Kirjoituksellani on monta isää. Sovellan käsitteiden osalta filosofi Lauri Rauhalan ja vähän myös filosofi Martin Heideggerin tuotantoa. Rauhalalta on perua olemassaolon jakaminen kolmeen olemassaolon puoleen: keho, tajunta ja situaatio (sekä kuolemattomuus). Heideggerilta lainaan "Silleen jättämisen" aika arvoituksellisen käsitteen. Ratkaisevin "isä" juuri tälle kehittelylle on kumminkin edesmennyt laulaja ja lauluntekijä Tapio "Tapsa" Rautavaara, jonka vanhaa 1980-luvun haastattelua esitettiin uudelleen Ylen Teema-kanavalla. Hän pohti mm. ihmisten "hurahtamista" mukaan politiikkaan tai uskontoon. Rautavaaran mielestä tämä on helppoa ymmärtää. Vaikeampaa ihmiselle on löytää sellainen perusrauha, ettei muuta tarvitse. Rautavaaran otsan rypistys ja silmien tumma tuikahdus paljastivat mietteen syvällisyyden. Kun nyt kirjoitin, toivon, ettei puolestaan monisanaisuus pinnallista laulajan ajatusta.
Jos elämästä pitää kaksi käsin kiinni ja tuntee ja kokee epätoivoista tarvetta löytää sille mielekkyys ja tarkoitus omaa elämänkulkua ajatellen, se liikkuu edellä ja nousee sitä korkeammalle mitä rajummin yksilö ponnistelee sen saavuttaakseen. Jos taas elämästä erottaa olemisen itsensä kosketuskohdakseen, ei mikään karkaa mutta elämä tavoiteltuna ilmiönä laskeutuu ulottuville ja kohtaa olemiseen kiinnittynyttä ohittaen tätä kaikkialta. Kun olemassaoloon ei omistavalla otteella tartu, huomion saa oleminen itsessään eikä tämän jälkeen ole valtavaa merkitystä sillä kuka valitsee ja mistä syystä valitsee tietyn uskonnon, aatteen, ismin tai vaikka "nistismin". Uskon tämän näkökulman luovan ihmiseen syvintä tyytyväisyyttä ja samalla onnellisuutta.
Meillä on tapana koota yhteen erityisiä tavoitekomponentteja. Mitä kukin pitää situaatiossaan tärkeänä riippuu hänen situationaalisuudestaan eli juuri hänelle ominaisesta kehityksestä ja elämäntilanteesta, ja nämä tavoiteltavat komponentit voivat muuttua myös yksilön elämän kuluessa. Useimmiten elämän onni yhdistetään ihmisten katsomustasoissa eli horisonteissa joihinkin näistä: rakkaus, pariliitto ja ihmissuhteet, omaisuus ja raha, koulutus ja työ, kaunis koti viihtyisällä paikalla, päihteet ja juhlat, liikenne, matkat ja kaukomaat, uskonto, politiikka, urheilu, keräilyharrastukset, kaunis keho ja hyvä terveys, muodikkaat vaatteet.
Näitä tajunnallisuudessa tietoisuuden horisonttiin muistin ja tottumusten kautta liittyneitä komponentteja tavoitellaan ihmisen toiminnassa yksi kerrallaan tai rinnakkain ja toisiinsa yhdistäen. Usein ihminen epäonnistuu yhden tai useamman komponentin kanssa. Hän ei saavuta haluamaansa, tai saavutettu tuhoutuu tai vioittuu oman itsen, toisten tai sattuman toimesta. Joskus ihminen myös kokee epäonnistuneensa komponenttien perimmäisessä eli fundamentaalisessa asettamisessa oikeaan tavoiteltavuusjärjestykseen - ehkä arvokkaampi asia asetettiin välineeksi tätä vähempiarvoisen asian saavuttamiseksi. Tehdyt valinnat, väärät tai oikeat, toimivat esiymmärryksenä eli ihmisen tulevaa toimintaa ja kokemusta suuntaavana piirinä, jota ei voi väistää. Ihminen on sitä mitä on valinnut ja mitä maailma hänessä on tietyn historiallisen tilanteen sisällä valinnut, kunnes saavutetaan jokin uusi tilaisuus asettaa perustavia päämääriä ja luoda toiminnan kautta uutta eksistentiaalista esiymmärrystä hänen tulevaisuudelleen. Mikään saavutettu ei tosin voi olla pysyvää eikä pysyvyyteen kiinnittyminen tuota kuin entistä rajummaksi koettavaa muutosta oman itsen tai maailman suhteen.
1. ESIYMMÄRRYS ERITYISESTI RUUMIILLISUUDEN KONSTITUOIMANA
Ruumiillisuus tarkoittaa ihmisen situationaalisuudessa esiymmärrystä, joka liittyy voittopuolisesti elämän materiaaliseen ja fyysiseen puoleen, elämän uusiutumiseen, nautinnonhakuisuuteen ja suojan etsimiseen. Sen raja-alueet liittyvät kumminkin osaksi jo muuhun elämän puoleen, esimerkiksi ihmissuhteisiin, jotka eivät enää ole yhteydessään selvästi ruumiillisia ja materiaalisia, vain yksilön elämään liittyviä tai ainoastaan situaation kulttuurikomponentteihin ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä vaan antavat herätteitä toisiinsa eli resonoivat keskenään.
1.1. Työ
Ammattiopiskelu, työ ja työstä saatavan palkan käyttäminen ovat olleet pitkään lähes suoraan materiaalin ja fyysisen tarvetyydytyksen ja elämän fyysisen uusiintamisen eri puoliin kytkeytyviä. Länsimaisessa kulttuurisituaatiossa ruumiillinen työ, eli pääasiassa fyysistä rasitusta ja fyysisiä pinnistyksiä tuottava toiminta, on kuitenkin jatkuvasti vähentynyt. Henkinen työ nivoutuu eri tavoin ruumiilliseen työhön, ja yhteiskunnassamme on aloja, joissa ihmisen kaikki fyysiset toiminnat ovat työssä ainoastaan välineitä toteuttaa ideaaleja päämääriä. Joka tapauksessa kaikki työ liittyy edelleen tiiviisti ihmisen ruumiilliseen ilmenemiseen.
