Foto: Deneb
Sanotaan: "Meitä on moneen junaan, ja kaikki eivät löydä edes asemalle." Minusta tuntuu, että arvoskekustelussa junan, kiskojen ja aseman ymmärtäminen on ylipäänsä jokin lähes mahdoton tehtävä.
1) Teesi
”Arvoilla täytyy
olla jokin kiinnityspinta, eivät ne voi ilmassa kellua.”
Lapuan piispa Simo
Peura uskonnonopetuksesta. Pohjalainen/Aamulehti 13.7.-12.
2) Erittely
Oikeata ja väärää
mittaavat määrätyssä mittausjärjestyksessä tapa, normi ja
arvo. Esimerkki: Oikeasta tavasta käyttää autoa
siirrytään yleisesti hyväksyttyyn normiin kiinnittää
turvavyö ja lopuksi arvoon elämän suuresta merkityksestä.
Mitä abstraktimpi oikean ja väärän käyttöyhteys on, sitä
enemmän se tavallisesti liittyy arvoon, mutta arvon käyttöyhteys
on aina vain abstrakti. Kun puhutaan, että jollain asialla on –
siis juuri oikean ja väärän viitekehyksessä – arvoa, viitataan
samalla asiaa itseään korkeampaan suhteeseen. Esimerkki: elämällä
on arvo, koska se on ainutlaatuinen ja harvinainen ilmiö
(luonnontieteellinen perusta), tai koska se on elämän luoneen
Jumalan työn ilmaus tai koska Raamattu kieltää tappamasta
(uskonnollinen perusta). Näin on samalla esitetty arvon päätepiste
etiikassa. Arvojen korkein taso on itseisarvo eli arvo, joka ei ole
arvokas vain jotain hyvää käyttöä varten vaan arvokas itsessään
ilman muuta välitöntä tai välinehyötyä arvon
kannattajalle.
Tavan kiinnityspinta on
yksilöä ohjaava käyttäytymismalli. Tapa voi olla hyvä, huono tai
siltä väliltä. Tavan oikeudellisuus on usein kiistanalainen eri
tilanteissa. Siksi käytetään tavallisesti eri tapoja eri
tilanteissa. Esimerkki: Ihminen auttaa rahapulaan joutunutta
ystäväänsä mutta ei kadulla rahaa kerjäävää romanialaista.
Tavan valinta pohjautuu eri perustoille, kuten yleiseen
mielipiteeseen, oman viiteryhmän tottumuksille, tai erityisesti
tunteeseen (tunneihmiset) tai paljolti järkeen ja analysointiin
(järki-ihmiset). Tapoja, ja niitä astetta korkeammalla tasolla
olevat normit, ovat postmodernissa Suomessa suuresti vaihtelevia.
Arvojen puolella havaitaan tätä suurempaa yhteneväisyyttä. Arvoja
voidaan asettaa keskenään moneen järjestykseen mutta lopulta
suurin osa ihmisistä arvostaa korkeimmalle sijalle terveyden,
perheen, ystävät ja hyvät harrastukset. Näiden arvojen ns. kiinnityspinta
on suoraan henkilön välittömässä elämässä, hänen ns.
situationaalisuudessaan. Arvot voivat myös muuttua. Esimerkki:
Huume- tai päihdeongelmainen ihminen kokee ensin arvokkaaksi nauttia,
pitää hauskaa ja vältellä vapautta rajoittavia
vastuusuhteita. Päästyään irti huumeista muut arvot ovat ajaneet
päihtymyshakuisen ja irrallisen elämäntavan ohitse.
Itseisarvot ovat alue,
jossa arvon kiinnityspinta on arvoista haurain ja abstraktein. Mikä
ja millä perustein on niin tärkeätä itsessään, että se ajaa
ohitse jopa itsesäilytysvaiston? Altruistinen toiminta 1900- luvulla
on pohjautunut neljään pääaatteeseen: kommunismiin ja
sosialismiin, natsismiin ja fasismiin, vapauden ja tasa-arvon
humanistiseen aateperintöön alkaen valistuksen ajasta, ja uskontoon
(esim. kristinusko, islam, ja juutalaisuus). Postmodernissa
yhteiskunnassa juuri itseisarvojen kiinnityspinta on käynyt ja
on ilmeisesti edelleen käymässä entistä kapeammaksi. Pääaatteemme
ovat kokeneet arvon menetystä islamia
lukuunottamatta.
3) Johtopäätös
Arvot eivät ole silti
tosiasiassa mihinkään hävinneet eivätkä tavat kadonneet, mutta
arvoja arvollistetaan monella tavoin ja yhden hyvä tapa voi merkitä
toiselle huonoa tapaa. Piispa Simo Peura kenties ajattelee, että
koulujen uskonnonopetus vahvistaa arvopohjaa juuri itseisarvojen
suuntaan, sillä itseisarvot ovat kaiketi menettäneet eniten sijaa
nykymaailmassa mutta erityisesti Euroopassa. Kun arvoja asetetaan
moneen järjestykseen ja kun järjestys on muuttuvaista, ihmisiä
ohjaa käytännön arvovalinnoissa pitkälti itsekkyys ja oma etu, kasvojen
menettämisen pelko ja huoli ajautumisesta tärkeiden sidosryhmien
ulkopuolelle. Riittääkö ns. arvopelaaminen yhteiskunnan arvopohjan
perustaksi?
Yhteiskunnalla on
edessään tulevaisuutta koskevia suuria muutoksia ja sosiaalisen
elämän haasteita. Miten selvitä energiapulan ja ilmastomuutoksen
ja uusien ”kansainvaellusten” tuomista rasituksista? Miten
hoidamme inhimillisellä tavalla vanhukset ja sairaat, kun suuret
ikäryhmät kypsyvät hoitoasteelle? Kuinka Suomi huolehtii
oikeudenmukaisella tavalla maaseudustaan? Miten Suomi hoitaa
ihmisoikeuskysymyksiin puuttumisen esim. tilanteessa, jossa
ihmisoikeuksia rikkonut Kiina on suuri taloudellinen
voimatekijä? Näiden ja muiden samankaltaisten kysymysten
arvollisiin linjauksiin eivät riitä varsin suhteelliset tavat,
normit ja länsimaiset arvot.
Myös yksilön elämässä
on ruohonjuuritasolla runsaasti valintoja, joissa edellytetään
nykyistä enemmän itseisarvojen ymmärtämistä ja sisäistämistä.
Mikä estää ihmistä irstailemasta ja särkemästä perheitä,
pettämästä, varastamasta, valehtelemasta, lusmuilemasta, ja mikä
estää häntä ryyppäämästä ja sekaantumasta huumeisiin? Mikä
estää koulumurhat, joukkomurhat ja kiduttamiset? Se, että
ihmisellä on eräitä tärkeitä itseisarvoja, joita seuraten
hän pääsee vaikean tilanteen ylitse, kun elämässä tulee vastaan
houkutuksia ja kiusauksia, pettymyksiä, petollisuutta, väkivaltaa
ja rakkaudettomuutta.
Itseisarvot eivät
esiinny kiinnityspinnoitta. Uskonnon opettaminen on parhaimmillaan
lapsen ja nuoren ohjaamista egosentrisyyttä suurempaan
arvoyhteyteen. Länsimaissa on mielestäni luontevaa opettaa laajasti
kristinuskosta, koska tietylle uskonnolle uskontoihin liittyvät
arvot aina liittyvät, ja koska islamin vahvistaminen
maassamme ei varmaankaan ole kansan yleinen tahto. Etiikkaa voidaan
tietenkin opettaa myös elämänkatsomusopin ja koulufilosofian
avulla. On silti pidettävä mielessä, ettei elämänkatsomusopin
tai filosofian opetuksella ole arvoihin vaikuttavaa voimakasta,
itseisarvoja tuottavaa merkitystä ilman uskoa ja luottamausta sen
ideologiseen viitekehykseen. Emme siis voi palauttaa vain filosofiaa
opettamalla uskoa valistuksen ajan ja humanismin arvoihin, jos
yhteiskunnassamme – sen todellisessa elämässä – humanismi on
vain yksilön egosentrisyyden tai määrättyjen poliittisten
puolueiden itsekkäiden pyrintöjen naamioverkko. Tällä hetkellä
vain kristinusko ja islam ovat Euroopassa vielä riittävän
elinvoimaisia kyetäkseen luomaan ympärilleen itseisarvoihin
liittyvää henkisyyttä jopa postmodernissa maailmassa.
Luonnontieteellinen katsomus esim. elämän suuresta arvosta
harvinaisuuteen pohjautuen on itseisarvokeskustelussa hatara. Siitä
ei voida esim. johtaa mikä elämä on toista ensisijaisempaa
arvollisessa mielessä.
Uskonnonopetusta
vastustavilla tahoilla ei ole tuoda uskonnon tilalle mitään yhtä
voimakasta kysymyksen arvollisessa merkityksessä. He siis
kritisoivat opetusta, jonka älyllistä ja filosofista merkitystä he
eivät entuudestaan riittävästi ymmärrä. Tietämättömyys saa
heidät jakamaan tietojaan.
Johannes