TRI SIGFRID SIRENIUKSEN FILOSOFIA ELÄÄ

Foto: Internet

Suomen Setlementtiliikkeen perustaja tohtori Sigfrid Sirenius ansaitsee tulla muistetuksi monista eri ansioista. Yksi tärkeimmistä on ollut kyky tajuta kairoksen eli ajan hengen ilmiöitä ja ymmärtää tulevaisuuden suuntaviivoja. Hän julkaisi v. 1961 kirjasen ”Unohdettu hengen maailma” (2. p.), jossa hän mm. pohtii tieteen, taiteen ja uskonnon suhdetta ja käsittää arvojärjestyksen muuttuneen.

ELÄMÄN OPPAAT

Sirenius nimeää ”elämän oppaiksi” 1) tiedemiehet 2) taiteilijat 3) profeetat ja näkijät. Tiedemiehillä on kykynään voimakas äly ja laajat tiedot, taiteilijoilla herkkä, syvälle luotaava emotionaalinen näkökyky, joka johdattaa kauas fyysisen rajalle, kauneuden ja syvähenkisen riemun maailmoihin, ja profeetoilla hengen ja sisäisen näkökyvyn voima opastaa ”ikuisiin hengen maailmoihin”.

Tarkatessaan kulttuurin oppaiden keskinäistä suhdetta Sirenius havainnoi suuria muutoksia. Ihmiskunnan varhaisvaiheessa, antiikin aikana ja vielä luonnontieteellisen tutkimuksen nousuun asti olivat profeetat ja näkijät huomion keskipisteessä. Taiteilijat saivat innostusta syvähenkisten uskonnollisten ajattelijoiden ja mystikkojen visioista. Syntyivät esim. Danten ”Jumalainen näytelmä”, Miltonin ”Kadotettu paratiisi”, Tasson ”Vapautettu Jerusalem”. Rakennustaide puolestaan loi keskiajan taivaita hipovat katedraalit ja musiikkitaide mm. Johann Sebastian Bachin monumentaaliset sävellykset. Sen sijaan tiede, erityisesti tässä luonnontieteen viitekehyksessä, oli vasta opettelemassa oppaan osaansa. Tämän jälkeen on kulttuurin muutos asettanut tieteen etusijalle, jättänyt taiteen tämän alle ja sulkenut profeetat ja näkijät kulttuurielämän uloimmalle laidalle, lähelle pudottavaa reunaa.

Sirenius ei ollut tieteeseen nuivasti suhtautuva henkilö. Hän oli päinvastoin kiinnostunut tieteen kehityksestä ja kävi keskustelua tiedemiesten kanssa. Sirenius vain arvosteli järjestyksen jyrkkää muutosta viitaten siitä aiheutuneisiin ikäviin seurauksiin: ”Nykyajan kulttuuri on särkynyt, noudattaa monissa kohdin väärää arvojärjestystä sekä on niin sairas, että ellei jotakin ihmeellistä tapahdu, se voi tuhoutua.”

AJAN HENGEN NEGATIIVISIA ILMIÖITÄ

Tiedekeskeisyys rohkaisee Sireniuksen käsityksen mukaan materialismin nousua ja kohottaa tiedemiehen väärään asemaan. Älyllisesti ajatteleva ihminen on ruvennut ”palvomaan” tiedettä ja sijoittanut kuuluisat tiedemiehet ”epäjumaliksi”. Tämä ei johdu tiedemiehistä itsestään. He ovat Sireniuksen mielestä usein vaatimattomia, erityisesti luonnontieteilijät. Joillakin heistä on kristillinen vakaumus tai uskonnollisia, mystisiä kokemuksia. Tiede on kumminkin työntynyt ykkösasemaan kulttuurissa ja se vaikuttaa ihailevaan suhtautumiseen tiedemiehiin.

Kun profeettojen ja näkijöiden vaikutus on siirtynyt polttopisteestä, hengen tilalle on kasvanut materialismin kehys katsoa maailmaan. Tiede, luonnontiede ja materialismi nykyään sointuvat. Tämä vaikuttaa vuorostaan taiteen opastukseen. Sirenius arvostelee taiteilijoita siitä, että he ovat epäonnistuneet syvähenkisyyden esittämisessä ja takertuneet elämän pintailmiöihin, erityisesti aistimaailmaan ja aistien kohdalla vaistotoimintojen esittämiseen.

