TASA-ARVOISEN AVIOLIITTOLAIN PROBLEEMOITA

Katsoin  (26.11.) televisiosta ajankohtaisohjelman "Vaalien välissä". Ohjelmassa mm. sukupuolineutraali avioliittolaki puhutti puolueiden puheenjohtajia. Avioliittolakiin viitataan usein myös arvosidonnaisella termillä "tasa-arvoinen avioliittolaki". Varsinaista retoriikkaa! Voisimmeko ymmärtää asian myös dikotomian "arvoidealismi-arvorealismi" kautta? Seuraavaksi sitten "jännätään" miten kaavaillulle avioliittolaille lopulta käy eduskunnassa. 

Ajankohtaisohjelmassa avioliittolain muutoksen puolella olivat  pääministeri Alexander Stubb (KOK), valtiovarainministeri Antti Rinne (SDP), puolustusministeri Carl Haglund (RKP), kansanedustaja Ville Niinistö (VIHR) ja kansanedustaja Paavo Arhinmäki (VAS). Vastaan olivat kansanedustaja Juha Sipilä (KESK), kansanedustaja Timo Soini (Ps) ja sisäministeri Päivi Räsänen (Kd).

Avioliittolain kannattajat perustelivat muutosta mm. ihmisoikeuskysymyksellä ja erityisesti muiden maiden, erityisesti eräiden Euroopan maiden ja toisten Pohjoismaiden myönteisillä päätöksillä. Pääministeri Stubb tähdensi myös moneen otteeseen sitä miten Suomea pitäisi viedä kohti modernia, liberaalia Eurooppaa. Vastustajat nostivat mm. esille sen, että heidän mielestään lapsen edun mukaista on kasvaa traditionaalisessa perheessä, jossa on mies (isä) ja nainen (äiti). Räsäsen mukaan jo nykyinen avioliittolaki on tasa-arvoinen, koska mies ja nainen ovat siinä tasa-arvoisessa suhteessa.

Perjantaina puolueet sitten ratkaisivat mitä tehdään lakiovaliokunnan esitykselle. Avioliittolakia päätettiin muuttaa (105 - 92). Avioliittolain muuttamisen ja sukupuolineutraalin avioliittolain puolella olivat kokonaan Vihreät, Vasemmistoliitto ja Vasenryhmä.  Seuraavaksi eniten muutos sai kannatusta RKP:ssä,  SDP:ssä (37/2)  ja Kokoomuksessa (28/16). Muutosta vastustivat täysin Kd ja Muutos 2011 (M11). Perussuomalaisista suuri enemmistö äänesti vastaan (36/1). Keskustapuolueessa lakimuutosta vastustettiin äänin 30 - 6.

Perussuomalaisista muutosta kannatti Arja Juvonen, SDP:ssä muutosta puolestaan vastustivat kansanedustajat Kari Rajamäki ja Harry Wallin. Lisäksi äänestyksestä ainoat poissaolevat ehdokkaat olivat SDP:n kaksi edustajaa. RKP:ssä vastaan äänesti   Lars Erik Gästgivars. Kokoomuksen ei-äänestäjiin kuuluivat mm. Ben Zyskowicz, Paula Risikko ja Kimmo Sasi. Aikaisemmin ns. epävarmana pysytellyt Ilkka Kanerva valitsi äänestystilanteessa avioliittolain muuttamisen. Keskustapuolueessa enemmistön vastustavasta linjasta poikkesivat muutoshalukkaat Kimmo Tiilikainen, Mikko Alatalo, Antti Kaikkonen, Paula Lehtomäki, Tuomo Puumala ja Annika Saarikko. 

Päätöksen jälkeen luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen väitti, että äänestyksen tuloksen takia kirkko joutuu nyt arvioimaan ihan uudella, siis käytännössä liberaalilla tavalla avioliittokäsitystään. Mitään ei tietysti tarvitsisi muuksi muuttaa, jos Mäkisen mukaan avioliitto pitäisi säilyttää ennallaan miehen ja naisen välisenä liittona. Seuraavan viikonlopun aikana äänestivät puolestaan seurakuntalaisten "tossut ja tohvelit". Viikonlopun erosaldo oli n. 13 000 kirkosta eroajaa, ja perustelujen valtaosa sisälsi kritiikin Mäkistä kohtaan. Tulilinjalla ovat olleet Mäkisen facebook-lausunnot, joissa hän "iloitsee sukupuolineutraalin avioliittonäkemyksen voitosta". Kristillinen kanava Radio Dei pohti ongelmaa eräässä ohjelmassaan. Siinä eräs kirkon asiantuntija mielestäni vähätellen puhui "irrallisista jäsenistä", jotka vain ovat kärkkyneet syytä lähteä pois. "Happamia ovat, sanoi kettu pihlajanmarjoista."

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti myös kantaa avioliittolain ympärillä velloneeseen kuohuntaan ja pahoitteli, etteivät kiistan osapuolet kuunnelleet hänen kompromissiaan lain valmistelussa. Niinistö olisi toivonut, että olisi puhuttu vain "parisuhdelaista", mutta hänellä ei ollut ainakaan tässä yhteydessä huomautettavaa itse lakiehdotuksen sisältöä vastaan.

