VILLI - VAPAA - VAINAJA (Foto. Internet)
MITÄ ON LIBERALISMI JA LIBERALISTINEN MAAHANMUUTTOPOLITIIKKA?
Liberalismi on väljä ja salliva viitekehys niin maahanmuuttopolitiikan edistäjille - kuin sen vastustajille. Monikulttuurisuutta erityisellä innolla Suomessa ajavat henkilöt ja tahot saavat intonsa osaksi idealistisesta liberalismista ja osaksi liberalismiin kuuluvasta vapaan markkinatalousjärjestelmän tarpeista syyhynsä pohjaten. Erikoista kyllä idealisti liberaali voi yhtä hyvin olla maahanmuutto- ja pakolaiskriittinen henkilö. Hän saattaa suhtautua valtioon ja poliisiin myös samanlaisella tai lähes vastaavalla epäsosiaalisella asenteella kuin anarkisti.
VOIKO OLLA PUOLESTAAN PAKOLAISKRIITTISIÄ LIBERAALEJA?
Pakolaiskriittinen liberaali ihminen voi vastustaa islamin maista saapuvien pakolaisten tulemista esimerkiksi siksi, että hän on omaksunut ateistisen maailmankuvan ja vastustaa siitä syystä uskontoja. Kun islamin maista tulevat muslimit ovat hyvin uskonnollisia, ateisti vastustaa islamin leviämistä. Hän haluaa tukea ateismin vapaamielisyyttä ja vapaa-ajattelua suhteessa jokaiseen uskontoon ilman näiden uskontojen kannattajien kunnioittamista. Nykyaikana ateistisen ja kvasiateistisen - muotiateistisen - ajattelutavan levitetessä islamin vastustaminen tästä syystä on itseasissa yleistymässä. Maahanmuuttopuoltajien puolella taas samat arvot ovat määrätyssä "roolipelissä", jonka voittona toivotaan olevan islamin sekularisoituminen ja liberalismin vahvistuminen islamin "sopivan" maallistumisen kautta.
LIBERTAARIT JA LIBERAALIT
Liberalistien joukossa erityisesti libertaarille henkilökohtainen vapaus ja individualistinen oikeus toimia omien arvojensa toteuttajana - ja joskus myös sanelijana muille - on hänelle ehdottomasti tärkeämpää kuin esim. toisten uskonnolliset tunteet ja niiden kunnioittaminen. Jos libertaaria huvittaa loukata millä tavalla tahansa ketä hyvänsä ilman välitöntä kuolemanuhkaa tai vakavaa taloudellista sanktiota, hän sen jopa ylpeillen tekee asosiaalista pöyhkeyttään liberalisminsa alta keksimättä. Muussa kuin uskonnon yhteydessä idealistinen liberaali voi nousta poliittisten mielipiteiden kiihkeäksi julistajaksi ja ajattelun sanelijaksi. Sellainen idealisti oli Neuvostoliitossa Lenin.
Lenin oli kuitenkin toisaalta osaksi sosiaalinen. Libertaari on pahimmillaan kaikkia auktoriteetteja vihaava ja toisinajattelijoita solvaava ja vähättelevä massojen "ajatuspoliisi". Norsunluutornistaan hän milloin raivokkaasti syyttää, milloin vähättelee ja halveksii ja milloin yrittää manipuloida massoja marssimaan juuri siihen suuntaan, joka hyödyttää hänen omaa pelaamistaan yhteiskunnassa. Sellaiset ääri-ihmiset ovat usein myös persoonaltaan tai mielenterveydeltään ongelmallisempia kuin ihmiset yleensä. Heidän egonsa on kehittynyt ylisuureksi, sitten luhistunut, ja tämän jälkeen yksi ainoa ego pyrkii voimalla kääntämään puoleensa ajattelun "aika-avaruutta". Monet heistä tarvitsisivat viisaan terapeutin ja annoksen kognitiivista terapiaa.