Työn maailmaan kuuluvissa suhteissa on mukana paljon yleistä elämän konkretiaa työn itsensä, kaupankäynnin, sijoittamisen ja omaisuuden tiimoilta katsottuna. Suhteet liittyvät tavalla tai toisella fyysisten komponenttien siirtelyyn, muokkaamiseen tai arvostamiseen.
Koulutuksen ja työn maailmasta ulottuvat versot myös syvälle situaation ihmissuhteisiin ja suhteissa arvoikkaiksi miellettyihin tuntomerkkeihin. Moni arvostaa yhä tänään elämäänsä ja toisten saavutuksia sen mukaan kuinka suosittu ja tavoiteltu peruskoulutus on, tai miten paljon ihminen saa palkkaa ja muita korvauksia, tai onko hän tehnyt viisaita vai harkitsemattomia sijoituksia. Suuri, komea koti arvostetulla asuinpaikalla riittää myös monille todistukseksi ansiokkaasta elämästä.
Materiaaliset suhteet muodostavat arkikokemuksen mukaan perustan monelle muulle arvokomponentille tai vähintään tukevat niitä. Tosin ne ihmiset, jotka arvostavat eniten näitä suhteita elämässä saattavat ymmärtää heikosti toisenlaisia ihmisiä, mutta myös heidän itsensä elämässä voi tapahtua tuntuvasti arvomuutosta. Se mikä ennen nähtiin tärkeäksi muuttaakin merkitystään. Toisaalta kulttuurissamme virtaa vahva päinvastainen kehitys, joka on leventynyt uomassaan vuosikymmenestä toiseen.
1.2. Nautinto
Kulttuurisituaatiossamme länsimainen yhteiskunta on kehittynyt 1950- ja 1960-luvuilta lähtien yhä näkyvämmin kulttuuriksi, jossa tavoitellaan entistä avoimemmin ja julkisemmin aikaisemmin "heikkouksina ja paheina" pidettäviä nautinnon lähteitä. 1900-luvun alkupuolella salattiin tavallisesti mahdollinen oopiumriippuvuus, alkoholistinen juomatapa, addiktoitunut pelaaminen uhkapelin maailmassa, seksiriippuvuus ja suhteet prostituoituihin ja monet, tuolloin rikoksina tai mielenvikaisuutena käsiteltävät paheet, joista esimerkiksi homoseksuaalisuus vaiettiin lähes kokonaan. Vain jotkut taiteilijapiirit ja 1920-luvun ranskalaiset vapaamieliset virtaukset toimivat tätä vastaan.
Samalla kun kulttuuri oli menneinä aikoina moraalisesti nykyistä voimakkaammin itseään säätelevä, työn arvo ja merkitys olivat uhkaamattomat. Nykyään työtä uskalletaan julkisesti pilkata, väheksyä ja karttaa ilman, että yksilö joutuu situaatiossa eristetyksi. Päinvastoin, työn karttelu voi lisätä sosiaalista suosiota eräissä alakulttuureissa. Tuottavasta, karkeasti sanottuna "oikeasta työstä" ollaan monin paikoin siirrytty nykyajan kiertelevään keräilytalouteen jätepisteiden äärelle. Se ei lisää yhteiskunnan vaurautta mutta auttaa toki kierrättämään jätevuoria. Työn arvosta tinkiminen on lisännyt vapaa-aikaa, ja lisääntynyt vapaa-aika on täytetty käytännössä oman itsen ja toisten viihdyttämisellä - pelit, musiikki, elokuvat, saippuasarjat, kemut ym. - tai erilaisilla projekteilla toteuttaa oma perimmäinen tai sellaiseksi luultu, kuviteltu tai mielletty puoli ruumiillisuudessa. Kehitys on kulttuurisituaation esiymmärrystä, joka luo vääjäämättä uusia piirteitä ihmisen itsetiedostukseen ja hänen sosiaaliseen toimintaansa, joista erityisesti seksuaaliset kysymykset ovat situaatiossa usein esiteltyjä.
En puutu kirjoituksessani homouden syntyyn, luonnollisuuteen tai luonnottomuuteen - kysymyksiä joihin ei ole yksinkertaista ja nopeata vastata - vaan tarkkaan sen merkitystä sosiaalisen hyväksyttävyyden tai torjunnan kannalta. Homoseksuaalisuudesta halutaan tehdä tasa-arvoinen seksuaalisuuden ilmenemismuoto hetereseksuaalisuuden rinnalla. Pedofiilit tulevat vaatimuksineen perässä ja vaativat oikeutta itse luonnollisena pitämälleen lapsen seksuaalisuudelle ja seksuaalisuuden ilmentämiselle mm. aikuisen kanssa.
Kulttuurissamme katsotaan myös yhä useammin täysin normaaliksi, että ihminen vaihtaa kesken kaiken elämäänsä "leikisti" sukupuolta kirurgin veitsen, implanttien ja lääkehoidon avulla. Ruumiillisuudessa sukupuolisuudesta on tehty yksi elämän sosiaalisista rooleista, joita voi aina tarpeen tullen muuttaa tai kokonaan vaihtaa. Ihmisen tietoisuus tajunnallisuudessa ja muiden tietoisuus situaatiossa nousevat ihmisen ruumiillisen olemassaolon ylitse ja ikään kuin määrittelevät uudestaan eksistenssin eli erilaisissa suhteissa olevan ihmisen elämän ruumiillisen ja materiaalisen puolen.
Ollaan myös huomattu miten ns. SM-seksistä puhutaan julkisesti. Internetissä on myös runsaasti pornoa, jossa hyväksikäytetään lapsia ja eläimiä. Prostituoidut antavat haastatteluja peittämättömin kasvoin ja prostituutio on monta kertaa yritetty tuoda mukaan yhteiskunnan täysin hyväksyttäviin palvelumuotoihin. "Huora" on itseään seksuaalisesti myyvälle ihmiselle sosiaalisesti sopimaton nimittys, halventava, "seksityöläinen" suositeltavampi.