Suuri valiokunta päätti pikavauhtia (3.12.) avioliittolain muutoksen puolesta ääni 17 - 8. Seuraavaksi eduskunta päättää kahdessa osassa laista. Tämäkin tulee tapahtumaan varmasti ripeästi, mutta  ei ilmeisesti sittenkään vielä nykyisen eduskunnan aikana. Lasse Männistöä (KOK) on luonnehdittu valiokunnan suureksi puuhamieheksi mitä avioliittolakiin tulee. Myös suuren valiokunnan puheenjohtaja SDP:n Riitta Myller hykersi tyytyväisyyttään päätöksen jälkeen. Valiokuntaäänestyksessä tappiolle jäivät Sirkka-Liisa Anttila (KESK), Juho Eerola (Ps), Pietari Jääskeläinen (Ps), Anne Louhelainen (Ps), Mauri Pekkarinen (KESK), Vesa-Matti Saarakkala (Ps), Kimmo Sasi (KOK) ja Sauli Ahvenjärvi (Kd). 

Kansan homoseksuaalismyönteinen osa saa siis kiittää kaiken kaikkiaan erityisesti porvareita ja demareita lain saamasta myötätuulesta eduskunnassamme.

AVIOLIITTOLAKIKESKUSTELU SUHTEESSA ARVOFILOSOFIAN VIRTAUKSIIN

"Vaalien välissä" keskusteltiin lisäksi muistakin asioista, kuten taloudesta sekä Venäjän ja Ukrainan kysymyksestä. Ohjelman aikana katsojalle tuli sellainen tunne ja käsitys, etteivät nykypolitiikassa perinteiset politiikan linjaerimielisyydet ole näkyvällä sijalla, vaan rintamalinja kulkee siinä kuka kannattaa ja kuka ei kannata Euroopan liberaalia  arvosuuntausta. Sekä "porvaripoika" Stubb että "kommarisälli" Arhinmäki - näin leikkimielisesti sanottuna - jakoivat tasan kerrankin eli samalla tavalla kansan eurooppalaista arvomuutosta vastustaviin, ts. vanhoillisiin/konservatiiveihin, ja puoltaviin eli moderneihin nykyaikaisiin, hyvin tiedostaviin ihmisiin. Myös "pieni vihreä mies" - näin politiikan teatteriin sopivasti, koomisesti ilmaistuna -  oli voimakkaasti samaa mieltä. Stubb, Arhinmäki ja Niinistö tekivät itse asiassa politiikkaa arvoretoriikalla: heidän mielipiteitään vastustavat ovat vanhoillisia, luetaan: "kelkasta pudonneita, tyhmiä, yksisilmäisiä uskiksia" jne., mutta kannattavat ovat uudistusmielisiä, luetaan: "fiksuja, tiedostavia, nykyaikaisia, ajassa hyvin kiinni pysyviä ellei kokonaan kehityksen kärkivoimia" jne.

Stubbilta, Arhinmäeltä ja Niinistöltä käy näköjään sujuvasti moinen retoriikka, jossa yksistään pelkillä arvoväritteisillä sanoilla pelaamalla iskostetaan katsojien mieliin heidän omia, vankkoja mielipiteitään. Näiden poliititikkojen esittämälle liberaalisuudelle ja suvaitsevaisuudelle voidaan antaa myös toinen nimitys: "arvoidealismi". Arvoidealismin vastakohta on tällöin "arvorealismi". 

Vastakkainasettelu: "fiksut liberaalit kontra kalkkeutuneet konservatiivit" voi joskus toimia hyvin kuvatessa jotain määrättyä yhteiskunnallista kannatustilaa, mutta useassa tapauksessa voidaan myös nähdä jokin tilanne, kuten tässä sukupuolineutraali avioliittolaki, arvoidealismin ja arvorealismin välisenä jännitteenä. Nykyaikainen, Suomessa yhä suuremman suosion saavuttanut eurooppalainen liberaalisuuden aalto on nimittäin pohjimmiltaan suuressa määrin juuri aatteellista ideologiaa, joka on verrattavissa ideologiselta voimaltaan 1930-luvun Suomen ja Italian fasismiin, Neuvostoliiton kommunismiin ja natsi-Saksan natsismin ideologioihin. Näiden ideologioiden ihmiskäsitys ja maailmankuva sekä arvot eivät ole toisiinsa "yksi yhteen verrattavissa", mutta mainitut kolme vanhaa aatteellista ideologiaa ja tämä nykyinen uusi, uuden uljaan Euroopan henkinen ja poliittinen virittäjä, kuuluvat kaikki arvoidealismin lajityyppiin. 

