luonnehdintaa ja hänen käsitystään itsestään.
On vielä käsitteellisellä tasolla oma hämärä asiansa puhua "pedofiliauskonnosta", koska sellainen on käsitteenä yhtä vähän perinteisiin uskontoihin kuuluvaa kuin esim. "varkaus-" tai "raiskaususkonto". Kokonaisen uskonnon keskittyminen yhden tai muutaman seksuaalitoiminnan ympärille ei ole kovin hyvin perusteltu esitys, koska uskonto koskee uskontojen abstraktilla ja toimintojen normitasolla hyvin laajoja, toisiinsa kytkeytyviä kokonaisuuksia ja niiden osia.
Islamista puhuttaessa täytyy toisaalta muistaa sen syntymisen ajankohta. Arabien tavat olivat tuolloin niin huonoja, että islam omalla tavallaan myös paransi naisen asemaa ilmeisesti mm. puuttumalla rajoittamattomaan moniavioisuuteen ja vastasyntyneiden tyttärien surmaamiseen. Voidaanko islamia kuitenkin luonnehtia uskonnoksi, joka kautta aikojen on yleensä enemmän tai vähemmän sallinut ja jopa rohkaissut avioliiton sisällä aviollisiin sukupuolisuhteisiin tietyn iän ylittäneiden lasten ja varhaisteinien kanssa? Islamilainen avioliittokulttuuri erityispiirteineen ilmeisesti vähintään tukee tätä käsitystä. Länsimaissa osassa mormonisuuntauksia vallinnut moniavioisuus on tosin myös synnyttänyt aviollisia seksisuhteita alaikäisiksi katsottaviin tyttöihin.
Joskus esitetään, että lapsiin olisi sekaannuttu myös juutalaisen uskonnon piirissä jonain historian aikana. Tätä väitettä on joskus myös estetty käsittelemästä julkisuudessa tarkemmin, mikä on sekin vieras piirre tyypillisessä, avoimessa länsimaisessa ajattelussa.
Johtopäätöksenä arvioin, ettei ole kohtuuttoman leimaavaa eikä liian yleistävää sanoa, että islamilaisen kulttuurin kohdalla lapsiin ja varhaisnuoriin kohdistuvat pari- ja seksisuhteet ovat sen pitkässä avioliittohistoriassa yleisemmät kuin eräissä muissa uskonnoissa, ja että näitä käyttäytymispiirteitä saatetaan välillä tukea islamin opetuksella.
Halla-ahon tapa vaatia järjellisyyttä ja johdonmukaista ajattelua myös käsiteltäessä uskonnon instituutioita on periaatteena erityisesti länsimaiseen kulttuuriin ja ajatteluun hyvin sopiva erehtyipä Halla-aho käsittelynsä yksityiskohdissa vähän, paljon tai ei ollenkaan. Loogisessa ajattelussa jokin kysymys seuraa tosiasioiden johdonmukaista suhdetta toisiin tosiasioihin ja niiden vastakohtiin. Käsittelyt ja saadut vastaukset ovat oikeita tai vääriä ja samalla joskus poliitikkojen mieleen tai sitten eivät. Politiitikkojen päätösten ja puheiden vastaisuus ei tee logiikasta epäkelpoa filosofiaa eikä kumoa väitelauseiden mahdollista totuusarvoa, vaikka totuuden sanoja joutuisikin maksamaan perustellusta mielipiteestään sakkoja.
KANTASUOMALAISET JA SOMALIT
Halla-aho jatkaa kiistakirjoitustaan somali-kysymykseen pohjustaen ongelmaa esimerkillä kantasuomalaisten kohtelusta.
Halla-aho:
"Kanssakirjoittaja Kekke kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle taannoisesta Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten "kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre". (Pääkirjoitus on sittemmin poistettu Kalevan Internet-sivuilta. - Toim. huom.) JSN ei ottanut kantelua edes käsittelyyn. Neuvoston sihteeri Nina Porra:
"Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa."
JSN:n päätökset eivät tietenkään ole juridisia ennakkotapauksia, joita inkvisiittori Illmanin tarvitsisi noteerata, mutta koska toisaalta "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" on yleisen syytteen alainen rikos, ja koska Illman (jolle asia viran puolesta kuuluisi) ei Kalevan juttuun ole puuttunut, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana."
Mainittu Kaleva-lehden pääkirjoitus on kovin kummallinen, koska on outoa päätellä jonkin varsin pitkälle erikoistuneen käyttäytymismallin - humalassa tappamisen - olevan redusoitavissa biologiaan. Yllättäviä murhareaktioita on tosin psykiatriassa ja psykologiassa tutkittu hypoteesina aivojen jakaminen lajin eri kehitystasoja vastaavalla tavalla. Alkeellisin aivojen osa, ns. liskoaivot, voivat selittää eräät järjettömät väkivallanpurkaukset ja silmittömät tapot, mutta aivot toimivat oletetulla alkeellisella tasolla kaikissa roduissa ilmeisesti samalla tavoin.
Halla-aho ei ole kumminkaan kiinnostunut itse väitteen "pehmoisuudesta" vaan sitä koskeneen kantelun lopputuloksesta. JSN:n mukaan kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista - kunhan niitä ei käsittele faktana. JSN ei tietysti pysty tieteen ja filosofian tasolla liikuttaessa niin vain ratkaisemaan mikä väite kuuluu vain strereotypioihin ja mikä sen ohella tai ainoastaan faktaan, mutta olen samaa mieltä Halla-ahon kanssa siitä, että antaa tämä silti osviittaa miten muitakin ryhmiä saa käsitellä julkisuudessa.
Näin Halla-aho pääsee varsinaiseen aiheeseensa, somalistereotypian julkiseen esittämiseen. Hän lähtee liikkeelle esimerkillä, jonka vähintään osatavoite on tehdä pilaa Kalevan hupsusta pääkirjoituksesta:
Halla-aho arvioi, että yhtä hyvin kuin osa suomalaisista tappaa päissään osa somaleista elää ns. siivellä yheiskunnassa ja tekee ryöstöjä. Eikö siis senkin pitäisi olla kansallinen, ehkä jopa geneettinen erityispiirre?
Hän huomauttaa seuraavaksi, että (kirjoittamisajankohtana) somalit edustavat 0,2 prosenttia Suomen kokonaisväestöstä, mutta tekevät 12 prosenttia poliisin tietoon tulleista ryöstöistä. Tästä Halla-aho päättelee, että rikosten tekeminen ja julkisilla varoilla eläminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuna jopa paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa.
Rikolliset teot, tässä erityisesti ryöstöt ja tukiin turvautumien, on siten somalien kansallinen tai kenties jopa geneettinen erityispiirre.
Samaan hengenvetoon Halla-aho toppuuttelee, että tässä hän on esittänyt vain arvelun, ei faktaa. Sanoutumalla irti väitteen arvosta olla tositietoa eli faktaa Halla-aho haluaa samalla sekä perustella määrätyillä faktoilla perusteltua käsitystä somaleista - että vetäytyä vastuusta esittää tämä käsitys julkisuudessa faktana.
JSN:n suhtautumiseen takertuen Halla-aho on ovela. Toisessa kappaleessa tuodaan esille selviä faktoja, jotka pohjautuvat määrättyihin tilastoihin. Näiden tietojen pohjalta lukija voi jossain määrin todella vakuuttua siitä miten ainakin tekstin kirjoittamisen aikoihin somalit tekevät ryöstöjä kantaväestöä enemmän. Työttömyyskorvauksen ja toimeentulotuen saamisen kohdalla ei ainakaan juuri tässä viitata tilastoihin. Toimeentulotuen keskeinen osuus oletetaan, ja samalla käytetään somaleista itsestään todennäköisesti halventavalta tuntuvaa nimitystä "loisia" (kantasuomalaisen tulisi kumminkin oikeuden mielestä ilmeisesti olla liiemmein välittämättä kirjoituksesta, että hänellä on murhaajan ja juopon taipumuksia).
Kuvataiteilija Harro Koskinen taiteili 1960-luvulla sarjan "sikakuvia". Niihin kuuluivat Suomen vaakunaa mukaileva "Sikavaakuna" ja Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta tehty toisinto "Sikamessias", joka esiteltiin taideyleisölle v. 1969 näkyvimmällä paikalla Helsingin taidehallissa 23. Nuorten näyttelyssä. Siihen reagoitiin kielteisesti jopa Sveitsissä asti. Erään maallikkosaarnaajan tekemä rikosilmoitus taiteilijasta johti poliisitutkintaan ja jumalanpilkka-tuomioon. Juttu eteni aikanaan korkeimpaan oikeuteen, joka tuomitsi taiteilijan päiväsakkoihin niin jumalanpilkasta kuin valtakunnan vaakunan häpäisemisestä.
Koskisen aikanaan kertaalleen tuomittu "Sikamessias" on kuitenkin myöhemmin nauttinut vapaamielisessä ajassa "eläkepäiviään" kunnioitetulla paikalla Valtion taidemuseon suojissa osana nykytaiteen museon Kiasman kokoelmaa. Se hyväksyttiin viimeksi Kouvolan Poikilon juhlanäyttelyyn, joka kuuluu Suomi 100 vuotta -näyttelyn piiriin. KS
Vuonna 1981 Ylen radiokanavalla luettiin kristittyjen yleisenä pyhäpäivänä vapaa-ajattelija Timo I. Vasaman pakina "Kirje Jeesukselle". Teksti ei aiheuttanut kantelusta huolimatta tuomiota jumalanpilkasta, mutta oikeuskansleri huomautti, ettei vastaavaa saa jatkossa tapahtua. Kirje on muodoltaan epäyhtenäinen, itseasiassa pitkästyttävä kooste ateistien jo moneen kertaan esitetyistä perusväitteistä kristinuskoa vastaan. Kirje on julkaistu vielä kokonaisuudessaan ainakin v. 2008 vapaa-ajattelijoiden lehdykässä.
Toimittajat Jukka Lindfors ja Kari Lempinen (Walter de Camp) järjestivät kurillaan provosoivat "hengelliset iltamat" Helsingissä ravintola Ostrobotniassa 1980-luvun puolivälin tienoilla. Ravintolan yläkertaan oli väsätty taivas ja alakertaan helvetti. Meno poiki syytteen, mutta "rohkeat" toimittajat välttyivät tuomiolta.
Ateisti Raimo Toivonen ehkä kovasti toivoi herättävänsä huomiota kirjallaan "Uskonnottoman oikeusopas" (1997), jossa mm. mainitaan, että Jeesuksen äiti Maria olisi rukoillut synagoogassa pappien kanssa sopivasti yhdeksän kuukautta ennen Jeesuksen syntymää ... Toivosen väitetään pettyneen siihen, etteivät nämä hyvät jumalanpilkkayritykset johtaneet oikeusprosessiin. VU
Toivosen harjoittama provosoiminen oli jo ajastaan jäljessä. Suomessa haluttiin päästä lakiteksteissä eroon "Jumalasta" ja "Jumalanpilkasta". Tilalle sorvattiin todennäköisesti erityisesti vähemmistöuskontoja ajatellen v. 1999 laki "uskonrauhan rikkomisesta". Rikoksen tunnusmerkit täyttävät mm. jonkin uskontoryhmän tunteita loukkaava "Jumalanpilkka" tai hartausmenojen häiriköinti. Tästä rikoksesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Uuden lain voimassaollessa eräs rockmuusikko innostui solvaamaan lavalla Jeesusta ja särkemään ristin, mikä jo punnittiin sakkojen arvoiseksi "performanssiksi".
Islamiin kohdistuvat sanalliset tai kuvalliset hyökkäykset alkoivat tulla omana ryhmänään selvästi esille vasta 2000-luvulla. Suomen Sisu julkaisi v. 2005 Jyllands-Postenin jo varhemmin julkaisemia ja maailmanlaajuista mielenkiintoa ja kohua herättäneitä ns. pilakuvia profeetta Muhammadista. Myös eräs yksityishenkilö innostui Suomessa vastaavista pilakuvista julkaisutöihin. Julkaisemiset eivät johtaneet syytetoimenpiteisiin. Paheksuntaa kumminkin osoitettiin. Lähes samoihin aikoihin Osmo Tammisalo katsoi tarpeelliseksi osallistua pilapiirroksin debattiin kristinuskoa vastaan. Tämäkään raapustelu ei johtanut syytteisiin.
Verkkouutisten mukaan Vapaa-ajattelijoiden Petri Karisma pitää Suomea armollisesti niin muuttuneena maana, ettei esim. Salaman kohukirja poikisi nyt julkaistuna uskonrauharikossyytettä. Karisman mukaan kristinusko kukkoilee vallan jo liikaa maallistuneessa Suomessa. Halla-ahon saama tuomio ei tunnu istuvan muuhun kulttuurikehitykseen. Sitä ei voida kuitenkaan pitää poikkeuksena. Aika ei ole nimittäin ajanut ohitse uskonrauharikoksen ja Jumalanpilkan, mutta se on ohittamassa näiltä osin kristinuskoa Suomessa. Sitten Jyllands-Postenin ja Charlie Hebdonin pilapiirrosaikojen asenneilmapiiri on useiden tarkkailijoiden mielestä kehittynyt ilmaisuvapautta kritisoivaan suuntaan - jos kritiikki kohdistuu muslimien pyhinä pitämiin asioihin. Islamin hegemoniaa on näin tosiasiassa vahvistettu Suomessa.
Kesäkuussa 2010 Helsingin "tieteelliset" Vapaa-ajattelijat järjesti tempauksen "Vaihda Raamattusi pornoon". Pornon nostaminen Raamattua korkeammalle tasolle pahoitti useiden hartaiden kristittyjen mieliä - silti syytteitä ei nostettu. Onko Helsingin ateistiporukalla rohkeutta uusia tempaus Koraania koskien? Toivottavasti ei, sillä se voisi olla jo rikos Suomessa enkä halua uskonrauharikokseen ateistiakaan yllyttää. Heillähän on muutenkin "tieteellisesti katsottuna" vain tämä elämä elettävänään. Tunnen myös vastenmielisyyttä moista tempausta kohtaan olipa kysymys minkä tahansa uskonnon pyhänä pidettävästä tekstistä. Tietysti Helsingin ateisteilla voi olla myös sellainen viaton näkemys, että pornotuotteet merkitsevät heille pyhää kokemusta!
En neuvo ateisteja sen enempää väsäämään julkista kirjettä Muhammadille enkä lavastamaan muslimien paratiisia ravintolaan enkä yrittämään tieten tahtoa uskonrauhatuomiota oppaillaan - koska, kuten myös ateisteista älykkäimmät ovat hoksanneet, Suomessa luetaan nykyään klassillisesti "salamannopeasti" lakia muslimeihin kohdistuvista uskonrauhan rikkomuksista, mutta kristinuskon suhteen kaikki ns. pyhä on lähes vapaata riistaa ateisteille, skeptikoille ja uskontoliberaaleille.
Ja mitä tulee "korkeataiteeseen", mikäli Muhammad ja jokin Koraanin kohtaus muokattaisiin nykypäivinä vastaavaan sika-tyyliin, teko herättäisi vuorenvarmasti valtavaa pahennusta aikamme Suomessa, jopa paljon enemmän kuin Koskisen "Sikamessias", eikä ole todennäköistä, että sellainen teos saisi myöhemminkään paikan Valtion taidemuseon siipien alla. Kiasmalle sopii huolehtia kristillisessä kontekstissa jumalanpilkkatuomion tuottaneesta teoksesta mutta ei mitä ilmeisimmin sellaisesta teoksesta, joka loukkaisi muslimeja.