LIBERTAARIT JA LIBERAALIT
Liberalistien joukossa erityisesti libertaarille henkilökohtainen vapaus ja individualistinen oikeus toimia omien arvojensa toteuttajana - ja joskus myös sanelijana muille - on hänelle ehdottomasti tärkeämpää kuin esim. toisten uskonnolliset tunteet ja niiden kunnioittaminen. Jos libertaaria huvittaa loukata millä tavalla tahansa ketä hyvänsä ilman välitöntä kuolemanuhkaa tai vakavaa taloudellista sanktiota, hän sen jopa ylpeillen tekee asosiaalista pöyhkeyttään liberalisminsa alta keksimättä. Muussa kuin uskonnon yhteydessä idealistinen liberaali voi nousta poliittisten mielipiteiden kiihkeäksi julistajaksi ja ajattelun sanelijaksi. Sellainen idealisti oli Neuvostoliitossa Lenin.
Lenin oli kuitenkin toisaalta osaksi sosiaalinen. Libertaari on pahimmillaan kaikkia auktoriteetteja vihaava ja toisinajattelijoita solvaava ja vähättelevä massojen "ajatuspoliisi". Norsunluutornistaan hän milloin raivokkaasti syyttää, milloin vähättelee ja halveksii ja milloin yrittää manipuloida massoja marssimaan juuri siihen suuntaan, joka hyödyttää hänen omaa pelaamistaan yhteiskunnassa. Sellaiset ääri-ihmiset ovat usein myös persoonaltaan tai mielenterveydeltään ongelmallisempia kuin ihmiset yleensä. Heidän egonsa on kehittynyt ylisuureksi, sitten luhistunut, ja tämän jälkeen yksi ainoa ego pyrkii voimalla kääntämään puoleensa ajattelun "aika-avaruutta". Monet heistä tarvitsisivat viisaan terapeutin ja annoksen kognitiivista terapiaa.
Liberaali ihminen voi omata korkean moraalin mutta toisaalta hän on huonoimmillaan kaikenlaisen moskan ja saastan sallija ja sellaisen edistäjä. Hänellä itsellään voi olla myös huono moraali ja rikollisia tapoja. Liberaali ihminen voi yllyttää rikkomaan yhteiskuntaa suojaavia lakeja. Liberaali ihminen voi repiä niin Raamatun kuin Koraanin tuntematta tervettä syyllisyyttä rajattomuudestaan. Kehittymättömillään idealistinen liberaali on raivokkaasti omaa tarpeidentyydytysvapauttaan ajava libertaari. Kukaan ei saa asettua vastustamaan hänen vapauttaan palvella tarpeitaan, tai ainakin vastustajalle annetaan itse täysi vastus taistelussa. "Ihminen on kaiken mitta" kääntyy solipsismin muotoon "Minä olen kaiken mitta". Siksi hän voi taistella myös huumeiden ja prostituution vapauttamisen puolesta välittämättä tuon taivaallista huumeiden tai prostituution aiheuttamista sosiaalisista ongelmista tai muista inhimillisestä kärsimyksestä. Hänellä on rajoja koskeva yleisempi psykologinen ongelma: Milloin rajat pitää tiukasti sulkea tai olla tiukasti sulkematta.
OIKEISTO- JA VASEMMISTOLIBERTARISTIT
Oikeistolibertaristi tähtää valtioon, jonka toimintatapa on supistettu äärimmilleen. Häntä ei kiinnosta sosiaalihuoltotyö eikä juuri muukaan yhteiskuntapolitiikan ala. Siksi on itsestään selvä, ettei oikeistolibertaristi voi olla millään tavoin motivoitunut valtion harjoittamaan humanitaariseen työhön - ellei tämä jostain syystä erityisellä tavalla palvele oman "yövartijavaltion" etuja. Pakolaisten vastaanottaminen kuuluu alueeseen, jonka oikeistolibertaristi haluaisi mielellään poistaa valtion tehtävistä puhtaasti itsekkäästä syystä, ja tällaisen tarpeen vallassa hänelle on välttämätöntä esittää pakolaisuus ja pakolaiset mahdollisimman inhorealistisella tavalla, ja yllyttää itsekkäitä ihmisiä olemaan entistä itsekkäämpiä. Yllyttäminen ei ole näinä aikoina edes vaikeata. Joskus ihmiset jopa ylpeilevät oman edun etsimisellään.
