KOLME NÄKÖKULMAA RAAMATTUUN

Kun Raamattu yritetään ymmärtää vain tieteen tai ainoastaan uskonnon pohjalta, joudutaan kummassakin tapauksessa vaikeuksiin. Yksipuolisuus sulkee lukijalta aina toisen ulottuvuuden pois. Tällöin hän joutuu samalla sulkemaan silmänsäkin joltain aktuelliin ulottuvuuteen kuulumattomalta kysymykseltä. Raamatun lukemisen tasapaino löytyy rohkeudesta lähteä liikkeelle jämähtäneistä rintamalinjoista ja ulottuvuuksien yhdistämisestä.

TIETEEN PARADIGMA JA RAAMATTU

Nykytiede kokoaa asioista ja ilmiöistä todistusaineistoa, jäsentää aineistoa aikaisemman tutkimuksen ja loogisen ajattelun pohjalta ja suorittaa aineistoon ja punnittuun ajatteluun sitoutuvia johtopäätöksiä jonkin tämän ilmiön kohdalla yleisesti päteväksi arvioidun teoreettisen viitekehyksen sisällä. Ottaessaan käsittelyn kohteeksi Raamatun tiede orientoituu kirjaan tavalla, jonka se on havainnut päteväksi muussa tekstien käsittelyn yhteydessä. Luodakseen mahdollisimman paljon tieteellisesti luotettavaksi luettavaa tietoa Raamatusta, tieteen tulisi tuoda ensiksi esille poikkitieteellisellä tavalla taustatietoja arkeologiasta, antiikin kulttuurihistoriasta, Raamatun kokoamisen ja kääntämisen historiasta. Kun ymmärrämme adekvaattia tilaa Raamatun ympärillä, käsitämme paremmin myös sen miten Raamattu nivoutuu omaan tilaansa eli situaatioonsa. Tällä tavoin tiede voi tuoda esille asioita, jotka sotivat perinteisiä uskonnollisia käsityksiä vastaan tai joilla ei ole yleisissä uskonnollisissa käsityksissä kunnolla vastinetta. Tieteilijän ja tutkijan Raamattu ja uskovaisen ihmisen Raamattu näyttävät johtavan eri suuntiin.

Näkyvä ristiriita palvelee ateismin päämäärää pyrkiä osoittamaan, että usko Jumalaan ja Raamattuun on sivistymätöntä ja tyhmää. Se on synnyttänyt paljon ateistista ”jälkikasvua” länsimaisen älymystön ja yleensä sivistyneistön keskuudessa.

RAAMATTU JA USKONNON PARADIGMA

Nykytieteelle löydän vastinparin ”nykyuskonnosta”. Tarkasti ottaen nykyuskontoon kuuluu myös esim. islam, mutta rajaan kirjoitukseni koskemaan vain kristinuskoa. Nykyuskonto ei ole niin jäsentynyt ja kehittynyt Raamatun tulkinnan tausta kuin nykytiede, koska se on varsin sirpaleinen, mutta toisaalta eri kirkkokuntia, herätysliikkeitä, seurakuntia ja ”ompelukerhoja” yhdistävät eräät kristillisen uskon traditioksi luettavat teologian aatehistorian dogmit ja kristillisen yhteiskulttuurin arvot ja normit. Tärkeimmät dogmit on määritelty kristillisessä dogmatiikassa ja ne opetetaan enemmän tai vähemmän teoreettisella tavalla tuleville papeille, seurakuntapalvelijoille ja rivikristityille. Arvot ja normit taas liittyvät vanhoihin, luotettaviksi ja osaksi Raamatusta katsottuihin tapoihin elää kristillisessä mielessä oikealla tavalla maailmassa.

Kun Raamatusta kerrotaan tarkasti, uskonnon paradigman kohdalla se merkitsee ensiksi Raamattua ympäröivän uskonnon tilan oikeata määrittelyä ja seuraavaksi Raamatun liittämistä saumattomasti tähän oikeaan tilaan. Liittämisen yhteydessä voidaan vahvistaa uskonnollisia käsityksiä mutta samalla heikentää näkemysten tiedollista ja loogista arvovaltaa suhteessa tieteellisesti punnittuun tietoon. Uskonnon paradigman sisällä uskovaista vedetään kahteen suuntaan, uskonnon määrittelemään uskonnolliseen nykykulttuuriin ja tieteen määrittelemään reaaliseen länsimaiseen kulttuuriin. Käytän termiä ”reaalinen” siksi, että postmoderni länsimainen kulttuuri kunnioittaa runsaammassa määrin tiedettä kuin uskontoa.

Uskonnon sisällä Raamatun ymmärtämisen ristiriita tieteen ja uskon välillä selitetään johtuvaksi saatanasta ja vääristyneestä tutkimusnäkökulmasta. Saatana hyökkää tieteen ja tieteellisyyttään vakuuttavien ateistien kautta Raamattua, uskoa, kristillistä moraalia ja lopulta itse Jumalaa vastaan. Joka ei ota Raamattua vastaan oikean uskonnon opettamalla tavalla, on saatanan sokaisema/riivattu, epähengellinen, Pyhästä Hengestä enemmän tai vähemmän osaton, jopa uskon luopio, ja päälle päätteeksi myös tyhmä tai ainakin tietämätön, koska ei keksi tieteen osoittamia vääriä ennakkoasenteita.

Voiton korjaa tässäkin tapauksessa ateismi, sillä maallistuneessa valtaväestössä uskonto ei enää vaikuta samanlaisena magneettina kuin menneinä vuosisatoina. Uskonnon argumentointi on sitä vähemmän vaikuttavaa mitä lähemmäksi siirrytään kohti ns. normaalia elämää valtaväestön valtakulttuurissa.

RAAMATTU USKON PARADIGMASSA

Ymmärrän uskon niin, että se pohjimmiltaan yhdistää tieteen ja uskonnon vastakohdat toisiinsa. Uskoa ajatellen Raamatun funktio on luoda ihmisille, kullekin yksilölle erikseen ja jokaisen oman persoonallisuuden mukaisella tavalla, henkilökohtainen suhde Jumalaan. Raamattu on aidossa kristinuskossa – eli uskossa ilman sielua ja mieltä dominoivaa uskonnon uskonnollisuutta – adapteri, joka muuntaa yliluonnollisuutta, ns. rajantakaisuutta, ja ruumiin ja aineen maailmaa täydentävää henkeä sekä ihmisen omaa henkistä elämää täydentävää ja kirkastavaa hengellisyyttä ihmiseen. Raamatun kautta jokainen ihminen voi löytää Jumalan, joka puhuu hänelle tässä ajassa, ja tässä tilassa, johon Jumalan puhe sointuu ja johon se saumattomasti liittyy. Ihminen, joka avaa Raamatun kuullakseen mitä Jumala hänelle haluaa sanoa ja päästäkseen Hänen yhteyteensä, merkitsee ainakin minulle sitä myrskyävää Gennesaretin järveä, jolla Jeesuksen kerrotaan kävelleen. Kun ihminen tulee uskoon eli tulee Jumalan koskettamaksi ja murtuu, hän ei kohtaa kristinuskon Jeesusta tieteen historiallisen tutkimuksen tai uskonnon dogmien ja tapojen kirkastamisen kautta, vaan elävän Jumalan ja elävän ihmisen todellisen kohtaamisen seurauksena.

Niin pitkään kuin Raamattua lukeva ihminen uskoo ”oikein” eli pitää katseensa häntä kutsuvassa Jumalassa ja hengen maailmassa, Raamattua koskevat ristiriitojen ”tyrskyt” eivät häntä upota ja imaise luutuneen uskonnon tai epäuskoa synnyttävän tieteen syövereihin. Raamatun tärkein tehtävä on ainakin omasta pienestä mielestäni ymmärrettynä se, että ihminen, uskova tai uskoon tuleva, voi elää henkilökohtaisessa johdatuksessa. Johdatuksen, eli erikoisen, omaan elämäntilanteeseen liittyvän ”puhuttelevan” katkelman, voi löytää mistä päin Raamattua tahansa – riippumatta siitä miten tämä katkelma on tieteellisen tutkimuksen ja tieteellisen ajattelun mukaan syntynyt, ja riippumatta siitä mihin traditioihin eri uskonnon opettajat haluavat sen liittää eli ”omia” itselleen.

Raamatussa ei ole kullatut tai värjätyt sivut siksi, että se olisi tieteellisellä tavalla kirjoista suurimmaksi osoitettu, tai että se olisi uskonnon arvostama saumaton, ristiriidaton, virheetön mestariteos. Raamatussa ei ole kultausta niin kuin epäjumalankuvissa on. Raamatun kullatut sivut symboloivat sen avaamaa kultaista tietä ihmisen ja Jumalan, sielun ja tuonpuoleisen maailman välillä.

Johannes

(12.6. 2013)