Liberalismin arvoidealismiin kiinnitytään nimittäin juuri samalla poliittisella ja emotionaalisella intomielisyydellä kuin ennen esim. fasismiin, ja samalla tavoin arvoidealismin vastustajia leimataan vanhakantaisiksi, oikeiksi yhteiskunnan jarrumiehiksi, joista on saatava voitto joko poliittisin keinoin tai painostamalla joukkoja kulkemaan "oman edun nimessä", mm. vanhoilliseksi leimautumista välttääkseen, johtavien arvoidealistien viitoittamaa tietä.

Euroopan suuria aikaisempia  arvoidealistijohtajia ovat olleet mm. aatteellisen vallankumouksen kuouhuista noussut Napoleon Bonaparte, Neuvostoliiton vallankumouksellisesta toiminnasta virinnyt Lenin, ja toki Hitler ja Mussolini. Myös suuri suomalainen filosofi Erik Ahlman ymmärsi Hitlerin persoonaan sisältyvän merkittävän arvolatauksen laskiessaan hänet - kuten myös Napoleonin - ns. varsinaiseksi ihmiseksi (aiheesta tarkemmin teos: Ihmisen probleemi). 

Suurten arvoidealistien aika on aina ollut rajallinen. Vaikka kunakin aikana joskus juuri pahimmat ihmiskunnan viholliset väittävät edustavansa kehityksen ja vapauden suurinta astetta, viimeistään pari seuraavaa sukupolvea tulee tekemään lopun heidän agitaatiostaan. Syynä tähän on aina ollut se, ettei kunkin aikakauden voimalla rummutettu mutta pohjimmiltaan puhtaasti idealistisena säilynyt aatteellisuus ole kestänyt arvorealistien kritiikkiä. Juuri arvorealistit tukahduttivat nousevan fasismin aatteen ns. Suur-Suomessa, arvorealistit kääntyivät Neuvostoliiton poliittista ja voimakkaasti ideologista järjestelmää vastaan "vankileirien saaristojen" uhalla, ja arvorealistit natsi-Saksassa suunnittelivat attentaatteja Hitleriä vastaan tai vastustivat mm. juutalaisvainoja oman henkensä uhalla. Ymmärtääkseni myös sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustaa joukko oikeasti fiksuja arvorealisteja eikä sellainen tyhjäpäiden joukko, jollaiseksi idealistiliberaalit heidät tavalla tai toisella, suoraan tai välillisesti, leimaavat. 

ARVOREALISMI, TUNTEET JA TASA-ARVOINEN AVIOLIITTOLAKI

"Tasa-arvoinen/tasavertainen avioliittolaki" haluaa muuttaa seuraavalla tavalla avioliiton käytäntöjä: ei enää erottelua rekisteröity parisuhde vastaan avioliitto, ei enää hakuprosessia yhteiselle nimelle, homo- ja lesboparin täytyy saada adoptoida lapsia yksinkertaisemmalla tavalla (nykyään toinen osapuoli adoptoi yksin ja toinen voi saada adoptio-oikeuden tähän lapseen korkeintaan myöhemmin eli ei yhtä aikaa - jonka väitetään olevan lapsen edun vastaista), ei enää sellaista erillistä rekisteriä, joka paljastaa suuntauksen täytettäessä erilaisissa papereissa ja hakemuksissa aviosuhdeosuutta. Näillä muutoksilla halutaan samalla myös tukea ns. sateenkaariperheitä, että heitä arvostettaisiin enemmän yhteiskunnassa, ja ei vain enemmän vaan myös tasavertaisella tavalla heteroperheiden rinnalla. Lakia puolustetaan myös sillä, että se ei vie mitään heteroperheiltä pois ja että se itse asiassa vahvistaa avioliittoinstituutiota tuomalla sen piiriin tasavertaisella tavalla yhä enemmän pareja.

Homot ovat kiistatta joutuneet suuntauksensa takia suuresti kärsimään aikaisempina vuosikymmeninä Suomessakin, ja joissakin kulttuureissa ja olosuhteissa homoseksuaalisesta käytöksestä on seurannut myös kuolemantuomio. Yhä edelleen on olemassa maita, joissa on hengenvaarallista tunnustautua homoksi. Kaikki homot ovat kanssaihmisiämme, joilla on normaali taipumus haavoittua, loukkaantua ja jopa tuntea ahdistusta sairastumiseen asti joko oman syyllisyyden tai ympäristön tuomion takia. Toisaalta ympäröivä maailma ei voi aina myöskään vain myötäillä homoseksuaalisten ihmisten tunteita ja oikeuskäsityksiä. Tunteet eivät sellaisenaan muuta yhteiskunnallista todellisuutta, vaikka ne todellisuudestakin nousevat. Myös homojen on vain hyväksyttävä määrätyt realiteetit.

Arvorealistisesti tarkasteltuna useimmat heterot eivät  näe homoudessa tasavertaisuutta oman sukupuolisen käyttäytymisensä kanssa.  Ei voida poliittisin päätöksin ja retoriikan keinon muuttaa tosiasiaa, että heteroseksuaalinen ihminen tuntee (kaapissaan ainakin) joko suurta tai pienempää vastenmielisyyttä homoseksuaalista tai lesboseksuaalista seksiä kohtaan. Heteroihmisestä homoseksuaalisuus on jonkin sortin kehityshäiriö - hormonaalinen tai psyykkinen - sairaus tai perversio.

Aito hetero tuntee myös epävarmuutta, toisinaan jopa kammoa, siitä että lapsi joutuu tällaisessa "sateenkaariliitossa" elämään koko kehitysikänsä tavalla tai toisella kypsymättömien tai seksuaalisuudeltaan, siis normaaliin verrattuna, häiriintyneiden ihmisten kasvattamana. Virikkeille alttiille lapselle iskostetaan alusta asti käsitys, että homoseksuaalisuus on aivan luonnollinen ja arvoihin katsottuna myös samanarvoinen, täysin hyvä ja kokonaan hyväksyttävä sukupuolisuuden ilmenemismuoto. Se mielestäni herkistää ainakin homoseksuaalisuudelle altista lasta kehittymään ihmislajin luonnollisen sukupuolisuuden vastaisella tavalla, tai jos olen oletuksessani väärässä, asetelma joka tapauksessa jonkin verran heikentää lapsen kykyä arvioida sukupuolisuuden probleemaa tasapuolisesti, objektiivisesti, irrallaan suhteestaan mahdollisiin "homovanhempiin". Jos heteroperheessä kasvanut lapsi piilottelee homouttaan vanhemmiltaan, eikö homoperheessä heteroksi kehittynyt ja homojen arvoja sisäistänyt perheenjäsenkin joudu jollain tavoin peittelemään ainakin voimakkaimpia heteroseksuaalisia piirteitään vanhemmiltaan? Samalla hän omaksuu asenteita, joiden valossa homoseksuaalisuuden kysymys yleensäkin värittyy, ja alkaa tukea itsessään tai toisissa esimerkiksi bi-piirteiden vahvistumista, vaikka hänestä ei sillä kertaa suoranaista homokseksuaalia kehittyisi.  Homoperheessä eläminen - nämä perheet ovat siis tulevaisuudessakin todennäköisesti vähemmistö kaikkien perheiden joukossa - myös lisää lapsen alttiutta joutua erilaisuuden takia kiusatuksi koulussa, jossa koulukiusaamisen ongelma on pysynyt jatkuvasti ratkaisemattomana eräistä parannusyrityksistä huolimatta. Miksi lapsia tulisi kasvattaa tieten tahtoen heille jollain tavalla selvästi epäedullisissa olosuhteissa?

Arvorealisti voi hyväksyä - ja hänen tuleekin sietää - erilaisuutta. On selvää, ettei hetero voi muuttaa  homoa tunteiden tasolla, mutta samoin homo ei voi muuttaa heteron tunneperäistä suhtautumista homouteen. Realistinen hyväksyminen heteron kannalta on mielestäni sitä, että täysi-ikäiset homot/lesbot saavat hänen puolestaan rauhassa harjoittaa omassa kodissaan seksuaalisuuttaan ilman, että heitä ruvetaan syrjimään muussa sosiaalisessa elämässä tai vainoamaan manipulaatiolla, solvauksin tai väkivallalla. Avorealismi sallii hyvän tai syvän ystävyyden, myös kaveruuden, heteron ja homon välillä. Ystävyys ei kai koskaan kysy juuri "oikeata jäsenkirjaa". Normaali, aito perherakkaus on myös niin syvää ja vahvaa, ettei oman perheenjäsenen homous/lesbous voi sitä muuttaa.  Aito hetero sen sijaan tuntee sisimmässään vähintään syvää epävarmuutta ja pelkoa ajatusta kohtaan, että homopari kasvattaa kaikille vaikutuksille altista lasta ja antaa lapselle tavalla tai toisella  opetusta miten homoseksuaalisuus on täysin tasa-arvoinen seksuaalisuuden muoto heteroseksuaalisuuteen nähden. 

Arvorealismin vastaista on sen sijaan väittää, ettei homopari voi tunnetasolla syvästikin kiintyä toisiinsa, että ei ole homorakkautta, tai että heteroperhe on yksittäistapauksissa lapselle joka suhteessa aina turvallisempi tai parempi perhe kuin "sateenkaariperhe".  Sopuisa homoliitto on kokonaistilannetta punnittaessa todennäköisesti vähemmän repivä kuin kovin riitaisa heteroliitto. Vakava perheväkivalta tai insesti heteroliitossa on huonompi vaihtoehto kuin lasten rajojen mahdollisimman suuri kunnioittaminen homo- tai lesboliitossa. Ääritapauksista ei voida kumminkaan johtaa periaatteita, joiden kautta hoidellaan laajoja kokonaisuuksia. 

Realistisesti ajateltuna on toisaalta totta, että mitä enemmän esiintyy  "sateenkaariperheitä", sitä tavallisempia ovat myös perheväkivalta, alkoholiongelmat ja homo/lesbo-insesti suhteessa lapseen, joka voi olla vielä adoptoitu. "Sateenkaariperheisiin" tulevat siis sisältymään kaikki heteroavioliiton huonot puolet ilman ns. normaalin seksuaalisuuden ja  ns. normaalin parisuhteen tuomaa harmoniaa, turvallisuutta ja lämpöä. En keksi miksi kukaan hetero silloin voisi sisimmässään - liberaalit poliittiset juhlapuheet erikseen - tuntea erityisiä myötätunnon ja samanarvoisuuden tuntemuksia homoliittoa ja "sateenkaariperheitä" kohtaan. Vaatimus sellaiseen suuntaan on puhtaasti liberalismin hengessä esitettyä arvoidealismia. 

Lakiesityksen muut käytännölliset puolet, yhteisen nimen hakemisen yksinkertaistaminen, rekisterimuutokset ja suhteen anonyymiteetin suojeleminen ovat itse asiassa vain vaatimuksia viedä päätökseen jo kerran aloitettu tasa-arvoistamispyrkimys. Tällaiset "jarrut" ovat ilmeisesti aikanaan viritetyt lähinnä diplomaattisista syistä eli tyydyttämään jonkin verran homoavioliiton vastustajia ja toisaalta asetetut tietoisesti välitavoitteiksi tiellä kohti lopullista tavoitetta, "tasavertaista avioliittolakia". Tuollainenhan on vain politiikan perusinsinöörityötä. 

Voimme siis edelleen kysyä: Miksi ylipäänsä annettaisiin muille kuin heteropareille pyydettäessä sama sukunimi? Miksi yhteiskunnassa pitäisi  näytellä aivan kuin homoliitto olisi heteron mielestä aina tasavertainen asia yhteistä sukunimeä myöten? Toisaalta jos homous/lesbous on todella luonnollinen seksuaalisuuden ilmiö, miksi homot eivät halua jopa vallan ylpeillen tuoda esille parisuhteensa oikeaa luonnetta? Jos jokin taho heitä vainoaa, ei esim. myönnä asuntoa tai työpaikkaa, on looginen ratkaisu vaatia normaalia oikeustietä oikaisua tai nostaa muuten meteli väärinkäytöksestä. On paljon raskaampi poliittinen prosessi naamioida koko "häiriöliitto" pois näkyvistä, etenkin kun liiton "tasavertaisuus" on varmaankin käytännössä erityisesti vain joko homoseksuaalien ja piilohomojen - kuinka paljon heitä myös politiikassa mukana on? - itsensä tai liberaalien arvoidealistien kanta asiaan. Ruutia poltetaan rutkasti rastasjahtiin ja veronmaksaja kustantaa susipatruunat. 

HOMOSEKSUAALISUUS - POIKKEAMA LUONNOSSA

Biologit ja eläintieteilijät eivät ole tavanneet ihmiskulttuurin homoilmiölle läheskään vastaavaa käyttäytymistä eläinten keskuudessa. Mm. biologit Ilkka ja Sesse Koivisto kirjoittivat kirjassaan "Ihmisen ääni" (1978) tutkimustyönsä jälkeen, etteivät he ole löytäneet luonnosta homoutta. "Emme löydä ainoatakaan vakuuttavaa todistusta sen puolesta, että homoseksuaalisuus olisi katsottava ihmisen normaaliin käyttäytymiseen kuuluvaksi."

  

Homoseksuaalisuus tuntuu varmasti joistakin homoista kovasti luonnolliselta mutta bi-ihmisillä suhtautuminen voi olla hyvinkin ambivalentti. Heterosta taas homous tuntuu vähintään yhtä luonnottomalta kuin homosta luonnolliselta. Entä onko heteroseksuaalisuus sitten kaikista homoista luonnollista vai luonnotonta? Niin tai näin, on aina valitettavaa, että jostakin ihmisyyteen kuuluvasta suhteesta täytyy käyttää leimaavaa sanaa "luonnoton", mutta toistakaan vastaavaa käsitettä en tässä tilalle keksi. Nykyaikana on tosin vähän helpompi käyttää rankkojakin sanoja siitä syystä, että länsimainen homokulttuuri voi ilmaista omia mielipiteitään hyvin aggressiivisella tavalla. 2100-luvun homot ja lesbot eivät Suomessa mielenosoituksissaan ja kiistakirjoituksissaan kantojaan kaunistele. Röyhkeys, riidanhaluisuus ja härskeys ovat jo aika tuttuja ilmiöitä. Nykyiset "homoperformanssit" ovat jo sitä luokkaa, että varmasti monet homoseksuaalit, erityisesti uskovaiset, sellaista kaihtavat ja toivoisivat saada olla vain rauhassa ja omissa oloissaan. Toisaalta kaikki homoseksuaalit eivät tietenkään esiinny huonolla tavalla. Homojen joukossa on fiksuja ja typeriä kuten heteroidenkin.