Vasemmistolibertaarit haluavat hekin omalla tavallaan minimoida valtion ja minimoida kaikenlaisen pakottavan voiman vaikutuksen ihmisen vapautta ja valintoja silmälläpitäen. Samalla he haluavat positiivista vapautta eli mahdollisimman paljon samoja oikeuksia mahdollisimman suurelle joukolle. Pakolaispolitiikkaamme ajatellen ns. suvakkien suuna ja päänä häärii vanhasta 1970-luvun idealistisesta vasemmistolaisuudesta, nuorekkaasta viherajattelusta ja anti-isänmaallisesta EU-liittovaltioajatuksesta virikkeensä saaneita idealistisia liberaaleja. Vasemmistolaisuuden muoto on vain suurelta osin muuttunut 1970-luvun neuvostososialismin aallosta. Neuvostoliiton tilalle on asetettu "sisärajaton" Euroopan Unioni. Viitekehys minimoi samalla toivotulla tavalla valtiovaltaa heikentämällä kansallisvaltiojärjestystä. Pakolaispolitiikassaan he tietysti haluavat, että valtio ja poliisi rajoittavat mahdollisimman vähän pakolaisten tulemista ja elämistä Euroopassa. Pakolaisiin he suhtautuvat yleisesti sen idealistisen käsityksen mukaan, että kuuluipa pakolainen millaiseen ihmisryhmään, heimoon ja uskontoon tahansa heidätkin on saatava nauttimaan tasavertaisella tavalla eurooppalaisesta hyvinvoinnista ja vapaudesta!
Kun oikeistolibertaari on kuin joulunäytelmän suuri saituri, ovela visukinttu eli "Roope Ankka", vasemmistolibertaari on naiivi humanisti ja realismille vieras touho.
NÄKEMIIN IDEALISTINEN LIBERALISMI!
OIKEISTO- JA VASEMMISTOLIBERTARISTIT
Oikeistolibertaristi tähtää valtioon, jonka toimintatapa on supistettu äärimmilleen. Häntä ei kiinnosta sosiaalihuoltotyö eikä juuri muukaan yhteiskuntapolitiikan ala. Siksi on itsestään selvä, ettei oikeistolibertaristi voi olla millään tavoin motivoitunut valtion harjoittamaan humanitaariseen työhön - ellei tämä jostain syystä erityisellä tavalla palvele oman "yövartijavaltion" etuja. Pakolaisten vastaanottaminen kuuluu alueeseen, jonka oikeistolibertaristi haluaisi mielellään poistaa valtion tehtävistä puhtaasti itsekkäästä syystä, ja tällaisen tarpeen vallassa hänelle on välttämätöntä esittää pakolaisuus ja pakolaiset mahdollisimman inhorealistisella tavalla, ja yllyttää itsekkäitä ihmisiä olemaan entistä itsekkäämpiä. Yllyttäminen ei ole näinä aikoina edes vaikeata. Joskus ihmiset jopa ylpeilevät oman edun etsimisellään.
Vasemmistolibertaarit haluavat hekin omalla tavallaan minimoida valtion ja minimoida kaikenlaisen pakottavan voiman vaikutuksen ihmisen vapautta ja valintoja silmälläpitäen. Samalla he haluavat positiivista vapautta eli mahdollisimman paljon samoja oikeuksia mahdollisimman suurelle joukolle. Pakolaispolitiikkaamme ajatellen ns. suvakkien suuna ja päänä häärii vanhasta 1970-luvun idealistisesta vasemmistolaisuudesta, nuorekkaasta viherajattelusta ja anti-isänmaallisesta EU-liittovaltioajatuksesta virikkeensä saaneita idealistisia liberaaleja. Vasemmistolaisuuden muoto on vain suurelta osin muuttunut 1970-luvun neuvostososialismin aallosta. Neuvostoliiton tilalle on asetettu "sisärajaton" Euroopan Unioni. Viitekehys minimoi samalla toivotulla tavalla valtiovaltaa heikentämällä kansallisvaltiojärjestystä. Pakolaispolitiikassaan he tietysti haluavat, että valtio ja poliisi rajoittavat mahdollisimman vähän pakolaisten tulemista ja elämistä Euroopassa. Pakolaisiin he suhtautuvat yleisesti sen idealistisen käsityksen mukaan, että kuuluipa pakolainen millaiseen ihmisryhmään, heimoon ja uskontoon tahansa heidätkin on saatava nauttimaan tasavertaisella tavalla eurooppalaisesta hyvinvoinnista ja vapaudesta!
Kun oikeistolibertaari on kuin joulunäytelmän suuri saituri, ovela visukinttu eli "Roope Ankka", vasemmistolibertaari on naiivi humanisti ja realismille vieras touho.
NÄKEMIIN IDEALISTINEN LIBERALISMI!
Pyrittäessä varjelemaan Suomea hallitsemattomalta maahanmuutolta ja suomalaisen kulttuurin ja isiemme kansallisen perinnön vesittymiseltä ja rappeutumiselta ateistiseen tai islamilaiseen suuntaan emme tarvitse anarkiaa, individualismia emmekä idealistista liberalismia. Nämä suuntaukset nimittäin toimivat jokaisen yhteisön sisällä sen kiinteyttä hajottavina "mädätysaineina".
Suomea on sen sijaan vaikeina aikoina - kuten v. 1939 - 1940 - tukeneet pelkät yksilön edut ja vapaudet ylittävä yhteisöllisyys isänmaallisuuden kontekstissa, Suomen kansan ja sen saavutusten arvostaminen - ja erityisesti kristinusko, joka loi voimaa ja uskoa niin kotirintamalla kuin taistelulinjoilla. Kommunismi, liberalismi, individualismi ja anarkismi eivät Suomea pelastaneet ja sitä miehittäjän vallalta varjelleet.
Jokainen talo, joka riitaantuu itsensä kanssa, ei pysy pystyssä. Vanha viisaus pätee myös liberalismin dikotomiaan. Liberalismin aate on itsessään niin juureton, että siitä ei synny voimakasta kasvualustaa hyvälle ja hallitulle yhteiskunnalliselle kehitykselle - ihmisen henkiselle kehitykselle tai - poliittiselle kehitykselle. Liberalismi lopettaa itse omia kehityspolkujaan ja jos liberalismi on laadultaan vielä idealismia, tuhoutumista ei nähdä tai se voidaan kokea hullusta näkökulmasta jopa hyvänä, esimerkiksi anarkismin vapautena, "yövartijavaltion" autuutena tai "eurososialismin" auvoisuutena (rikoksista lukua pitämättä).
"Kun laittomuus saa vallan, kylmenee useimpien rakkaus", ennustaa Raamattu. Laittomuus on jo saanut Suomessa runsaasti valtaa. Monesta, ennen hyvin tiukasti tuomittavasta rikoksesta, saa nykyään vähäisen rangaistuksen eikä rikoksen uhrin asiaa haluta ajaa muuta kuin hyvin vähän - ellei kyseessä ole erityisryhmään kuuluva ihminen, jonka asioiden ajaminen liittyy liberaalien unelmaan "Uudesta Uljaasta Maailmasta". Meillä tuntuu tärkeämmältä seikalta huolehtia riekkuvien anarkistien, egoistien ja rikollisten oikeuksista ja hyvinvoinnista kuin rikoksia tekemättömän sosiaalisten kansalaisen tai rikoksen uhrin turvallisuudesta ja edusta.
Meillä ns. ymmärretään huumerikollisia, roskaajia, riehujia ja julkisilla pakoilla räyhääviä enemmän kuin vastuuntuntoisia ihmisiä.
Meillä joko ylistetään joukolla itsekkyyttä tai päinvastoin siirretään oman kansan tarpeet syrjään, tuodaan joukottain ulkomaalaisia kokonaan vieraista maista oudon kulttuurin keskeltä, ja kun heistä osa käyttäytyy huonosti tai jopa rikollisesti suomalaisia kohtaan, siitä ei saisi puhua eikä kirjoittaa. Tarvitaan lisää kansaa, sanotaan. Samalla abortoidaan joka vuosi valtava määrä sikiöitä, ja heikennetään lapsiperheiden asemaa, ja ei turvata isille ja äideille edes työtä.
Raiskaajien, pedofiilien, murhaajien ja tappajien saamat tuomiot tuntuvat monesta kansalaisesta liian lempeiltä, mutta kaduilla ja kodeissa koetaan kylmää turvattomuutta huonosti käyttäytyvien, itsekkäiden ja surutta itseään ja pahoja taipumuksia toteuttavien henkilöiden taholta - ns. "kantiksia" tai "matuja", ei sen väliä.
Laittomuutta on tavallaan myös se, että valtio sallii rikkaiden käyttää jatkuvasti köyhien ahdinkoa hyväksi liberaalin markkinatalousjärjestelmänsä edistämiseksi, tietysti samalla jo hyväosaisten hyväksi. Yksi "kyykyttämisen" tavoista on periä köyhienkin ihmisten työmarkkinatuesta 20% vero.
Kansamme johtavat poliitikot ovat valmiita ottamaan maahamme vieraiden jumalien palveluksen ja nostamaan sellaisen tasa-arvoiseksi kristinuskon Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelun rinnalla. Abrahamin, Mooseksen ja Jeesuksen Jumala on tehnyt itsensä jo tunnetuksi, ja hän sovitti maailman itsensä kanssa Jeesuksessa. Islam ei voi tähän mitään lisätä - olipa siinä muuten mitä hyviä puolia tahansa. Jumala ei hyvällä katso Suomea, jossa johtavat poliitikot ja virkamiehet liberaalisuuden nimessä vaihtavat näyttelijöiden tavoin uskonnollista rooliaan tilanteen mukaan. Jumala ei katso hyvällä egoisteja, jotka julistautuvat uusitsekkäiksi ja ateisteiksi ja vähättelevät tai vetävät lokaan uskontoja.
Liberaalissa Suomessa on vaikea rakastaa. Vaikea rakastaa tätä maata, sen ahneita, vallanhimoisia tai idealistisiin näkyihinsä korviaan myöten uppoutuneita idealistipoliitikkoja, ja vaikea rakastaa tarpeeksi ja aidolla tavalla myös pakolaisia lähellä - keskellämme. Liberaalisuus kylmentää aitoa rakkautta ja jättää jäljelle välittämisen jäljitelmiä humanismin ja kristillisen humanismin viitekehyksessä. Arkkipiispa Kari Mäkinen, joka vähättelee puheissaan Suomen asian ensisijaisuutta ns. kansankirkossa on mielestäni myös sekä raamatullisen kristinuskon että isänmaallisen Suomen vähättelijä.
Aidon rakkauden ja välittämisen voi virittää paluu isänmaalisuuden, laillisuuden ja rehellisyyden, ja originaalin kristinuskon ja Raamatun juurelle.
Ideaalissa eli kristityssä Suomessa valtio kunnioittaa ensimmäisellä sijalla vain kristinuskoa, huolehtii ensiksi omien kansalaistensa suojelusta ja tarpeellisesta hyvinvoinnista, kansalaistensa terveydestä ja perhepolitiikan todellisesta tukemisesta - lapsiperheet etusijalle lapsiluku huomioiden - työn tuottamisesta. Näiden tehtävien täyttämisen jälkeen Suomenkin toissijainen velvollisuus on huolehtia osasta maailman oikeista pakolaisista - säilyttäen siinä mm. toiminnan Suomi-keskeisyyden, järjestelmällisyyden, kurinalaisuuden, käytännönläheisyyden ja oikeusperiaattellisuuden (pakolaiset valittava ensisijaisesti leireiltä inhimillisin perustein hädänalaisimmat huomioiden).
Ideaalissa eli kristityssä Suomessa valtio kunnioittaa ensimmäisellä sijalla vain kristinuskoa, huolehtii ensiksi omien kansalaistensa suojelusta ja tarpeellisesta hyvinvoinnista, kansalaistensa terveydestä ja perhepolitiikan todellisesta tukemisesta - lapsiperheet etusijalle lapsiluku huomioiden - työn tuottamisesta. Näiden tehtävien täyttämisen jälkeen Suomenkin toissijainen velvollisuus on huolehtia osasta maailman oikeista pakolaisista - säilyttäen siinä mm. toiminnan Suomi-keskeisyyden, järjestelmällisyyden, kurinalaisuuden, käytännönläheisyyden ja oikeusperiaattellisuuden (pakolaiset valittava ensisijaisesti leireiltä inhimillisin perustein hädänalaisimmat huomioiden).
Johannes
(2015)
(2015)
(Muok. 7.1.2016, 30.1.2016, 17.12.2016)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti