SYYNIIN HAKIJAN, TEKIJÄN VAI ABORTOITAVAN OIKEUDET?

Foto: Internet

Tänään kuulimme erityisen kiinnostavan radio-ohjelman ja siitä innostuneina etsimme lisämateriaalia internetistä, ja päädyimme mm. alla olevaan Keskisuomalaisen uutiseen, jonka lainaamme sellaisenaan tarkemman uutisarvon vuoksi. Tätä monitahoista asiaa voimme tässä ikävä kyllä raapaista vain pinnalta, mutta näinkin siitä saa yllättävän paljon ajateltavaa.

　

　

　

RÄSÄSEN AVAUS

　

Keskisuomalainen (20.2.2013)

"Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) vaatii hoitohenkilöstölle oikeutta kieltäytyä abortista niin halutessaan, kertoo perjantain Helsingin Sanomat. Lehden mukaan Räsänen oli tuonut asian esille Turun kirkolliskokouksessa tiistaina ja järkyttänyt kuulijoita lukemalla kolme vuotta sitten kätilöltä saamansa kirjeen, jossa kerrottiin kätilön kokemat kauhunhetket. Kätilö oli ollut mukana 23-viikkoisen, vammautuneen sikiön raskaudenkeskeytyksessä.

Toivoin, ettei lapsi syntyisi vuoroni aikana, jotta en näkisi tekojeni seurauksia. Toisin kuitenkin kävi, kirjeessä kerrottiin.

– On häpeällistä, että terveydenhoidon henkilöstö ei voi Suomessa kieltäytyä eettisistä syistä tekemästä aborttia. Lähes kaikissa muissa länsimaissa se on mahdollista, Räsänen sanoi. Helsingin Sanomissa selvitetään, että raskaudenkeskeytys voidaan tehdä lain mukaan yli 20–24-viikkoiselle sikiölle vain, jos äidin henki on vaarassa tai sikiöllä on todettu vakava vamma. Vaikea vamma on yleensä sellainen, että lapsi voi syntyä kuolleena tai kuolla pian synnytyksen jälkeen. Se voi joskus olla myös vamma, jota voisi syntymän jälkeen hoitaa leikkauksella."

Eriikka Hienola

Käytetty lähde:

　

RADIODEI

Tänään (20.2.) "Deissä" keskustelivat maltillisesti käyttäytynyt ministeri Päivi Räsänen ja mikkeliläinen SDP:n kansanedustaja, historian ja yhteiskuntaopin opettaja, maisteri Pauliina Viitamies, joka korvinkuultavalla tavalla hermostui Räsäsen ajamasta asiasta saada lakiin kirjaus sairaalahenkilökunnan oikeudesta kieltäytyä abortista. Viitamies myös sanoi, ettei usko ohjelman toimittajan tekemään pikaiseen haastattelutulokseen eräiden kansanedustajien asenteista lakia kohtaan. Toimittajan mukaan yllättävän moni kansanedustaja piti hyvänä ajatusta kieltäytymisoikeuden kirjaamisesta lakiin, mutta julkisuudessa asian taakse on vaikea saada edustajia. Kansanedustaja Viitamies ei vastannut toimittajan kysymykseen pitääkö hän toimittajaa valehtelijana. Ohjelman aikana Viitamies mm. esitti, että kätilöksi ei pidä lainkaan hakeutua, jos ei ole valmis abortteihin, ja että sairaalamaailmassa - josta opettajalla itsellään ei ole kokemusta - ilman lakejakin annetaan jo nyt riittävällä tavalla vapauksia. Viitala ei halua terveysalalle henkilöitä, jotka eivät pysty hillitsemään itseään niin, etteivät arvot ja asenteet heijastu potilaisiin. Potilaan ja aborttiäidin oikeus on Viitalan mukaan saada raskaudenkeskeytys ilman, että päätöstä hiertäisi jonkun henkilökuntaan kuuluvan eriävä arvomaailma.

Viitamies kiteytti, että on naisen perusoikeus saada päättää omasta ruumiistaan. Abortti voi olla naiselle ja perheelle parempi ratkaisu kuin lapsen synnyttäminen. Viitamiehen mukaan tällaisilla lakialoitteilla ei ole läpimenon mahdollisuutta. Aborttiin liittyvät ongelmat kytkeytyvät Viitamiehen katsomuksessa ilmeisesti lähinnä siihen, että abortteja näin äänekkäästi tahdotaan vastustaa.

