Politiikan pääkallokelit

                                              Kielitieteilijä ja filosofi Erik Ahlman

Filosofialle on varmaankin ollut jossain suhteessa vahingollista Martin Heideggerin natsipuoluejäsenyys ja suomalaisen Erik Ahlmanin saksalaismyönteisyys 2. maailmansodan aikana. Miten on mahdollista etteivät nämä nerot ajattelijat aikanaan varoittaneet maailmaan natsien ideologian vaaroista? Selvät vaaran merkit olivat esillä.

Kaikkia politiikan kentän psykopaatteja yhdistää vallanhalu, jolloin tapa osoittaa valtaa tai ottaa vallankäyttöä vastaan saattaa liittää ilmiön kuoleman viettiin eli thanatokseen. Esimerkiksi Adolf Hitlerin persoonallisuutta ei voida pitää sosiaalisesti mielekkäänä aikakautensakaan yleisissä olosuhteissa eikä hänessä määrätyn esteettisen tajun ja kasvatukseen tähtäävän itsekurin lisäksi voida keksiä kantavimpia rakenteita humanismiin. Hitlerin kova ihmiskäsitys ja ns. terveiden arjalaisten ihaileminen ja yleensä ruumiinkulttuuri eivät tosin olisi olleet vallan vieraita asioita Kreikassakaan. Politiikan psykopaateissa esiintyy siis jokin muukin piirre kuin vain kuolemakeskeisyys ja lyhyen tähtäimen omanvoitonpyynti. Heissä on myös heikko elämävietti, jonka vastavoima luo psykopaattipoliitikon erilaiset idealistiset yhteiskuntaunelmat.

Natsi-Saksassa harjoitettu kehitysvammaisten, eräiden epilektikoiden ja psykiatrisesti sairaiden ihmisten todistettu tuhoaminen asettuu praktisesti samaan linjaan monien politiikan psykopaattien perinnön kanssa. Hitlerin persoonallisuus kuvasti juuri oman aikakautensa militaristisia ja erityisesti autoritaarisia aineksia mutta siinä on täytynyt olla mukana  myös jokin psykopaattinen juonne.

Hitlerin persoonallisuudessa yhtyivät osaksi ankeasta lapsuudenkodista johtunut patologinen psykopatia ja hyvin harvinainen kyky suggeroida suuria massoja välineeksi. Se, että Hitler oli toisaalta ideologi (yhteiskunnallinen ajattelija, kasvissyöjä jne.) ja kulutti oman elämänsä Napoleonin ja yleensä suurmiehen tavoin aatteelleen, jää ainakin omasta mielestäni kevyeksi sen rinnalla miten hän uhrasi muita aatteidensa eteen. Hitlerillä oli eräitä hyviä tavoitteita, mutta hänen oma persoonallisuutensa vääristi sitä maailmaa, jota hän halusi toisaalta parantaa.

Hitler ei arvostanut johdonmukaisella tavalla koteja, koska hän särki niitä ja hajotti ja tyhjensi kodit lapsista sotakentille tai keskitysleireihin; yhtään enempää hän ei palvellut uskontoa vaan asetti kirkon natsiaatteen käskyläiseksi ja käytännössä lähes korvasi jumalanpalvelusmenot hurmoksellisilla puhe- ja paraatitilaisuuksillaan; Saksan kansa ei saanut Hitleristä palvelijaansa, kansalainen Hitler tuhosi kansakuntaa fyysisesti, moraalisesti ja henkisesti palvellakseen omaa maailmankuvaansa oman itsensä ja Saksan kohdalla. Hitleriä kumarsivat erityisesti pelkurit, sietivät arat alistetut ja piestyt, ”palvoivat” ne, jotka laskivat saavansa osakseen muiden palvonnan hänen rinnallaan, ja salaa tai suoraan ihailivat ne, joille Hitler edusti subjektin tarvetta ottaa viimeinkin oma elämä ja maailma haltuun. Mitättömistä kerskailijoistakin, kiipijöistä, tunnekylmistä konnista ja heikoista, helposti johdateltavista ihmisistä sukeutui äkkiä tärkeä joukko. Epäilen, että hänen joukkoihinsa liittyneet ajattelijat ja tiedemiehet ja yleensä älymystö potivat enemmän rahapulaa ja kahlitsevaa pelkoa kuin romanttisia kuvitelmia Saksan ihmeellisestä roolista maailmanhistorian näyttämöllä.

Narsistiselle persoonallisuudelle tyypillisesti Hitler myös kiinnitti suurta huomiota ulkonäköönsä ja ulkonaiseen esiintymiseensä. Tiedetään, että hän otatti valokuvia Heinrich Hoffmannilla valitakseen teatterillisista poseerauksista itselleen edullisimpia malleja, joita hän ehkä hyödynsi propagandatilaisuuksissaan. Hän harjoitteli peilin ja valokuvien kautta miten esiintyisi Saksan kansalle mieluisana idolina. Sellaisen teatterimaisuuden luulisi pistävän erityisesti filosofin silmään.

Pelottavinta lienee Hitlerin väitetty nekrofiilisyys, kuolemasta, tuhosta ja hävittämisestä kiinnostuneisuus, sillä erityisesti tämä viitannee Thanatoksen valta-asemaan elämän- ja kuoleman vietin polariteetissa. Hitlerin arvoja koskee väistämättä sama huoli. Kuvastavatko ja edistävätkö ne juuri kuoleman valtaa? Silmiin pistävää on Hitlerin SS-miesten asepuvussa ilmenevät kuolemat merkit, pääkallo – joka on tosin kuoleman symbolina moniulotteinen, jopa viisauteen viittaava ja musta väritys, mikä toisaalta johtaa aprikoimaan esimerkiksi nykyisen ”metallimusiikin” ympärille ryhmittyneen musiikkikulttuurin motiiveita, musta väri ja kuoleman symbolit ovat heillekin keskeisiä.

Jälkiviisaus ilman opetusta on toisaalta turhaa. Opetuksena olkoon mielihyvin filosofien tehtävä toimia valtakunnan ”vartijoina”. Filosofia ei saa olla  yhteiskunnalliselta tehtävältään absoluuttisesti arvovapaa vyöhyke. Hitlerin Saksa ei noussut tyhjästä eikä thanatoksen limittyminen osaksi politiikkaa vaipunut hautaan hänen mukanaan. Voimme tutkia arvoja objektiivisuuteen tähdäten, mutta niiden sulkeistaminen pois käytännöllisestä yhteiskuntakeskustelusta on hyvin vahingollista,

Omassa maassamme käyvät arvot aina vain  yhä "kovemmiksi". Työttömien ja köyhien halveksunta, tunnekylmyys, torjunta, heitteillejättäminen, muut hoidon laiminlyönnit, kristillisten arvojen vähättely/mitätöinti, taiteen yksipuolistuminen ja älyllisen tason madaltuminen, ja väkivaltaviihteellä mässäily sointuvat juuri Thanatokseen. Kun karkeat, veltot, tietämättömät, kyyniset ihmiset osaavat vaivoin äänestää, lukea ja kirjoittaa, mutta viettävät tuntikausia väkivaltaviihdykkeiden ja päihteiden ja muiden neuroottisten riippuvuuksiensa äärellä, ihmettelen miten he onnistuvat tukemaan elämänvietin ja länsimaisen kulttuurimme parhaita saavutuksia: tervettä nationalismia, kotia ja perhettä, demokratiaa, lehdistön sananvapautta, henkevää taidetta, humanismia, hyvää sosiaalipolitiikkaa, ja arvotasolla kristinuskon voittoa aikanaan Euroopassa miekkalähetystyötä harjoittaneesta islamista ja magiasta ja vielä taikauskosta. Jos kansakunta rappeutuu henkisellä tasolla (kuten Saksa hävittyään maailmansodan ja kärsittyään tässä häpeää ja ajauduttuaan lopuksi syvään lamakauteen), se on sitä helpompi saalis politiikan psykopaateille.

Johannes

Isäntämieshegemonia ja päihteet

Iso isäntä ....                                                                  Foto: Internet

Ihmisellä on yksi yleinen asenne- ja energiaongelma: Hänellä riittää  intoa puhua miten kurjasti häntä on  kohdeltu. Hänellä ei riitä yhtä lailla halua eikä "paukkuja" kertoa kohtaamastaan hyvästä. 

