ANTTI NIEMISEN SOTA JA REVANSSI

Luin postuumisti julkaistun kirjan ”Tie Tali-Ihantalan”, joka kertoo sotamies Antti Niemisen sotakokemuksista konekivääriampujana Karjalan kannaksella: Valkeasaaressa, Terijoella ja lopulta Tali-Ihantalan suurtaistelussa, jossa Suomen asema itsenäisenä valtiona käytännössä ratkaistiin. Kertomus on värikäs kooste miesten keppostelua ja lukijaa liikuttavia nuoren miehen ankaria ja järkyttäviä kokemuksia. On hämmästyttävää miten suomalainen sotilas ylipäänsä selvisi järkeään kokonaan menettämättä torjuntataistelun erilaisissa painajaisissa. Kirjaa lukiessani tuumin miten kunnioitettava oli sota-ajan yhteishenki, luottamus Jumalaan, halua palvella ”omaa napaa” suurempia kokonaisuuksia, ja vahva sitoutuminen arvoihin kaiken ilkikurisuuden alla. Selviäisimmekö vastaavasta tilanteesta tänään ja mitkä uhat ovat nykyään kansallemme olennaisia?

JÄRJESTYS JA KURI SOSIAALISEN SELVITYMISEN VÄLINEENÄ

Teoksessa eversti Selinheimo vertaa ihmistä laumaeläimeen siten, että kumpikin olento hakee vaaran uhatessa turvaa toisesta. Upseerin mukaan sotilaskoulutuksen tehtävä on jalostaa vaisto niin, että yksityinen sotilas alistuu kuriin ja järjestykseen. Asian voi ymmärtää kahdella painotuksella. Ensimmäisessä tapauksessa kurilla hallitaan laumavaiston luonnollisia seurauksia, jos vaisto on vaarassa kääntyä ihmistä itseään vastaan. Toinen tulkinta on, että kuri ja järjestys voivat olla abstraktitasolla synonyymi lauman suojelevalle ominaisuudelle. Järjestys saattaa olla itsessään aivan kuin lauma, josta yksityiset etsivät ja saavat suojaa. Niemisen omien kokemusten mukaan vain järjestyksessä pitäytyvä torjuntajoukko pystyy tehokkaaseen toimintaan. Etulinjassa kovia kokeneet ”hiippailijat” lyöttäytyivät yhteen mutta heittivät aseensa ja yllyttivät muita tekemään samoin. He hakivat toisistaan ja ryhmänsä laajentamisesta tukea ja suojaa tavoitteessaan juosta, luonnollisen pelon ja järkytyksen siivittäminä, karkuun, mutta toimivat järjestystä vastaan. Se on tuomittu epäonnistumaan nykyaikaisen järjestelmällisen sodankäynnin myllerryksessä.

Kun seuraa nykyistä individualistista, nautintokeskeistä, lyhytjännitteistä ja itsekästä elämäntapaa, on pakko epäillä vakavasti suomalaisten selvitymiskykyä erittäin vakavassa kriisitilanteessa. Ihmiset etsiytyvät nykyään yhteen vähän niin kuin konsanaan ”rintamahiipparit” kannaksella, tukien ja auttaen toinen toistaan saamaan lisää vapauksia, nautintoja, viihdytystä, rentoutusta ja vastuuttomuutta. Monet kannaksen linjasta poistuneet tappelivat kumminkin itsensä ensin puhki; heitä ei voi verrata moniin aikamme ihmisiin, jotka eivät ole mistään taistelleet, tai jos ovat, niin tämä liittyy egoististen vapauksien ja oikeuksien vaatimiseen ensin lapsuuskodissa ja sitten työpaikoilla, sosiaalitoimistoissa ja terveyskeskuksissa. Tämä tarkoittaa laajemmassa yhteydessä heikkoa järjestystä, surkeata itsekuria ja ontuvaa yhteiskuntakuria.

TORJUNTATAISTELU TERVEEN ELÄMÄNTAVAN PUOLESTA

Mikä on Suomessa tosiasiallinen eli käsilläolevin uhka? Suomalainen lapsi kasvaa kodissa, jossa liian usein viljellään runsaasti alkoholia, nykyään yhä useammin lääkkeiden ja pillereiden ja alkoholin sekakäyttöä ja kasvatetaan kannabista ja käytellään muitakin huumeita. Humalahakuinen, alkoholistinen ryyppääminen luo itsessään perheongelmia, pahentaa jo olevia ristiriitoja ja lisää perheväkivaltaa, henkistä tai fyysistä. Sekakäyttö ja huumesekoilut kasaavat lisää ruutia moderniin ”Tali-Ihantila- sotaan”. Syntyy aivovammaisia lapsia juoppojen äitien jäljiltä, kasvaa ei vain ”piiskattuja” vaan oikeasti hakattuja, siis karkealla tavalla pahoinpideltyjä nuoria, jotka samalla kokevat turvattomuutta vanhempien päihde- ja mielihyvähakuisuuden pahentaessa heidän mielenterveysongelmiaan ja sosiaalista selviytymistään työntekijänä tai työnhakijana. Alkoholistinen juominen ja narkomania tuhoavat terveyttä, aiheuttavat suuria kustannuksia terveydenhuollolle, Kelalle ja sosiaalitoimelle, ja omalta osaltaan hidastavat kansantalouden kasvua. Eivät viinan, pillereiden tai huumeiden perässä juoksevat aloittelevat alkoholistit ja narkomaanit ajattele kuumapäisyydessään muuta kuin päihdehimonsa tyydyttämistä. Tämä sairas, henkilöä itseäänkin ahdistava ja kummastuttava totaalinen tarve ajaa puolison, lasten, ystävien, työnteon ja – yhteiskuntakelpoisuuden – edelle, tai on vähintään jatkuvasti uhkaamassa elämän korkeampien tehtävien täyttämistä. Monet myös kuolevat vain siksi, että vastuuton juoppo tai nisti katsoo erittäin itsekkäällä tavalla ja egosentrisentrisestä näkökulmasta tirkistellen oikeudekseen ajaa päihtyneenä liikenteessä.

Yhteiskunta, joka esim. liberaalisuuden arvon tähden, tai silkan välinpitämättömyyden takia, ei ota tavoitteekseen vaatia kansalaisilta järkevää päihdekuria, vastuuta, tai joka ei todella valitse päämääräkseen lopettaa huumekauppa lisäämällä poliisin ja tullin voimavaroja ja pidentämällä huumerikoksista langetettavia tuomioita, tai joka ei riittävästi panosta kuntatasolla lastensuojeluun ja kohtuulliseen vastuuttamiseen pohjautuvaan päihdehoitoon, on ainakin rintamamiesten edessä vetelä, järjestäytymätön, vellihousujen lauma. Se tulee häviämään taistelunsa niin yhdessä kuin toisessa sodassa ja katoaa lopulta elinvoimaisemman ja kurinalaisemman kansakunnan tai yhteiskuntajärjestyksen tieltä. Ellemme yhteiskuntana pysty edes alkoholismin ja narkomanian selätykseen – globaalisti ymmärrettynä suhteellisen vähään ekokatastrofin rinnalla – miten voittaisimme vielä suuremmat ongelmat tulevaisuudessa?

Antti Niemisen kaltaiset miehet (naisia unohtamatta) – rintamalla tai kotirintamalla – ostivat meille nykyisen vapautemme ja uhrautuivat yhteiskuntajärjestyksen jatkumisen puolesta.

Ovatko heidän tekonsa ja uhrinsa  parhaillaan valumassa hiekkaan keskellämme tänään?

Antti Nieminen

”Tie Tali-Ihantalaan”, 318 s

Jyväskylä: Minerva (2007)

Johannes


(15.3.2012)

(Muok. 1.1.2014)