AHNEUDEN ONGELMIA

Ahnehtimaton pärjää kaikkialla, kaikissa tilanteissa aina paremmin kuin ahne (ahmatti), mutta paradoksaalista on, ettei ahnehtimattomuutta ahnehdita. Vain ahne kärsii liikalihavuudesta, juoppoudesta, elintaso- ja päihdesairauksista, työnarkomaniasta, syrjähyppyjen ja rikottujen ihmissuhteiden tuomasta ahdistuksesta ja syyllisyydestä, ylivelkaantumisesta ja petosten ja omaisuusrikosten aiheuttamasta häpeästä tai vankeudesta. On haluttu yli kohtuuden tai tarpeen ruokaa, alkoholia, huumaavia lääkkeitä, urakehitystä, rahaa, seksiä ja valloitettuja sydämiä.  Ahneen vastakohta on viisas. Viisas hyväksyy ensiksi sen, ettei mielihyvän hakeminen jatkuvasti toiston ja kokemuksien voimistamisen kautta ole hänelle mahdollista ilman orjuutussuhdetta. 

AHNEUDEN AIKAKAUTEEN

Jo kulttuurin perustekijöihin sisältyy tendenssi olla jonkin sortin ahmatti ja elää ahneella tavalla. Perhekoko on muuttunut eivätkä lapset opi jakamaan niukkuutta; totutaan vain ottamaan vastaan kaikki, mikä merkitsee käytännössä enemmän tai vähemmän elintasosta riippuen. Nuoriso ja nuoret perheet haluavat säilyttää etuoikeutetun asemansa johon ovat tottuneet. Lasten ja parisuhteen velvollisuuksien ei anneta tulla oman ahneuden tielle. Sodan jälkeen syntynyt sukupolvi on yleensä käynyt sitä ahneemmaksi mitä enemmän on vuosituhannen vaihdetta lähestytty. Ahnetta nuorisoa täydentää ahnas keski-ikäisten joukko. Lopulta ahneus kohdistuu koko planeettaamme, kun luonnonvaroja riistetään ja ilmaa ja maaperää saastutetaan. Samalla kuitenkin onnellisuus on katoamassa, masennus kasvaa ja mielialalääkkeiden käyttö lisääntyy. Pahoinvointi kasvaa kun liian monta yhdessä haluaa itselle kerralla liikaa.

Ahneen käyttäytymisen dynamiikka on pohjimmiltaan  yksinkertaista kuin alkueläimellä. Ihminen etsii iloa tai helpotusta tarpeen tyydyttymisen kokemuksesta mielessään pyrkien joka kerta tai useimmiten saamaan joko yhtä hyvän tai paremman tunteen kuin edellisellä kerralla. Jos perhe tai yhteiskunta ei rajoita yksilön tarvetyydytyskäyttäytymistä eikä pakota jakamiseen, syntyy tarvetyydytysloukkuja, jotka näyttäytyvät elämän eri vaiheissa erilaisina riippuvuuksina, ts. ahneuksina. Ahneudet orjuuttavat tahtoa. Ahne ihmisluonto tekee vaikeaksi voittaa mikä luo syyllisyyttä, lisää pahoinvointia ja tarvetta etsiä ahneesta toistosta tyydytystä.

Ahneuden erottaminen esille normaaleista tavoista on jo ongelmallista. Ahmattimaisuuteen totutaan tai kulttuurissa arvostetaan ahnetta käyttäytymistä eri tavoin. Syöppöä ja juoppoa joskus moititaan, kun taas työnarkomaania ja pörssiyhtiön ahnetta toimitusjohtajaa usein kiitetään hyvästä työstä, vaikka työtä itseään on ajateltu vähän mutta tarvetyydytystä paljon. 

ITSEAIHEUTETTU HÄIRIÖ 

Ahneus tai ahneuden tuottama huono tapa ei ole toisaalta vain ympäristön tuotos tai voittamaton puoli psyykkistä  sairautta tai persoonallisuushäiriötä vaan myös ihmisen itsensä luoma neuroottinen käyttäytymismalli, mutta sairauteen vetoaminen on ahneelle luonnollista siinä tilanteessa, missä ahneutta ei voida enää naamioida esim. terveeksi itsensä toteuttamiseksi. Sairauden status suuntaa huomion pois ihmisen tahdosta ja hänen todellisista valinnanmahdollisuuksistaan. Sairaushan ei ole käyttäytymisongelma itsessään, vaikka edellinen laukaisisi jälkimmäisen. Voin esim. ruveta ahneuksissani juomaan liikaa ja saatan näin altistaa itseni varsinaisille sairauksille kuten alkoholismille. Joskus ahnehtiminen voi liittyä kuoleman pelkoon. Elämän päättymistä ei voida mitenkään oikeasti kompensoida päättymättömällä mielihyvän tavoittelulla. Se ratkaisu on tuomittu epäonnistumaan.

Uskon ahneuden voivan kietoutua erilaisiin tarpeisiin, jotka eivät ole huonoja sen takia, että niitä ruvetaan ahnehtimaan. Ahmatti - ahneuden aktiivi harjoittaja - on neuroottinen käyttäytymistottumuksensa, ei sen herättäjänä olevien tarpeiden takia. Tämän vuoksi ei ole syytä vain kritisoida  tarpeita ja koettaa luetella ja sitten eliminoida maailmasta vääriä tarpeita tai näennäistarpeita (keinotekoisesti luotuja tarpeita) oikeiden viereltä. Tarve saa olla fyysinen tai vain kulttuuri- tai alakulttuuriyhteydessään luotu. Minkä tahansa haluamisen kohteeksi nousevan tarpeen tyydyttämisen pitäisi vain olla mekaniikaltaan ns. ahnehtimatonta.

VIISAS MALTILLINEN

Maltillisuuden ystävällä on usein terveyttä, arvostusta, luottamusta, kestäviä ihmissuhteita ja luottokelpoisuutta. Työttömänäkin hänellä on vakaan elämän myötä kasvanutta tasapainoa selviytyä paremmin elämän kriisitilanteista. Mikä voisi olla maltillisuuden salaisuus?

Maltillisessa henkilössä on varmaankin roima annos Aristoteleen filosofian "keskitien" viisautta. Viisas ei järjestelmällisesti maksimoi tarvetyydytystä vaan tyytyy tilanteesta riippuen vähäisempäänkin tarvetyydytykseen. Näin hän jo ennakolta suojautuu riippuvuuksien kehän pyörittäjältä: tavalta kompensoida vähentynyt tyydytys lisäämällä tarvetyydytyksen määrää aina kohtuuttomuuteen asti.

Mutta eikö viisaskin toimisi toisin, jos hän vain rakastaisi tarpeeksi elämää ja omistaisi voimakkaat vietit ja vaistot? Elämänviisauteen kuuluva maltillisuus ei kuitenkaan synny vaistojen heikkoudesta vaan pikemmin niiden voimakkuudesta. Ihminen ei voi olla maltillinen ainakaan eettisessä mielessä  tuntematta samalla kiusausta malttamattomuuteen.  Maltillinen ihminen vain osaa viisaasti odottaa hetkeään. Ja jo syntyneet orjuussuhteensa hän lakkauttaa totuttautumalla paradoksaalisesti saamaan kerta kerralta vähemmän kunnes toiminta on kohtuullista eikä vahingoita häntä itseään tai muita. 

Viisas sopeutuu lopulta hyvin käsitykseen elämästä rajallisena tarvetyydytysympäristönä. Sen enempää nautintoaineet kuin ihmiset tai luonto eläimineen ja kasveineen eivät kuulu luonnostaan hänelle rajoittamattomana ympäristönä. Jo Ramatun kertomukseen Paratiisista kuuluu opetus tästä. Oli puita, joiden hedelmiä sai syödä, ja puu, josta tuli pidättäytyä. Luomiskertomuksen ensimmäinen ihmispari ei selviytynyt kiusauksesta. Tästä eteenpäin jokainen sukupolvi on tavalla tai toisella joutunut rajojen ja valintojen eteen, ja tuloksena on  ylikulutusta, tuskaa ja kärsimyksiä.


21.4.2019 

Heikki P.