Näkijät ovat Sireniuksen mielestä tulleet perinteisesti kirkkojen ja seurakuntien ulkopuolelta. Heihin ovat kuuluneet mm. Paavo Ruotsalainen, Hans Nielsen Hauge, Albert Schweitzer, John Wesley ja molemmat Blumhardtit (kristillis-sosiaalisen liikkeen kehittelijät). Profeetan hengen kehittyminen edellyttää vapautta ja ilmeisesti myös kärsimyksiä ja torjutuksi tulemista. Sirenius on huolissaan erityisesti näkijöiden joukon köyhtymisestä. Hänen mukaansa profeetat eivät ole täydellisiä näkökyvyltään, heitä on pienempiä ja suurempia ja heidän oivalluksensa ovat suhteessa heitä ympäröivän kulttuurin kehitystasoon, mutta näkijät viittovat aina oikeaan suuntaan, ikuisiin hengen maailmoihin.

MITÄ SANOTTAVAA SIRENIUKSELLA OLISI MEILLE TÄNÄÄN?

Sireniuksen kolmijako kulttuurin vaikuttajista on realistinen ja ihmisen kokemusmaailmaa vastaava. Taiteen perinteisen merkittävyyden tajuamme siitä, että taide-esineet ja rakennustaide kautta aikojen voivat edelleen suuresti vaikuttaa nykyihmiseen. Sen sijaan esim. muinaisen Egyptin tieteelliset saavutukset eivät ole samalla tavalla tenhoavat, vaikka kiinnostavat tietenkin tekniikan ja matematiikan harrastajia. Uskonnosta mm. Egyptin Atonin palvonta sisältää runsaasti vielä sykähdyttäviä piirteitä, mutta osa ei enää puhuttele juuri lainkaan. Atonin kultin nousussa oli myös näkijällä, faaraolla itsellään, tärkeä merkitys. Oma aikamme toimii tämän ihmisen kokemisen ja psykologisen rakenteen vastaisella tavalla vielä enemmän kuin 1950-1960 -luvuilla.

Ateismin nousu ja muuttuminen osittain nykyiseksi lähes kansanliikkeeksi ei johdu ihmiskunnan älykkyyden kasvun hyppäyksestä. Ateistinen ideologia on vain tavoittanut keskivertoälykkään ja tätä heikomman ihmisen. Ateismi taas pohjautuu korkeammallakin intellektuaalisella tasolla tieteelliseltä tuntuvaan mutta pohjimmiltaan metafyysiseen filosofiaan ja spekulaatioon Jumalasta ja uskonnoista. Tieteellisyyden ”tuntuma” tavoitetaan sijoittamalla ateismifilosofiaan kiinnityskohtia erityisesti luonnontieteeseen. Myös paljon epämääräisempää psykologian tiedettä saatetaan koettaa hyödyntää.

Luonnontiedettä muut tieteet, erityisesti anglosaksinen filosofia, edelleen – joitakin poikkeuksia lukuunottamatta – liki kumartavat. Luonnontieteen paradoksi on taas sen suhde materialismiin. Luonnontiede ei tiettävästi tavoitellut 1900-luvulla erityisesti materialistisia piirteitä eikä materialismin luominen ole ollut sen tavoite tämän 50 vuoden aikana Sireniuksen teoksen julkaisemisen jälkeen. Materialismi on vain idustaan kasvanut, liittynyt luonnontieteiden piiriin ja materialistisena filosofiana edistänyt metafyysisen ateismin suosiota ensin intellektuellien ja sitten tällä vuosituhannella yhä enemmän kyvyiltään myös vähäisempien, meidän tavallisten ihmisten parissa. On ehditty kehitysvaiheeseen, jossa korkeasti älykäs ihminen voi yhtä hyvin uskoa Jumalaan tai ei ja normaaliälyinen tai sitä heikompi henkilö julistautua ”fiksusti” ateistiksi tai sitten ei. Ennen oli luonnollista uskoa ”hyvien tapojen mukaisesti” kristinuskoon. Nykyään esiintynee jo ateistista tapauskonnollisuutta. Kannatetaan aatetta, joka koetaan johtavaksi, vaikka siitä ymmärrettäisiin vähän tai ei mitään.

Sireniuksen kritiikki nykytaiteen pinnallisuutta kohtaan on pysynyt myös tuoreena. Kirjallisuus, musiikki ja nykyaikainen ”kansanlaulu- ja kansanmusiikkiperinne” – eli pääosin ns. rock- kulttuuri monine tapoineen – pohjaa suoraan animaalisiin vaistoihin, seksuaaliviettiin ja eroottisiin herätteisiin, väkivallan, vallan, omistamisen ja taistelun virikkeisiin. Se ei anna erityistä tilaa vaativammalle mielikuvitukselle. Taide ei käytä vaistoja viitatakseen jonnekin vaistoja pidemmälle vaan se viittaa etupäässä vaistoihin itseensä, niiden käyttöön ja tästä aiheutuviin ristiriitoihin toisiin vaistoihin nähden. Nykyaikainen ”kansantaide” pääsääntöisesti häpeää Jumalaa, Jeesusta ja yleensä korkeampia uskonnollisia tunteita ja idealistisia ajatuksia. Ateismi lienee sille tunnustuksellisesti läheisempää kuin teismi. Korkeampi taide, jossa symbolisella esittämisellä on edelleen todellista vaikutusvaltaa ja jossa vertauskuvallisuus luo elämää korkeampia maailmoja, on vähemmistön kenties jo hiipuva harrastus.

Onko sitten näkijöistä edelleen puutetta? Myöhemmin 1960-luvulla kulttuuriimme tulvi vaikutteita Intian uskonnoista, erityisesti metafyysisestä filosofiasta, jota ei Intiassa itsessään ole yliopistotasolla itse asiassa juuri harjoitettu. Ymmärrän tämän piirteen vastavaikutuksena näkökyvyttömälle materialismille. Suomessa taas 1980-luvulla vaikutti laaja, helluntailaisten parista noussut karismaattinen herätys. Sen henkinen johtaja, saarnaaja Niilo Yli-Vainio, täytti näkijän ja profeetan tunnusmerkit, mikäli häntä tarkastellaan esim. Paavo Ruotsalaisen rinnalla. Tulkitsen niin, että Sirenius odotti uusia näkijöitä, ja niitä on myös tullut, mutta samalla materialismin merkitys on vain kasvanut.

LANKEAMUS MATERIALISMIIN

Mikä on ateismia kannattelevan materialismin oma kurkihirsi? Materialismi lähtee yleisesti ajateltuna aineen ja luonnon ensisijaisuudesta. Jos aine ja näkyvä luonto poistetaan, materialismi vastaa, ettei elämää ja ajattelua esiinny. Vastaus on metafyysistä spekulaatiota olevasta mutta kumminkin nykyaikana suosittu eikä sitä uskalleta kyseenalaistaa. Kyseenalaistaminen erityisesti tieteen ja filosofian harrastajien parissa johtaa helposti varteenotettavan tutkijan statuksen menettämiseen. Ateismin kasvu on luonnollinen tulos kulttuurin viitekehyksen muutoksesta. Jos aine ja näkyvä luonto on varmasti ensisijaista, kuten spekuloivat ”kvasitieteilijät” uskottelevat, on älyllisesti johdonmukaista omaksua ateistinen maailmankuva – muuta Jumalaa kun ei voi olla kuin aine ja luonto, mikäli elämä ja ajattelu sidotaan juuri aineeseen ja juuri näkyvään luontoon.

Materialismin syntymiseen vaikuttaa varmasti useita tekijöitä, joista jotkut ovat epäilemättä vaikeasti hahmotettavia. En esitä koko totuutta (tai puolikasta) materialismista, mutta koen ymmärtäväni Sireniuksen tekstin kautta materialismia erityisen mielenkiintoiselta pohjalta.

