Kun Kristoffer Kolumbus (1451 – 1506) löysi merireitin kautta ainakin meille eurooppalaisille kokonaan uuden maailman, johon sittemmin kasvoivat Amerikan monet valtiot, ihmisikää myöhemmin syntyi Englannissa Francis Bacon (1561 – 1626), filosofi, joka aikanaan keksi ajattelureitin ns. tiedon mantereelle. Hänen saavutuksensa raottaa tietoa peittäviä epävarmuuden ja hämäryyden huntuja ei ole lajissaan saavutuksena löytöretkiä vähäisempi. Tieto on valtaa, keksi Bacon, mutta kaikilla ei tietoon pohjautuvaa valtaa riitä ja he jäävät vallattomiksi vaeltajiksi, muiden ohjattaviksi, ymmärryksen harhakuvien ja ennakkoluulojen eli idolien tavoittelijoiksi.
SUVUN ENNAKKOLUULOT (IDOLA TRIBUS)
Francis Baconin mukaan ihmisellä, heimoilla, oikeastaan myös koko ihmissuvulla, on luontainen taipumus tulkita tietojaan luonnosta siten, että se tukee hänen aikaisempia käsityksiään luonnonjärjestyksestä. Luonnosta etsitään yleisesti ottaen rakenteita, joita siitä ei tosiasiassa löydy. Oletetaanpa, että alkukantaisissa yhteisöissä ihmisen oma henkisyys siirretään eli projisoidaan osaksi luontoa. Uskotaan, että puissa, kivissä, tuulessa, pilvissä, Auringossa, Kuussa asuu henkiä, vaikka oletettu henki on olemassa ainakin inhimillisessä suhteessa vain havaitsijassa itsessään. Kun tällaisessa yhteisössä kasvanut lapsi varttuu ja oppii heimonsa tavat ja käsitykset, hän myöhemmin etsii luonnosta sellaisia merkkejä, jotka tukevat aikaisempia ”oppimia” luonnosta. Nykyaikana suhteen voi nähdä myös siten, että jos jokin tieteellinen käsitys luonnosta on vahva dogmaattisuuteen asti, se rajaa jokaista ihmisen tulkintaa luonnosta. Esimerkiksi evoluutioteorian kannattaja on näkevinään luonnossa ja lajien elämässä ainoastaan evoluutioteoriaa tukevia ilmiöitä, mutta sama suhtautumistapa koskee myös dogmaattista evoluutioteorian vastustajaa, joka panee merkille lähes jokaisen ”luonnon” huomautuksen evoluutioteoriaa vastaan mutta ei juuri yhtään sen puolesta.
Suvun idoleille on ”sukua” David Humen (1711 – 1776) filosofian lanseeraama käsitys ”Humen giljotiini”, joka tarkoittaa sitä, ettei maailmaa koskevista tosiasioista voida johtaa loogisesti pitäviä moraalin väittämiä. Ymmärrämme maailman toimivan määrätyllä tavalla, mutta emme voi tietää, että sen eettisessä mielessä tulisikin niin toimia. Naturalistisen virhepäätelmän mukaan siten miten maailma nyt on, sen myös tulee jatkossa olla. ”Tulee” sisältää arvoväittämän: Tämä tila on itsessään arvokas. Tämän tilan vaaliminen on moraalisesti siis oikeata. Ne, jotka haluavat säilyttää jotain havaitsemastaan ”luonnonjärjestyksestä”, eivät voi etukäteen tietää onko järjestys moraalisesti ajatellen oikeasti hyvä vai paha.
Ymmärrämme tämän paradoksin merkityksen paremmin kärjistämällä tarkastelua: Jos yleisesti hyväksytty maailma on tilassa A tosiasiassa helvetti, sitä ei tarvitse jättää tilaan A, vaan maailma voidaan periaatteessa muuttaa tilaan B, taivas, toimimalla joissakin suhteissa olemassaolevaa maailmaa vastaan. Se, miten maailma on, ja se, millainen maailman tulisi olla, ovat eri tason kysymyksiä - ensimmäinen koskee ontologiaa ja fysiikkaa, toinen etiikkaa ja usein samalla myös metafysiikkaa. Ei ilmeisesti löydy jotain määrättyä luonnonoikeutta. Ihminen ei voi baconilaisittan ajateltuna johtaa esim. etiikkaa luonnosta vaan hänen täytyy luoda muilla perustein se etiikka, jota soveltaen hän voi toimia ihmisenä ja luonnon osana moraalisesti oikein.
Humen giljotiinin edeltäjä oli mielestäni Vilhelm Occamilaisen (1288 – 1347) vastine ”Okkamilaisen partaveitsi”. Usein yksinkertaisin selitys osuu oikeaan ja kaikki ylimääräinen osoittautuu turhaksi. Toisaalta onko kaiken yksinkertaistaminen viisasta, mikäli kaikki olemassaolo ja sen ymmärtäminen vaativimmilla tasoilla on lähestulkoon erittäin monimutkaista ja asiat toisiinsa tuhannella tavalla kytkeytyviä? Jos filosofilta ajetaan ensin veitsellä ”pitkä parta” ja tiputetaan sitten ”pää” giljotiinilla, mitä sitten filosofiastakaan jää jäljelle? Voidaanko kuuluisa ”metafysiikan neito” jättää niin vain tienvarteen? Mielestäni Bacon ei torju kysymysten monimutkaisuutta eikä halua pinnallistaa syvällistä ajattelua. Kutakin aihetta on vain tarkasteltava siinä viitekehyksessä, joka välittömästi aiheeseen liittyy. On keksittävä ongelman konteksti ja pysyttävä siinä. Jossain tilanteessa tekstiyhteys on fysiikka tai biologia, toisessa etiikka, kolmannessa ontologia ja metafysiikka. Yhteydet toimivat hyvin tai ainakin riittävällä varmuudella kunhan ensimmäisellä ei selitetä toista tai päinvastoin.
LUOLAN ENNAKKOLUULOT (IDOLA SPECUS)
Baconin ”luola” poikkeaa tuskin paljoa kuuluisasta aikaisemmasta ”tyrmästä”, Platonin luolavertauksesta. Bacon on määritellyt ”Idola specusta” yksilöiden henkilökohtaisiksi ennakkoluuloiksi, jotka syntyvät ennemmin omaksutuista käsityksistä kuin totuudesta. Platonilla luola kuvaa ihmismielen ahtautta, jossa tosiasiallinen maailma näyttäytyy kuin vain tulen kajo luolan seinällä. Platonin filosofiassa todellinen maailma taas pohjautuu muuttumattomiin ideoihin, joiden mukaan kaikki näkyvä on syntynyt tai luotu. Platon oli idealistifilosofi. Aineen ja hengen probleemeissa hän käsitti olemassaolon kysymykset vain hengen maailman, ideoiden tasolla näyttäytyvän ajattelun suuntaamana. Platonin filosofiassa tietämättömät, luolan pimeyteen sulkeutuneet ihmiset luulivat koko maailman olevan sellainen kuin olemassaolo luolan sisällä heille näyttäytyi. Bacon oli empiirisen filosofian ja tiedekäsityksen yksi airueista, Platon taas idealistisen filosofian suurmies. Heitä yhdistää se, että kumpaakin nähtävästi kiinnosti tiedon ja tietämättömyyden jyrkkä vastakohta. Ihminen voi olla omien, muilta opittujen tai itse kehiteltyjen ennakkokäsitysten sulkema. Tässä tilassa ihminen ennemmin torjuu totuudet kuin luopuu rakkaista tai pelottavista uskomuksistaan.
Luolan ennakkoluuloja ei hälvennä kunnolla edes hyvin perusteltu tieto. Minusta tuntuu kuin tämän kysymyksen kärki kohdistuisi ihmismielessä filosofian ohitse suoraan persoonallisuuden psykologiaan. Ei käsitellä henkilöhistoriaan nähden arvovapaita asioita vaan kosketellaan persoonallisuuden tapaa olla maailmassa ja ymmärtää itsensä tärkeässä suhteessa elämään. Eksistentiaalisessa fenomenologiassa puhuttaisiin ihmisen, eksistenssin, situationaalisuudesta eli maailmaan kietoutuneisuudesta tarkasti vain omaa horisonttia seuraten. Kun ihminen sulkeutuu tai kun hänet suljetaan ”luolaansa”, totuus ei tee häntä välttämättä vapaaksi, sillä on olemassa ”vaara”, että totuus voi olla tulossa luolaan aivan kuin vahingoittamaan häntä, ja siksi totuus on joko sulkeistettava – tehtävä epäilyttäväksi – tai totuus on mitätöitävä kokonaan ellei sitä pysty tuhoamaan viimeistään luolan suulle.
Jokainen fanaatikko ja monomaanikko, psykoottinen tai vahvasti neuroottinen ihminen on jossain suhteessa luolan ennakkoluulojen vanki, mutta harkitsevainen, normaalilla tavalla ymmärtävä ja neuroosejaan pelkäämätön ihminen saattaa merkityksellistää horisonttiaan uudella tavalla saatuaan riittävässä määrin pätetevää tietoa.
Baconin modernit luolat ovat nykyaikana kompleksi, valtava luolasto, jossa puolletaan ja vastustetaan jyrkästi eri asioita. Luolan ennakkoluulojen varassa toimii rinnan ateisteja ja uskovaisia, homoja ja heteroita, naispappeuden puolustajia ja sen vastustajia, anarkisteja ja piintyneitä konservatiiveja, pakolaispolitiikan vimmaisia vastustajia ja sen naiiveja puoltajia. He kaikki ovat keskustelevinaan asioista itsestään, mutta Baconin teorian valossa pääteltynä jokainen heistä on sotkenut tavalla tai toisensa oman persoonallisuutensa käsiteltäviin asioihin ymmärtämättä (ainakaan kunnolla) sitä itse. He ovat ihmisinä kriittisiä ja usein hyvin äänekkäitä mutta itsekritiikiltään heikkoja ja tavallisesti hyvin kärsimättömiä vastapuolen kuuntelijoita.
TORIN ENNAKKOLUULOT (IDOLA FORI)
Bacon muistuttaa hämmästyttävällä tavalla nykyaikaista, kielen logiikkaa ja sanojen merkityksiä tutkivaa tiedemiestä väittäessään miten ihmiset mitä suurimmassa määrin käyttävät kieltä epätäsmällisesti hukuttaen totuuden jo ensierässä sanankäyttöä koskeviin epätäsmällisyyksiinsä. Kun yksi kieltää jonkin ja toinen sen tunnustaa, unohdetaan helposti, että mikäli puheena oleva kysymys olisi ensin hyvin rajattu ja kielellisesti selvitetty, ei koko jännitettä olisi syntynyt tai mahdollisesti kannatukset olisivat asettuneet jopa kokonaan päinvastoin. Filosofian ehkä parhainta antia on kyky tai vähintään mahdollisuus asettaa sanoja ja käsitteitä koskevat premissit alkuehtoina keskustelulle ja väittelyille. Usein on niin, että kiistat kävisivät vähäisemmiksi, jos ensiksi kunnolla määriteltäisiin aiheet ja aiheisiin liittyvät kohteet, ajattelun kohteena olevat oliot.
Uskovainen tunnustaa Jumalan, ateisti kieltää hänet – mutta millainen tarkasti ottaen on se ”Jumala”, jonka toinen kieltää, ja se ”Jumala”, jonka ensimmäinen tunnustaa? Uskooko joku uskovainen tarkasti ottaen juuri sellaiseen Jumalaan, jonka eräs ateisti kieltää? Tunnustaisiko tämä uskova Jumalaksi juuri sellaisen olennon, joka ateistin kuvitelmissa on torjuttu? Pystyisikö tietty ateisti sittenkin uskomaan Jumalaan, jos hän ymmärtäisi Jumalan sellaiseksi kun sen käsittää määrätty uskovainen, tai päinvastoin, kykenisikö uskova ollenkaan uskomaan, jos hän käsittäisi tarkasti sen miten tietty ateisti mieltää Jumalan?
Pidän todennäköisenä, että mielipiteet seuraavat tarkasti pääsääntöisesti erilaisia käsityksiä olioista eikä niinkään olioita sellaisenaan – silloin eri käsitykset voivat olla keskenään ristiriitaiset vaikka periaatteessa puhuttaisiin samasta oliosta. Lisäksi käsitykset itse käsityksistä tietenkin vielä vaihtelevat. Ymmärrämme miten vaikeata on löytää ja ottaa vastaan tietoa sellaisenaan ennakkoluulojen ylitse.
TEATTERIN ENNAKKOLUULOT (IDOLA THEATRI)
Nämä ennakkoluulot saavat voimansa kunakin aikana vallitsevista suurista kertomuksista ja erityisesti vakiintuneista tulkinnoista, joista osa on virallisesti nostettu ikään kuin jalustalle. Baconin elinaikana oltiin siirtymässä Aristoteleen filosofian valta-ajasta ja skolastiikasta kohti renessanssin filosofiaa ja uuden tieteen alkua. Keskiajalla vallinnut skolastiikka yhdisti antiikin filosofiaa, erityisesti Aristoteleen vahvasti teoreettisia käsityksiä, abstrakteihin kristillisiin oppeihin.
Bacon puolestaan ajoi empiirisen tutkimuksen asiaa. Ennen skolastiikkaa antiikin maailma tunsi moniakin suuria selitysmalleja maailmasta, mutta kristinuskon vakiinnuttua kristinuskon teologia syrjäytti nämä mallit tai sulatti ne osaksi itseään. Ehkäpä ensimmäinen todella merkittävä kristillinen suuri kertomus syntyi apostoli Paavalin pohdinnoista. Skolastiikka seurasi muita teatterin idoleita, uskonpuhdistus ja protestanttisuus, valistuksen filosofia ja valistuksen aate 1700-luvulla, hengenfilosofia ja kansallisuusaate romanttisella 1800-luvulla, myöhemmin valtavaksi mielipidevaikuttajaksi noussut marxilainen yhteiskuntafilosofia, kansallissosialismi, ja tämän jälkeen kapusi näyttämölle oman aikamme suosittu teatteriesitys: liberalismi länsimaalaisessa postmodernissa ja kapitalistisessa aatemaailmassa.
Suurten kertomusten totuusarvoa on vaikea määritellä, koska perimmäiset prinsiipit lepäävät toki vain uskomusten varassa, ja uskomukset ovat rationaalisella tasolla sitoutuneet lopulta metafysiikan ”rajatietoon” ihmisestä, yhteiskunnasta, maailmasta ja kosmoksesta. Suurten kertomusten totuusarvo on kumminkin jo kategorisesti heikko silloin, kun totuusarvoa tuodaan julki enemmän retoriikan kuin logiikan keinoin.
Retoriikassa keskitytään enemmän aiheiden moitteettomaan ja näyttävään esittämiseen kuin itse esitykseen esityksen kohteena olevasta aiheesta. Nykyaikana meitä vahvistetaan pääasiassa juuri retoriikan keinoin kannattamaan vapaata markkinataloutta ja kapitalismia – joka väitteiden mukaan koituu työläisten/työttömienkin onneksi – vähäistä yhteiskunnan säätelyä ja sosiaalista vastuuta, seksuaalista tasa-arvoa, pehmeitä arvoja, sukupuolista tasa-arvoa, vapaamielistä päihdepolitiikkaa, vapaamielistä suhtautumista kannabikseen ja muiden rotujen ja kulttuurien ehdotonta hyväksymistä keskellämme. Ehkäpä vapaamielisin maa Euroopassa – Hollanti – on vähän aikaa sitten jopa sallinut pedofiilien etujärjestön perustamisen. Rikollisia tulee kovasti ymmärtää ja seksirikoksista tuomittuja perverssejä ”parantaa”. ”Paha ei ole kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toista”, siteerataan leinolaisittain unohtaen ajankohdan, jolloin säe kirjoitettiin, keskellä erittäin ahdasta ja autoritaarista aikakautta, joka saavutti myöhemmin kliimaksinsa autoritaarisessa natsi-Saksassa.
Teatterin ennakkoluulojen kohdalla yksilö on vaarassa joutua yhteisössään eristetyksi, jos hän kysyy tarkemmin ja kriittisemmin retoriikan esille huitaisemista itsestäänselvyyksistä. Minkä ihmeen takia meidän tulee ottaa vastaan aivan kuin varmoina totuuksina näyttämöiltä näytellyt repliikit? Miten esimerkiksi kaikki kulttuurit ja ihmiset olisivat todella kategorisesti samalla tasolla saati samanarvoisia? Miksi ihmeessä homokseksuaalisuus olisi itsessään tasavertainen seksuaalisuuden muoto heteroseksuaalisuuden rinnalla? Ymmärrän sen, ettei omaa seksuaalisuuttaan toteuttavalla heterolla ole perustetta tuomita homoseksuaalista taipumusta ja sen harjoittamista aikuisten kesken, mutta miksi sosiaalisen suvaitsevaisuuden ja – kyvyn ymmärtää poikkeavuuksia yhteiskunnassa tulisi johtaa myös laajoihin rakenteellisiin muutoksiin instituutioissa? Miten kapitalismi ja liberalismi todella hyödyttävät meitä enemmän kuin jonkinasteinen sosialismi tai ainakin lujempi valtio-ohjaus ja käyttäytymiselle turvallisia rajoja asettava yhteiskuntavalvonta? Miten sukupuoli voisi olla vain valintakysymys? Millä tempulla ihmisyydestä on tehty tyhjäksi maskuliinisuus ja miehen kiinnostus potentiaalisiin vaaran aiheuttajiin: aseisiin, koneisiin ja nopeisiin autoihin ja moottoripyöriin. Esimerkiksi epäaitoon sukupuolirooliin samaistuva joutuu hukkaan itseltäänkin, vaikka sulautuminen teatterin retoriikkaan onnistuisikin. Näitä ja monia samankaltaisia kysymyksiä nousee monella tavoin esille näiden teatterin ennakkoluulojen keskellä.
Ajatelkaamme itse niin näytöksien kestäessä kuin väliajoilla, koska meillä on omat aivot ja oma kutsumus toteuttaa ihmisen järkiluonne massojen käyttäytymisestä ja ohjailusta riippumatta.
Johannes
(26.10.2014)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti