MITEN VASTATA UUSATEISMIIN?

"Pidä lamppu palamassa." Foto: Deneb

Kirsi Airikan artikkelissa ”Mikä haastaa kristinuskon?” (Tampereen Kirkkosanomat 14.9.2011) ateismiin ja kristinuskon nykytilaan ottavat kantaa kirkkoherra Veli-Pekka Järvinen ja esseisti ja kääntäjä Anssi Nylén. 

JÄRVISEN JA NYLÉNIN HUOLENAIHEITA

Järvinen on huolestunut kristittyjen sisäisestä eripurasta ja viittaa jakautumisen vain syventyneen liberaaleihin, konservatiiveihin ja fundamentalisteihin. Ongelmina ovat eettiset kysymykset ja keskustelun vaikeus. Hajanainen kristikunta ei pysty vahvaan yhteiseen rintamaan. Kirkkoherra ei kumminkaan miellä vastarintaa ”sotaiseksi”. Hänen mielestään kirkko on kuin sairaala, heikkojen puolustaja ja äidin syli. Tästä huolimatta monet jättävät kirkon siksi, että pitävät kirkkoa ahdasmielisenä ja ihmisiä orjuuttavana laitoksena. Järvinen on hyvin huolestunut nykytilanteesta mutta ei katso ongelmien koituvan ylivoimaisiksi. Merilläkin seilannut kirkkoherra muistuttaa, ettei merimiestaitoja opita tyynellä säällä. Tärkeintä on peräsin ja Kristus peräsimessä.

Nylén epäilee kristinuskon menettäneen suuren osan vetovoimastaan. Ihmiset eivät joko kunnioita kristillisiä arvoja tai eivät seuraa elämää kunnioittavien arvojen syntyperää kristinuskoon. Ihmisarvo, elämän pyhyys ja totuuden löytyminen Jumalasta ovat selvästi kristinuskon asioita. Jotkut haluavat etsiä totuutta itsestään. Liikehdinnän taustalla on ”uusateismi”, joka kohtelee periaatteessa kaikkia uskontoja samalla tavoin ja perustelee kritiikkinsä luonnontieteellä tai etiikalla. Nylén haastaa kristittyjä pitämään kiinni kristinuskon perusperiaatteista ja kiinnittämään huomiota alistamisesta, väkivallasta ja vähättelystä kärsiviin ihmisiin ja eläimiin tai yleisemmin vaarassa olevaan luontoon. Kristinusko tulee yhtäällä hiipumaan mutta toisaalla se saattaa tiivistyä uskon lujittuessa ja tavoittaessa säilyvämmän muodon.

TIEDE JA JUMALA

Ns. uusateismin luonnontieteellinen ja filosofinen perusta on pettävä ateismia ajatellen. Jumala entiteettinä on jotain vallan muuta kuin esim. entiteetti Kuu teleskoopin havainnon objektina. Mikään tunnettu filosofia ei sen enempää pysty johdonmukaisesti perustelemaan miksi olisi loogista hylätä usko Jumalaan ja siirtyä Jumalaan nähden epäuskoon kieltämisestä puhumattakaan eikä toisaalta mikään filosofia kykene aukottomasti todistamaan Jumalan olemassaoloa. Uusateismin luonnontieteellinen tai filosofinen älyllisyys on halokehä vailla tiiviimpää muotoa ja haalistuu tarkemmin tutkittaessa. Selvästi suurempi ongelma on etiikka ja ihmiskäsityksen muutos, mihin niin Järvinen kuin Nylén mielestäni toistuvasti suoraan tai välillisesti viittaavat.

Länsimainen ihmiskäsitys on voittopuolisesti humanistinen ja sellaiseksi se on kehittynyt selvästi valistuksen filosofian aikakaudesta lähtien. Länsimaisessa humanismissa vain osa arvoista on tullut suoraan kristinuskosta ja tätä varhemmin juutalaisuudesta. 1200-1600 -luvuilla vaikuttanut kristillinen Eurooppa oli suvaitsematon, raaka, väkivaltainen, julma ja kiduttava. Niin ortodoksit, katoliset kuin myöhemmin protestantit olivat nykyajan mittapuun mukaan todella ”tiukkapipoisia” ja usein tavattoman julmia ihmisiä toisilleen mutta erityisesti toisuskoisille, mistä esim. juutalaiset saivat toistuvasti kärsiä. Usein myös almujen antamisen motiivina oli henkilökohtainen itsekkyys. Tämän kylmyyden, välinpitämättömyyden ja vihamielisyyden kulttuurin viimeisiä piirteitä kenties edelleen näkyy eräissä kristillisissä piireissä suhtautumisessa naispapeihin, homoihin, muslimeihin, eläimiin ja yleisemmin luontoon – joskin suvaitsemattomuuden ongelma on kristinuskon ongelmaa selvästi laajempi kysymys maailmassa. Individualismi ei ole vain nykyajan ilmiö. Keskipisteenä kristikunnassa ei ole ollut ainakaan viimeisten vuosisatojen ajan totuus Jumalassa vaan erään kirkon tai tietyn yhteisön individualistinen tulkinta Jumalan absoluuttisesta tahdosta määrätyn ”näkijän” johdolla. Joukoissa suvaitsemattomuus tiivistyy mutta ennen kokoontumista yksilöt ovat kautta historian poteneet tahoillaan ongelmiaan ja punoneet poliittisia juoniaan.

