Onko Suomessa roskaväkeä?

Foto: Internet

Loppukesän kuuma puheenaihe Tampereella on ollut kaupungin keskustan maleksivat alkoholistit ja narkomaanit. Kunnallispolitiikassa toiminut arvostettu lääkäri kutsui heitä Aamulehden haastattelussa ”ihmisroskiksi”. ”Roskat” pitäisi tavalla tai toisella saada siivottua kaupunkikuvaa rumentamasta, kaupankäyntiä haittaamasta ja yleensä kunnon ihmisiä häiritsemästä.

Nimitys ”ihmisroska” viittaa vahvasti termiin ”roskaväki”, mutta lääkärin luonnehdinnassa – joka myöhemmin selitettiin vitsailuksi sanomalehdessä – arvostelun arkaluontoisin puoli kierrettiin. Suomessa kun ei ole poliittisesti korrektia leimata julkisesti osaa kansasta roskaväeksi. Se on snobismia, jota enemmistö kansasta vieroksuu.

Alkoholismi ja narkomania ovat pohjimmiltaan riippuvuussairauksia. Toisaalta sairas itse kantaa vastuun käyttäytymisestään sairaanakin. Jos päihdeongelmainen toistuvasti laiminlyö kroonistuneen sairautensa hoidon ja jatkohoidon, sivuuttaa suuren osan hänelle aikoinaan edes jollain tavalla opetetuista hyvistä käytöstavoista, pakoilee omaa vastuutaan kaupunkiyhteisön jäsenenä ja on kiinnostunut erityisesti vain viinasta tai huumeista, kuinka kaukana hän on periaatteessa roskaväen rajasta?

Minusta roskaväen joukkoon kuuluvat pöyhkeät ja itsekeskeiset räyhärit, kaiken maailman kestoketkut, elämäntapavalehtelijat, petkuttajat, lintsarit, sotkijat ja päihdeongelmaisista ne vastuuntunnottomimmat tapaukset. He kerääntyvät yhteen, sekoilevat, rähjäävät ja tuottavat poliisille ongelmia lähes päivästä toiseen. Heidän elämäntapansa on täysin röyhkeätä keskellämme.

Miksi Suomessa ei ole luvallista vaatia kunnollista tai vähintään asiallista käyttäytymistä vastineeksi kuulumisesta laajempaan sosiaaliseen yhteisöön? Tätä ei muuta muuksi tosiasia, että osa päihdeongelmaisen moraalisesta vajoamisesta johtuu tosiaalta juuri päihderiippuvuussairauden aiheuttamasta fyysisestä ja sosiaalisesta rappeutumisesta.

Mutta kaikki päihdeongelmaiset eivät  todellakaan ole sottapyttyjä, öykkäreitä tai aina vippaavia liimautujia. Myös juopot ja narkomaanit osaavat käyttäytyä hyvin, joskus jopa selvästi paremmin kuin heidän taustaryhmäänsä arvostelevat, mutta nämä ovatkin tietoisesti päättäneet säilyttää itsekunnioituksensa vastustamalla  rappiota niin pitkälle kuin mahdollista.

Yhteiskunnan roskaavien ääriryhmien pohjaton sietäminen ja ”ymmärtäminen” ilmentää usein enemmän tietämättömyyttä asioiden todellisesta luonteesta tai välinpitämättömyyttä ja näennäishumanismia kuin punnittua vastuuntuntoa ja humaania ihmiskäsitystä. Kyllä ihmiseltä pitää ja voidaan vaatia vastuuta. Vastuullisen käyttäytymisen odottaminen osoittaa kunnioitusta toista kohtaan. Loppujen lopuksi hänen ihmisarvostaan on kysymys. Kaikkien hoitama ja paapoma mies ei voi kunnioittaa itseäänkään.

Toisaalta "ihmisroskia" on varmasti parempisosaistenkin parissa. Heidän "roskaisuutensa" ei vain paljastu yhtä herkästi ja yhtä monelle kuin kadulla elävän viat. Kuinka paljon nykyisessä suomalaisuudessa todella arvostetaan itsensä kehittämistä – pitkäjännitteistä opiskelemista, työuralla taitojen kehittymisen kautta edistymistä, fyysistä ja henkistä treenaamista urheilun, kuntoilun ja esim. vaativan kulttuuriharrastuksen avulla – puhtautta ja siisteyttä hyvää kielenkäyttöä myöten, rehellisyyttä, vilpittömyyttä ja sosiaalista avunantoa – pyyteetöntä toimintaa urheiluseuroissa, ammattiyhdistysliikkeissä, seurakunnissa, puolueissa ja eri järjestöissä? Paksu lompakko tai komea luottokortti, nopeasti hankittu pintapuolinen kauneus/komeus, hauras sivistys, kätketty fyysinen ja sosiaalinen saastaisuus, uskottomuus, lasten laiminlyöminen, ahneus, syöpöttely, juopottelu, epäluotettavuus ja pyrkyrimäisyys ovat tosielämän faktoja suomalaisen kulttuurin reaalitilasta.

Kenties moraalisesti ala-arvoisen alkoholistin ”ymmärtäminen” luonnistuu erityisen hyvin "kunnon" ihmiseltä, joka sisimmässään kokee – ja oikeaan suuntaan – kuuluvansa jollain tavalla itsekin roskaväkeen.

Millä tavoin 1950-luvun Suomi suhtautuisi nykymenoon eli esimerkiksi työväenluokan aatteellisuuden näivettymiseen, nuorten, työttömien ja vanhusten syrjäytymiseen, tuloerojen kasvamiseen, kristinuskon arvostuksen romahtamiseen, kirkon merkityksen vähentymiseen, urheilun ja itsensä sivistämisen katoamiseen suurten harrastusten joukosta, törkeään yleiseen kielenkäyttöön viestimissä, pornoon, ja väkivaltaviihteeseen - tämän jo mainitun ja moneen kertaan korostetun ”katuroskaongelman” lisäksi?



Johannes

(Muokkaus 13.12.2016)