Pitkään poliisin ja poliitikkojen kanssa piilosilla leikkineet huumausaineiden käyttäjät ovat myös nousseet länsimaisessa kulttuuriyhteydessämme äänekkääksi painostusryhmäksi, joka on kameolentin tavoin naamioitunut ympäristöönsä yhdistyksiksi, joita yhteiskunta on myös jo laillistanut rekisteröityneiksi yhdistyksiksi. Huumeiden ystävät ja huumeiden orjat haluavat käydä kunnon kansalaisista ja saada huumausaineensa ja ylläpitohoitonsa itsestään selvinä yhteiskunnan satsauksina.
Samalla alkoholismi on jatkanut suurten kärsimysten aiheuttamista. Alkoholistiakin pitää "ymmärtää", alkoholismi kun on vain sairaus muiden tautien joukossa. Alkoholin saatavuutta ei saa rajoittaa. Rattijuopumusten tuomioita ei saa ankaroittaa. Huumeiden käyttäjän ja alkoholin suurkuluttajan tahtoon ja valintoihin ei jämäkästi puututa, oikeita, tulevaisuutta ajatellen olennaisia valinnan hetkiä ei punnita aikanaan moraalisesti.
Länsimainen yhteiskunta ei käytännössä rankaise riippuvuuksista eikä juuri sakota omituisuuksista eikä perverssioista. Koskaan länsimainen kulttuurimme ei ole ollut sitten Rooman valtakunnan rappioajan jälkeen esiymmärrykseltään edistävämpi sellaisille valinnoille, joiden valintamotivaatioina on ollut nopea nautinnon, hyödyn ja tyydytyksen saavuttaminen lähes riippumatta siitä mistä kulloinkin on ollut tarkemmin kysymys eli onko tarvetyydytys ollut järjellä ja moraalilla punnittuna hyvää vai ei.
Kun situaatio on nautintosuhteiden arvostuksen osalta tämä, huumekokeilut johtavat monen kohdalla erilaisiin huumeaddiktioihin, alkoholin käyttö suurkulutukseen ja alkoholismiin, josta kärsii mm. oma terveys ja odottavien äitien kohdalla suojattomien sikiöiden terveys, pelaaminen yhä syvempään pelikierteeseen omaisuuksien menettämisineen, ja seksuaalisesti vielä kypsymättömän ihmisen erilaiset seksikokeilut luonnottomuuksiin tai kokonaan perverssioihin, joissa rääkätään lapsia tai eläimiä, tai sadistisella tavalla lopulta tehdään surmatöitä. Yhteiskunta taistelee nykyään poliisin ja vankeusrangaistuksen voimin ainoastaan hillittömyyksien pahimpia ilmiöitä vastaan silloin kun sellaisia havaitsee tai haluaa nähdä. Esimerkiksi pedofiilien ringit tavoittavat myös korkeassa asemassa olevien henkilöiden elinpiirejä.
Itsensä "toteuttamisesta" seuraa monelle narkomaniaa, alkoholismia, sairauksia, särkyneitä ihmissuhteita, perverssejä kokemuksia, seksisairauksia, mielenterveyden menetyksiä, rikoksia ja ennenaikaista kuolemaa.
1.3. Vaeltava ihminen
Jo siitä lähtien, kun ihminen oli ruokansa keräämisen ja metsästämisen kautta huolehtiva nomadi, hän oli situaatiossa laajasti kuljeskeleva ja matkusteleva ihminen. Luola tai pesä, sittemmin maja, mökki ja talo, on ollut ihmisen tukikohta liikkumisen välillä. Kulkeminen on enemmän tai vähemmän jokaisen ihmisen verenperinnössä. Matkustamisen fyysisyys resonoi usein myös tajunnallisuuteen merkittäviä kokemuksia. Mika Waltari kirjoitti syvälle Eurooppaan suuntautuneen junamatkansa inspiroimana romaanin "Suuri Illusioni". Martin Heidegger pohti taas kotiseudun, taivalluksen ja yksinkertaisimmillaan kävelyn merkitystä ideaalin puolen, ajattelun kannalta. Ruumis tarvitsee situaatiotaan kuten situaatio ruumiillista, situaatiota vuorostaan muokkaavaa ruumiillisuutta.
On siis luonnollista, että juuri kulkemiseen liittyvät asiat nousevat normaalisti tahdon tavoitekomponenteiksi. Ihminen kokee olevansa sidottu ja toisia huonompi, jos hän ei pääse edes välttävässä laajuudessa kulkemaan. Tällaisia ihmisiä ovat mm. pitkäaikaistyöttämät, liikuntavammaiset ja köyhtyneet eläkeläiset. Hyvät liikenneyhteydet, mukavat joukkokuljetusvälineet ja omat kivat kulkuvälineet saavat matkaajan taas hyvälle mielelle ja virkistävät paikalleen liian pitkäksi aikaa juuttunutta sielua.
Kulkijalle koko elämä on vertauskuvallisella tasolla matka. Jotkut kuitenkin mieltävät tämän niin konkreettisesti, että käyttävät valtaosan ajastaan ja varoistaan matkoihin aivan kuin olisivat pakosalla ja oma koti tuntuisi avovankilalta. He eivät Heideggerin viisaaksi katsomalla tavalla pysty juurtumaan kotiseutuunsa. Ihmisen on lopulta vaikea elää vain kulkurin elämää. Tavoitekomponentit muuttuvat kenties elämän ehtoota kohti. Rautavaara käsitteli aihetta laulussaan "Kulkuriveljeni Jan", joka on sittemmin tulkittu monen artistin voimasta uudelleen, mikä viittaa aiheen jatkuvaan ajankohtaisuuteen, tai kenties kysymys on tänään jopa aikaisempaa polttavampi. Tasapainoisessa elämässä kotiseutu, koti läheisine ihmisuhteineen ja vaellukset täydentävät toisiaan.
Daven tulkinta "Isolla Kynällä" ...
2. ESIYMMÄRRYS ERITYISESTI TAJUNNALLISUUDEN KONSTITUOIMANA
2.1. Rakkaus ja muut tärkeät ihmissuhteet
Ihminen, jota ei ole situationaalisuudessaan rakastettu, tuntee olonsa tajunnallisuudessa suhteiden ja tarvetyydytyksen tasolla puolinaiseksi ja hänen voi olla vaikea oppia rakastamaan myöhemmin toisia, koska rakkautta vaille jääminen tuottaa onnistumiseen nähden negatiivista esiymmärrystä tulevaisuudelle juuri tietyn ihmisen situationaalisuudessa. Tavallisesti ihmisen kokemukset asettuvat rakastetuksi ja torjutuksi tulemisen pisteiden ääripäiden välille ja hänen situationaalisuudessaan on eksistentiaalinen mahdollisuus sekä rakastaa että tulla rakastetuksi elämänsä aikana.
