RAKKAUDEN AIKA. TOISEUDEN RAKASTAMISEN ONGELMIA

Yksinäinen rauhan enkeli? (My Sweet Angel by Light Archan)

Rakastamisen tavoite on kristinuskossa asetettu sen verran korkealle, että itsekin pelkään usein tavoitteen jäävän ideaksi sen sijaan, että se realisoituisi elämään. Käsky kuuluu näin:   "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." (Mt. 19:19) Kuinka subjektiivinen oikeustaju voidaan asettaa mitaksi kohdella muita muualla kuin tarkasti rajatun kulttuurin sisällä? Maailman ja jo vain länsimaisen kulttuurin mittakaavassa ihmiskunta ei ole arvoihin ja tavoitteisiin nähden suinkaan homogeeninen. Tahdot ja aatteet kamppailevat keskenään ja moni perää itselleen oikeuksia, joiden tietää tai vähintään aavistaa olevan hänelle kuulumattomia. Natsin käsitys yhteiskunnan ja yksilön hyvästä on erilainen kuin demokraatilla. Homon kokemus luonnollisesta seksuaalielämästä poikkeaa heteron omasta kokemusperäisestä näkemyksestä. Kuolemaan tuomittu vanki saattaa toivoa, ettei ketään rangaistaisi hengenmenetyksellä, koska juuri hän itse on vaarassa elämänsä menettää. Toisessa tilanteessa - eli fyysisesti turvattuna - sama ihminen voi itse kannattaa toiselle vastaavaa tuomiota - silloin kuin se ei koske häntä itseään. Harras muslimi, kristitty ja hindu toivoisivat kaikkien ihmisten tunnustavan mieluiten samaa uskontoa kuin tietty uskova itse. Jos kaikki nyt tekevät muille niin kuin toivoisivat itselleen tehtävän, nousisi  esille moraalinen, aatteellinen ja uskonnollinen mielivalta. Yksilökään ei ole omiin arvoihinsa ja tavoitteisiinsa nähden välttämättä rehellinen. Hän voi horjua, tahtoa "tätä" tänään ja "tuota" huomenna. 

Ristiriitaisuus ja neuroottisuus kuuluvat monen yksilön sisäiseen elämään. Mutta tästä huolimatta rakkauden periaatteessa on ihmistä  koskettava piirre. Siinä on jotain merkittävää, joka intuitiivisella tasolla tajutaan, universaalisuutta. Toisaalta sen käy jokseenkin samalla tavoin kuin ajan ajasta puhuttaessa ja ajateltaessa: Ihminen tietää mitä on aika, mutta kun sen yrittää teoreettisesti ottaa haltuun, sen kadottaa (Augustinus) ... aika siis luistaa  pysäyttäjän otteesta. Silti tunnemme, että aika on olemassa muuallakin kuin käsitteiden tasolla aikaa teoreettisin välinein mitattaessa. Aika sulkee eri kokemusmaailmat toisiinsa, ja ehkäpä samalla tavoin rakkaus sulkee eri subjektiiviset määrittelymaailmat toisiinsa. Aika ja rakkaus lävistävät ihmisen. Vaikeata on sen sijaan katsoa lävistäjiinsä, ja vielä työläämpää kirkkaasti käsittää tapahtuma. Rakkaus tuntui ja vaikutti tietyssä tilanteessa, mutta tilannetta on vaikea jakaa tarkasti osiin ja käsittää rakkaus näiden osien summaksi aivan samoin kuin aika on teoreettisena ajanjaksona jaettavissa mutta itsessään ei. Rakkaus on holistinen ilmiö.

MITÄ RIKAS "HYVÄ MIES" RAKKAUDESTA OPETTI?

Rikkaan nuoren miehen tapauksessa ilmeisesti hyvin kunnollinen mies esitti Jeesukselle noudattaneensa käskyjä, mm. rakkauden osalta, jo siihen asti. Silloin Jeesus neuvoi miestä luopumaan koko omaisuudestaan köyhien hyväksi ja seuraamaan häntä. (Mt. 19:16-23). Mies kuitenkin rakasti varallisuuttaan ja hyvää sosiaalista asemaansa enemmän kuin rakasti köyhiä, arvosti Jeesuksen mielipidettä ja seuraa osana köyhien, kiertävien apostolien joukkoa. Jeesuksen käsky oli sitä paitsi paradoksaalinen. Mitä omistamisesta, talouselämästä, kaupankäynnistä ja yhteiskuntasopimuksista jäisi jäljelle, mikäli omaisuudet näin pilkottaisiin ja muruset jälleen uudestaan jaettaisiin? Ei juuri mitään. Köyhä, kiertelevä ja rahaa käyttämätön Jeesus voisi toivoa tällaisen kommunistisen tavan tulevan vallitsevaksi käytännöksi, mutta kauppias, sijoittaja ja toimituksista elävä käsityöläinen ei. 

Ounastelen Jeesuksen hyvin ymmärtäneen rakkauden käskyn subjektiivisuuden asettamat rajoitukset käytännön toteuttamisen suhteen, ja siksi hän ei  yllättynyt tai  sen kummemmin pahastunut rikkaan nuorukaisen valinnasta. Jeesus käsitti intuitiivisesti sen mikä juuri tämän miehen elämää jarrutti ja oli suuntaamassa tielle, jossa raha, omaisuus, arvonanto ja kehties vielä em. kytköksissä oleva valta yhä enemmän vaikuttaisivat mieleen ja elämänvalintoihin. Nuori mies otaksui, että rakkaus koostuu pitkästä ketjusta oikeita, kohtuullisia tekoja, mutta Jeesuksen näkökulmasta katsottuna tekojen ketjut vain koettavat tavoittaa rakkautta itseään kuten päivät tai tunnit aikaa itseään. Rakkautta on vastata joskus hämmästyttävällä tavalla kuluvan hetken tarpeisiin. Rakkautta ei voi vangita ajanmittaukseen, tarkkoihin sääntöihin ja tapoihin laskea ja mitata rakkautta ajan tavoin. Rakkaus yllättää siinä, että sitä voi esiintyä paljon paikassa ja tilanteessa, joiden voisi kuvitella olevan rakkaudelle epäsuotuisat ja päinvastoin. 

Rakkauden alapuolella mutta välinpitämättömyyden, kelvottoman ja pahan yläpuolella sijaitsee hyvä elämä. Kristityt, jotka kunnioittavat kristinuskoa, Jeesuksen sanoja ja Jumalaa ja jotka kaipaavat rakkautta, pyrkivät kukin tavallaan hyvään elämään. Myös vakaumukselliset muslimit, hindut, juutalaiset ja muut uskovaiset tahoillaan tavoittelevat hyvää elämää. Hyvää etsivät yleisesti myös uskontoihin kuulumattomat mutta arvotietoiset yksilöt.

KULTTUURILLISEN HYVÄN ONGELMIA 

Hyvän elämän tavoittelussa onnistutaan inhimillisesti katsoen joskus hyvin ja toisinaan huonosti. Rakkaus leimahtaa valoksi eri tavoin, vahvasti tai heikosti, välillä ei ehkä ollenkaan. Silti on eettisesti parempi valinta etsiä hyvää elämäntapaa kuin tyytyä huonoon tai vajota passiivisesti tai aktiivisesti entistä alemmaksi, kelvottomaan tai pahaan elämäntapaan. Vaikka länsimainen kulttuuri on kiistatta moniarvoinen ja suvaitsevainen ja yleistä on kartella julkista leimaamista ja syyllistämistä, sosiaalisen elämän kannalta pysyy tosiasiana kaikissa tilanteissa, etteivät hyvää elämää etsivät yksilöt ja ryhmät kannusta ketään esimerkiksi toisten kiusaamiseen ja valehteluun, varasteluun, petoksiin, alkoholismiin, narkomaniaan, ympäristörikoksiin, ryöstelyihin, pahoinpitelyihin, tappoihin ja murhiin tai pedofiliaan ja insestiin eivätkä he kunnioita sen enempää itseään siltä osin kun vajoavat alle oman normaalin tavoitetasonsa. Suhtaudumme suvaitsevammin väärään, kelvottomaan tai pahaan elämäntapaan vain jos kysymys koskee moraalisilta, sosiaalisilta ja henkisiltä kyvyiltä selvästi tavallista heikompaa yksilöä. Tähän pahuuden sävyjen erottamiseen pohjautuu myös ns. syyntakeettomuus rikosoikeudellisessa merkityksessä.

Lait, arvot, normit - ja yleiset ns. hyvät tavat - antavat kussakin kulttuurissa kunakin aikakautena perusteet hyvän elämäntavan määrittämiselle. Mikään kulttuuri ei ole kunnioittanut hyvänä elämänä jyrkästi näistä poikkeavia valintoja. Lait, arvot, normit ja tavat esittävät itse asiassa yleistyksiä kunkin "kulttuurihetken" hyvän elämän vallitsevista tai hallintaan vahvasti pyrkivistä käytännöistä vahvoine vaikuttajapiireineen. Tahtojen taistelut päättyvät niin kuin muutkin "sodat" milloin tasapeliin, milloin toisen osapuolen väsyttämiseen, nujertamiseen tai orjuutukseen, tai jähmettyvät pitkällisiksi "asemasodiksi".  Esimerkkeinä länsimaisen, liberaalisella tasolla jatkuvasti voimistuvan kulttuurin arvosodista mainitsen naisten äänioikeuden, eläinten oikeudet ja turkistarhauksen, ympäristöasiat, naispappeuden, seksuaalivähemmistöjen oikeuskysymykset, ja kannabiksen (joskus muutkin huumeet) vapauttamisen osana liberaalia päihdepolitiikkaa. Yksilö, joka seuraa aallonharjalla tai vähintään sen tuntumassa hyvän elämäntavan tendenssiä, nauttii sosiaalisesta arvonannosta ja usein myös - poliittisesta suosiosta ellei aina tänään niin usein ainakin tulevaisuudessa. 

Tässä kulttuurihetkessä suosittuja ovat liberaalit ja idealistiset liberaalit kautta arvostelulinjan - ellei jokin ulota liberaalisuuttaan koskemaan myös toistaiseksi voimassa olevia tabuja, erityisesti insestin ja pedofilian tuomittavuutta. Epäsuosittuja ovat tavalla tai toisella uskovaiset - länsimaissa kristityt, juutalaiset, muslimit - jotka seuraavat enemmän oman pyhän tekstikokoelmansa ohjeita ja käskyjä kuin liberaalien mediavaikuttajien linjauksia. Yksilö, joka haluaa hyvää mutta seuraa enemmän omaa sisintään kuin massojen käyttäytymistä, ei tyydy vain kulttuurin "keskimääräiseen hyvään". Hän ei myöskään seuraa orjallisesti eli ulkokohtaisella tavalla pappien opastuksia vaan pyrkii tässäkin ymmärtämään sen mihin viisaus perustetaan.

Kristinuskon Jeesus oli syvällinen ajattelija mutta ei antiikin ajan muotifilosofi. Suosittua oli kehitellä uusplatonismia, yhdistellä juutalaista mystiikkaa helleeniseen filosofiaan tai esitellä Stoan eettisiä käsityksiä. Jeesus oli hyvin perillä juutalaisten omasta kirjallisuudesta - erityisesti profeettojen kirjoista - ja käytännön psykologiasta. Juutalainen kirjallisuus oli Jeesuksen aikana sekä käytännöllistä että teoreettista tai sekä juridista että profeetallista, suurten visioiden viitoittamaa.  Vaikka Jeesus esitti itse vankan tukun normeja käytännön elämää varten - ja eräitä huomionarvoisia poikkeamisia lähimmäisenrakkauden nimessä lain säädöksistä - hän kykeni näkemään lain sisälle ns. lain henkeen asti eli siihen mitä yleistä korkeata periaatetta lain normin tulisi kussakin tapauksessa ilmentää. "Sen tähden, kaikki mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat." (Mt. 7:12) Oikeusnormit ja suuret visiot tavoittelevat Jeesuksen mukaan tätä periaatetta.

Hyvän elämäntavan tavoite palauttaa aiheen takaisin rakastamisen ongelmiin, sillä myös tähän kohtaan pätee se, että periaatetta voidaan toteuttaa hyvin tai ainakin tyydyttävästi vain tavoiltaan tarkasti rajatussa erityiskulttuurissa. Väljärajaisessa, moniarvoisessa kulttuurissa olisi joskus jopa vaarallista toimia toista kohtaan niin kuin toivoisi itseään kohtaan meneteltävän. Mitä laajemmaksi käy se kulttuuriympäristö, jonka alakulttuuri elävä eli elinvoimainen kristinusko on, sitä suuremmaksi osoittautuu myös tarve kohdata toinen ihminen huomioiden hänen erityistaustansa. Huomioiminen on rakkauden osoitus. 

HYVÄ, RAKKAUS JA KOHTUUS

Mikä sitten on oikea tapa huomioida erityistausta oikein? Kysymyksestä on mahdollista tehdä vaikea, niin hankala, että vastaamisetkin tyrehtyvät ja kysymys lopulta sivuutetaan. Kysymyksen voi yrittää ratkaista myös yksinkertaisesti syyllistymättä samalla kiistatta vääristelyyn. Ratkaisun keskiö on kohtuullisuus. Esitän vielä, että kohtuullisuuden kehys ehkä nostaa koko kysymysasettelun vain hyvää elämäntapaa korkeammalle tasolle, juuri sinne "harmaalle vyöhykkeelle", jossa sijaitsevat itse rakkauden kysymyksenasettelun lähtökohdat.

Kohtuullisuus ja kohtuus esiintyvät yhdessä yksilön hyvän harkintakyvyn, tasapuolisen punnitsemisen ja oikeudenmukaisuuteen pyrkivän mielialan kanssa. Kohtuullisuuden periaate vie yksilön harkitsemaan rehellisesti omia tavoitteita ja omia oikeuksia suhteessa toisten oikeuksiin ja päämääriin. On selvää, ettei tällainen, niin yksityisen kuin yleisen rehellisyyden huomioiva ajatustyö onnistu kaikilta. Häiriintyneet, tasapainottomat, "yksisilmäiset" tapaukset eli monomaanikot, sairaat ja sadistit yltävät henkisessä kehityksessään vain harvoin  tai pahimmillaan ei koskaan kohtuullisuuden tasolle (esim. patologinen narsisti tai psykopaatti). 

Kohtuullisuus huomioiden voidaan asettaa seuraavat hyvän elämäntavan periaatteet:

1) Kohtuullisuus suhteessa toiseen: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ... Salli lähimmäisellesi se sama, jonka sallisit kohtuudella itsellesi, jos olisit hänen tilanteessaan (ja eläisit hänen elämäänsä)

2) Kohtuullisuus suhteessa itseeen: Rakasta itseäsi niin kuin lähimmäistäsi ... Salli myös itsellesi se sama, jonka sallisit kohtuudella lähimmäisellesi omassa tilanteessasi 

Kohtuullisuuden asetelmassa Toiseuden kautta kohdataan itseys ja Itseyden avulla toiseus. Molemmat pisteet käyvät vuorotellen tärkeiksi eli tulevat tarkastelijan huomion keskiöön.

KOHTUULLISUUS JA AVIOLIITTOLAKI

Selvitän asetelmaa esimerkin kautta. Kohtuullisuus suhteessa toiseen: Nykyään ns. tasa-arvoinen avioliittolaki, lain periaatteellinen hyväksyminen jakaa jatkuvasti mielipiteitä kansan keskuudessa, mikä heijastuu myös ns. kansankirkon kriisinä. Periaatteessa ei ole liikaa odotettu, että onnellisessa tai vain vähemmän onnekkaassa avioliitossa elävä hetero sallii vastaavan hyvän myös avioliittoon haluavalle homoparille. Ihmisen tulee asettua toisen asemaan. Miltä heterosta tuntuisi, jos hän olisi syystä tai toisesta kehittynyt homoksi ja haluaisi elää avioliitossa, mutta tämä ei käy päinsä päinvastaista suuntautumista edustavien mielipiteiden takia? Vaatimus on itsessään kohtuullinen. Toisaalta olisi kohtuutonta vielä vaatia, että vain tasa-arvoon pyrkimisen vuoksi heteron pitäisi luopua kannattamasta syvempiä, heteroseksuaalisuuteen ja avioliittokäsitykseensä kuuluvia omia arvoja ja prinsiippejä. Kahden erilaisen lähtökohdan ristiriidassa ilmeinen toivottu lopputulos on tahtojen kompromissi avoimen taistelun ja "tuhoamissodan" sijasta. Vain idealistisen liberalismin epärealistisessa maailmankuvassa voi olla ainakin joskus luonnollista se, että enemmistöön kuuluva väestönosa luopuu arvoistaan vähemmistön hyväksi. Järkevä kompromissi suo homopareille oman tavan laillistaa liittojaan, mutta laillistamisen tapa ja sen juridinen asema selvästi kunnioittavat perinteistä, maailmassa kaikkina aikoina vallinnutta enemmistön tapaa valita parinsa ja solmia avioliittonsa, ts. heteroseksuaalista käyttäytymistä. Ns. tasa-arvoinen avioliittolaki ei näitä järkevyyden ja kohtuullisuuden ehtoja täytä. 

Johannes

(20.4.2015)