Jo näiden esimerkkien pohjalta on mielestäni todistettu se, ettei jumalanpilkkaa tai uskonnon "pyhien henkilöiden" tai eri uskontoihin kuuluvien ihmisten uskonnollisten tunteiden loukkaamista käsitellä Suomen oikeusjärjestelmässä eikä yleisessä keskustelussa tasavertaisella tavalla: Suomessa saa käytännössä loukata kristinuskoa ja kristittyjä jopa sangen paljon, mutta muslimien ja islamin loukkaamiselle, jopa tavalliselle perustellulle kritiikille ja älylliselle arvioinnille, on asetettu matalampi tutkinta- ja rankaisukynnys.
Näyttää myös siltä, että uskonrauhan rikkomuksia sattuu nykyään useammin verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin (itsenäisyyden alkuajat tässä sivuuttaen). Tavallisin asetelma ainakin median tiedotuksesta päätellen on myös se, että rikos koskee väärintekoa islamilaisuutta kohtaan.
Etelä-Pohjanmaalla eräs mies poltti julkisesti Koraanin v. 2016. Teko johti syytteeseen uskonrauhan rikkomisesta. Toisaalta emme tunne tapausta, jossa vastaavasti Raamatun polttaminen, heittäminen lattialle (kirjailija Jari Tervo televisiolähetyksessä) tai repiminen johtaisi nykyajan Suomessa rikossyytteeseen.
"Uskonrauhan rikkomisesta" on esim. tuomittu vuoden 2017 alkuvuodesta "muuan raumalainen", kantasuomalainen 38-vuotias mies. Raumalaismies julkaisi facebookissa valokuvan, jossa Koraanin päällä oli ulostetta ja pekonia. Kärsijöiksi arvioitiin muslimit. Tuomioksi tästä ja eräistä muista syistä luettiin 40 päivää ehdollista vankeutta. Mitä jos tämä "muuan raumalainen" olisi julkistanut kuvan kuvateoksen muodossa näyttelyssä? Voisiko sekin päätyä "Sikamessiaan" lailla lopulta valtion arvokkaisiin taidekokoelmiin? Vahvasti epäilen.
Myöhemmin keväällä julkisuuden henkilö ja poliitikko Sebastian Tynkkynen tuomittiin 300 euron sakkoihin mm. uskonrauhan rikkomisesta. Tynkkysen kerrotaan vaatineen mm. "islamin kitkemistä" Suomesta. Tynkkysen kirjoituksen inspiroijana toimi jihadismi ja islamilainen terrorismi.
Tuomiot näyttävät siis kallistuvan islaminuskoisten uskonrauhan hyväksi ei-islamilaisia kantasuomalaisia vastaan. Tälle on varmasti olemassa monikulttuurisuuden ja muslimimyönteisyyden näkövinkkelistä päin arvokkaaksi katsottu poliittinen syy, mutta ainakaan se ei liity kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuteen Suomen lain, poliisitutkinnan ja oikeustoimien edessä.
ISLAM JA PEDOFILIA
Aluksi "uskonrauhan rikkoja" Halla-aho arvioi profeetta Muhammadin juridista ja sosiaalista asemaa viitaten erään tuomittavan seksuaalisen kanssakäymisen, pedofilian, kontekstiin. Tämän jälkeen hän väittää islamin suhtautuvan pedofiliaan myönteisellä tavalla. Lopuksi hän päättelee tuollaisen seksuaalisen kanssakäymisen olevan itsensä Allahin tahto. Jatkan tästä suoralla sanatarkalla lainauksella:
Halla-aho:
"Ovatko nämä lauseet laittomia? Ne varmasti loukkaavat muslimin uskonnollisia tuntoja. Lähestytään asiaa loogisten ketjujen avulla:
Viisikymppisenä äijänä Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa "täyttyi" Aishan ollessa 9-vuotias. Voidaan tietysti ajatella, että ajat olivat tuolloin toiset, eikä Muhammadin tekoja pidä arvioida nykypäivän kriteereillä, mutta koska toisaalta olemme viime vuosina oppineet, että 50-luvun koulukirjat olivat rasistisia puhuessaan "neekereistä" (vaikka "neekeri" ei tuolloin ollut kenenkään mielestä rasistinen termi), on kai yhtä lailla paikallaan kutsua 1400 vuotta sitten elänyttä lapsenraiskaajaa lapsenraiskaajaksi.
Mitä on tehtävä, jotta yllä esitetyt, lihavoidut väitteet eivät pitäisi paikkaansa? On väitettävä, että ...
a) ... koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. että Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voida kiistää loukkaamatta muslimeja.
b) ... Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.
Kuten näemme, kaikki argumentatiiviset väylät lihavoitujen väitteiden kumoamiseksi on teologisesti tukittu. Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voidaan kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia."
Koraanissa ei tosin kerrota Aishan ja Muhammadin kihlautumisesta, mutta Halla-ahon argumentointi on yleisesti asiantuntevaa. Teksti kertoo rivien välistä myös sen, että ateistisen maailmankuvan omaava Halla-aho itse ymmärtää uskonrauhalain sisällön ja sen, että hänen julkaisemat ja sittemmin tuomitut teesinsä - Muhammad on pedofiili, islam on pedofilian pyhittävä uskonto ja samalla pedofiliauskonto, pedofilia on Allahin tahto - herättävät loukkaantumisen tunteita, suuttumusta ja jopa raivoa muslimeissa Suomessa. Vaikka islamin eräissä teksteissä sanottaisiin Aishasta mitä tahansa, ainakin jotkut nykyajan muslimit karsastavat pedofiliaa ja se tuntuu heistäkin häpeälliseltä. Näin Halla-aho tavallaan jo etukäteen ainakin puoliksi jo myöntää syyllisyytensä tulevaan tuomioon lain edessä - mutta hän ei usko syyllistämisen pohjautuvan asian järjelliseen käsittelyyn. Halla-aho on kuin valistuksen aikakauden älykkö kirkollisen tuomioistuimen edessä syytettynä menneiden aikojen hyväksi. Vapaa-ajattelija uskoo loogisten päättelyketjujen voimaan, oikeus uskoo uskomusjärjestelmä islamin erityisasemaan yhteiskunnassa.
Halla-aho nimittäin katsoo, etteivät loukkaantumisen ja suuttumuksen tunteet ole hänen esittämissään kysymyksissä oleellisia, jos oikeusopillista kysymystä tarkastellaan järkiperäisesti ja samalla enemmän filosofisesti ja loogisesti kuin poliittisesti orientoituen.
Minusta Halla-ahon eetoksen kärki osuu kysymyksiin: onko mielekästä ja rehellistä - eli eettisesti arvokasta - erityisesti loukkaantua, ja onko ylipäätään järkevää oikeudessa tuomita uskonrauhan rikkomisesta, jos ei voida teoreettisella tasolla kumota vastustusta herättävien kohtien loogista totuutta? Sen sijaan en pidä Halla-ahon ajatuksenkulkua joka suhteessa vedenpitävänä.
Halla-ahon tekstin suoran lainauksen toinen kappale on mielestäni enemmän poleeminen tai sofistinen kuin filosofoiva. Siitä, että 1950-luvulla (todennäköisesti useimmiten ilman rasistista tarkoitusta) käytetty sana "neekeri" herättää omana aikanamme ajatuksen esim. rasistisesta oppikirjasta, ei voida päätellä, että jokainen tällä hetkellä leimaava sana (tässä pedofiili) on vastaavasti pätevä luonnehtimaan ketä tahansa henkilöä missä hyvänsä historian kontekstissa. Jos irrotamme yhden asian selvästi irti historiallisesta ja kulttuurillisesta yhteydestä, se ei tee sen pätevämmäksi toista vastaavaa tekoa. Halla-aho on tässä kohden ehkä enemmän ironinen kuin tosissaan.
Seuraavien kappaleiden väitteet a-b liikkuvat mielestäni siinä etukäteen asetetussa todisteluyhteydessä, että nykyajan pedofilia ja Muhammadin aikainen lapseensekaantuminen ovat kulttuurillisesti katsottuna varmasti yksi ja sama asia. Tällöin Muhammadia ei voi kutsua ei-pedofiiliksi tai koko islamia vapauttaa pedofiliasyytöksistä ellei tehdä merkittäviksi katsottavia opillisia peruutuksia, joiden Halla-aho ilmeisesti epäilee olevan käytännössä mahdottomia toteuttaa.
Lähden ensin liikkeelle Halla-ahon logiikkaa soveltaen: Jos lapseen seksuaalisella tavalla sekaantunut ja tästä suhteesta usein samalla myös seksuaalisella tavalla nauttiva henkilö on aikanamme määritelty pedofiiliksi, niin miksi emme saisi kutsua esim. antiikin Roomassa tai Kreikassa aikanaan asunutta henkilöä myös pedofiiliksi - samalla logiikalla kuin saamme luonnehtia menneen ajan historian henkilöitä tarpeen vaatiessa myös esim. murhaajiksi, tuhopolttajiksi, sadisteiksi, huorintekijöiksi tai varkaiksi? Ja jos näin on mahdollista toimia - yleiseen tutkijoiden kirjoitteluun viitaten - yhden historiallisen henkilön kohdalla, niin miksei toisen, siis esim. juuri Muhammadin, joka on ollut sekä henkilö eli määrätty persoonallisuus että elänyt tietyssä ajassa täyttäen historiallisen olennon ehdon? Onko oikein, että eräiden muslimien annetaan kumota länsimaissa vallinnut tapa kirjoittaa historian henkilöistä? Ei se oikealta tunnu.
Ensiksi nämä kriittiset kysymykset näyttävät oikeutetuilta, mutta nekään eivät kestä vailla vastakritiikkiä. Kuinka paljon on mahdollista soveltaa samoja termejä ja luonnehdintoja eri aikakausiin, ja voidaanko sovellutuksia pitää käytännössä pätevinä, jos sovellutukset ovat vain jo yleisessä käytössä eli tavallaan todeksi tottumuksen kautta omaksuttuja? Nykyajan pedofilia ja aikamme pedofiilit ovat hermeneuttisesti ajatellen oma asiayhteytensä, jota ei voida mielestäni täysin sellaisenaan redusoida eli palauttaa "yksi yhteen" periaatteella johonkin toiseen aikakauteen. Toisaalta palauttamista ei ole mahdollista kokonaan estää. Jos estäisimme sen, emme voisi väittää tässä ajassa mitään varmana pidettävää muinaisista ihmisistä. Silloin joutuisimme aloittamaan kokonaan uuden luvun ja tavan kirjoittaa historiaa. Halukkuutta tähän tuskin löytyy.
Koraanin ulkopuolelta mutta islamin pääsuuntauksen sunnalaisuuden sisällä on hadithiteissa esitetty, että Muhammad kihlasi Aishan tämän ollessa kuusivuotias ja tämän jälkeen hän vielä asui vanhempiensa kotona, kunnes avioliitto täyttyi tytön ollessa yhdeksän tai kymmenen vuotta. Muhammadin kerrotaan olleen tuolloin 53-vuotias. Aishasta kerrotaan tulleen jopa hänen lempivaimonsa. Aishan isä Abu Bakr oli entuudestaan Muhammadin tukija. Hermeneuttisesti ajatellen Muhammadin aikana lapsiin sekaantuminen ei todennäköisesti ollut juuri hänen situaatiossaan (eli ns. itämailla) yhtä tuomittavaa kuin nykyään länsimaissa. Miksi Abu Bakr olisi muutoin suostunut - joskin ensin vastentahtoisesti tai empien - liittoon? Jos jo silloin ja siinä tilassa olisi vallinnut nykyiselle, länsimaalaiselle kulttuurille ominainen erityisen tuomitseva suhtautuminen lapsiseksiin, Muhammad olisi saattanut jättää Aishan kokonaan rauhaan - tosin tuolloin myös Allahin olisi pitänyt antaa erilaisia ohjeita, ja selittämättä jää miksi eri aikakautena pätisivät eri normit.
On vielä eri asia olla sekaantumatta lapseen lainkuuliaisuuden vuoksi verrattuna tapaukseen, jossa henkilö kokee pedofilian jo lähtökohtaisesti itselleen niin vieraaksi tai vieroksuttavaksi, ettei harjoittaisi sellaista missään tapauksessa. Olipa lapseen sekaantuminen ympäröivässä yhteiskunnassa sallittua tai ei ilmeisesti vain pedofiilisesta taipumuksesta kärsivä henkilö sekaantuisi lapseen. Emme oikeasti tiedä Muhammadin sydämen koko laatua tämän asian suhteen, mutta Aishaa koskevaa avioliittotapausta on todella vaikea selittää ilman lapseen kohdistuvan erityisen seksuaalisuuteen sisältyvän fyysisen ja psyykkisen vetovoiman olemassaoloa. Sellainen taipumus esiintyy vain osalla aikuisista ihmisistä.
Toisaalta - vaikka pedofiiliksi kutsumisella olisi toden totta riittävä looginen peruste länsimaisessa filosofisessa ja tieteellisessä ajattelussa, nykyaikana ei ole kuitenkaan hyvin perusteltua syytä yrittää kutsua islamia pedofiiliuskonnoksi - ellei Euroopassa ensin tapahdu laajaa paluuta islamin kulttuurin vanhoihin avioliitto- ja jalkavaimotapoihin islamin opettajien myötävaikutuksella. Onhan islamin parissa kerrottu esiintyneen ainakin paikoin sellainen tapa, että Muhammadin esimerkkiin viitaten uskotaan jo 9-vuotiaan tytön olevan valmis emätinyhdyntään, ja tätä ennen seksiä saa harrastaa lapsivaimon kanssa muulla tapaa (joidenkin opettajien mielestä ei edes ole olemassa ehdotonta alaikärajaa, koska tytöt kehittyvät eriaikaisesti).
Nykyään on tosin merkkejä siitä, että esim. Ruotsissa on jonkinlaista painetta viranomaisten toimesta suvaita eräissä tapauksissa muslimeilla alaikäisten avioliittoja, mutta ei-muslimien kohdalla pidetään edelleen kiinni suojaikärajoista. Eikö tällaisella erikoisjärjestelyllä anneta samalla ymmärtää, että postkristillisen ja islamilaisen avioliittoinstituution välillä on sittenkin olemassa määrätty fundamentaalinen ero? Ja jos eroa kerran löytyy, miksi sen luonteesta ei saisi eettisessä ja juridisessa merkityksessä laajemmin puhua ilman julkaistujen mielipiteiden kriminalisointia?
Pedofiiliyhteisöjen toiminta on toisaalta erityisen karkeaa. "Pedofiliauskonnossa" pitäisi esim. tapahtua suoraa ja erittäin yleistä ja toistuvaa yllytystä alaikäisiin kohdistuviin seksisuhteisiin ja siinä tulisi esiintyä omia pedofiilirenkaita. Islam ei ole käsittääkseni ainakaan tätä nykyä tuollaista eikä islamissa lähtökohtaisesti edes pyritä avioliiton ulkopuolisiin, vapaisiin seksisuhteisiin. Sama koskee - ymmärtääkseni - Muhammadin luonnehdintaa ja hänen käsitystään itsestään.
On vielä käsitteellisellä tasolla oma hämärä asiansa puhua "pedofiliauskonnosta", koska sellainen on käsitteenä yhtä vähän perinteisiin uskontoihin kuuluvaa kuin esim. "varkaus-" tai "raiskaususkonto". Kokonaisen uskonnon keskittyminen yhden tai muutaman seksuaalitoiminnan ympärille ei ole kovin hyvin perusteltu esitys, koska uskonto koskee uskontojen abstraktilla ja toimintojen normitasolla hyvin laajoja, toisiinsa kytkeytyviä kokonaisuuksia ja niiden osia.
Islamista puhuttaessa täytyy toisaalta muistaa sen syntymisen ajankohta. Arabien tavat olivat tuolloin niin huonoja, että islam omalla tavallaan myös paransi naisen asemaa ilmeisesti mm. puuttumalla rajoittamattomaan moniavioisuuteen ja vastasyntyneiden tyttärien surmaamiseen. Voidaanko islamia kuitenkin luonnehtia uskonnoksi, joka kautta aikojen on yleensä enemmän tai vähemmän sallinut ja jopa rohkaissut avioliiton sisällä aviollisiin sukupuolisuhteisiin tietyn iän ylittäneiden lasten ja varhaisteinien kanssa? Islamilainen avioliittokulttuuri erityispiirteineen ilmeisesti vähintään tukee tätä käsitystä. Länsimaissa osassa mormonisuuntauksia vallinnut moniavioisuus on tosin myös synnyttänyt aviollisia seksisuhteita alaikäisiksi katsottaviin tyttöihin.
Joskus esitetään, että lapsiin olisi sekaannuttu myös juutalaisen uskonnon piirissä jonain historian aikana. Tätä väitettä on joskus myös estetty käsittelemästä julkisuudessa tarkemmin, mikä on sekin vieras piirre tyypillisessä, avoimessa länsimaisessa ajattelussa.
Johtopäätöksenä arvioin, ettei ole kohtuuttoman leimaavaa eikä liian yleistävää sanoa, että islamilaisen kulttuurin kohdalla lapsiin ja varhaisnuoriin kohdistuvat pari- ja seksisuhteet ovat sen pitkässä avioliittohistoriassa yleisemmät kuin eräissä muissa uskonnoissa, ja että näitä käyttäytymispiirteitä saatetaan välillä tukea islamin opetuksella.
Halla-ahon tapa vaatia järjellisyyttä ja johdonmukaista ajattelua myös käsiteltäessä uskonnon instituutioita on periaatteena erityisesti länsimaiseen kulttuuriin ja ajatteluun hyvin sopiva erehtyipä Halla-aho käsittelynsä yksityiskohdissa vähän, paljon tai ei ollenkaan. Loogisessa ajattelussa jokin kysymys seuraa tosiasioiden johdonmukaista suhdetta toisiin tosiasioihin ja niiden vastakohtiin. Käsittelyt ja saadut vastaukset ovat oikeita tai vääriä ja samalla joskus poliitikkojen mieleen tai sitten eivät. Politiitikkojen päätösten ja puheiden vastaisuus ei tee logiikasta epäkelpoa filosofiaa eikä kumoa väitelauseiden mahdollista totuusarvoa, vaikka totuuden sanoja joutuisikin maksamaan perustellusta mielipiteestään sakkoja.
KANTASUOMALAISET JA SOMALIT
Halla-aho jatkaa kiistakirjoitustaan somali-kysymykseen pohjustaen ongelmaa esimerkillä kantasuomalaisten kohtelusta.
Halla-aho:
"Kanssakirjoittaja Kekke kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle taannoisesta Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten "kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre". (Pääkirjoitus on sittemmin poistettu Kalevan Internet-sivuilta. - Toim. huom.) JSN ei ottanut kantelua edes käsittelyyn. Neuvoston sihteeri Nina Porra:
"Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa."
JSN:n päätökset eivät tietenkään ole juridisia ennakkotapauksia, joita inkvisiittori Illmanin tarvitsisi noteerata, mutta koska toisaalta "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" on yleisen syytteen alainen rikos, ja koska Illman (jolle asia viran puolesta kuuluisi) ei Kalevan juttuun ole puuttunut, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana."
Mainittu Kaleva-lehden pääkirjoitus on kovin kummallinen, koska on outoa päätellä jonkin varsin pitkälle erikoistuneen käyttäytymismallin - humalassa tappamisen - olevan redusoitavissa biologiaan. Yllättäviä murhareaktioita on tosin psykiatriassa ja psykologiassa tutkittu hypoteesina aivojen jakaminen lajin eri kehitystasoja vastaavalla tavalla. Alkeellisin aivojen osa, ns. liskoaivot, voivat selittää eräät järjettömät väkivallanpurkaukset ja silmittömät tapot, mutta aivot toimivat oletetulla alkeellisella tasolla kaikissa roduissa ilmeisesti samalla tavoin.
Halla-aho ei ole kumminkaan kiinnostunut itse väitteen "pehmoisuudesta" vaan sitä koskeneen kantelun lopputuloksesta. JSN:n mukaan kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista - kunhan niitä ei käsittele faktana. JSN ei tietysti pysty tieteen ja filosofian tasolla liikuttaessa niin vain ratkaisemaan mikä väite kuuluu vain strereotypioihin ja mikä sen ohella tai ainoastaan faktaan, mutta olen samaa mieltä Halla-ahon kanssa siitä, että antaa tämä silti osviittaa miten muitakin ryhmiä saa käsitellä julkisuudessa.
Näin Halla-aho pääsee varsinaiseen aiheeseensa, somalistereotypian julkiseen esittämiseen. Hän lähtee liikkeelle esimerkillä, jonka vähintään osatavoite on tehdä pilaa Kalevan hupsusta pääkirjoituksesta:
Halla-aho arvioi, että yhtä hyvin kuin osa suomalaisista tappaa päissään osa somaleista elää ns. siivellä yheiskunnassa ja tekee ryöstöjä. Eikö siis senkin pitäisi olla kansallinen, ehkä jopa geneettinen erityispiirre?
Hän huomauttaa seuraavaksi, että (kirjoittamisajankohtana) somalit edustavat 0,2 prosenttia Suomen kokonaisväestöstä, mutta tekevät 12 prosenttia poliisin tietoon tulleista ryöstöistä. Tästä Halla-aho päättelee, että rikosten tekeminen ja julkisilla varoilla eläminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuna jopa paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa.
Rikolliset teot, tässä erityisesti ryöstöt ja tukiin turvautumien, on siten somalien kansallinen tai kenties jopa geneettinen erityispiirre.
Samaan hengenvetoon Halla-aho toppuuttelee, että tässä hän on esittänyt vain arvelun, ei faktaa. Sanoutumalla irti väitteen arvosta olla tositietoa eli faktaa Halla-aho haluaa samalla sekä perustella määrätyillä faktoilla perusteltua käsitystä somaleista - että vetäytyä vastuusta esittää tämä käsitys julkisuudessa faktana.
JSN:n suhtautumiseen takertuen Halla-aho on ovela. Toisessa kappaleessa tuodaan esille selviä faktoja, jotka pohjautuvat määrättyihin tilastoihin. Näiden tietojen pohjalta lukija voi jossain määrin todella vakuuttua siitä miten ainakin tekstin kirjoittamisen aikoihin somalit tekevät ryöstöjä kantaväestöä enemmän. Työttömyyskorvauksen ja toimeentulotuen saamisen kohdalla ei ainakaan juuri tässä viitata tilastoihin. Toimeentulotuen keskeinen osuus oletetaan, ja samalla käytetään somaleista itsestään todennäköisesti halventavalta tuntuvaa nimitystä "loisia" (kantasuomalaisen tulisi kumminkin oikeuden mielestä ilmeisesti olla liiemmein välittämättä kirjoituksesta, että hänellä on murhaajan ja juopon taipumuksia).
Kolmannessa kappaleessa vedetään kappaleiden 1-2 pohjalta johtopäätös, jossa "ryöstelyn ja loisimisen" kansalliseksi piirteeksi samalla riittää erottautuminen kantasuomalaisesta toimintaprofiilista. En tiedä kuinka hyvin Kalevan pääkirjoitusnikkari koetti - arveluinaan - perustella käsitystään humalassa murhanhimoisista kantasuomalaisista, jotka kantavat geeneissään asti tuota rasitusta, mutta uskon Halla-ahon käyttävän kynää paremmalla tuloksella, ja koska tämä tulos on loogiseen punnitsemiseen osittain pohjautuva, sen uskottavuusarvoa ei voida mielestäni tehdä kuin toisella kädellä tyhjäksi toteamalla lopuksi, ettei arvelua käsitellä faktana. Pehmennys ei riittänytkään estämään tekstin tuomitsemista.
Kaikki ei kumminkaan pohjaudu Halla-aholla tässäkään aukottomalle päättelylle. Varkauksien tai tyhjäntoimittamisen redusoiminen kansanryhmän geneettisiin ominaisuuksiin ei varmaankaan edes nykyaikana onnistu tieteen ja filosofian kannalta katsottuna, mutta en tietenkään ole alueen tuntija.