Voittaakseen rakastamansa tai ainakin ystäväkseen toivomansa ihmisen huomion puolelleen rakkauden kaipuuta kokeva asettaa muita horisonttiinsa ideaalisella tasolla liittämiä arvokomponentteja palvelemaan tätä tarkoitusta sen mukaisesti miten hän itse arvioi oikeaksi tekniikaksi saavuttaa toinen. Mitä enemmän hän suunnittelee toimintaansa erityisesti toista ajatellen sitä suurempi on teoriassa onnistumismahdollisuus.
Yksilön onnettomissa suhteissa ollaan toimittu itsekkäästi eli ainoastaan ihmisen omia välittömiä tarpeita tavoitellen, tai valittu alun alkaen väärä kumppani, tai hyvä läheinen ystävä, rakastettu tai puoliso, on onnellisen ajan jälkeen loitontunut. Harvoin tilanne on syntynyt aivan sattumalta. Kumppanin valintaa häiritsi jo alunalkaen eksisntentiaalinen arviointivirhe - esimerkiksi alkoholistin tytär hakeutuu alkoholismiin taipuvaisen miehen puolisoksi horisonttinsa tiedottamattoman tai heikosti tiedostetun vanhan baasiksen ohjaamana - tai toisen löytämisen jälkeen luovuttiin syystä tai toisesta suhteelle edelleen "syystä tai toisesta" hyödyllisten ja tälle ensin alistettujen asioiden hyödyntämisestä. Joskus taas tapahtuu niin, että yksilön elämässä ensin vain välineen asemassa toimineesta tavoitekomponentista muokataan yksi elämän pääasioista. Nän voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun itsestään luotettavan ja turvallisen kuvan puolisolleen herättänyt mies keskittyy aina vain tiiviimmin työelämään, mikä situaatiossa loitontaa häntä puolisosta eri tavoin, vaikka loisi taloudellista hyvinvointia.
2.2. Uskonto, politiikka ja urheiluaate
Nämä alueet sisältävät kaikki kaipauksen ihmisen omia rajoja laajempaan ja yksilön omaa, individuaalista elämää tärkeämpään ja arvokkaampaan päämäärään, jota tavoitellaan sosiaalisesti ja hyvässä yhteistyössä. Kaipauksessa on kaksi puolta: kokemuksellinen, Jumalaa persoonallisesti etsivä puoli, ja yhteisöllinen, juhliin, tapoihin, riitteihin ja uskonveljien sosiaaliseen elämään yhdistyvä puoli.
Uskonnoissa Jumala (toisinaan jumalat) määritellään Korkeimmaksi Olennoksi ja ihminen asetetaan palvelu- ja palvontasuhteeseen Häneen nähden. Se millainen Jumala on ja millaista palvelua ja palvontaa Hän odottaa kerrotaan osittain eri tavoin eri uskonnoissa riippuen näiden uskontojen pyhistä teksteistä ja mystikkojen, profeettojen, pappien ja kansansaarnaajien opetuksesta ja vaikutusvallasta.
Politiikassa Jumalaa edustaa abstrakti aate, ideologioiden kokonaisuus, joka voidaan koota monella tavoin ja osittain rinnan, esimerkiksi talousjärjestelmään viitaten - vapaa markkinatalous versus säädelty, sosialistinen tai kansallisosialistinen talous - liberalismi versus konservatismi. USA:ssa suunnilleen kaikki kannattavat vapaata markkinataloutta mutta yhteiskunnan osuudesta julkisiin palveluihin ja hyvinvointiin kiistellään. Puolueilla on kullakin myös jokin arvokärki, lähes meemien tavoin helposti iskostettava ja toistettava, joka voidaan kiteyttää kuin mantraksi tehtäessä vaalityötä. Politiikan tekijä on omalla arvotajunnallaan vuorovaikutuksessa puolueiden arvomaailman kanssa ja toimillaan yhteydessä puolueiden sosiaalisesti näkyvään työhön saaden kokemuksen osallisuudesta pelkästää omaa olemassaolo laajempaan kokemukseen.
Urheiluseuratyössä ja yleisemmin kiihkeän urheilun seuraamisen puolella ideologiaa, abstraktioita ja käsitteellistä spekulaatioita ensisijaisempaa ovat muut kiinnostuksen kohteet: fyysinen ja psyykkinen voima ja taito, ihmisen kilpailuvietti, raju kamppailu, ja voitot. Yksilöä suurempi voima on oma seura, jota kannatetaan näkyvästi tai jonka toimintaan osallistutaan vielä tiiviimmin, oma lempilaji teoreettisine sisältöineen ja harjoitusohjelmineen, ja lopuksi oma kansallisuus, jota symboloi valtiolippu.
Urheilutoiminnassa ei pääsääntöisesti synny elämälle vahingollisia ylilyöntejä. Jos joku tulee aivan kuin hulluksi TV-tuolissaan muutaman kerran vuodessa, tai silloin tällöin yleisöpenkillä areenoilla, harvemmin asiasta henkilö itse tai muut suuresti kärsivät. Uhrheiluseuratyössä dopingrikokset, urheilijan vammautumiset, menehtymiset tai katsojien/kannattajien vammatumisen kuuluvat urheilun ikäviin puoliin. Urheilumenestyksestä on tullut liian vakava asia, tai voiton rahallista hyötyä arvostetaan kunniallista osallistumista enemmän. Sen sijaan politiikan ja uskonnon rintamilla on kautta ihmiskunnan tunnetun historian tehty paljon pahaa osittain teko pahaksi jo etukäteen tietäen ja osittain harhautumisen vuoksi. Politiikan tai uskonnon johtomiehet manipuloivat aika ajoin liikkeiden kannattajia juonitteluihin, henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan tai yksilölle ylivoimaisiin raha- ja omaisuuslahjoituksiin.
Miksi ihminen on uskonnon, aatteen ja "ismin", urheilun tai muun veljeystyön kautta samalla niin vahva ja haavoittuvainen olento? Osa ihmisyyttä on ollut ja tulee edelleen olemaan laumayhteyttä. Laumaan liitytään, lauma suojelee ja laumaa suojellaan. Tultuaan tiiviisti osaksi laumaa ihminen menettää osan yksilön suojastaan vaikka häntä muulla tavoin suojeltaisiin tehokkaammin kuin ennen. Ihminen toimii ennen kuin ajattelee kunnolla. Vaisto ja muiden seuraaminen, toimintojen matkiminen ja toisto, tulevat kuin toiseksi minäksi.
Suurinta haavoittuvaisuutta on kumminkin tajunnallisuudessa tapahtuva tietoisuuden rajojen heikkeneminen oman tajunnallisuuden ja tärkeän ryhmän kannattavan arvomaailman välillä. Kun ihmisestä tulee persoonana henkisesti osa hänelle tärkeintä ryhmää, eräänlaista joukkopersoonallisuutta - käsite jota filosofi Erik Ahlman pohti laajasti - hän ohjelmoi tajunnallisuutensa horisonttia uudella tavalla sisäistäen viiteryhmänsä - uskonnolinen, poliittinen, muu aatteellinen - maailmankuvaa, arvoja, normeja ja asenteita ja reaktiotapoja. Ihminen ei vain toimi ensin kuin ajattelee vaan hän rupeaa vähitellen ajattelemaan kuin yhteisönsä. Silloin yhteisöstäänkin erotettu yksilö jatkaa samalla voimalla toimintaansa. Jos toiminta liittyy terrorismiin tai rikollisuuteen, normaalit pelotteet ja oma rauhallinen ajattelu eivät enää riitä keskeyttämään vahingollista työtä. Vain todella suuri kriisi elämässä ja liittyminen toiseen ryhmään voi ehkä osaksi kumota opitun korvaamalla horisontissa ajattelua muilla sisällöillä.
2.3. Elämän kaunis turhuus
Waltarin mielestä elämään on hyvä kuulua mukaan myös "kaunista turhuutta". Waltari ei ollut puritaani ja hänen suurten historiallisten seikkailukirjojen henkilöilläkin esiintyy kauniin turhuuden tunnusmerkkejä. Kun meikataan, ihaillaan ja kerätään vaatteita, kehitellään terveellisiä ja samalla laihduttavia ruokavalioita, nautiskellaan aromeista, taidokkaasta kokkauksesta, tai trimmataan vartaloa, mikään saavutettava ei ole normaalielämässä ihan välttämätöntä tai ainakaan ensisijaisinta, mutta elämänlaatua kohennetaan ja ihmisen mieli virkistyy vaarattomin tavoin. Tähän kuuluvat mielestäni myös keräilyharrastukset. Yksi on filatelisti, toinen numismaatikko ja kolmas ehkä vanhojen autojen tai moottoripyörien kunnostaja ja keräilijä.
Saattaa olla niin, että minä enemmän ihminen saa sisältöä ja iloa päiviinsä "kauniista turhuudesta" sitä vähemmän hänelle kerääntyy huolia ja vaikeuksia elämän muiden puolien, toisenlaisten valintojen ylilyönneistä tai elämän yksipuolisuudesta. Kirjailija Agatha Christien luoma salapoliisihahmo Hercule Poirot saa runsaasti virikkeitä elämän esteettisistä pikkuasioista ja voi elää nautittavaa elämää, vaikka hänellä on vaivoinaan toisista ihmisistä jyrkästi erottava nerokkuus, pikkutarkkuus ja kenties tyydyttämätön rakkauden kaipuu.
Eräillä ihmisillä tosin "kaunis turhuus" rupeaa täyttämään koko elämää, jolloin se vähitellen rupeaa muistuttamaan turhaa elämää, vai miten pitäisi suhtautua naisiin ja miehiin, jotka ovat vain etupäässä kiinnostuneet ulkonäöstä, makujen maailmoista tai keräämistään esineistä? Käyvätkö he jo kevyiksi kuin ilma itse?
3. SISÄLLE OLEMISEEN ITSEENSÄ
Maailmassa ei ole mahdotonta keksiä itselleen edellä luetelluista tai joistan muista vastaavista elämänsisällöistä päiviinsä sisältöä ja suunnitteluunsa motivoitumista. Problemaattista on se, ettei valintoihin olla lopulta tyytyväisiä. Elämää on viety väärään uomaan, tai ollaan toimittu keskenään ristiriitaisella eli valintadynamiikkaan nähden tasapainottomalla tavalla suosien milloin yhtä milloin toista valintakomponenttia, tai ei voida tai ei viitsitä toistaa aikaisemmin hyviä tuloksia tuottaneita valintoja uomassaan, esimerkiksi rakkausasioissa parisuhteen vuorovaikutustapoihin liittyen.
Häiritsevää voi olla myös elämän eri tasojen epäsymmetrisyys eri olemassaolon muotojen kautta eksistoivassa ihmisessä eli eksistenssissä. Nämä erilaiset ristiriidat ja oikosulut tuottavat toisaalta häiriöitä ja aiheuttavat elämän energiahukkaa, mutta toisaalta kehittävät muutospainetta tulevien valintojen ja elämän intensiivisyyden puolesta. Elämän yleinen pyrkimys on suosia piirteitä: tasapainohakuisuus, sopeutuvaisuus, taloudellisuus ja turvallisuus. Siksi on luontevaa päätellä, että elämässä oikea ja onnellinen elämäntapa liittyy jollain tavoin valintakomponenttien viisaaseen käyttöön. Tasapainotilaan, homeostaasiin, on vain vaikea yltää, jos situationaalisuuteen sisältyy runsaasti tasapainottomuutta jatkuvasti virittäviä komponentteja mutta vähän tilaa ja aikaa ihmiselle syventyä itse elämään itsessään eli reflektoida omaa olemassaoloaan maailmassa.
3.1. Keskitie
Suuri osa ihmisen yksityiselämän ongelmista ja kenties jopa suurin osa yhteiskunnan poliittisista ja sosiaalisista ongelmista liittyvät käsitteisiin dualismi ja dikotomia, monomania, polariteetti - eli kahden navan aiheuttama jännite - ja rigidisyys. Dualismissa olemassaolo on jyrkän jakautunut ja dikotomisesti ajateltuna jonkin ajatellaan olevan joko sitä tai tätä joidenkin ehdottomien ominaisuuksien pohjalta ajateltuna. Monomaaninen ihminen on keskittänyt lähes koko elämän intohimimonsa vain yhteen aiheeseen. Polariteetissa elämässä jännitteet luodaan kahden toisistaan jyrkästi eroavan navan kautta. Klassinen esimerkki: neuroottisen ihmisluonteen neuroosin tila, tässä jännite, kehittyy jyrkkien polariteettinapojen - ankara yliminän ja viettiminä - kautta. Rigidisyys on kuvaileva termi, jolla voidaan viitata useaan tapaan osoittaa maailmassa jäykkyyttä liikkumattomuutta tai hidasliikkeisyyttä, jähmeyttä, virrattomuutta. Kun sanan alkuun lisätään kirjain "f", kuvataan seksuaalista kylmyyttä.
Mielestäni olemassaolon rigidisyys on väärän mallisen olemisen seuraus eikä syy väärälle olemiselle maailmassa. Olemassaolon ankarat ääripisteet tapaavat luoda kuin pahan painovoimakentän, joka ryhtyy lukitsemaan yhtäällä ja toisaalla ihmistä paikoilleen, ahtaaseen tilaan, jota hän sitten koettaa tavalla tai toisella väkivaltaisesti murtaa, ponnistella ja hikoilla, keksimättä tilansa luonnollisia syitä. Yksi tulee kiihkeäksi ja elää maanisesti, toinen vajoaa depressiivisyyteen pyrkien pääsemään koko maailman painolastista eroon.
Aristoteleen muotoilemassa "kultaisen keskitien" mallissa eettisesti oikea ja ihmisen toimintaan nähden hyvä elämäntapa on välttää kaikessa ylilyöntejä, liiallisuutta ja yksipuolisuutta. Aristoteleen aikana yhteiskunta ja työelämä olivat tietysti kehittymättömiä verrattuna nykyaikaan. Hänen periaatteensa on kuitenkin erinomaisen hyvin sovellettavissa tänäänkin.
3.2. Keskitie ja valintakomponentit
Työ, nautinto, matkat, rakkaus, uskonto, politiikka, urheilu ja myös "elämän kaunis turhuus" tarjoavat kukin monta oikeaa mahdollisuutta valita hyvinvointia, iloa ja onnellisuutta. Ongelmia puolestaan voidaan nostattaa uomasta toiseen sortumalla ylenpalttisuuteen, liioitteluun, mahtipontisuuteen, tai vastaavasti tyytymällä minimaaliseen tyytyväisyysvasteeseen. Onnen tavoittelun kannalta voisi olla yhtä väärin sortua käyttäytymisen hybrikseen kuin toimintansa lamauttamiseen.
Keskitien filosofia johtaa ajattelemaan myös valintakomponenttien keskinäistä harmoniaa. Vaikka ihminen olisi haka yhdellä alalla mutta tuskin tuntisi toista, miten elämä voisi muodostua tasapainoiseksi? Jos hän on esimerkiksi työn tuhattaituri, mutta rakastaminen ja rentouttavat huvit jäävät enemmän tai vähemmän sivuun, riittääkö yksipuolinen joskin taiturimainen oman erityisalan hallinta tuottamaan onnea erityisesti koko elämänkaarta ajatellen? Tai saavuttaako vain hetkellisiin huveihin ja nautintoihin sitoutunut ihminen elämässään onnea kenties muutamaa onnellisuuden hetkeä lukuunottamatta? Monomania tuottaa tulevaisuutta "värittävää" sisältöä eli faktisuutta monomaanisuuden eli elämän kokonaisuutta köyhdyttävän yksipuolisuuden konstutuoimana. Sosiaalisessa elämässä monomaanikko tulee parhaiten toimeen vain toisen samassa suhteessa vastaavan monomaanikon kanssa, mikä ei lupaa onnekkuutta muihin, potentiaalisiin ihmissuhteisiin tai ylipäänsä suhteiden kirjolle yhteiskunnassa.
Onnea tuottava elämänkaari sisältää monipuolisen ja keskenään tasapainoisen skaalan tavoitekomponentteja. Hyvää elämäntaitoa edustaa yksilön kyky hyödyntää tehokkaalla tavalla omaa arvostelukykyään ja muiden punnittuja neuvoja valintojen tasapainoisuuteen tähdättäesä.
Myös eksistenssi itsessään voi olla epäsymmetrisessä tilassa. Osa elämänvaikutuksista kohdistuu erityisesti ruumiiseen ja materiaan, osa tajunnallisuuteen eli ajatuksiin, uskomuksiin, kokemuksiin ja erityisesti tunteisiin, ja loput ihmisen kiinteässä suhteessa situaatioon.
Jos ihmistä hallitsee eniten elämän ruumiillisuus ja materia, ihmisestä kehittyy käytännön materialisti. Tuolloin hän poimii eri valintakomponeteista mukaan vain ne, jotka koskevat elämän fyysisyyttä tai hän ainakin muokkaa komponenttien asetelmaa siten, että ne koskevat tavalla tai toisella aina eniten elämän aineellisuutta. Materialistia kiinnostavat raha, omaisuus, käytännöllinen työ, ruumiin nautinnot, ulkopuolisista kemiallisista lähteistä nouseva euforia, fyysinen valta ja sen osoittaminen, ja uskonnon ja politiikan osalta konkreettinen hyöty elämässä. Materialisti on kuin raskas maa itse.
Mikäli taas tajunnallisuus on dominoiva puoli ihmisen elämää, hänestä voi kehittyä mainio teoreetikko ja idealisti mutta huono tai ainakin heikko yksilö käytännön elämään tai yhteistoimintaan muiden kanssa. Liian abstrakti elämäntapa on "maahan" nähden sekin kuin ilmaa tai vain yksi voimakas henkäys. Situaation valtaama yksilö toimii taas ylisosiaalisella paatoksella. Suurin osa hänen elämäänsä, lähes koko hänen ruumiinsa ja henkensä, ovat asetettu hyödyttämään määrättyä yhteisöä sen lakeineen, arvoineen, normeineen ja tapoineen. Situaation valtaama ihminen on poikkeusolosuhteissa myös ankara taistelija, jota eivät sido viiteyhteisön ulkopuoliset lait sotalakeja myöten.
Keskitien filosofiaa toteuttava yksilö vaalii olemassaolon tasojen balanssia suojautuen ajautumasta koko elämää ajatellen liian yksipuolisiin tiloihin. Hän ei kiellä ruumiillisia ja materialistisa, henkisiä eikä sosiaalisia tarpeitaan ja tehtäviään, mutta hän ymmärtää myös vahvimmat puolensa ja kykenee säätelemään tavoitekomponenttejaan suhteessa toisiinsa ja suhteessa jonkin elämänuoman valintatilanteisiin siten, että samalla kun hänen perityt ja opitut kykynsä pääsevät oikeuksiinsa ja yksilö valitsee luonnolleen sopivalla tavalla - hän ei joudu tai ajaudu vakavaan ristiriitaan oman luontonsa tai sosiaalisen luontonsa, situaation, kanssa.
3.3. Tasapainotus
Elämän kolmen puolen tasapainottaminen ei tapahdu yhdellä järjen havainnolla tai yhdellä päätöksellä tahtoa ja tahtoa ilmentävällä valinnalla. Ajattelusta, päätöksistä, tahdosta ja valinnasta on varmasti hyötyä tässäkin, mutta hyöty ei merkitse samaa kuin kysymyksen ratkaisu. Emmehän ole ihmisinä tällä hetkellä yleensä juuri sitä miksi päätimme tulla esimerkiksi 4.5.1998.
Se, miksi olemme tulleet ja millaiseksi elämämme on muodostunut, on tapahtunut tavallisesti ikään kuin huomaamatta. Takana on runsaasti ajattelua, tuntemista ja erilaisia valintoja, joiden kauaskantoisia seuraamuksia ei ole tullut sen tarkemmin suunniteltua. Oletan, että tehokkainta mitä tilanteessa saatamme ylipäänsä tehdä, on ajatella elämäämme kuuluvia valintakomponentteja, sitä miten ne ovat suhteessa toisiinsa, ja mihin elämän uomiin ne ulottuvat. Päätökset ja valinnat voivat olla tepsivimmillään silloin, kun ne koskevat elämään liittyviä yksinkertaisia, toistettavia asioita. Muuttamalla tietoisesti jotain pientä osaa elämästä, ja huolehtimalla siitä, että muutos on pysyvä, ja että sitä korjataan tarpeen vaatiessa, toiminta rupeaa luomaan eksistenssiin faktisuutta, mikä tulevaisuudessa, esimerkiksi vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua on osana muita pieniä valintoja muuttanut ihmisen elämää suuresti.
Vähäiset muutokset työtä, vapaa-aikaa, huveja, rakkautta, uskontoa, politiikkaa, matkoja ja elämän pienten turhuuksien kohdalla muuttavat elämää eikä eksistenssin olemassaolo elämänä muutu positiivisella tavalla ilman, ettei samalla eksistenssi kolmen olemassaolon muodon keskinäinen synkronointi parane. Eksistenssin olemassaolon puolet tasapainottuvat keskenään ilman, että ihmisen minä on siitä erityisesti tietoinen. "Elämä on yksinkertaisesti hakeutunut balanssiin." Aivan samalla tavoin tasapainottomuus eksistenssin olemassaolossa koetaan syntyneeksi kuin lähes itsestään "Minulla on vain mennyt kaikki aina pieleen."
3.4. Silleen jättäminen
Eksistenssifilosofiassa tullaan käsitteeseen "Silleen jättäminen" (Gelanssenheit) sitä varmemmin mitä enemmän lähestytään Martin Heideggerin tai hänen eksistentiaalisesta fenomenologiasta voimakkaita kasvuvaikutteita saaneeseen filosofiaan. Käsite on kristillisestä mystiikasta. Filosofi Juha Varto esittää teoksessaan "Tästä jonnekin muualle. Polkuja Heideggeriin", että saksalaiset mystikot olettivat kadottavansa Jumalan tätä erityisesti etsiessään. Aktiivisuus löytämiseen nähden vähentää mahdollisuutta tulla tuntemaan Jumalan sellaisena kuin Hän itse haluaa tulla tunnetuksi. Varto miettii, että teologia ja metafyysinen filosofia sisältävät "mittakaavavirheen", kun Jumala yritetään ymmärtää joksikin olennoksi inhimillisen ajattelun kautta. Ihmisyyden silmälasien lävitse katsottuna Jumala on muuta kuin Jumala itseään ajattelevana. Heidegger on filosofiassa eri jäljillä kuin mystikot teologiassaan. Heideggerin tavoitteena on viitata siihen, että ihminen luopuessaan filosofiassa mahdollisuudesta tietää tarkasti ja tiedetyn ja tietävän välisestä suhteesta, tässä tapauksessa dikotomiasta, saavuttaa alkuperäistä yhteenkuuluvaisuutta.
"Silleen jättäminen" on samalla paradoksi ja mahdollisuus. Käsitteellisen ajattelun ja tietojen keräämisen ja jäsentämisen kannalta on paradoksaalista kuvitella, että ihminen voisi ymmärtää ja tietää mitään ulkopuolelta ymmärryksen ja tiedon lähteiden: käsitteellisen ajattelun ja tiedon. Ajatteleva ihminen on jo heitetty ajattelun maailmaan ennen ensimmäistäkään kunnon ajatusta vähintään situaation kulttuuriyhteyden kautta. Mahdollisuus taas sisältyy oivallukseen tietävän ja tiedetyn, yleensä subjektiin ja objektiin liitettyjen käsitysten suhteellisuudesta, mutta ei välttämättä totuuden suhteellisuudesta itsestään vaan ihmisen suhteellisesta kyvystää etsiä, keksiä ja kuvata totuutta. Sokrateen antiikin aikainen, nöyrä viisaus: "Tiedän sen etten mitään tiedä" saa uuden tulemisensa "Silleen jättämisessä". "Gelanssenheit" ei silti tyhjenny ainoastaan mystiikan, filosofian ja tietoteorian ammennusastioihin. Se kuuluu mielestäni myös psykologiaan ja ihmisen itseymmärrykseen itse itsessään maailmassa olemassa olevana kokijana.