Luonnossa tuhannet ja taas tuhannes lajit menettelevät siten, että pariutuminen tapahtuu eri sukupuolten kesken. Urokset kilpailevat naaraista - ei toisista uroksista - ja naaraat valitsevat pariutumiskumppanin kilpailussa hyvin pärjänneiden urosten, ei toisten naaraiden joukosta. Näin luonto on toiminut miljoonia ja taas miljoonia vuosia nykyisten lajien käyttäytymisestä päätellen. Vain eläintarhoissa, laboratorio-olosuhteissa ja muissa normaalista elämästä poikkeavissa olosuhteissa voi esiintyä myös poikkeavaa seksuaalista aktiviteettia - kenties moderni länsimainen kulttuuri on siis jonkin sortin "ihmiseläintarha", joka voi vinouttaa ihmisen luonnollisen seksuaalisuuden.

Seksuaalisuuden kiistaton primääri funktio luonnossa on edistää omien geenien, oman suvun ja viime kädessä oman lajin elämää ja selviytymistä kamppailussa maan vaikeita ääriolosuhteita ja toisia, kilpailevia ja omaa lajiaan suurentavia eläimiä ja eliölajeja vastaan. Homoseksuaalisuus ei palvele sellaisenaan mitään tästä, ja adoptioidenkin kautta homoseksuaalisuus korkeintaan avustaa miehen ja naisen jälkeläisen elämän jatkumisen turvaamista. Homoseksuaalisuuteen itseensä suoraan liittymätön kahden ihmisen, persoonien välinen lämpö ja rakkaus toki vielä omalta osaltaan tukee suvunjatkumista yleisemmällä tasolla edistäessään lapsen hyvinvointia sellaisella tavalla kuin homoperheellä yleensä mahdollista on. Joskus apu voi olla merkittävääkin, mutta tällaisia ääritilanteita on varmaankin aika vähän ja ne liittyvät poikkeusolosuhteisiin, esimerkiksi katastrofeihin ja erilaisiin syviin kriiseihin.

Pelkästään luonnon esimerkkeihin viitaten ei tietysti voida sanoa, että homoseksuaalisuus on vielä moraalisesti hyvää tai pahaa, koska arvollistaminen ja moraali hyvän ja pahan lähtökohtineen on suhteessa kulttuurin sisällä käytävään poliittiseen, uskonnolliseen ja arvofilosofiseen keskusteluun ja argumentointiin, mutta jo luonnosta löydämme silti ratkaisun sille pidetäänkö homoseksuaalisuutta tasa-arvoisena ja luonnollisena heteroseksuaalisuuteen verrattuna vai ei. 

Pitäisikö sitten monia muitakin inhimillisiä käyttäytymismalleja verrata eläinmaailmaan? Saako ihminen myös tappaa, syödä ja hyökkäillä niin kuin jokin eläin? Ei saa, koska yhtä lailla näitä tapoja säätelee kulttuuri, mutta tosin eläimet luonnossa tappavat toisiaan ja muita eläimiä pääsääntöisesti vähemmän kuin ihminen omia lajikumppaneitaan ja toisiin eläinlajeihin kuuluvia - joten ihmisellä voi olla eläimistä selvästi oppimistakin jopa aggressioiden suhteen.  Ihmisen käyttäytymisessä syöminen, hyökkäily, tappaminen ym. vaistokäyttäytyminen on selvästi luonnonmukaista ja palvelee pohjimmiltaan luonnon päämääriä turvata elämä, perhe, jälkeläiset ja edistää suvun ja oman lajin jatkuvuutta maailmassa. Jos ihmistä vaaditaan kulttuurillisin perustein - uskonnon, politiikan tai kultin oppi - pidättäytymään normaalista vaistotoiminnasta tai vaistot valjastetaan epänormaaleihin mittasuhteisiin, kuten kokonaisten kansojen tai vähemmistöjen tuohoamiseen, tavat ovat luonnottomat puhuttiinpa niistä kulttuurissa ja aatteiden "ismitasolla" mitä tahansa kaunista ja jaloa. Yhtä lailla sukupuolinen kanssakäynti voi olla jo periaatteessa joko luonnollista tai luonnotonta riippumatta aina suhteellisesta sosiaalisesta hyväksynnästä tai hylkäämisestä. 

Länsimainen kulttuuri ei ole muuten itsessään edes ideaali, kaikkien kulttuurien kehityksen tavoite. Eurooppakeskeisyys on yhdenlaista monomaniaa. Erityisesti länsimainen väkivaltakulttuurimme on vääristänyt luonnonmukaisia käyttäytymismalleja. Tämä johtaa kysymään myös onko puolestaan moderni seksuaalikuttuuri, erityisesti länsimaalainen, vastaavalla tavalla ainakin osaksi vääristänyt seksuaalisuuden  homoseksuaalisuudeksi tai omalta osaltaan vähintään ohjannut muistakin syistä heräävää homoseksuaalisuutta homouden suuntaan?

UHATTU AVIOLIITTOPERINNE

Kansainväisissä sopimuksissa YK:n ihmisoikeuksien julistus takaa jokaiselle täysi-ikäiselle ihmiselle avioliitto-oikeuden. Avioliitosta säädetään erikseen kunkin maan lainsäädännössä. Suomen avioliittolain 1. §:ssä avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Liitto vahvistetaan vihkimällä. Samaa sukupuolta oleville on mahdollisuus parisuhteen rekisteröimiseen. Sama käytäntö on olemassa eräissä muissakin maissa. Pieni vähemmistö maailman kaikista valtioista hyväksyy samaa sukupuolta olevien avioliiton. Näistä yhdeksän eli valtaosa kuuluu Eurooppaan. Viisi kuuluvat muihin maanosiin. Näistä maista USA:ssa, Brasilliassa ja Meksikossa uusi muoto avioliitosta ei ole nyt voimassa joka puolella maata. Maapallon väkilukuun mitoitettuna vain todella pieni määrä pareja elää uudessa avioliitossa keskenään ja vain minimaalinen osa kaikista potentiaalisista pareista on parhaillaan vaatimassa itselleen samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Miksi lähinnä vain Eurooppaan ja yleensä läntiseen kulttuuriin mukaan tullut avioliittopyrkimys on muita kulttuurialueita korkeampi ja oikeudellisempi? Onko esimerkiksi kaksi valtavaa maailmansotaa keskuudessaan kehittänyt Eurooppa eetisellä tasolla hurjan kehittyneempi Aasiaan, Afrikkaan, Intiaan tai Kiinaan verrattuna? Ovatko käytöstavat Euroopassa yleensäkin paremmat kuin esim. Afrikassa tai Intiassa? Entäpä jos pyrkimys tasa-arvoiseen avioliittolakiin ja sukupuolineutraaliin avioliittoon on todellisuudessa erityisesti kulttuurikehitykseen kuuluva taantuma, rappeutuma?

Silmiini ei ole tähän päivään mennessä osunut todistetta siitä, että maailmassa olisi joskus yleisesti harrastettu homoavioliittoja, tai että mikään korkeakulttuuriin kuuluva yhteiskuntajärjestys olisi nostanut homosuhteen tasavertaiseksi suhteeksi heteropariin nähden ainakaan avioliiton kannalta katsottuna. Antiikin Kreikassa juuri avioliitto kuului vain miehelle ja naiselle, samoin Rooman valtakunnassa - eräiden myöhemmän ajan rappiokeisarien esimerkkiä lukuunottamatta. Bi-keisari Elagabalus keräsi valtakunnasta itseään varten isovehkeisiä äijiä ja huuteli oveltaan alastomana rivouksia miehille, myös virallinen vihkiseremoniaa on ehkä pidetty. Kun murhauttajana, raiskarina, pyromaanina ja joukkomurhauttajana tunnettu  Nero taas kerran avioitui, hän sillä erää vihki itsensä nuoren, vastahakoisen pojan kanssa. Muuan Sporus muistutti pahaksi onnekseen ulkonäöltään erästä Neron entistä vaimoa. Tämä ilmeinen psykopaatti puetti pojan morsiamen asuun ja kohteli tätä kotonaan aivan kuin Sporus olisi ollut ehta vaimo. Sellainen liitto herätti Roomassa pahennusta.

Samoin pahennusta herätti se, kun  keisari Caligula valitsi perimätiedon mukaan senaattoriksi hevosensa Incitatuksen! Ehdottavatko liberaalit tulevaisuudessa myös hevosen tai aasin tai muulin valitsemista Suomen "senaattiin"? Vai olisko pedofilia seuraava teema, erityisesti jos huumeliberaalisuus alkaa jo tuntua liian kesyltä? Suomessa eläimiä suojellaan seksuaaliselta hyväksikäyttäjältä heikommin kuin Ruotsissa ja Norjassa. Hollannissa PNVD haluasi alentaa alaikäisyyden rajaa ja laillistaa niin lapsipornografian kuin eläimiin sekaantumisen. Onko seuraava askel vapaamielisyydessä - missä mitään ei enää saa "moralisoida" ja missä seksuaalisen toiminnan vapaus on lähes kaikki kaikessa - turvata seksi eläimen ja lapsen kanssa? Jos tämä ajatus synnyttää nyt laajaa suuttumusta, aiheuttaako se saman vielä 20 - 30 vuoden kuluttua? Uskallan epäillä.

Ikivanha Egyptin kulttuuri tuntee pääsääntöisesti vain miehen ja naisen välisen avioliiton. Sen verran mitä yleensä tiedän itselleni vieraammista Intian ja Kiinan vanhoista kulttuureista, näissäkään ei ole ollut käytössä homojen avioliitto. Tosin homoja on ollut pitkään ja toisinaan ilmiö on paikoin johtanut normaalia vihkimistä muistuttaviin menoihin paikoin  ns. korkeakulttuuriseuduilla, mutta heteroliiton arvo oli korkeammalla ja sitä pyhitettiin ainakin yleisemmin erityisin uskonnollisin menoin. Myös Mesopotamian nimi on noussut esille etsittäessä tukea homoliitoille. Vanhasta ajasta tietää kertoa myös Raamattu, jonka mukaan homous ja homoseksuaalinen väkivalta oli kovasti vallalla Sodomassa ja Gomorassa. Ehkäpä on niin, että korkeakulttuurin rappeutuessa myös homoseksuaalinen aktiviteetti paikallisesti kasvaa. Tähän kuvaan sopii se, että samaa sukupuolta olevien avioliitto kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla sittemmin myös Rooman valtakunnassa, kun kristillistyvä Rooma koetti hävittää itsestään rappioajan merkkejä.  Islam hyväksyy vain miehen ja naisen avioliiton. Todennäköisesti miehen ja naisen välinen erityinen liitto periytyy hamasta ihmiskunnan menneisyydestä asti.

Juutalais-kristillinen kulttuuri on yli 3700 vuotta vanha (n. 1700 eKr - 2000 jKr). Lähes neljä tuhatta vuotta juutalaiset papit, kristityt ja seurakunnan ja kirkon palvelijat ovat liittäneet yhteen pariksi vain miehen ja naisen. On yllättävää miten vähän mm. tämä tosiasia on painanut arkkipiispa Mäkisen puntaroinneissa. Miksi Mäkinen luulee olevansa  kirkkonsa päämiehenä viisaampi kuin länsimaisen kulttuurin ensimmäinen vanha perusta, antiikin kulttuuri, ja toinen, juutalais-kristillinen traditio yhteensä? 

Erään vasemmistojulkaisun väitteen mukaan juutalais-kristillinen traditioon on kuulunut hyväksyä myös seksiorjuutus ja moniavioisuus. Polygamialla on hyvin vanhat perinteet useissa kulttuureissa. Käytännön taustalla on ollut mm. tarve luoda hyödyllisiä poliittisia liittoutumissuhteita, turvata jälkeläisten saaminen ja taata leskelle avioliiton turva ja toimeentulo. Muitakin syitä on varmasti ollut. Polygamia  on ollut pääsääntöisesti väistyvä ominaisuus kulttuurin kehittyessä ja sosiaalisten olosuhteiden parantuessa. Varhainen kristillinen suhtautumistapa moniavioisuuteen paljastuu Paavalin kirjoituksista. Paavali oli moniavioisuutta vastaan eikä useampaa kuin yhtä puolisoa pitävällä ollut asiaa seurakunnan vastuutehtäviin. Myös orjuus on ollut väistyvä ominaisuus eri kulttuureissa. Raamatun Vanhassa testamentissa  on luettavissa juutalainen perinne. Näiden kirjoitusten mukaisesti orjiin on suhtauduttu selvästi inhimillisemmin kuin mm. Rooman valtakunnassa tai 1700-1800- lukujen Yhdysvalloissa.

MITÄ  UUSI AVIOLIITTO OIKEIN HETEROILLE KUULUU?

Sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajat kysyvät usein mitä sellainen avioliittokäsitys vie pois heteroilta itseltään. Eikö heteroparille ole "se ja sama" millainen aviopari seinän takana asustaa? Sukupuolineutraalia avioliittoa vastustava henkilö - hetero, biseksuaalinen, tai homo - vastustaa 1) lapsen edun vaarantumista 2) homoseksuaalisuuden suosion lisääntymistä 3)  sateenkaariperheiden tasa-arvoista rinnastamista heteroperheisiin 4) ymmärtämäänsä yhteiskunnan kulttuurillista rappiokehityksen uomaa 5) sukupuolisidonnaisen avioliittoperinteen katkaisemista. 

Osa perusteista pohjautuu sosiaaliseen huoleen, osa arvotaisteluun. Kulttuurissamme käydään jatkuvaa poliittista, filosofista ja uskonnollista kädenvääntöä niistä itseisarvoista, jotka saavat vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Kehityksen suunnasta esiintyy nyt suuri erimielisyys. Juopa ei ole selitettävissä pois eikä peitettävissä sellaisilla sanaleikeillä kuin esim. "parisuhdelaki". Kansalaiset hakevat parhaillaan puolensa, pitävätkö kiinni länsimaisen kulttuurin ja/tai juutalais-kristillisen uskon perustasta vain luovuttavatko kehityksen ohjaamisen tästä kulttuuriperinnöstä enemmän tai vähemmän irti repäisseille liberaaleille, jotka harrastavat itse arvoidealismia ja yrittävät saada muutkin sankoin joukoin mukaan palvelemaan ääriliberaalin Euroopan rakentamista postmodernilta pohjalta eli vapaana ns. suurten kertomusten kuten islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon tai Aristoteleen ja Platonin filosofian "painolastista". Toki liberalismi merkitsee heille jo itsessään nykyaikaista suurta kertomusta, mutta sen metafyysisiä piirteitä he eivät kunnolla huomaa.

EPILOGI

Tasavallan presidentti myönsi tänään arkkipiispa Kari Mäkiselle itsenäisyyspäivän korkeimman kunniamerkin, Suomen Leijonan Suurristin.  Mäkistä on tuettu mm. facebookissa, ja tarkoitus on ollut kannustaa miestä kirkkolaivasta maihinnousseen "prikaatin" menetyksen edessä. Valtio ja kirkko kättä kättä vasten lyövät.

Heikki P.

(3.12.2014)