PAINAAKO HENKI ENEMÄN KUIN STALININ TANKKI?

Neuvostoliiton armeijassa ns. Stalinin tankki, 46 tonnia (IS-2) painava hyökkäysvaunu, haastoi raskaat saksalaiset Tiikeri- ja Pantteri- vaunut otteluun panssarikenttien voitosta. Jokunen ”Stalinin tankki” kävi syytämässä kranaatteja ja konekivääritulta myös Suomen rintamalla. Itse asiassa tykkejä oli koottu Suomen rintamalle jo niin röykkiöpäin, etteivät nämä IS-panssarivaunut ja rynnäkkötykit tilannetta omalla rintamalla juuri sen kaoottimaisemmaksi muuttaneet. Neuvostoliiton materiaalinen ylivoima oli valtava verrattuna suomalaisten voimiin. Yhdessä kohden suomalaiset kumminkin olivat vahvoilla, ”hengen arsenaalissa”, ja tässä heillä oli jopa ylivoima. Ainakin näissä olosuhteissa henki myös painaa ainetta enemmän.

Filosofiassa on pitkä perinne pohtia aineen ja hengen suhdetta. Joskus on päädytty jopa kahteen substanssiin, materiaaliin ja henkeen, ja katsottu niiden toimivan erillään. Ollaan esim. esitetty ajatus kahdesta erillisestä mutta keskenään synkronoidusta ”kellosta”. Toisissa filosofian konstruktioissa vastakkainasettelu ei ole yhtä jyrkkä, mutta ero aineen ja hengen välillä säilyy. Samalla suhde arvollistetaan. Henki on ainetta korkeampi taso, tavataan ajatella.

AINEEN JA HENGEN MAAILMA

Miten määrittelemme aineen? Käytäntöjen kautta. Esimerkissä aine koostuu IS-2- taistelupanssarivaunusta, sen teräksestä, tykeistä, konekivääreistä, luodeista, polttoaineesta, öljystä jne. Hyökkäysvaunua käyttävä panssarisotilas on itse osaksi ainetta, joka liittyy aseen situaatioon, ja osaksi henkeä, jonka laadusta riippuen sotilas lopulta taistelee hyvin tai huonosti. Henki on materiaalista poiketen vain aineettomassa tilassa. Hengellä ei ole ulottuvuutta, koska se ei ole missään materiaalisessa tilassa sellaisenaan havaittavissa. Näemme hengen jälkikäteen sen jättämien merkkien mukaan. Kun teko on vaatinut ankaraa ponnistelua, välittömän aineellisen hyödyn yläpuolelle kurkottautumista, puhtaasti egoististen tarpeiden tietoista hillitsemistä, henki ja sen maailma tajunnallisuuden korkeimpine käsityksineen ja niihin kuuluvine arvoineen on tullut tiettäväksi ilman sen välitöntä havaitsemista materiaalisessa maailmassa.

Ajatellessani Suomen ja Neuvostoliiton voimaeroja esim. vuosina 1939 ja erityisesti kesällä 1944 ymmärrän miten ratkaisevaksi eroksi nousi hengen erilaisuus suomalaisen ja venäläisen sotilaan välillä. Ensimmäinen puolusti kaikkea itselleen välttämätöntä mutta myös kansalleen tärkeätä ja pyhää, toinen hyökkäsi pienemmän päälle taistellen kenties sotilaskunniasta mutta ei juuri muusta, koska heikompikin mutta sisukas vastarinta aineellisella tasolla sai venäläisen sotilaan peräytymään jopa Stalinin tankin suojien sisällä kohti omia linjoja. Sen sijaan Saksan rintamalla venäläiset taistelivat selvemmin isänmaallisessa hengessä päävihollistaan, Saksaa, vastaan. Ei ihme, että venäläiset ennättivät Berliiniin ennen Liittoutuneiden joukkoja.

Jos irroitamme aineen ja hengen teeman erilleen kirjoitukseni lähtöpisteestä ja tutkimme aihetta taas porrasta yleisemmällä tasolla, tulemme historian maailmaan. Enää ei ole kysymys hengen ja aineen dikotomiasta vain kahden tai kolmen maan välillä vaan kymmenien, satojen ja tuhansien voimakeskusten, jotka ovat mitaneet keskenään voimiaan tunnetun maailmanhistorian ajan. Historiallinen ihmiskunta on kudelma henkeä ja ainetta. Samoin sen osa, yksilö, on hengen ja aineen liitto. Vain ihminen on kirkkaimmin maailmassamme materiaalisen maailman sisälle suljettu henki muokkaamassa aineen maailmaa. Henki ja aine usein taistelevat. Henki on tässä aina voimakkaampi, mutta hengen kantaja, yksilö, myös aina lopulta sortuu aineellisen ylivoiman ylitettyä kriittisen pisteen. Ellei apu tule ajoissa, hengen kantaja rutistuu. Vain ihminen voi luonnontieteen ymmärtämässä ja tutkimassa maailmassa tulla hallituksi tai hallita, pelastaa tai kadottaa, tuhota tai rakentaa, suojella ja parantaa tai kiduttaa, turmella ja tappaa.

HENKI JA JUMALA

Joskus puhutaan esim. talvisodan ihmeestä Jumalaan ja enkelien maailmaan viitaten. Se seuraa juutalais-kristillistä eskatologista uskomusperinnettä maailmassa aktiivisesti ja ainetta välittömästi liikuttavasta yliluonnollisesti olennosta. Oletetaan, että rukouksin ja lupauksin voidaan vaikuttaa tähän Korkeaan Olentoon ja tämä ottaa tavalla tai toisella aineen haltuunsa ja esimerkiksi enkelien kautta lyö vihollista toisen taistelevan osapuolen hyväksi. Kansakuntien oma yleisempi historia ja tämän osana sen rikoshistoria kumminkin osoittaa sen, että rukous ei toimi koskaan sattumaa tehokkaammin materiaalisen pahuuden edessä, jos vahingoittaja on aineellisesti kyllin ylivoimainen, tai hyökkäys jatkuu tarpeeksi pitkään eikä kukaan nouse sitä keskeyttämään. Rukoilemaan kokoontuneita avuttomia, suojattomia ihmisiä – lapsia, naisia ja vanhuksia – on kuollut massoittain kirkkoihin ja temppeleihin määrätietoisen ja hengeltään armottoman vihollisen murskattua puolustajat. Taivaasta ei satanut heidän puolestaan tulta, ruttoa eikä nuolia.

Eikö keskellämme sitten ole lainkaan kansojen yliluonnollista suurta johtajaa? Pysähtyessäni ajatuksissani tähän koen tarvetta palata heikon Suomen vähäisen armeijan jonkun väsyneen sotilaan tilanteeseen rintamaympäristössään. Kun tämä sotilas rukoili Jumalaa, hän sai vastauksen mutta ei materiaalisella vaan henkisellä tasolla. Jumala on puhtaasti henki eikä hän liiku lainkaan materiaalisessa maailmassa muulla tavoin kuin hengen tilattomuudessa. Historiasta tajuamme lopulta sen, että on epäloogista otaksua Jumalan joskus konkreettisesti puuttuvan maailmanmenoon sen aineellisella tasolla – kun niin ei ole käynyt varhemmin. Puhtaan hengen tuntematon maailma on mielestäni Jumalan välitön toimintamaailma, ja ihminen on hengen ja aineen yhdistelmä, joka luo päivittäin tätä maailmaa sen aineellisella pohjalla ja lopulta joko pelastaa tai tuhoaa maailmansa planeetallamme. Jos me hengessämme lähestymme Jumalaa, joka on henki, saamme Jumalalta apua: tukea, rohkaisua, viisautta, ja suunnan kohti hyvää. Ellemme niin tee, jää henkemme pimeyteen ja turmeltuu pahuudella, ja inspiroi materiaalisessa maailmassa suuriin julmuuden tekoihin.

SOTIEMME OPETUS

Se että Josef Stalin itse halusi valloittaa Suomen ja todennäköisesti siirtää kokonaan tai osittain kansamme asuttamaan Neuvostoliiton kaukaisia syrjäseutuja, oli Suomen kannalta katsottuna politiikan pahuutta ja ainakin monen suomalaisen mielestä myös tietyn yksilön hengen kuuroutta Jumalan hengen puheen edessä. Stalin joutui perääntymään aikeissaan niin kuin hänen nimeään kantava panssarivaunu. Niin suuri paino oli lopulta kansakunnan hengellä sen taistellessa olemassaolosta ja kotiseudusta ja rukoillessa julkisesti avukseen Jumalaa – henkeä.

Toisaalta, jos Neuvostoliitto olisi asettanut aivan koko armeijansa hyökkäykseen maalta, ilmasta ja mereltä käsin Suomea vastaan, tai torjunut aselevon ja pitkittänyt muutaman kuukauden hyökkäyksiään Kannaksen armeijallaan, yhtä varmasti Suomi olisi sortunut aineellisen kestokyvyn ylitettyä ääripisteen.

Johannes

(6.12.2012)