Silloin maailmassa kiitollisuus vähenee, mutta katkeruus tasaisesti kasvaa. Se sulkee itsekeskeisen ihmisen myös tiukemmin omien väärien valintojensa puristukseen. Vaikka hän voi ajatella panevansa vain kärsimänsä vääryyden kiertämään, hän viimekädessä vahingoittaa itseään.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti esille v. 2013 uudenvuodenpuheessaan miten moraalittomuus nivoutuu  rahan ympärille. 

Tiedämmekin, ettei raha tunnusta moraalia. 

Niinistö olisi voinut jatkaa puhettaan samassa hengessä  päihdepolitiikan suuntaan. Erityisesti huumeraha ei yleisesti välitä  millaisia vahinkoja huumeidenkäytön ympärille syntyy. Silti eräät huumemaailmassakin  kieltäytyvät välittämästä huumeita alaikäisille/lapsille, tai he eivät suostu myymään huumetta ensikertalaiselle. Näillä ihmisillä on  jäljellä kiitollisuutta kokemastaan huolenpidosta lapsina, tai muuten suojattomina ihmisinä, ja empatiaan pohjautuvaa hyvää moraalia.

Usein moraalittomuutta puolustetaan  kohdatulla vääryydellä: "En ole maistanut rakkautta - miksi välittäisin muista?" Silti vain harva on  elänyt täysin vailla hyvän kosketusta. Katkeruuden ja omantunnon paaduttamisen sijasta tulisi  antaa sijaa kohdatulle hyvälle. 

Hyvää ajatellessaan ihmisen omatunto herkistyy. Tasavallan presidentti ei ilmeisesti pidä "vapaamatkustajista", siipeilijöistä, eikä siitä, että lähiyhteisöille kuuluvaa vastuuta yritetään siirtää yhä enemmän viranomaisille. 

Olemme yhteisvastuussa myös toistemme ja itsemme päihdetottumuksista. Vielä 1800-luvulla, ja ainakin Etelä-Pohjanmaalla, talon tai torpan isäntä sääteli milloin ja kuinka paljon hänen talonväkensä käytti alkoholia. Viina oli ja pysyi isännän takana.

Tarvitsemme  taas "isäntämieshegemoniaa". 

Nuoria ei ole syytä totuttaa käyttämään oman, kehittymättömän mielensä mukaisesti päihteitä. Koteihin ei saa laskea vieraita päihteitä mukanaan. Vanhemmat asettakoot rajat päihteille ja jättäkööt kannabiksen myös sallittujen päihteiden ulkopuolelle. 

Oikea isäntämies on  itsensäkin herra. Milloinkaan käyttäjä ei ns. seuraavana päivänä kadu, että otti alkoholia vähemmän kuin kaavaili, tai että ei juonut lainkaan. 

Moraalinen vastuu ja ennaltaehkäisevä päihde- ja huumetyö lähtee liikkeelle yksinkertaisista valinnoista ja päätöksistä ilman päihteitä koskevaa paatosta ja  moralisointia.

Johannes

Meille ei niin kunnon ihmisille

Tuntuuko pahalta, kun olet vanki, tai mielisairaalan potilas, tai housuihin päästävä vanhus, tai pitkäaikaistyötön, tai kerjäläinen, tai viinaan jälleen sortunut juoppo, tai nisti, tai äkkipikainen hermokimppu, tai syömäri sortuneena uuteen jäätelö-suklaa-pulla -kierteeseen? 


Tuntuuko pahalta, kun olet puilla paljailla ja ulosottomiehen tuttu, tai kun vaatteistasi ja jopa naamastasi huomautellaan? Mikään ei sinussa ole kohdallaan eikä kunnossa pysyvää, sanotaan. 


Älä ymmärrä minua väärin. En anna sinulle oikeutusta jatkaa kärsimystä itsellesi tai muille aiheuttavaa elämäntapaa, jos sinulla on tilaisuus hakea ja saada apua päästäksesi ongelmistasi tai synneistäsi eroon. Viittaan asioihin, joiden suhteen olet voimaton, ns. kuutamolla.

Kunnon ihminen on esikuvallinen. Hän ei ole  juoppo, narkkari, varas, ”vinksahtanut” ... jokin outo, koura ojossa apua kärttävä kerjäläinen. 

Kunnon ihmisellä on kliffa duuni, asunto, auto, moottoripyörä, kesämökki, kivasti kalustettu koti. Kunnon ihmisellä on kunnon vetimet. Kunnon ihminen on syystä ylpeä – onhan  hänellä minkä tahansa elämän sijasta kunnon elämä. 

Kunnon ihminen esittelee mielellään elämäänsä kunhan se ei vie liiaksi aikaa hänen kunnon elämältään ja kunnollisilta työ- ja ihmissuhteilta. 

Onko kunnon ihminen ollut lapsuudentoverisi tai nuoruusajan ystäväsi? Sait hetkeksi kunnon ystävän. Nyt hän ei vastaa yhteydenottopyyntöihisi mutta jättää sinulle muiden kautta  terveisiä, kuten kunnon ihmiselle kuuluu. Oletko avannut sydäntäsi kunnon ihmiselle? Kunnon ihminen ei nimittäin sinua keskeytä. Myöhemmin hän ei  soita ja kuinka vaikea häntä onkaan  tavata! On niin paljon tehtävää. 

Kunnon ihminen kertoo, että erikseen ovat ystävät ja kaverit, ja näille löytyvät eri puhelinnumerot. 

Kunnon ihminen on perin taitava. Kysy häneltä apua. Kerro silti ensin mitä voit maksaa siitä, että hän sinua hetken tukee ja opastaa. Hyvät ihmiset ovat  tottuneet saamaan kaikesta kunnolla palkkaa, muuten he eivät olisi saavuttaneet kunnon elintasoa. 

Kunnon ihminen tarvitsee toisen kunnon ihmisen kaverikseen. Jos olet sairas, työstä väsynyt, rahaton, nälissäsi, uhattuna ja vainottuna, sekaisin, kännissä tai muuten kuutamolla, kunnon ihminen ei ole sossu, pollari, lekuri, hoitsu, pappi – vaan vain ja ainoastaan kunnon ihminen.

Maantiekonnien iskettyä virui tienposkessa verinen mies. Kunnon miehet puhkuivat äkeissään, koska kunnon ihmisten kesken ei sovi hutkia ja varastaa, mutta heitä pelotti vietävästi vaarantaa kunnon elämänsä pysähtymällä auttamaan lyötyä. Samarialainen, ”ulkomaan pelle”, päästi miehen pulasta. Eipä paljoa vaarantanut. 

Kun Jeesus ristiinnaulittiin, kaikki kunnon ihmiset tekivät tietenkin parhaillaan vain jotain kunnollista. Veistivät  vaikkapa ristejä. Yksi kunnoton riippui ristiinnaulitun rinnalla, pahaan rikokseen sortunut hamppari mikä lie, tai murhamies, ja muisti Jeesusta, vaikka kansa pilkkasi. Jeesus muisti häntä. Ja yhä tämä muistetaan kaiken kunnollisenkin keskellä mitä ihmettelen.


Johannes

Pastorin seksihuolet

"Kielletyt meloonit" 

Foto: Internet

Aamulehden "Sunnuntaiasioissa" (4.12.-11) nimeltä mainitsematon pastori tilitti viettäneensä suuren osan elämästään pornon vankina. Pornoriippuvuus vääristi hänen käsityksensä naisesta, hankaloitti seurustelusuhteisiin pääsemistä ja toi vaikeuksia myöhemmin avioliitossa. Pastorin mukaan pornoriippuvuus on verrattavissa huumekoukkuun. "Porno toimii kuin huumeet. Se rikkoi pienen pojan sielun." Pastorin ongelmaa puitiin avioliittoleirillä, josta alkoi kivulias toipuminen. Pastori sai tukea. Samoista ongelmista kärsiviä hän neuvoo turvautumaan Internetin pornolta suodattimella, joka auttaa selviämään yllättävästä, "huonona päivänä" iskevästä mieliteosta.


Sammon yläkoulun terveydenhoitaja Sirpa Kuortti on huomioinut koululaisten käytöksestä piirteitä, jotka rohkeudessaan ylittävät normaalina ennen pidettyjä rajoja. Psyko- ja seksuaaliterapeutti Mika Lehtonen kertoo olevansa kyllästynyt kuuntelemaan väitteitä, joiden mukaan porno ei ole haitallista vain koska sen vaarallisuutta ei ole tieteellisesti todistettu. Lehtonen muistuttaa tapaavansa työssään ihmisiä, joiden elämään porno on todella aiheuttanut kärsimyksiä.


Yhteiskunnan pitäisi siksi suojella erityisesti nuoria – Internetin suuri käyttäjäkunta – pornolta siinä missä muilta riippuvuutta aiheuttavilta aineilta ja asioilta. Vaikka jotkut päihteet ovat materiaalisia ja toiset vain toiminnallisia, aivot eivät kai keksi ratkaisevaa eroa niiden välillä. Seksuaalisuus on osa persoonallisuutta. Häiriö seksuaalisuuden osalta voi luoda syvän piirteen koko ihmiseen.


Pornokoukku on peliriippuvuuden ja perheväkivallan ohella yleensä yksi tarkimmin varjelluista yksityiselämän salaisuuksista yhteiskunnassamme. Kulttuurimme perustuu työn ja perhejärjestyksen osalta herätteiden hallitsemiseen ja seksuaalisuuden säätelemiseen. Siksi vajavaisuus tällä puolella koetaan herkästi häpeälliseksi. Usein tosiasiallinen syypää tilanteeseen on kumminkin lapsen ja nuoren heikko kasvuympäristö, joka vääristää näkökulman omaan ruumiiseen ja seksuaaliseen vuorovaikutukseen. Lapsi voi joutua kohtaamaan seksuaalisia yllykkeitä liian varhain ja liian suurina annoksina kerrallaan ja/tai hän etsii yksinäisyytensä, syrjäytyneisyytensä ja hyljätyksi tulemisen vastapainoksi seksuaalisuudesta korvaavia tuntemuksia voimatta silti koskaan tällä tavoin täyttää pohjimmaista läheisyyden tarvettaan. Aivoille tosin kelpaa korviketyydytyskin. 

Aivojen "mielihyväradat" voivat ehdollistua niin huumeiden ja alkoholin kuin pelaamisen ja seksin mukaan. Pahan olon - eli sen "huonon päivän" - taas koittaessa "mennään yli siitä mistä aita on matalin". Syntyy tyydyttämättömyyden kehä. Siitä pääsemiseksi ihminen voi tarvita terapeuttista tukea olipa hän tunnustava kristitty,  karismaatikko, tai ei ollenkaan uskovainen. Tämän lisäksi vaaditaan paljon kärsivällisyyttä. Ihminen ei voi muuttaa totaalisesti luonnettaan mutta hän voi vähintään kehittää ihmisen luonnettaan.


Johannes

Miksi väkivalta liikaa kiehtoo?

Foto: Internet

Nuoret ovat toisinaan huolestuttavan kiinnostuneita väkivallasta, väkivaltapeleistä ja muusta ns. väkivaltaviihteestä. Se, että aikuisuuteen kasvava mies on kiinnostunut aseista, sotahistoriasta ja sotaleikeistä, ei ole itsessään epänormaalia. Keskuudessamme elää runsaasti nuorempia ja vanhempia miehiä, jotka ovat aseista kiinnostuneita ja jotka haluavat tulla huomatuiksi esim. liikuntaharrastuksen tai urheilun kautta. Näistä tuhansista samanlaisista nuorista miehistä  silti vain hyvin harva lähtee toteuttamaan erityisiä väkivaltafantasioita.

Epäilen koulu- ja joukkosurmaajan saaneen jo  ennen tekoaan  nautintoa hallitsemis- ja tuhounelmistaan, joihin he ovat jääneet kuin "koukkuun".   Fantasioitaan ennen teon toteuttamista ovat elätelleet kaikki murhaajat, raiskaajat, kiduttajat, ja yleensä kaikki ihmiset, jotka suunnittelevat saavansa tavalla tai toisella erityisen tyydytyksen sadistisesta teostaan.

Kun ihminen ajatuksissaan lietsoo pahuutta, pahan valta suurenee hänen elämässään,  ja jokin pahuus voi muuttua lopulta pakkomielteeksi syrjäyttäen tavallisen elämän tuottaman tyydytyksen. Ihminen on koukussa kärsimykseen, tuhoon ja kuolemaan.  Putoamista pahaan eivät voi toiset keksiä niin, että siihen voisi puuttua. Siksi kouluterveydenhoidon tehostaminen, nuorisotyöttömyyden vähentäminen ja psykiatristen hoitopalvelujen lisääminen eivät ainakaan välittömästi katkaise normaalia näyttelevän ihmisen liukumista keskemmälle pahan ja sadismin piiriin.