Kaikki ei kumminkaan pohjaudu Halla-aholla tässäkään aukottomalle päättelylle. Varkauksien tai tyhjäntoimittamisen redusoiminen kansanryhmän geneettisiin ominaisuuksiin ei varmaankaan edes nykyaikana onnistu tieteen ja filosofian kannalta katsottuna, mutta en tietenkään ole alueen tuntija.
Halla-ahon kannalta on ehkäpä erehdys olettaa, että vähemmistöön ja valtaväestöön kuuluvia henkilöitä kohdellaan lain edessä täysin tasavertaisella tavalla suhteessa kunnianloukkauksiin tai uskonrauhan rikkomiseen. Onhan usein väitetty, että vähemmistöryhmät tarvitsevat erityistä suojelua. Nykykäytäntö ikävällä tavalla kaventaa mahdollisuutta, että Suomessa asuvia kohdeltaisiin poliisin ja lain toimesta samalla tavalla. Haen vertauksen hyönteismaailmasta. Jos kantasuomalaista ja kristinuskoa loukataan, lentää "poliisipesästä" korkeintaan yksi tai kaksi kuhnuria pörräämään, mutta jos loukatuksi pelätään joutuneen esim. somalin, irakilaisen tai afgaanin, hyökkää rikokseen epäillyn päälle liki kaksisataa poliittisesti viriiliä ampiaista.
Tässä jää lopulta silti mielestäni näyttämättä toteen se Halla-ahoa periaatteessa eniten raskauttava piirre ovatko somalit Halla-ahon mukaan yleisesti ottaen todella työnvieroksujia vai eivät. Tekstin voi tulkita sellaiseen vihjailevaksi - mutta miten tulkinnan todistaa oikeudessa todeksi? Ei sitä kai tarvinnutkaan todistaa. Riitti, että oli herännyt riittävän vahva pahennus vihjailustakin. Yhtä heikolla näytöllä ei tuomittaisi kassakaappirosvoa vankilaan.
ONKO HALLA-AHON TEKSTI TEHOKKAAN KATUMUKSEN VÄÄRTI?
"Täkykirjeestä" on kulunut jo useita vuosia. Perussuomalaisten puheenjohtajaksi kohonneen Halla-ahon johtajuustaival lähti liikkeelle kuin kivirekeä nykäisten entisen puoluejohtajan, ministeri Timo Soinin organisoidessa kulissien takaa puolueen pirstomisen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistöä myöten on haikailtu Halla-ahon pahoitteluiden ja tehokkaan katumuksen perään. Halla-aho on saanut tuomiostaan poliittisen stigman. Aikaisempi presidentti Kekkonen armahti Salaman hänen kirjoittamasta oikeastaan erittäin törkeästä tekstikatkelmasta, mutta nykyinen presidentti vain lisää prässiin höyrypainetta. Onko Halla-ahon kirjoitus siis oikeasti vieläkin kaiken sen aiheuttaman hälinän ja tuomiomielialan väärti?
Ensiksi kysymys koski vain blogitekstiä. Sellainen ei ole verrattavissa tunnetun kirjailijan, esim. Salaman laajasti levitettyyn painotuotteeseen. Toiseksi kirjoitukseni alkupuolella mainitut esimerkit kristinuskoa kohtaan kohdistuneista loukkauksista ovat kaikki selvästi erityisen pilkallisia, kristittyä loukkaavia ja myös pahantahtoisia tekoja verrattuna Halla-ahon pohdintaan ja osaksi älylliseen ironiaan islamin ja somalien tiimoilta. Kolmanneksi Halla-ahon ironia suuntautuu vielä ensisijaisesti kantasuomalaiseen valtakunnansyyttäjä Mika Illmaniin ja toiseksi vasta niihin piireihin, joita hän oikeuden päätöksen mukaisesti oli rikollisella tavalla loukannut. Neljänneksi Halla-ahon blogikirjoituksessa oli enemmän painavaa asiaa kuin asiattomuuksia. Miksi Suomessa tuomitaan mies rikolliseksi käytännössä yhteiskuntakritiikin ja Illmaniin kohdistuneen ärsyttämisen takia?
Halla-aho osuu monen mielestä oikeaan väitteessään, että Suomessa islam ja kristinusko eivät ole lain edessä täysin yhdenvertaiset ja samalla ulkomailta viime vuosina muuttaneita muslimeja ja kantasuomalaisia ei-muslimeja ei kontrolloida poliisitoimessa ja oikeusistuimissa ilmeisesti samalla tavalla. On vaikeata käsittää miksi tällaisten, ymmärtääkseni jo ilmeisten tosiasioiden osoittamista tulisi "tehokkaasti katua". Kiistakirjoituksen jälkeen väestöpohja on laajentunut koskien erityisesti ulkomaalaisperäisiä muslimeja. Onko järkeä enää edes kysyä tuleeko "vähemmistöjen" oikeuksia ajaa herkemmin kuin valtaväestön oikeuksia nyky-Suomessa, jossa esim. somalien parissa syntyy kantasuomalaisten jälkeen eniten vauvoja, ja muslimeita on Suomessa jo enemmän kuin juutalaisia ja ortodoksikristittyjä?
Kantasuomalaiset ovat toisaalta taatusti oma etninen ryhmä ja hyvin pieni vähemmistö verrattuna maailman muihin kansoihin ja erityisesti Afrikan ja Lähi-idän suuriin kansoihin. Vaikka Tynkkysen tavoin neuvottaisiin kitkemään islam Suomesta ja niin todella tehtäisiin, jäisi jäljelle valtavat massat uskonnollisesti ja etnisesti yhtenäistä väestöä elämään Suomen ulkopuolelle, mutta valtaosa etnisesti katsoen kantasuomalaisista asuu pienenä kansana pienessä Suomessa.
Jos suomalaisuus maassamme kitketään jättämällä alkuperäiskansa uskomuksineen kesannolle kasvavan vierasperäisen kansan keskelle - mitä jää jäljelle alkuperäisestä Suomesta ja kansasta ja minne? Tällaisesta kehityksestä huolestuneelle Halla-aholle tulisi ennemmin myöntää presidenttimme Niinistön taholta mitali kuin tekopyhästi vaatia "aktiivista katumusta" aivan kuin joku jo aikansa eläneen politiikan sokea tapainvartija.
Halla-ahon teksti tällaisenaan ei silti mielestäni saa kokonaisarvosanaa "kiitettävä", koska se on oman rakenteensa ja syntymäyhteytensä vanki. Se on kiistämättä poleeminen, paikoin leikittelevän sofistinen. Sen on ollut kai myös tarkoitus tahallaan ärsyttää tiettyjä tahoja - siis erityisesti Mika Illmania ja hänen hengenheimolaisiaan (mutta tästä Halla-ahoa ei ainakaan virallisesti tuomittu).
Kirjoitus sisältää myös islamin ja somalien hammastelua eikä se ole ainakaan omasta mielestäni vielä kypsän poliitikon tai ehdan pohdiskelijan ajatustyön tuotos. Teksti on kumminkin kokonaisuudessaan yhteiskunnallisesti tärkeä eivätkä sen perimmäisiä ajatuksia, johtopäätöksiä ja kansallisia tavoitteita himmennä "retoriikan nokkoset". Hammastelun somaleista ei edes luulisi aiheuttavan niin valtavaa pahennusta älykkäiden ihmisten parissa kuin se Illmanin ja hänen hengenheimolaistensa tai somalien piirissä ilmeisesti herätti. Islamin ja pedofilian välisen suhteen filosofista, sosiologista tai sosiaalipsykologista vapaata tarkastelua ei puolestaan pidä kategorisesti kieltää. Vai haluammeko saada aikaan toisinnon Euroopan keskiaikaisesta oikeudenkäytöstä ja tiedemiesten, kirjailijoiden ja filosofien vainoista uskonnollisten tuomioistuinten edessä? Minne on jäämässä valistuksen aikakauden arvokkain perintö - ajattelun ja siitä kertomisen vapaus?
Tekstin julkinen saatavuus on edellytys syytteiden ja tuomion punnitsemiseksi. Tässäkään kirjoituksessani en lainaa tuomioistuimen päätöksellä kiellettyjä katkelmia.
On valitettavan tökeröä, jopa kaksinaamaista toimintaa, että kirjoitus ensin "siivotaan" pois julkisuudesta ja sitten siihen ja tuomioon vedotaan (ks. esim. IL 12.6.2017) toistuvasti juuri julkisuudessa haluttaessa työntää kapulaa Halla-ahon poliittisen uran rattaisiin. Harvoin - tai ehkei koskaan aikaisemmin - on vapaamuotoisesta kiistakirjoituksesta rangaistu demokraattisessa sivistysvaltiossa näin ankaralla kädellä. "Esittämällä kaksi lausetta, jotka oli tarkoitettu kaksinaismoraalia osoittaviksi esimerkeiksi, Halla-aho sen sijaan sai syytteen ja sittemmin tuomion. Tätä tuomiota käytetään yhä seitsemän vuotta myöhemmin keppihevosena, johon voidaan aina tarvittaessa vedota." PB 4.6.2017
Halla-ahon tapaukseen liittyvän politiikan kaksinaismoraalin otti esille myös Reijo Tossavainen.
"Tehokasta katumista vaaditaan vain poliittisesti epäsopivaksi katsotulta henkilöltä, vaikka moni muukin poliitikko on saanut tuomioita joutumatta tuomion sovittamisen jälkeen toverituomioistuimen eteen. Esimerkiksi Niinistön puoluetoveri Jan Vapaavuori on tuomittu kolmesta rikoksesta. Yksi niistä oli pahoinpitely, josta langetettiin ehdollista vankeutta. Iltasanomien mukaan "syyttäjä Simola korosti, että uhria lähestyttiin salakavalasti ja ajettiin takaa. Tekotapa osoitti Simolan mukaan erityistä raakuutta ja julmuutta". Tapaus muistuttaa viime vuonna paljon kohuttua ja paheksuttua "natsien" tekemää potkimistapausta Helsingin rautatieaseman lähellä. Siksi voidaan kysyä, että missä ovat vaatimukset tehokkaasta katumisesta Vapaavuoren osalta? Tätä kysyn erityisesti siksi, että Vapaavuori on ollut poikkeuksellisen hanakka arvostelemaan ja kampittamaan perussuomalaisia. Kysyn myös siksi, että en hyväksy Sauli Niinistön, Jan Vapaavuoren enkä kenenkään muunkaan kaksinaismoraalia."
Halla-ahoon kohdistettu kaksinaismoraali ei tietenkään paranna poliitikon tekstin puutteita. Minusta ei ole syytä loukata mitään uskontoa tai yhtäkään kansakuntaa, mutta ovatko Halla-ahon muutamat "huitaisut" nousseet maassamme tärkeään rooliin etupäässä vain siksi, että hänen osumansa painavat vaa´assa harvinaisen paljon? Epäilen, ettei Halla-ahoa tuomittu vain tästä poleemisesta kirjoituksestaan vaan samalla tahdottiin tuomita suurin osa hänen poliittisesta toiminnastaan ja ajattelustaan. Pysymällä poliittisesti korrektina selviää nykyajan Suomessa ilmeisesti vähemmillä tuomioillakin.
Ounastelen myös, ettei Halla-ahoa tuomittu vain yleisen islammyönteisyyden hengessä. Realistina oletan, ettei maallistuneen Suomen liberaalia oikeuslaitosta pohjimmiltaan kiinnosta lainkaan tukea tai suojella islamin asiaa. He ovat islamia kohtaan aivan yhtä yliolkaisia, penseitä ja "snobeja" kuin kristinuskoon nähden. Eivät Suomen oikeusistuimet varmaankaan kunnioita profeetta Muhammadia tippaakaan enempää kuin Jeesusta (jota ei kunnioiteta).
Lainkäytön tarkoitus on todennäköisesti tukea islamin assimiloitumista Suomeen, pitää fundamentalistinen muslimiväestö rauhallisena ja ehkäistä uskonkiihkon, erityisesti vaarallisen jihadismin leviämistä. Tämän tavoitteen eteen näytellään lakituvissakin samalla faktoja vääristellen.
Vanhan islamin tukeminen on todennäköisesti tarkoitettu väliaikaiseksi suomalaiseksi ratkaisuksi. Politiikan ja lainkäytön eliitti katsonee tulevaisuuteen, jossa heidän mielestään ilmeisesti siintää maallistunut islam jo maallistuneen kristinuskon rinnalla. Silloin nykyiset tuomitsijat ja heidän sukulaissielunsa varmaankin paljastavat korttinsa: He eivät ole koskaan todella piitanneet islamista. Heitä on aina eniten kiinnostanut valtapolitiikan tukeminen ja oman virkamiesuransa edistäminen totuudenpuhujienkin kustannuksella. Ja siitähän ei meillä koskaan edes sakoteta.
4.3.2019
Heikki P.
ONKO HALLA-AHON TEKSTI TEHOKKAAN KATUMUKSEN VÄÄRTI?
"Täkykirjeestä" on kulunut jo useita vuosia. Perussuomalaisten puheenjohtajaksi kohonneen Halla-ahon johtajuustaival lähti liikkeelle kuin kivirekeä nykäisten entisen puoluejohtajan, ministeri Timo Soinin organisoidessa kulissien takaa puolueen pirstomisen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistöä myöten on haikailtu Halla-ahon pahoitteluiden ja tehokkaan katumuksen perään. Halla-aho on saanut tuomiostaan poliittisen stigman. Aikaisempi presidentti Kekkonen armahti Salaman hänen kirjoittamasta oikeastaan erittäin törkeästä tekstikatkelmasta, mutta nykyinen presidentti vain lisää prässiin höyrypainetta. Onko Halla-ahon kirjoitus siis oikeasti vieläkin kaiken sen aiheuttaman hälinän ja tuomiomielialan väärti?
Ensiksi kysymys koski vain blogitekstiä. Sellainen ei ole verrattavissa tunnetun kirjailijan, esim. Salaman laajasti levitettyyn painotuotteeseen. Toiseksi kirjoitukseni alkupuolella mainitut esimerkit kristinuskoa kohtaan kohdistuneista loukkauksista ovat kaikki selvästi erityisen pilkallisia, kristittyä loukkaavia ja myös pahantahtoisia tekoja verrattuna Halla-ahon pohdintaan ja osaksi älylliseen ironiaan islamin ja somalien tiimoilta. Kolmanneksi Halla-ahon ironia suuntautuu vielä ensisijaisesti kantasuomalaiseen valtakunnansyyttäjä Mika Illmaniin ja toiseksi vasta niihin piireihin, joita hän oikeuden päätöksen mukaisesti oli rikollisella tavalla loukannut. Neljänneksi Halla-ahon blogikirjoituksessa oli enemmän painavaa asiaa kuin asiattomuuksia. Miksi Suomessa tuomitaan mies rikolliseksi käytännössä yhteiskuntakritiikin ja Illmaniin kohdistuneen ärsyttämisen takia?
Halla-aho osuu monen mielestä oikeaan väitteessään, että Suomessa islam ja kristinusko eivät ole lain edessä täysin yhdenvertaiset ja samalla ulkomailta viime vuosina muuttaneita muslimeja ja kantasuomalaisia ei-muslimeja ei kontrolloida poliisitoimessa ja oikeusistuimissa ilmeisesti samalla tavalla. On vaikeata käsittää miksi tällaisten, ymmärtääkseni jo ilmeisten tosiasioiden osoittamista tulisi "tehokkaasti katua". Kiistakirjoituksen jälkeen väestöpohja on laajentunut koskien erityisesti ulkomaalaisperäisiä muslimeja. Onko järkeä enää edes kysyä tuleeko "vähemmistöjen" oikeuksia ajaa herkemmin kuin valtaväestön oikeuksia nyky-Suomessa, jossa esim. somalien parissa syntyy kantasuomalaisten jälkeen eniten vauvoja, ja muslimeita on Suomessa jo enemmän kuin juutalaisia ja ortodoksikristittyjä?
Kantasuomalaiset ovat toisaalta taatusti oma etninen ryhmä ja hyvin pieni vähemmistö verrattuna maailman muihin kansoihin ja erityisesti Afrikan ja Lähi-idän suuriin kansoihin. Vaikka Tynkkysen tavoin neuvottaisiin kitkemään islam Suomesta ja niin todella tehtäisiin, jäisi jäljelle valtavat massat uskonnollisesti ja etnisesti yhtenäistä väestöä elämään Suomen ulkopuolelle, mutta valtaosa etnisesti katsoen kantasuomalaisista asuu pienenä kansana pienessä Suomessa.
Jos suomalaisuus maassamme kitketään jättämällä alkuperäiskansa uskomuksineen kesannolle kasvavan vierasperäisen kansan keskelle - mitä jää jäljelle alkuperäisestä Suomesta ja kansasta ja minne? Tällaisesta kehityksestä huolestuneelle Halla-aholle tulisi ennemmin myöntää presidenttimme Niinistön taholta mitali kuin tekopyhästi vaatia "aktiivista katumusta" aivan kuin joku jo aikansa eläneen politiikan sokea tapainvartija.
Halla-ahon teksti tällaisenaan ei silti mielestäni saa kokonaisarvosanaa "kiitettävä", koska se on oman rakenteensa ja syntymäyhteytensä vanki. Se on kiistämättä poleeminen, paikoin leikittelevän sofistinen. Sen on ollut kai myös tarkoitus tahallaan ärsyttää tiettyjä tahoja - siis erityisesti Mika Illmania ja hänen hengenheimolaisiaan (mutta tästä Halla-ahoa ei ainakaan virallisesti tuomittu).
Kirjoitus sisältää myös islamin ja somalien hammastelua eikä se ole ainakaan omasta mielestäni vielä kypsän poliitikon tai ehdan pohdiskelijan ajatustyön tuotos. Teksti on kumminkin kokonaisuudessaan yhteiskunnallisesti tärkeä eivätkä sen perimmäisiä ajatuksia, johtopäätöksiä ja kansallisia tavoitteita himmennä "retoriikan nokkoset". Hammastelun somaleista ei edes luulisi aiheuttavan niin valtavaa pahennusta älykkäiden ihmisten parissa kuin se Illmanin ja hänen hengenheimolaistensa tai somalien piirissä ilmeisesti herätti. Islamin ja pedofilian välisen suhteen filosofista, sosiologista tai sosiaalipsykologista vapaata tarkastelua ei puolestaan pidä kategorisesti kieltää. Vai haluammeko saada aikaan toisinnon Euroopan keskiaikaisesta oikeudenkäytöstä ja tiedemiesten, kirjailijoiden ja filosofien vainoista uskonnollisten tuomioistuinten edessä? Minne on jäämässä valistuksen aikakauden arvokkain perintö - ajattelun ja siitä kertomisen vapaus?
Tekstin julkinen saatavuus on edellytys syytteiden ja tuomion punnitsemiseksi. Tässäkään kirjoituksessani en lainaa tuomioistuimen päätöksellä kiellettyjä katkelmia.
On valitettavan tökeröä, jopa kaksinaamaista toimintaa, että kirjoitus ensin "siivotaan" pois julkisuudesta ja sitten siihen ja tuomioon vedotaan (ks. esim. IL 12.6.2017) toistuvasti juuri julkisuudessa haluttaessa työntää kapulaa Halla-ahon poliittisen uran rattaisiin. Harvoin - tai ehkei koskaan aikaisemmin - on vapaamuotoisesta kiistakirjoituksesta rangaistu demokraattisessa sivistysvaltiossa näin ankaralla kädellä. "Esittämällä kaksi lausetta, jotka oli tarkoitettu kaksinaismoraalia osoittaviksi esimerkeiksi, Halla-aho sen sijaan sai syytteen ja sittemmin tuomion. Tätä tuomiota käytetään yhä seitsemän vuotta myöhemmin keppihevosena, johon voidaan aina tarvittaessa vedota." PB 4.6.2017
Halla-ahon tapaukseen liittyvän politiikan kaksinaismoraalin otti esille myös Reijo Tossavainen.
"Tehokasta katumista vaaditaan vain poliittisesti epäsopivaksi katsotulta henkilöltä, vaikka moni muukin poliitikko on saanut tuomioita joutumatta tuomion sovittamisen jälkeen toverituomioistuimen eteen. Esimerkiksi Niinistön puoluetoveri Jan Vapaavuori on tuomittu kolmesta rikoksesta. Yksi niistä oli pahoinpitely, josta langetettiin ehdollista vankeutta. Iltasanomien mukaan "syyttäjä Simola korosti, että uhria lähestyttiin salakavalasti ja ajettiin takaa. Tekotapa osoitti Simolan mukaan erityistä raakuutta ja julmuutta". Tapaus muistuttaa viime vuonna paljon kohuttua ja paheksuttua "natsien" tekemää potkimistapausta Helsingin rautatieaseman lähellä. Siksi voidaan kysyä, että missä ovat vaatimukset tehokkaasta katumisesta Vapaavuoren osalta? Tätä kysyn erityisesti siksi, että Vapaavuori on ollut poikkeuksellisen hanakka arvostelemaan ja kampittamaan perussuomalaisia. Kysyn myös siksi, että en hyväksy Sauli Niinistön, Jan Vapaavuoren enkä kenenkään muunkaan kaksinaismoraalia."
Halla-ahoon kohdistettu kaksinaismoraali ei tietenkään paranna poliitikon tekstin puutteita. Minusta ei ole syytä loukata mitään uskontoa tai yhtäkään kansakuntaa, mutta ovatko Halla-ahon muutamat "huitaisut" nousseet maassamme tärkeään rooliin etupäässä vain siksi, että hänen osumansa painavat vaa´assa harvinaisen paljon? Epäilen, ettei Halla-ahoa tuomittu vain tästä poleemisesta kirjoituksestaan vaan samalla tahdottiin tuomita suurin osa hänen poliittisesta toiminnastaan ja ajattelustaan. Pysymällä poliittisesti korrektina selviää nykyajan Suomessa ilmeisesti vähemmillä tuomioillakin.
Ounastelen myös, ettei Halla-ahoa tuomittu vain yleisen islammyönteisyyden hengessä. Realistina oletan, ettei maallistuneen Suomen liberaalia oikeuslaitosta pohjimmiltaan kiinnosta lainkaan tukea tai suojella islamin asiaa. He ovat islamia kohtaan aivan yhtä yliolkaisia, penseitä ja "snobeja" kuin kristinuskoon nähden. Eivät Suomen oikeusistuimet varmaankaan kunnioita profeetta Muhammadia tippaakaan enempää kuin Jeesusta (jota ei kunnioiteta).
Lainkäytön tarkoitus on todennäköisesti tukea islamin assimiloitumista Suomeen, pitää fundamentalistinen muslimiväestö rauhallisena ja ehkäistä uskonkiihkon, erityisesti vaarallisen jihadismin leviämistä. Tämän tavoitteen eteen näytellään lakituvissakin samalla faktoja vääristellen.
Vanhan islamin tukeminen on todennäköisesti tarkoitettu väliaikaiseksi suomalaiseksi ratkaisuksi. Politiikan ja lainkäytön eliitti katsonee tulevaisuuteen, jossa heidän mielestään ilmeisesti siintää maallistunut islam jo maallistuneen kristinuskon rinnalla. Silloin nykyiset tuomitsijat ja heidän sukulaissielunsa varmaankin paljastavat korttinsa: He eivät ole koskaan todella piitanneet islamista. Heitä on aina eniten kiinnostanut valtapolitiikan tukeminen ja oman virkamiesuransa edistäminen totuudenpuhujienkin kustannuksella. Ja siitähän ei meillä koskaan edes sakoteta.
4.3.2019
Heikki P.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti