Mitä on rohkeus lapsen puolesta? Johanna Hurtig ja Mikael Vuorinen Rohkeus-blogissa

"Maria ja Jeesus" (lähde: Internet)

Tuntuu hämmentävältä lukea, miten tutkijatohtori Johanna Hurtigin työtä kirkolliseen yhteyteen sijoittuvan, lasten ja alaikäisten hyväksikäyttöön liittyvän pahan käsittelemiseksi Rohkeus-blogissa kommentoi juuri Mikael Vuorinen, ja vielä siten, että hän varovaisesti mitätöi rohkeuden prinsiipin Hurtigin työssä ja asettaa rohkeuden arvon mielestäni kokonaan toisaalle eli ääriliberaaliin seksuaalikäsitykseen ja sen esilletuomiseen tiedemaailmassa. Tuskinpa tuota enempää voisi Hurtigin kirjoitusta käyttää aasinsiltanaan oman kuningasajatuksensa korottamiseksi.

Hurtig kysyy kirjoituksessaan "Kyseenalainen kunnia" (16.6.-14): ”Nähtiinkö tutkimusaiheeni erityisenä siksi, että se otti kohteekseen suomalaisen uskonnollisuuden, siinä olevat mahdolliset piiloutuneet ja vaietut ongelmat, moraaliset ristiriitaisuudet? Koskinko tutkimuksellani tabuun, kun otin kohteeksi pyhään kätkeytyneen pahan?”

Moraalinen ristiriita on ymmärtääkseni erityisesti siinä, että hengellinen yhteisö toisaalta korostaa synnin pahuutta tai ainakin kartettavuutta ja saarnaa parannuksen sanomaa osana sovituksen kontekstia, mutta samalla paradoksaalisella tavalla sallii lasten ja alaikäisten hyväksikäyttöä joko ”katsomalla toiseen suuntaan” tai pitämällä käsityksen totaalisesta armahduksesta niin korkealla, että uhrille jää mahdollisuudeksi vain joko antaa anteeksi tai tässä epäonnistua ja syyllistyä anteeksiantamattomuuteen – samalla kun tekijä saa synninpäästön eikä hänen oman parannuksensa kestävyyttä pidetä tarpeeksi silmällä. Jos tällaiseen kiinnittää huomiota, voi saada itse tuomion osakseen: Oikea kristitty ei ole ”tuomitseva” ja ”pitkämuistinen”. Vaikka Hurtig vaatimattomalla tavalla kieltää tehneensä jotain erityisen rohkeata, on tällainen totuuteen ja suoruuteen pyrkiminen aina rohkeata ja tervetullutta toimintaa.

Vuorinen taas pitää rohkeutena puolustaa tiedemaailmassa lapsen seksuaalisuuden ja samalla myös alaikäisen ja aikuisen välistä suhdetta eräisiin tutkimuksiin vedoten:

”(…) väkivallasta ja hylkäämisestä p u h d i s t e t t u aito seksuaalinen kokemus lapsella ei aiheuta tilastollisesti merkitsevää ongelmaa lapsen myöhemmälle kehitykselle. Siten myöskään mitään terapiaa ei näissä väkivallattomissa tapauksissa tarvita.”

Vuorinen kumminkin ymmärtää sen, että oikeuteen asti menneissä lasten ja nuorten hyväksikäyttötapauksissa lasta tai nuorta vanhempi henkilö on aina käyttänyt jotain voimaa, joko henkistä tai fyysistä, taivuttaakseen rikoksen uhrin epänormaalin seksuaalisen tyydytyksensä välikappaleeksi. Sellainen menettely on yleisintä. Houkuttelu, turvan ja kuuntelun tarjonta, lahjonta, eristys ja kiristys ovat väkivaltaa, vaikka väkivallan muoto hahmottuu kokonaan nähtäväksi vasta lapsen hyväksikäyttöön tähtäävän toiminnan lopullisessa toteutumisessa. Osa pedofilian alan hyväksikäytetyistä lapsista on niin pieniä, etteivät nämä edes ymmärrä puhetta! 

Lapsen ja nuoren ja näitä vanhempien ihmisten kesken ei ilmene koskaan tasaveroista, väkivallasta ja hylkäämisestä puhdistettua suhdetta. Lapsen ja lapsen, ja nuoren ja nuoren välillä taas kulminoituvat kypsyys- ja kokoerot. Vahvempi ja kypsempi sanelee asiat. Lapset ja nuoret tarvitsevat suojelua keskuudessaan ja tietysti suhteessa heitä vanhempiin ihmisiin. Väkivallasta ja hylkäämisestä puhdistettu seksuaalisuuden raja on jopa epäselvämpi kuin kuuluisa ”veteen piirretty viiva”.

”Rohkeutta kaikille tieteellisen totuuden etsintään”, lopettaa tieteellisiin kysymyksiin nyt ”keskittynyt” Vuorinen. Hän on keksinyt tiedemaailman periaatteellisen lähtökohtaisen arvovapauden (tutkimustapaa ja lähdekritiikin arvoja lukuunottamatta). Tieteen nimessä voidaan esittää erilaisia (jossain suhteessa riittävästi perusteltuja) käsityksiä laidasta laitaan. Myös natsi-Saksan tutkijoilla oli esitettävinään monenlaisia ajatuksia, ja he myös tekivät erilaisia tieteellisiä kokeita ihmisillekin. Se, että jokin määrätty käsitys tai tutkimustulos esitetään tiedemaailmassa, ei tue esimerkiksi pedofilian oikeutusta Suomessa. Mistään muualta ei Vuorinen tosin voi löytää tukea omille ajatuksilleen. Hän kirjoittaa ”selkä seinää vasten.” Onko se myös rohkeata vai ei jää myöhemmin arvioitavaksi.

Lähdelinkki

Johannes

Ylösnousemus - merkki ainoasta Jumalasta

Ylösnoussut Kristus (foto: Internet/lambada)

Pääsiäinen, huipennus, ylösnousemus. Jeesus  teki selväksi, ettei hän ole henki: Ei hengellä ole lihaa. Helposti tulee ajatelleeksi, että kertomus Nasaretilaisen ylösnousemuksesta liittyy vanhempiin vastaaviin ihmekertomuksiin kuolleista heräävistä puolijumalista. Jeesuksen väitettiin nousseen haudastaan jotta hän vaikuttaisi yhä voimakkaalta ja uskottavalta kuin antiikin suosittujen jumaltarinoiden sankarit. Kristinuskossa on kumminkin oma sisärakenne, joka johtaan Vanhaan testamenttiin, ja sama syy ehkä johdatti Jeesusta herättämään Lasaruksen kuolleista.


Profeetta Hesekiel joutui kerran omituiseen tilanteeseen mitä oudoimman näyn edessä. Maa hänen edessään avautui täynnä vanhoja, kuivuneita, rappeutuneita luita. Tiedämme miten hauras luu voi murentua kosketuksestasin. Näyssä Jumala kysyi Hesekieliltä uskoiko tämä näiden kuolleiden voivan herätä henkiin. Profeetta vastasi valtioviisaalla tavalla: "Sinä sen tiedät".  Jumala lupasi tämän jälkeen herättää kuolleet henkiin, ja niin luut rupesivat lähenemään toisiaan, ja niiden ympärille kasvoivat jänteet ja muut kudokset. Näky oli vertauskuva Israelin kansan hengellisestä heräämisestä ja pelastumisesta, mutta herätykselle oli myös erityinen syy. Kuolleen herättämisestä paljastettiin Hesekielille, että se oli merkki Jumalan todellisesta esiintymisestä, merkki, joka ei ollut sivuutettavissa.


Myöhempi kertomus Lasaruksen herättämisestä ja lennättämisestä ulos kalliohaudasta ei ole vain tarina, jonka tarkoitus on tehdä yleensä vaikutus kuulijoihin. Jeesus oli perillä Hesekielin kirjasta ja ymmärsi kuolleiden luiden ihmeen symbolisen merkityksen. Lasaruksen nostattaminen kuolleiden valtakunnasta ei ollut ensisijaisesti ihme vaan merkki juuri Jumalan läsnäolosta Jeesuksen itsensä tehtävässä ja hänen seurassaan maailmassa.  Kun Jeesuksen ruumis vuorostaan katosi haudasta ja kun Jeesus aloitti ilmestymiensä sarjan, keskeistä ei tässäkään ole itse fyysinen ihme. Jeesus herätettiin vainajien maasta takaisin elävien maahan merkiksi Jumalan erityisestä toiminnasta ja läsnäolosta. Jeesuksen toimintaan, elämään ja kuolemaan liittyi mukaan Israelin kansan suuri Jumala. Tämä Jumala asetti ainutlaatuisella tavalla tavalliset luonnonlait hetkeksi syrjään ja korvasi ne, tai ainakin täydensi niitä, meille toistaiseksi tuntemattomilla Jumalan luonnon lailla. Emme tiedä mikä ylösnousemusruumis on. Ainakaan se ei ole vain "lihaa ja verta", koska normaalista materiaalista koostunut ihmisruumis ei voi välillä kadota tai muuttaa muotoaan tuntemattomaksi.


Hesekielin näyssä uuden muodon saaneet vainajien maalliset rippeet siirtyivät palvelemaan Jumalaa. Ylösnoussut Kristus siirtyi hänkin eteenpäin, Jumalan oikealle puolelle. Kristinuskon sanoma on, että kaikki Jeesukseen liittyneet ovat myös hänen ylössnousemukseensa kietoutuneita ja nostettuja katuneina ja armahdettuina uusina luomuksina ikuiseen yhteyteen Jumalan kanssa, Tämä tarkoittaa samalla merkkiä suuren, tuntemattoman Jumalan päätöksestä, työstä ja itsensä ilmaisemista ihmisten maailmassa.


Johannes

Telaketjut ja ketjureaktiot. Miten Jumalan valtakuntaa parhaillaan painetaan hiekkaan

Jumalan valtakunta on uhattu.

Jos nyt Jeesus palaisi maailmaan, miten vähän luottamamusta hän löytäisikään. 

Kansakuntia kerääntyy  Israelia vastaan. Palestiinalaiset, joista useat julistavat yhä israelilaisten ajamista mereen, saavat tukijoita mutta Israel menettää. Islam on Euroopassa nouseva uskonto ja myös monin paikoin aseellisesti taisteleva, terroria kaihtamaton islamistinen kumousvoima siinä missä marxilaisuus 1960- ja 1970 luvuilla Afrikassa. 

Kristinuskon todellisten kannattajien ja tunnustajien määrä vähenee, ja kristillisestä Euroopasta on jäljellä  etupäässä menneisyys, ja epäkristillinen, härski materialismi ja ateismi. 

Raamattua ei lainkaan kunnioiteta. "Kymmenen käskyä" on määrätty sivurooliin. Synnintekijät, eli ihmiset, jotka tieten tahtoen rikkovat Jumalan asettamaa moraalikoodia, eivät ole nöyriä syntisiä tunnustamassa Jumalansa edessä heikkouksiaan ja puutteitaan vaan äänekäs painostusjoukko, toisinaan aito roskajoukko, joka vaatii vapautua uskontojen aiheuttamasta synnintunnosta, ja vaatii muuttaa Raamatun ja yhteiskunnan lait kääntämään heidän laittomuukset täysin laillisiksi ja luonnollisiksi. 

Jumala ymmärtää heikkoutta, puutteellisuutta ja kehityshäiriöisyyttä kenen tahansa kohdalla, mutta ymmärrämmekö me Jumalan pyhyyden asettamaa vaatimusta Jumalalle itselleen, ja tätä kautta lopulta myös meille ihmisille? 

Jumalan valtakunta on uhattu. 

Telaketjut painavat Eurooppaa ja Israelia henkisellä, hengellisellä ja tulevaisuudessa myös aineellisella tasolla. 

Sillä liian monta ketjureaktiota on päästetty hallitsemattomalla tavalla etenemään. 

Tulevaisuudessa Raamattua kunnioittavia kristittyjä ja luonnolliseen seksuaalisuuteen pitäytyviä ihmisiä vainotaan tavalla tai toisella. Nykyinen vähättely, halveksunta ja suoranainen viha, ei voi olla muuta lopulta aiheuttamatta. Israel joutuu yhä ahtaammalle ja lopulta toivottamaan taisteluun kaikkia vihollisiaan ja heidän tukijoitaan vastaan. 

Tänään Eurooppa jo vähintään kantaa ristiään ... eikä se ole pyhä, sovittajan ja viattoman risti, vaan  ryövärin ja raukan risti. 

Johannes