Nykyihminen ei ole loppujen lopuksi paljoa sivistyneempi kuin antiikin aikana tai keskiajalla, mutta kulttuurissa erilaisuuden sietäminen arvona ja tähän liittyen myös erilaisuuden psykologinen ymmärtäminen ovat valistuksen ajasta lähtien kasvaneet ja sen myötä ihmiskäsitys on muuttunut eri kulttuureihin, uskontoihin ja elämäntapoihin nähden ”kosmopoliittisemmaksi”. Raamattu ei juuri puutu eläinten hyvinvointiin mutta nykynuorelle kysymys on tärkeä. Raamattu kieltää naista avaamasta suutaan seurakunnassa ja tuomitsee niin Vanhassa testamentissa kuin uudella puolella homoseksuaalisuuden. Raamatun mukaan on oikein ja suositeltavaa vastustaa islamilaisuutta, buddhismia ja hindulaisuutta ja kieltäytyä uskontojen välisestä ekumeenisesta toiminnasta. Nykyaikainen, demokratiasta ja tasa-arvon ihanteista arvovaikutteita runsaasti omaksunut ihminen ei voi vikuroimatta seurata Raamatun ihmiskäsitystä, joka loogisesti nähtynä alistaa naisen, tuomitsee homon eikä pidä muita uskontoja minään. Kysymys ei ole niinkään yksittäisten ihmisten valinnoista, monien tahtojen päätöksestä siirtyä ”epäpyhään” uppiniskaisuuteen. Länsimaalainen ihminen vain kasvaa jo lastentarha-ajasta lähtien pääosin toisessa kulttuurikontekstissa kuin entiset sukupolvet. Jos uskonto ei pysy kulttuurin kehityksessä mukana, se taantuu, eristäytyy instituutionsa sisälle ja korvautuu lopulta syvän murroksen hetkellä toisella.




MORAALIN KULMAKIVI

Kristinuskon ja uusateismin yhteentörmäys ei mielestäni tapahdu tieteen tai teoreettisen filosofian linjalla muiden kuin näennäisintellektuellien mielestä. Iskukohta on etiikka ja etiikassa Raamattuun kirjaimellisesti sidotut normit ja arvot, joista yhdet pitävät kynsin hampain kiinni ja toiset kyynärpäät sojossa luopuvat repien kuumapäisyydessään jalkoihin kaiken muunkin Raamattuun liittyvän. Juuri tässä kamppailun sekasotkussa juopa liberaalien ja fundamentalistien välillä jyrkkenee. Fundamentalismi tulkitsee maailmaa luopumuksen, harhaoppien ja lopunajan horisonttien kautta eikä voi perääntyä Raamatun kirjaimellisessa tulkinnassaan esim. erityisesti sukupuoli- ja seksuaalietiikan kohdalla. Liberaalisuus kannattaa rajojen avartamista ja ihmisen näkökulman tunnustamista ja hyväksymistä. Sellainen taas ei täysin soinnu ilmoitususkonnon viitekehykseen eikä liberaalisuuden ympärillä näin edes synny perinteistä uskonnollista liikehdintää. Herätys koetaan vahvimmin, ”väkevästi”, fundamentalistien joukoissa. Konservatiivit ovat kuin poliittinen keskustapuolue kahden ääripään välillä.

Uusateismi asettaa kirkot vaikeaan asemaan länsimaisessa yhteiskunnassa. Vastaaminen arvovaatimuksiin edellyttää tekoja, jotka myös hajottavat kirkkoja. Jyrkkien, pienten uskonnollisten piirien syntymistä ei voida nyt estää. Jos kirkko kuuntelee valistuksen järkeä ja seuraa moraalin kehitystä, se menettää uskonnollisen heräämisen agendaa ainakin toistaiseksi hallitsevan vähemmistönsä suureksi osaksi ja vähintään osaksi aikaa. Elleivät kirkot vastaa uusateismiin törmäyslinjallaan, lohkoutuneet fundamentalistiset piirit saattavat periaatteessa jopa vallan kadota tulevaisuudessa syvän murroksen koittaessa, ja tästä huolimatta kirkko on voinut tällä välin menettää ratkaisumahdollisuutensa ja suuren osan muuta jäsenistöään. Silloin viimeistään koko kristinusko olisi oikeasti uhattuna Euroopassa, mutta islam voisi olla edelleen toimintakykyinn uskonto.

Kristikunnassa konservatiivit ovat kenties avainryhmä kristinuskon kriisin laukaisemisessa ja uusateismin kasvun tyrehdyttämisessä. Umpikujasta ei selvitä ilman uutta, rohkeata ja vahvaa eettistä orientoitumista fundamentalistien jyrkimmän siiven painostuksesta välittämättä mutta tämä ei yksin riitä.



Anssi Nylénin mielipiteen mukaan kristittyjen tulee pitää kiinni kristinuskon perusperiaatteista. Näkökulmassa on järkeä. Vain perustassa pitäytyminen voi estää pirstoutumisen. On siis etsittävä liberaaleja, fundamentalisteja ja konservatiiveja yhdistävä teologinen ja hengellinen pohja, joka ei liikaa horju moraalin ja tapojen kokiessa muutoksia ja aiheuttaessa jännitteitään. Sitä ei voi sanella ylhäältä johtoelimistä alas eikä profeetan auktoriteetilla julistaa riveistä ylös. Sanelu ja julistus pahentavat ongelmaa luomalla lisää perusteita uusateistiselle kritiikille. Tarvittaneen runsaasti ekumeenista yhteistyötä ja kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen sisällä, avointa, leimaamatonta ja uskaliasta vuoropuhelua liberaalien, fundamentalistien ja konservatiivien kesken erityisesti kristinuskon perusteista, ja etenkin kirkon todellisesta Herrasta ja hänen luonteestaan ja etiikastaan. Lopulta kumminkin vain persoonallinen Jeesus itse on vahvin soturi uusateismin nousua vastaan ainakin kristittyjen näkökulmasta katsottuna.

Johannes

(15.3.2012)


(Muok. 1.1.2014)