Materialismi ei ole välttämättä ollut ensin ja sen nousu ei välttämättä johtanut havainnoivaan luonnontieteeseen. Mikäli ihmiskunnan kulttuurin oppaiden – mystikkojen, taiteilijoiden ja tieteilijöiden – hierarkia ei olisi juuri tällä tavoin vaihtunut, kenties materialismi ei olisi saanut vastaavaa alaa eikä sen enempää ateismi. Tästä voidaan taas päätellä, että materialismi ja ateismi ovat myös itsessään vaarassa kuihtua hierarkian kokiessa jälleen muutoksia. Materialismi ja ateismi eivät ole tässä mallissa kulttuurin kehityksen huippu vaan seuraus kehityksen itsensä vaihtelusta, jossa nykyinen vaihe ei viittaa huippuun, kärkeen tai saavutukseen vaan arkisesti pelkästään tulokseen.

Se, että luonto ja luonnontiede, eli tämä näkyvä maailma, sai suuren sijan voi johtua länsimaisen kultuurin murroksesta talouden, tekniikan ja hallinnon kehityksessä. Kehityksen oli tapahduttava, mutta ehkäpä enemmän sattuma kuin välttämättömyys johti siihen, että ”oppaiden” hierarkia syvästi järkkyi. Mikäli kirkoissa olisi vaikuttanut enemmän avarakatseisia, tieteistä ja filosofiasta enemmän perillä olevia johtajia, mahdollisesti vastarinta eräisiin luonnontieteen havaintoihin nähden ei olisi ollut yhtä dogmaattista, siis yhtä ”aasimaista”. Monet uskonnolliset johtajat söivät mielipiteillään kannatuksen profeetoilta. He eivät olleet uskonnon varsinaisia näkijöitä itse mutta he kumminkin heikensivät todellisten näkijöiden mahdollisuuksia vahvistamalla hierarkian rappeutumista. Osoittautuessaan muutamassa asiassa väärän tien kulkijoiksi he heikensivät ratkaisevasti koko näkijöiden oppaiden haaran luotettavuutta.

SIRENIUKSEN ODOTTAVA HENKI

Sireniuksen tekstissä odotetaan ”profeettain ja näkijöiden sanoman uudelleen virkoamista”. Sitä vartoessa oman alueensa asiantuntija – tähän asemaan koskaan itse silti viittaamatta – neuvoo pyrkimään siihen ”hiljaisuuteen” ja ”mielentilaan”, jossa varhaisemmat näkijät voisivat ihmisiä puhutella.

Tulkitsen hengellisyyden kokemuksen syventyvän ihmisen mielen hiljaisuudessa, mielen kärsimyksessä ja vaikeuksien kohtaamisessa, joskus myös niiden näkyvässä voittamisessa. Profeetan elämä on arvaamaton eikä profeetta itse voi olla dogmaattinen. Saarnaaja Niilo Yli-Vainio sai kutsun tehtäväänsä jouduttuaan jo helluntailiikkeessä käytännössä syrjään, sairasteleva, niukkuudessa elävä vanheneva mies. Sireniuksen ajatuksen ja esim. Yli-Vainion henkilöhistorian pohjalta on rohkaistava kaikkia kärsiviä, syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia hengellisyyttä arvostavia ja siihen pyrkiviä ihmisiä. Juuri heillä voi olla tehtävä näennäisesti toimettomanakin. Siihen ei voi kumminkaan itse itseään asettaa. Sellaiseen ilmeisesti vain synnytetään.

Odotus voi aikanaan koitua myös opastajien hierarkiassa parhaillaan ylinnä olevan tiedemiesportaan haasteeksi. Aikanaan kirkko teki virheitä torjuessaan tieteen tuloksia lähes suoralta kädeltä, jos saavutukset eivät sopineet dogmaatikkojen oppeihin ja tulkintoihin. Tänään vastaava dogmaatikko voi olla näkijöiden saavuttamia tuloksia torjuva materialisti, tiedemies ja erityisesti ateisti. Jos hierarkiassa tapahtuu muutos, eräisiin nyt arvostettuihin ateisteihin ja tiedemiehiin voidaan tulevaisuudessa suhtautua samalla tavalla kuin kirkkojen vanhoihin jarrumiehiin nykyaikana.

Johannes

(16.3.2012)

(Muok. 1.1.2014)