Ministeri Räsänen ei torjunut kaikkia abortteja, mutta vastusti Viitamiehen johtoajatusta sulkea omantunnonarat henkilöt ajoissa ulos alalta ja halusi korjausta kätilöiden oikeuksiin. Hän kritisoi myös sitä, että lääkäri ei voi erikoistua gynekologiksi ellei samalla sitoudu suorittamaan abortteja. Räsänen huomautti, että hallitusohjelmaan on tehty kirjaus aborttien vähentämisestä. Päinvastoin kuin Viitamies Räsänen ymmärsi aborttien nykyisen määrän yhteiskunnalliseksi ja eettiseksi ongelmaksi. Kiihtyneellä Viitamiehellä ei ollut esittää ajatusta kuinka abortteja vähennettäisiin. Räsänen halusi, että terveyskeskuksissa lääkäreille tulee suoda enemmän aikaa tehdä päätöksiä ja aborttia haluavalle on esiteltävä rauhassa ja huolellisesti muita, abortille vaihtoehtoisia ratkaisuja kuten perheen sosiaalista tukemista tai synnytettävän lapsen adoptointia.

　

YHTEISKUNNALLINEN JA POLIITTINEN ONGELMA

Mistä hallituksen ohjelmakirjauksessa on ollut kysymys? Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut kristillisdemokraattien vaatimuksesta selvittämään, onko raskaudenkeskeytyksen myöhäisintä viikkorajaa tarvetta muuttaa. Lisäksi on sitouduttu selvittämään, saisiko terveydenhuollon henkilökunta oman arvomaailmansa takia eli käytännössä eettisistä syistä kieltäytyä tekemästä toimenpidettä. Viidestä hallituskumppanista vihreät oli kirjausta vastaan.

Kansanedustaja Pekka Haaviston mukaan abortti on jo itsessään niin raskas ratkaisu, ettei "poliitikkojen pitäisi lisätä sitä tuskaa, mitä yksityiset ihmiset näissä asioissa joutuvat kokemaan".


Linkki hallitusohjelmapohdintaan.

Todellisuudessa monet päätyvät aborttiin joskus varsin kevytmielisesti. Eräs sairaalassa keskenmenon kokenut äiti kertoi lukijan palstalla, miten pahalta tuntui, kun samalla osastolla oli nuori tyttö, joka selitti olevansa jo toista kertaa raskaudenkeskeytyksessä ja totesi vielä, että abortin saa nykyään niin helposti. On epäjohdonmukaista, että Viitamies hallitusohjelmaan sitoutuneena SDP:n kansanedustajana ei ole halukas julkisuudessa tekemään mitään hallitusohjelmaan kirjatun kysymyksen selvittämiseksi.

Haaviston kantaa pohtiessa tulee miettineeksi sen yleistä epäselvyyttä. Onhan niin, että poliittiset päätökset lähes pääsääntöisesti myös vaikeuttavat yksityisten ihmisten asemaa ja joskus jopa lisäävät tuskia. Poliittisessa elämässä ja yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisuissa tuskan välttäminen ei ole tähän asti ollut millään tavoin itseisarvo. Täydellinen tuskattomuus on hedonistinen tavoite. Täytyykö sitten ottaa huomioon joidenkin kätilöiden, hoitajien ja lääkärien omantunnontuskat abortin edessä? Niin ei voi kategorisesti tehdä mutta yhteiskunnallisella tasolla on huomioitava tuskan kohde, yhteiskunnan vallitseva tapa suhtautua sikiöön, äitiin ja perheen tilanteeseen. Onko siinä korjattavaa? Ministeri Räsäsen ja monien lääkärien, hoitajien ja kätilöiden mielestä korjattavaa löytyy, ja tähän yhtyy myös niin suuri osa suomalaisia, että asia on poliittinen ja yhteiskunnallinen kysymys ja ongelma eikä vain yksittäisen henkilön tuskakysymys. Jos jotain hallitusohjelmaan kirjataan, toki se on otettava myös todesta. Viitamiehen suhtautumistapa SDP:n kansanedustajana aborttikysymykseen on epälooginen ja ehkä myös vastuuta kartteleva.

　

FILOSOFINEN ONGELMA KULTTUURIKONTEKSTISSA

　

Viitamies on vailla kritiikkiä ja suurempaa syvällisyyttä toistanut Suomessa jo 1980-luvulla tutuksi käynyttä Heta ja Matti Häyryn antropologista mantraa "Sikiö on osa naisen ruumista. Naisella on oikeus päättää omasta ruumistaan." Tämä filosofipariskunta lanseerasi parhaansa mukaan ääriliberaaleja, mielestämme jopa halpamaisia käsityksiä sikiöstä ja ihmisen elämästä ja sen arvosta. Sittemmin eetikkopariskunta ajautui eroon Matin löydettyä Hetalle yllätyksenä nuoremman naisen. Nämä parisuhdetiedot olivat aikanaan lehdistössä yleisesti esillä. Häyryjen mielipiteet tulivat suosituiksi siksi, että ne sopivat alkavaan postmoderniin ja kristillisyyden vastaiseen ajattelutapaan, ja ne sopivat kulttuurin narsistiseen kehityspiirteeseen, ja erityisesti ne soveltuivat hyvin yhä kylmemmäksi käyneeseen suomalaiseen yhteiskuntapolitiikkaan. Muistamme 1980-luvun hyvin aikana, jolloin jako rikkaisiin ja köyhiin aloitti syventymiskehityksensä ja suomalaiset rakastuivat mm. osakeintoiluun SKP:tä myöten. Suuri itsekkyyden aika etsi henkisiä johtajiaan itsekkyyden viitekehyksestä käsin. Tähän kehikkoon sopi erinomaisesti Häyryjen Suomessa lanseeraama ääriliberaali aborttietiikka. Nyt ollaan tultu siihen yhteiskunnalliseen tilaan, jossa hyväksikäytetään puolustuskyvyttömiä olentoja lähes kaikkialla. Näille tehdään mitä halutaan eikä oikeuksista välitetä. Näihin puolustuskyvyttömiin lukeutuvat ainakin sikiöt, pienet lapset, eläimet, työttömät, köyhät, vähätuloiset sairaat ja heikot vanhukset, ja tulevaisuudessa ilmeisesti vielä kuolevat ihmiset.

Filosofisen ihmistutkimuksen näkökulmasta väite, että sikiö on vain osa naisen ruumista, on paljon vaikeammin perusteltavissa kuin sanottavissa mantran omaisesti. Lauseesta on tullut ns. meeni, joka monistuu monessa suussa, Viitamies mukaan lukien, mutta sen filosofisia perusteita ei yhteiskuntapolitiikka ja politiikka tarkastele. Jos päätettäisiinkin se hyväksyä sellaisenaan - mitä emme tee - yksilöeettinen kysymys on tiedustella: "Miksi naiset eivät päätä omasta ruumiistaan jo ennen kuin ovat raskaina"? Miksi he ovat tavallaan tahdottomia raskauden ehkäisyn suhteen mutta tahdollisia, kun vapaudesta valita tulisi kantaa vastuu syntyvään lapseen nähden? Ja mitä yhteiskuntapoliittisella tasolla voitaisiin ja haluttaisiin tehdä sen eteen, että erityisesti myös nuoret ohjattaisiin vastuulliseen päätäntävaltaan ruumiistaan jo ennen raskautta?

Onko sitten yksilöllä ja erityisesti naisella perusoikeus harjoittaa seksiä ruumiillaan miten tahansa? Tiedämme, ettei niin ole. Naisen oikeutta päättää ruumiistaan seksikäyttäytymisessä rajaa mm. laki alaikäiseen sekaantumisesta ja insestisääntömme. Jos meillä ei ole mitään absoluuttista vapautta ruumiiseemme nähden, miksi se tulisi yllättäen ottaa käyttöön suhteessa sikiöön ja aborttiin? Myös nykyinen aborttilaki sisältää rajauksia, jotka loukkaavat naisen absoluuttista vapautta päättää itsestään. Ei ole loogista syytä torjua vastuun ulottamista niihin tilanteisiin, joissa vastuuta tosiasiassa eniten kysytään.

Yhteiskunnallisessa tasa-arvossa taas on eri ihmisiä kohdeltava ammateissaan heidän ihmiskäsitystään kunnioittaen. On humanismin periaatteiden vastaista kytkeä ihmiset samaan ihmiskäsitykseen. Näin päätettiin tehdä 1900-luvulla niin natsi-Saksassa kuin Leninin ja Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Vapaus saada nauttia omien arvojen suomasta elämän tarkoituksen kokemisesta, sen eksistentiaalisesta mielekkyydestä, kuuluu tietenkin kätilöillekin. On kulttuurin diktatuuria sotkeutua yksilön ihmiskäsitykseen ja pakottaa tämä asioihin, joita hän eettisesti korkeatasoisesta vakaumuksesta johtuen ei halua toteuttaa. Kieltäytymisessä ei ole kyse vain tuskan torjumisesta vaan järjen, tunteiden ja arvojen sopusoinnun tavoittelemisesta.

Onko niin, että SDP:n poliittiseen filosofiaan eivät enää kuulu edes normaalin humanistisen kulttuurin perusteet?

　

Johannes & Seija

(2013)