Mikä sitten johtaa nuoren miehen ruokkimaan tuhoamiskuvitelmiaan? Kenties hänen persoonassaan  vaikuttavat piilevä alttius häiriintyä. Ehkä  hän on saanut salaisen trauman alistamisesta tai väheksymisestä. Ehkäpä nuorukaisen kyvyt ja mahdollisuudet eivät vastaa hänen itselleen asettamaansa roolia ja merkitystä toisten joukossa. Syystä tai toisesta tuhoaja korvasi jotain elämässään pahalla ja tämä paha hänet valtaa. Paha ei ilmesty kumminkaan ihmiseen yllättäen vaan se jo vaikuttaa monella tavoin kehitysympäristössä. Pahaa voimme nähdä ympärillämme enemmän kuin hyvää ja ehkä niin on ollut myös koulu- ja joukkosurmaajien tapauksessa.

Jollemme pääse pahuuden viehätyksestä irti, yhteiskuntamme rappeutuu moraalisesti. Länsimainen kulttuuri on ehkä kulkemassa väkivallan kiteytymisen ja hyvän hajoamisen tien loppuun. Yhteiskuntamme ei voi toimia pitkään näin avoimella ja moniarvoisella tavalla. Aikuisten on opetettava lapsille ja nuorille järkkymätön raja hyvän ja pahan välillä. Samalla väkivallan vapaata ihannointia ja sen ympärillä pyörivää talouselämää on  jo rajoitettava. Tämä merkitsee käytännössä  yhteiskunnnan itsesensuuriin vahvistamista, kaupan rajoittamista ja väkivaltatuotteiden kriminalisointia, ja samalla paluuta yksilön itsesensuurin korostamiseen,  joka lähtee hyvän ja pahan selkeästä määrittelystä ja valinnan vastuun korostamisesta. Vain hyvän tukemisen kautta voidaan palata normaalin sosiaalisen järjestyksen ja arvostuksen luomiseen lasten ja nuorten kasvatuksessa.

Lapselle on tehtävä kodissa ja koulussa selväksi, että on todella olemassa hyvä ja paha ja että hänen velvollisuutensa ja tehtävänsä on toteuttaa yhteisössämme hyvää. Lapsella ja nuorella ei ole vain lukuisia oikeuksisa. Hänellä on ensisijaisesti oltava velvollisuuksia, ja oikeuksia lisätään velvollisuuksien täyttämisen myötä.

Hyvä on kumminkin määriteltävä riittävän konkreettisesti: hyvää on esimerkiksi opiskella hyödyllisiä asioita ja tehdä työtä, auttaa omia vanhempia, sisaruksia, koulussa opettajaa ja koulutovereita. Hyvää on olla varastamatta, valehtelematta ja pettämättä. Hyvää on etsiä  työtä ja työn saatuaan työskennellä kärsivällisesti ja vastuuntuntoisesti. Hyvää on kantaa täysi vastuu omasta seksuaalisuudestaan niin, ettei totuta itseään Internetin pornografiaan, pedofiliaan eikä pornosta omaksuttuihin vahingollisiin käytösmalleihin eikä vaadi seksiin haluttomalta seurustelukumppanilta palveluksia itselleen. Hyvää on kantaa vastuuta päihteistä ja  hyvää on elää väkivallatta, tappamatta, kiduttamatta. Hyvää on osoittaa rakkautensa ja suojella muita pahalta. Hyvää on kohdella eläimiä hyvin.

Jos lapsi tai nuori ei kasva  hyvään, syy  lienee usein vanhemmissa, jotka eivät ole itse hyviä tai joilta puuttuvat hyvät tiedot ja tepsivät taidot opettaa ja hillitä kasvuikäisiä lapsia. Joskus paraskin kasvatus kumminkin epäonnistuu. Kasvatus on silti ensisijainen apu väkivaltaan. Ympärillämme olevaan pahaan emme voi puuttua niin tiukasti ja välittömästi kuin lastemme kasvattamiseen ja heidän terveen kehityksensä turvaamiseen ja seuraamiseen.

Joukkosurmaajien  kaltaiset nuoret miehet ovat yhteisellä tasolla kaikkien yhteiskuntamme aikuisten jäsenten henkisiä lapsia.