"Huomaa jälleen, että vihapuheelle ei ole yhtä täsmällistä laissa annettua määritelmää. Huomaa myös, että hallituksen selvitystutkimuksen määritelmä on yhtä poliittisideologinen ja asenteellinen kuin Euroopan neuvostonkin määritelmä, johon oikeusministeri vetosi eduskunnassa.
Pane merkille sekin, että hallituksen selvitystutkimus on tosiasiallisesti ennen kaikkea huolissaan hegemonisen eliitin sananvapauden säilymisestä, ei niinkään tavallisen kansalaisten vapaan ilmaisuoikeuden säilymisestä!" (Juha Ahvio)
Vihapuhe-käsite on poliittinen ase
Mielipiteeni on, että TT Ahvio näkee tässä selvästi selvitystutkimuksen poliittisiin motiiveihin. "Vihapuhe" on välineenä oleellinen osa politiikan leimaavaa retoriikkaa. Perustelen tätä ainakin sillä, että tämä "väline" on aktiivisessa käytössä vahvistettaessa politiikan eliitin omien näkemysten juurruttamista kansaan ja perattaessa siitä ns. vääriä ajatuksia pois.
Tuo oiva väline on kehittymässä suoranaiseksi "täsmäaseeksi", joka suuntautuu EU-oppositiota, siis tunnustavia kristittyjä ja muita arvokonservatiiveja sekä kansallisesta itsemääräämisoikeudesta kiinni pitäviä nationalisteja ja anti-islamisoijia vastaan. Anti-islamisoijiksi luen taas kaikki ne yksilöt ja yhteisöt, joiden johtava mielipide on se, ettei länsimaisen Euroopan tule koskaan siirtyä osaksi islamin valtakulttuuria.
Täsmäaseen tuhovaikutus nousee sosiaalisen stigman langettamisesta ja siihen liittyen henkisestä eristämisestä työpaikoilla ja kouluissa (jopa työsuhteita voidaan yrittää purkaa työntekijän vakaumuksen tai pelkkien ns. väärien kysymysten takia), oikeuteen vetämisistä ja ainakin köyhemmän ihmisen elämää vaikeuttavista sakkorangaistuksista. Toistuvilla tuomioilla pyritään vaientamaan ensin erityisesti poliittisten vastustajien - kuten esim. eräiden PS:n kansanedustajien "väärät äänet" - ja sitten tukijoiden vaaliäänet demokraattisiksi väitettävissä vaaleissa.
Eliitin harjoittama, leimaava, eristävä ja mielipiteitä manipuloiva vihapuheaseen käyttö on vielä sekä loukkaus että suuri uhka yhä olemassaolevaa sananvapautta kohtaan. Ketään ei saisi koskaan rangaista pelkän mielipiteen eikä sen julkisen esittämisen takia.
Mielipide on ajattelun akti. Ajattelun kahlitseminen johtaa järjen väärinkäyttöön ja sen ideologiseen alistamiseen, mikä on samalla yksi totalitaristisen yhteiskunnan ja sen poliittisen vuorovaikutuksen kulmakivistä.
Ajattelu ja johtopäätökset ovat filosofisesti ajatellen tuomioiden yläpuolella. Mielipide ei syrji muuta kuin korkeintaan toista mielipidettä eivätkä mielipiteet tee rikoksia toisiaan vastaan. Rikokseen johtaa teknisesti väärä, puntaroimaton tai eettisesti katsoen tietoisesti moraaliton tahdon päätös yllyttää muita rikoksiin tai suorittaa rikos itse.
Viha on toisaalta luonnollista siinä missä rakkaus. Viha on eettisesti oikea kokemus erityisesti silloin, kun se nousee yksilön välitöntä elämismaailmaa laajemmasta yhteydestä. Moraalisessa vihastumisessa haluamme ja etsimme oikeutta kanssaihmisille. Ilman vihastumista ja vihan määrättyä mielessä pitämistä oikeamielisyys ei pysy voimissaan eikä maailmassa silloin etsitä pitkäjänteisesti rikollisia ja kansanmurhaajiakaan.
Kaikki vihanlietsontakaan ei ole eettisesti väärin. Oikeamielinen vihanlietsonta neuvoo nousemaan esim. tyranneja vastaan. Yllytyksessä voidaan esim. viitata menneisyyden esimerkkeihin. Kansa pystyy aina lopulta kukistamaan tyranninsa. "Sic semper tyrannis."
Väärässä vihanlietsonnassa taas yllytetään sanallisesti käymään määrättyjen, yleensä täysin suojattomien yksilöiden tai yhteisöjen kimppuun moraalittomin tai suorastaan rikollisin teoin, jotka jo nykyinen laki tuntee. Väärää vihanlietsontaa on yllyttää sanoillaan ketään ryöstämään ja pahoinpitelemään, väärin vangitsemaan tai syyttä karkottamaan, raiskaamaan, kiduttamaan tai murhaamaan pohjimmiltaan vain siksi, että vastapuoli kuuluu toiseen rotuun, vieraaseen uskontoon, itselle vastenmieliseen seksuaaliseen ryhmään, väärään poliittiseen puolueeseen, kilpailevaan eturyhmään tai vihollismaan joukkoihin.
Jokaisella olkoon oikeus ja velvollisuus käydä mielipiteiden tyranniaa vastaan sanomalla rohkeasti mitä mieltä on mistä tahansa kansasta, mistä hyvänsä puolueesta, kenestä tahansa ihmisestä tai vaikka aivan jokaisesta uskonnosta ja aatteesta maailmassa. Tästä oikeudesta ei silti seuraa vapautusta ruveta vaatimaan toisinajattelijoihin kohdistuvaa vainoamista eikä lupaa tehdä rikosta tai yllyttää muita rikoksiin.
Rikoksena en pidä sitä, että sananvapautta perinteisesti kunnioittavassa länsimaalaisessa valtiossa kerrotaan julkisesti - esim. tieteellä, filosofialla, sosiologialla tai uskonnolla perusteltuja - mielipiteitä ja levitetään niitä myös mediassa. Mutta kun tosiasioista tai ainakin tosiasioina esitetyistä mielipiteistä puhutaan, kaikkina aikoina nousee samalla esille ärsyyntyneitä ihmisiä ja eturyhmiä, jotka väittävät tulleensa toisen mielipiteestä syrjityiksi, solvatuiksi tai uhatuiksi ja jotka vaativat poliisia tutkimaan ja tuomiolaitosta tuomitsemaan oman närkästyksensä tai oman eturyhmän poliittisen vaikutusvallan vahvistamisen takia.
Sosialistisessa Neuvostoliitossa lietsottiin vihaa erityisesti bolsevikkien vastustajia kohtaan. Natsi-Saksassa leimaamisen kohteina olivat taas Neuvostoliiton järjestelmää kannattavat sosialistit ja erityisesti juutalaiset. Sosialistisen maailmankatsomuksen omaavat juutalaiset olivat sitten jo kahdellakin tavalla vihattuja. Nykyaikana vihanlietsonta Euroopassa ilmenee mielestäni laajimmillaan moraalittomassa tavassa neuvoa ihmisiä nousemaan tavallisia arvokonservatiiveja, kansallismielisiä ja tunnustavia eli Raamatusta kiinni pitäviä kristittyjä vastaan leimaamalla, eristämällä, "vasikoimalla" ja vetämällä heitä oikeuden eteen vastaamaan yleisemmin vain mielipiteistään ja arvoistaan.
Myös kansallissosialisteja kohtaan lietsotaan vihaa samalla kun epäloogisesti kunnioitetaan ja arvostetaan vasemmistolaisia riippumatta sosialistisen oikeuden nimissä tehdyistä hirmuteoista pitkin entistä Neuvostoliittoa, Eurooppaa ja Aasiaa.
Osa vihalietsonnasta kohdistuu valitettavasti edelleen juutalaisiin ja ns. seksuaalivähemmistöihin, mutta puhuttaessa tästä ns. valtamediassa tavallisesti vaietaan mahdollisista arabi- ja jihadismitaustoista, tai vähintään niitä pehmennetään, mutta profiloidaan viestinnän arvoille epäloogisella tavalla tarkasti vain mahdolliset äärioikeisto- ja uusnatsismitaustat. Toiseksi osa valtamedian ulkopuolista vastamediaa harrastaa vastaavaa valikointia omien aatteidensa ajamiseksi.
J