3.5. Silleen jättäminen psykologisena tasapainoisuuden mahdollisuutena
"Silleen jättäminen" sopii elämän olemiseen itseensä syventymisen kuvaajaksi. Kun Rautavaara aprikoi ymmärtävänsä hyvin miten yksi hurahtaa uskontoon ja toinen politiikkaan, mutta mistä ihminen saa rauhan olla vain itsenään, mihinkään hurahtamatta, ja tuntea samalla tyytyväisyyttä, hän mielestäni viittasi elämän olemassaolon kysymykseen psykologisessa, olemiseen itseensä syventymisen merkityksessä. Hän ei pohtinut mystiikkaa, filosofiaa eikä tiedon luotettavuuden probleemoita ainakaan ensisijaisesti. Hän heijasti tajunnallisuudestaan kysymyksen oman olemassaolon mielestä ja mielekkyydestä suhteessa pelkästään olemassaolon olemiseen itseen. Miten löytää rauha "olla vain"?
Eksistenssin tasapainottaminen on dynaamista, ja elämänkulku samoin, ja uomiin liittyvät valintakomponentit dynaamisia kokemisen, tuntemisen ja tietoisten päätösten pohjalta, mutta eksistenssin olemassaolon toinen tapa sijaitsee toisaalla. Epäilen ihmisen toimivan parhaimmillaan aktiivisen ja passiivisen toiminnan muodostaman positiivisen polariteetin keskipisteessä maailmassa, jonka rajat eivät ole enää tarkasti fyysisesti tutkittavissa.
Oletan, että ihmisen on löydettävä elämässään vielä jokin valintakomponentteja ja eksistenssin tasapainottamista sisäisempi tila, ei vaihtoehtona muulle vaan elämään tämän muun ohella kuuluvana muotona. Rauhala nimitti "kuolemattomuutta" apukäsitteeksi, jolla ideaalisella tasolla täydennettiin ihmisen olemassaolon ymmärtäminen puolien "ruumis, tajunta ja situaatio" kautta. Minusta "apukäsite" on itsessään puhtaasti käsitteellinen pyrkimys rationalisoida jotain konkreettista mutta samalla omintakeista Heideggerin filosofian mystisemmän puolen, "Silleen jättäminen", määrätystä tietoteoreettisesta hahmottomuudesta.
"Silleen jättäminen" on psykologisessa merkityksessä kuolemattomuuden kohtaamista - erityisesti, jos pitäydytään Heideggerin ajatukseen ihmisestä alati kohti kuolemaa kulkevana käyvänä olentona. Miten ihminen voisi suhtautua "Silleen jättämisen" idean kautta kuolemaan ja erityisesti kuolemattomuuteen? Pyrkiessään saavuttamaan kuolemattomuuden hän ei sitä tavoita. Luopuessaan tavoittelemasta aktiivisesti juuri kuolemattomuutta kuolemattomuus itsessään voi saavuttaa ihmisen.
Ihmisen olemassaolon ajattomuutta on päästä sinuiksi elämän kanssa siten, että hyvin ymmärtää ja tajuaa valintakomponenttien merkitykset ja arvot, ja että hyvin tajuaa ja arvostaa elämään liittyvät fyysiset, tajunnalliset ja sosiaaliset merkitykset ja suhteet - ilman, että hänellä on samalla pakko elää kuin voittaja nyt ja aina, tai ylipäänsä olla olemassa. En viittaa tällä itsemurhahakuisuuteen, en tarkoita depressiivisyyttä enkä apatiaan. Ne kuuluvat tajunnallisuuden sairauksiin tai häiriötiloihin. Tarkoitan harkittua keräämistä ja viisasta luovuttamista.
En usko, että ihminen on riittävän kypsä esimerkiksi saavuttaakseen rauhan määrätystä uskonnosta tai tietystä politiikasta tai muusta vahvasta ideologiasta ennen kuin nämä asiat ikään kuin valuvat hänen ymmärryksessään alas ja käyvät merkityksettömiksi itse olemiseen nähden. Oleminen on tärkeämpää kuin siitä johdettavat olemassaolon teoreettiset ja käytännölliset muodot eikä edes oleminen on kokonaan välttämätöntä, sillä jos oleminen on luovuttamaton itseisarvo, ihminen huolehtii enemmän olemisensa jatkumisesta kuin yhdistyy olemiseen itseensä kuluvassa hetkessä.
Silloin kun ihminen kokee voivansa elää tasapainoisesti ja tyytyväisesti, vaikka jäisi uskontojen, poliittisten suuntausten ja suurten aatteellisten ideologioiden ulkopuolelle, tai vaikka joutuisi jättämään rakkauden, huvit ja lopulta koko elämän, hän on löytänyt omimman olemisensa olemassaolostaan. Kun ihminen tilan tavalla tai toisella keksii, hänen ei tarvitse enää "hurahtamalla hurahtaa" ismeihin eikä nautintoihin, eikä tarvitse juosta kuolemaa karkuun elämään kouristuksenomaisesti kiinni takertumalla. Mukaan virtaan voi liittyä kuin asianosainen konsanaan ja tehdä parhaansa ja toimia sitkeästi mutta samalla kertaa kuin hyvä oppilas ja sivullinen, joka tietää kysymykset ja osaisi jotain myös vastata, mutta vastauksiin ei ole usein syytä. Vastauksia on nimittäin toisten vaikea mieltää ja ehkä vastaukset ovat tarkoitettu erityisesti vain kullekin kysyjälle itselleen.
Vapaa ihminen ja vapaa sielu ei tuota vahinkoa muille eikä ympäristölleen, mutta hän voi itse, kuin kulkurina, olemassaolonsa mielen itselleen paljastettuaan, joutua muista lähtevän epäluulon alaiseksi. Ihmisen täytyy olla edistyksen puolella, edistystä vastaan, lyöty, taistelija tai voittaja, liberaali tai konservatiivi, uskovainen tai taisteleva ateisti, mutta hän ei voi "naurahtaa" kamppailun itsensä mielelle muita loukkaamatta tai pelottamatta.
Johannes
(16.3.2015)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti