Kuvitus: David Mann
Ottaen huomioon, että Aamulehti listasi (AL 7.5.-12) varhemmin lehtijutussaan "Rajuista otteista perinnässä lisää syytteitä liivijengeille" rikollisjärjestöiksi moottoripyöräkerhot Bandidos MC, Cannonball MC ja Hells Angels MC, on silmiinpistävää miten lehti myöhemmin (AL 14.8.-12) lukee rikollisjärjestöksi vain Cannonballin Turun osaston Turun hovioikeuden tuomioon (2009) viitaten.
Jo keväällä muistelin, ettei ensimmäisen jutun esittämistä kerhoista oltu tehty oikeustasolla aivan tällaisia luokituksia omassa maassamme. Rikollisjärjestöissä henkilöt liittyvät yhteen vain suunnitellakseen ja toteuttaakseen rikoksia. Lueteltujen moottoripyöräkerhojen jäsenillä ei ole järjestään rikosrekisteriä – eli kerhoissa toimii jäseniä, jotka liittyvät toimintaan moottoripyöräkerhotyön takia. Nyt Aamulehden vapaa oikeustoimittaja Mikko Niskasaari tarkentaa lukijakunnalle, että ”rikollisjärjestöksi” tuomitaan laillisesti vain oikeuden päätöksellä. Se on siis tehty meillä moottoripyöräkerhon suhteen vain kerran.
ONKO POLIISISTA SEKÄ TUTKIJAKSI ETTÄ TUOMARIKSI?
Artikkelissaan ”Poliisi tahtoo tuomarinvaltaa” Niskasaari kertoo miten poliisi on ylittänyt valtuuksiaan käsitellessään näihin kerhoihin kuuluvien aseenkanto- tai järjestyksenvalvontalupia.
Kerran klubin toimintaan yhdistettiin henkilö, jolla ei ollut mitään tekemistä ao. moottoripyöräkerhon kanssa. Inhimilliset erehdykset ovat poliisin toiminnassa ymmärrettäviä. Taustalla on varmaankin mielekäs huoli siitä, että anniskeluravintoloiden järjestyksenvalvonta tai muu vartiointi päätyy lopulta rikoksia harjoittavien ihmisten käsiin. Ampuma-aseitakaan ei ole viisasta antaa henkilöille, jotka saattavat käyttää aseita jossain tilanteessa väärin, esimerkiksi juuri rikollisen järjestön painostamana, tai jotka voivat opettaa rikollisia käsittelemään aseitaan tehokkaammin. Poliisilla on oikeus kysyä: ”Eikö ole parempi, että poliisi yleensä toimii aktiivisesti ja tekee joskus arviointivirheitä kuin syyllistyy lähes aina passiivisuuteen?"
Ilmeiset virheet - yleistykset, leimaamiset, kostamiset - on silti korjattava jälkikäteen. Ihmiseltä ei tietenkään saa viedä väärin perustein elinkeinoa tai katkaista kehittävää urheiluammuntaharrastusta kuuluipa hän mihin tahansa yleiseen harrastuskerhoon.
Taannoin erääseen moottoripyöräklubiin kuuluneelta sosiaalialan työntekijältä peruutettiin aseenkantolupa. Mutta millä todennäköisyydellä rikosrekisteritön henkilö, jolla on työpaikka sosiaalialalla, rupeaa ammuskelemaan ihmisiä tai lainaa aseitaan sellaiseen? Todennäköisyys kuuluu luokkaan ”alle yksi prosentti”.
Onko kysymys ollut kiusanteosta tai esimerkistä, jolla halutaan näyttää miten poliisi tulee tekemään kaikkien tulevienkin kerhojäsenten normaalin elämän aika hankalaksi? En usko, että poliisilla riittää yleensä aikaa eikä halua kiusantekoon. Uskon poliisin noudattavan ainakin pääsääntöisesti määrättyä mielekästä menettelytapaa, koska suomalaisen poliisin koulutustaso on varsin korkea, valintakriteerit kovat ja käytös todennäköisesti pääsääntöisesti asiallista. Henkilökohtaista kiusaamista sattuu kai aika harvoin mutta entäs jos kyse ei ole enää henkilökohtaisuuksista?
Missä siis piilee ao. menettelytavan mieli? Politiikassa, otaksun. Jos sosiaalialan työntekijä olisi saanut pitää kantolupansa, poliisi olisi joutunut samalla myöntämään, ettei kuuluminen ao. kerhoon ole merkki liittymisestä mukaan juuri järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Poliisi ensiksi määrittelee kerhon rikollisjärjestöksi ja sitten tältä pohjalta peruuttaa luvan. Miten se olisi voinut toimia lupa-asiassa toisin?
Niskasaaren mukaan poliisi pitää useita moottoripyöräkerhoja rikollisjärjestöinä omin perustein ja haluaa tehdä vallitsevasta, omaksumastaan käytännöstä myös juridisesti pitävän. Peruutuskäytäntö on pienessä mittakaavassa looginen ja poliisilla voi olla esittää tapauskohtaisesti hyviä syitä menettelylleen. Ei poliisi huvin tai nöyryyttämisen vuoksi tavallisesti työtään tee. Kuvio on kumminkin samalla aina jossain suhteessa mielivaltainen. Tämä mielivaltaisuuden mukanaan tuoma vahinko voi lopulta kumota toiminnan mielekkyyden tuottaman hyödyn.
Kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan takia poliisin toimivallasta on tarkoituksella lohkottu irti tuomiovalta. Vain oikeus ratkaisee onko jokin ryhmä rikollisjärjestö vai ei. Jos poliiseille myönnetään kerhojen suhteen erivapauksia, missä tulee vastaan raja? Saako poliisi lopulta tehdä juridisesti päteviä luokituksia myös yleensä yhdistyksistä, uskonnollisista yhteisöistä ja puolueistakin? Miksi se ei saisi niin tehdä? Koska suurin osa taparikollisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, pitäisikö vastaavasti tutkailla kirkon suhdetta kaidalla tiellä kulkemiseen? Kirkko on tietenkin lainkuuliainen, huudahdetaan. OK mutta oikeuden tulisi olla immuuni ennakkokäsityksien vaikutuksille.
Eräät mp-kerhot palaavat silti toisia kerhoja useammin lehtien otsikoihin niissä ikävissä merkeissä. Kärähtämisistä päätellen mahdollisesti jotkut kerholaiset toimivat yhdessä rikoksia suunnitellessaan tai toteuttaessaan. Me tavalliset ihmiset, ”kansalaiset”, emme voi tietää onko kerhojohto asiasta perillä paljon, vähän tai ei ollenkaan. Julkinen arvuuttelu ei kuulu meille. Mikäli jokin moottoripyöräkerho on todellisuudessa rikollisjärjestön kriteerit varmasti täyttävä organisaatio, eikö ole poliisin asia kerätä pitävät todisteet ja tuomioistuimen tehtävä jakaa tosiasioihin pitäytyvää oikeutta? Toimintamenetelmiä on kehitettävä mutta toiminvaltaa ei saa siirtää ”lakituvalta” ns. kamarille. Ratkaisu rikosongelmaan on poliittinen koskien poliisin menettelyoikeuksia, miehistövahvuutta, kalustoa ja koulutusta. Sen sijaan tuomioistuimen valtaa ei pidä luovuttaa poliiseille itselleen edes laimennetussa muodossa – ovathan Suomessa kansalaiset periaatteessa tasavertaisia keskenään. Moottoripyöräkerhoon kuuluvalla rakennusmiehellä tai asuntolan ohjaajalla on lakiemme edessä samat oikeudet kuin veneklubiin kuuluvalla yritysjohtajalla ja kunnallispoliitikolla.
OIKEUKSIEN STRIPPAUSTA SUOMALAISITTAIN?
Kuluvan vuoden huhtikuussa sisäministeri Päivi Räsänen halusi kriminalisoida rikollisjengiin kuulumisen ja "jengiliivien" käytön. Räsäsen suunnitelma on, että jäsenyys ja liivikielto kirjataan lakiin rangaistavaksi teoksi. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero antoi tukensa vaatimukselle. Monet oikeusoppineet pitivät Räsäsen ideaa huonona. Epäilijöihin kuuluu Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen. Tolvasen mukaan olisi vaikeata tai kokonaan mahdotonta määritellä "rikollinen pukeutuminen". Järjestäytyneestä rikollisuudesta puolestaan edellytetään niin korkeat näyttövaateet, että sellaiset jutut ovat usein kaatuneet hovioikeudessa.
Tolvanen huomautti, ettei oikeusvaltiossa pidä rangaista pukeutumisen perusteella ja että moottoripyöräkerhoissa suurin osa jäsenistä ei ole mukana rikosten takia. (AL 4.4.-12.)
Sittemmin poliisijohtaja Robin Lardot halusi poistaa järjestäytyneeseen rikollisuuteen sotkeutuneilta osan sosiaaliturvasta. Ehdotus sai Niskasaaren mukaan heti tukea niin Räsäseltä kuin Paaterolta (AL 14.8.).
Ajatelkaa ... ensiksi poliisi saa luvan määritellä mikä joukko kuuluu järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja tämän jälkeen evätä ryhmän (oletetuilta) jäseniltä toimivaltansa puitteissa olevia lupia ja lopulta ohjata sosiaalipolitiikan toteuttajia sosiaaliturvan sektorilla riisumaan myös lakisääteisiä etuuksia. Jos tuosta kuviosta ei kehity mielivaltaisuutta ja eriarvoisuutta, niin ihmettelen iskujen tarkkuutta. Ei poliisi ”täsmäohjus”ole eikä Kela sen enempää.
AHDISTUNEISUUTTA ARVO-SUOMESSA
Mikä motiivi saa esimerkiksi sisäministerin esittämään tai tukemaan vapautta rajoittavia ehdotuksia ja miksi hän saa niille muilta tukea? Huolehtiminen yhteiskunnan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta on tietenkin yksi, itsessään kunnioitettava syy. Toinen saattaa olla pitäytyminen ns. raamatulliseen ihmiskäsitykseen, jossa uskomukset ja valinnat ovat tiukasti eräillä raamatunkohdilla säädellyt. Tuo ihmiskäsitys ei ole silti sellaisenaan luettavissa Raamatusta vaan se pohjautuu kulttuurimme nykyiseen fundamentalistiseen arvotulkintaan maailmasta, luonnosta, arvoista, normeista ja ihmisen yleisestä ja ns. yhteisestä hyvästä. "Poliittinen fundamentalismi" yhdistyneenä konservatiiviseen järjestöpolitiikkaan ja määräilynhaluiseen puolueeseen ei anna itsessään riittävästi valmiuksia suhtautua demokraattisella tavalla kulttuurimme eri alakulttuureihin, joihin kuuluvat vain eräänä lukuna kerholiivejä käyttävät moottoripyöräkerhot. Heidän elämäntapansa, symbolinsa ja arvonsa voivat tuntua valtakulttuurin edustajasta paheksuttavalta. Ihmisille kuuluu kumminkin demokratiassa oikeus valita oma, normaali tiensä ja tunnustautua sen kannattajiksi pelkäämättä yhteiskunnan rangaistuksia.
Kaikkia alakulttuuria täytyy vähintään sietää niin kauan kuin toiminta ei selvästi riko lakia enkä tällä tarkoita mitään pieniä rikkeitä. Varkaudet, pahoinpitelyt ja huumerikokset ovat kuitenkin merkkejä ajautumisesta väärään suuntaan. Silloinkin vastuun valinnoista kantaa tekijä itse, eivät muut, ellei ole osoitettavissa selvää yhteyttä rikokseen.
Johannes
(21.8.2012)
(Muok. 12.12.2016)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti