Kristillisten arvojen jäljillä

Arvoista olen kuullut puhuttavan, että ne "kumuloituvat", kun otetaan normeja Raamatusta käyttöön "Pyhän Hengen ohjauksessa", mutta toki kuuluu mukaan  myös se, mitä ihminen summana on, eli kunkin persoonallisuuden ainutlaatuinen tapa kokea itsensä ja maailma (mm. normeineen) olemassa olevaksi. 

Käytännössä emme voine tajuta mikä arvoista on kumuloitunut Raamatusta ja Jumalan välittömästä johdatuksesta ja mikä omasta henkilöhorisontistamme. Kristillisä arvoja ovat  myös kristinuskoa arvostavan kulttuurin arvot, tosin tietenkin johdettuina ja tässä sitten jalostuneina. Kolmas kristillisten arvojen lähde koskee kirkkojen traditiota.  

Tässä lueteltiin kai jo kaikki kristillisten arvojen eri lähteet. Koska lähteitä on runsaasti, on luonnollista arvojen vaikeus ja hämmennys.  Syntyy myös tahtojen ristiriita. On luonnollista, että arvo on vain sellainen, joka nimenomaisesti tahdotaan arvoksi. Uskonsodat pienimmästä hiekan heitosta suurimpaan taistoon hehkuvat tuollaista tahtojen kamppailua. Kuvaavaa on, että vaikka miekka upotettaisiin toisen sydämeen, tekijä ymmärtää tekonsa arvokkaasi uskossaan ja uskolleen. Arvojen kohdalla ei sanota: "Kulje sinä ensin, minä sitten perästä", ellei se jostain syystä ole normi, johon arvo käsitetään sisältyvän.

Itse kunnioitan eniten Jeesuksen arvoja olla armahtavainen, ymmärtää sydäntä, olla nöyrä ja lapsenmielinen koska on vaikea kuvitella tilannetta, että näin tahtoisin toisia tuomita niin, että Raamatun kannet paukkuvat.  Saa ihmiseltä muitakin arvoja löytyä. Etelä-Pohjanmaalla eivät "liperit" ja "vallesmannit" kunnon miehiä narusta perässään vedä. Tämäkin on minusta jollain tavalla kristillistä, rakkautta Jumalan työhön omassa itsessä, että saatettaan olla sekä vahvoja että kumminkin nöyriä Jumalan edessä.

Johannes

Sinikka: Hyvät teot - teko-ongelmako?

 

Sinikan pennasta:



Hyvät teot – paha ongelma, malliuskoville!

Noin yleisesti tulee mieleen hyvistä teoista, että sitäkö Jumala meiltä todella odottaa, että emme tee mitään, olla lötkötämme vain ja köllöttelemme "armon varassa", sekö on Jumalan silmissä arvokasta?

Ja miksi on aina ajateltava asiaa oman "pelastumisen" kannalta, että pelastunko jos teen tuon tai jätän tekemättä tämän? Voihan sitä ajatella kärsivää lähimmäistä, joka tarvitsee apuamme, ja voi tehdä sen "hyvän teon" hänen takiaan.

Kyllä minä tekisin mieluummin hyviä tekoja kuin olisin tekemättä, kävisi itselleni sitten miten hyvänsä. Tuskinpa Jumala on niin "kateellinen" ettei salli hyviä tekoja muille kuin itselleen, vaikka siltä joskus tuntuu kun kuuntelee ns. tosiuskovaisia.

Olen kuullun sellaisenkin mielipiteen, että kaikki mitä tekee ilman Jeesusta on syntiä. "Vaikka söisit kaurapuuroa ilman Jeesusta, se on syntiä." Luterilaisessakin kirkossa olen kuullut saarnan, jossa väitettiin, että kaikki muu paitsi Kristuksen uhrikuolema on perkeleestä.

Huh, huh löylytystä.

Ilman ristiriidan tunnetta saatetaan lopuksi luetella sata juttua mitä uskovaisen vuorostaan täytyy itse tehdä normeja noudattaakseen.

Sinikka: Jumala tai jumala?

Sinikan pennasta:

Foto: Enkeli, Internet

Jumala – tuntematon?

Kukaan ei tiedä mitään Jumalasta. Olisi parempi puhua vain omasta uskomisestaan, sillä kukaan ei voi tietää millainen on yliluonnollinen Jumala. Terho Pursiainen on lausunut, että mitä enemmän puhuu Jumalasta, sitä enemmän valehtelee. Näinhän se on, sillä niin erilaisia käsityksiä meillä on Jumalasta eivätkä ne kaikki voi olla oikeita.

Ensimmäiseksi on mietittävä, mitä tarkoitetaan kun puhutaan Jumalasta tai jumalasta. Kun kirjoitetaan Jumala isolla kirjaimella, tarkoitetaan yleensä kristinuskon Jumalaa, joka uskontunnustuksen sanoin on ”kaikkivaltias, taivaan ja maan Luoja”. Tällä Jumalalla ei ole nimeä, vaan ”arvonimestä” on tullut erisnimi. Vanhan testamentin Jahve (jehovalaisilla Jehova) ei ole käytössä kristityillä, vaikka Jumala on sama. Vt:sta voi lukea, millaiseksi juutalaiset kuvittelivat oman jumalansa, joka siis aluksi oli heimojumala. Vähitellen jumalasta tuli koko Israelin Jumala ja myöhemmin ainoa olemassa oleva Jumala. Muiden kansojen jumalat olivat aluksi kilpailevia jumalia, joiden palvontaan juutalaisetkin usein lankesivat, mutta uskonnon kehittyessä israelilaiset ymmärsivät, ettei muita jumalia ollutkaan; oli vain yksi Jumala, joka kuului kaikille kansoille.

Meistä itsestämme riippuu, uskommeko Jumalaan vai jumalaan. Pienellä kirjoitettuna jumala merkitsee olentoa, joka ei ansaitse kunnianimitystä Jumala. Kuitenkin tätä jumalaa palvotaan. Monet, jotka luulevat uskovansa Jumalaan, uskovatkin itse asiassa jumalaan (näin tekivät myös israelilaiset Vt:n kertomusten mukaan). Niin pikkumaisena, julmana ja suorastaan ajattelemattomana Jumala usein kuvataan niin Raamatussa kuin nykyajan uskovaisten puheissa, että itse nimittäisin sellaista olentoa ehkä jopa (epä)jumalaksi. Sehän on luonnollista, että ihmiset kuvittelevat Jumalan olevan ihmisten kaltainen, mutta palvonnan kohteelta luulisi odotettavan enemmän kuin heiltä, jotka palvovat. Jumalaan liitetyt inhimilliset piirteet saavat kummastelemaan, mihin ihmiset tarvitsevat Jumalaa, joka on samanlainen kuin ihmiset, vieläpä samanlainen kuin ne ihmiset, joita yleisesti pidetään pahoina ja julmina. Jos ei ihaile ihmishallitsijassa tyranniutta ja alamaisten mielivaltaista kohtelua, miten voi palvoa tyrannijumalaa? Ymmärrän sen, että monet ovat uskovaisia pelosta, koska uskovat joutuvansa helvetin tuleen elleivät usko, mutta että vielä kiitetään ja ylistetään pelottavaa julmuria, se menee yli ymmärryksen. Minä en usko jumalaan, mutta toivon, että on Jumala.

Yleensä Jumalalla tarkoitetaan Luojaa, joka on siis tehnyt maapallon ja kaiken täällä elävän. Jotkut uskovat yhä Raamatun luomiskertomukseen, jompaankumpaan niistä, nehän poikkeavat hiukan toisistaan; toiset taas uskovat Jumalan olevan evoluution takana. Itse toivon, että tämä maailma ei olisi Jumalan luoma, ei ainakaan sen Jumalan, jonka toivon olevan olemassa. Tämä maapallo ja sen asukkaat ovat sen verran epäonnistunut näyte luomiskyvyistä, että mieluummin uskon evoluutioon ilman ketään suunnittelijaa. Jos joku on tietoisesti luonut tämän kaiken, pitäisi samaisen luojan kyetä toimimaan edes jotenkin auttaakseen täällä tapahtuvissa luonnonmullistuksissa. Jos on tehnyt mannerlaatat liikkuviksi, kai niiden liikettä voi ohjatakin, esimerkiksi. Jos ei tee mitään vaan katselee sivusta, kun maa järisee ja meren aallot vyöryvät eteenpäin aiheuttaen valtavaa tuhoa, ei siinä ainakaan ole katselijana rakastava Jumala. Ja jos antaa kaiken tapahtua siksi, että ihmiset ”kääntyisivät Jumalan puoleen”, kuten jotkut uskovaiset selittävät, niin onhan se karmeaa. Miksi kukaan olisi niin itsekäs, että tuhoaisi suuren joukon ihmisiä ja eläimiä vain sen takia, että saisi muutaman palvojan lisää itselleen? Ja itsekäs on se ihminenkin, joka ajattelee, että nuo tuhoutuivat jotta minä pelastuisin.

Onko Jumala kaikkivaltias? Ehkäpä ei ainakaan siinä merkityksessä kuin yleensä ajatellaan. Jos on, ei ole rakkaus; rakkautta ja kaikkivaltiutta on mahdotonta yhdistää. Miksi Jumalan ylipäänsä pitäisi olla kaikkivoiva? On parempi, että Jumala on hyvä. Monet odottavat Jumalan puuttuvan kaikkiin tämän maailman epäkohtiin ja korjaavan ne. Miten se tapahtuisi? Jumala on henki, sanotaan. Miten henki korjaa aineen? Tietysti, jos henki voi luoda ainetta, korjaaminenkin toki onnistuu - miten luominen ja korjaaminen sitten käytännössä tapahtuu, sitä voi itse kukin miettiä. Mutta: jos Jumala on kaikkivaltias ja kykenee luomaan ja korjaamaan aineellista maailmaa, miksi Hän antaa tapahtua niin paljon pahaa? Rokkipastori Tarvo Laakso kysyi laulussaan ”Nukketeatteri”: 'Miksi sinä leikit ihmisillä, leikit elävillä ihmisillä? ' Aiheellinen kysymys, johon ei löydy järkevää vastausta. Rakastava Jumala leikkimässä luoduillaan, ”sallimassa” milloin tätä, milloin tuota, ja sitten selitellään, että Jumalalla on jokin tarkoitus ja kyllä kaikki aikanaan valkenee.

Ehkäpä Jumala, koska on henki, voi vaikuttaa ihmiseen vain hengen tasolla. Kenties meidän ihmisten tulisi olla aina valppaita, valmiina ”kuuntelemaan” kun Jumala tai muut hyvät henget ”puhuvat” meille ja kehottavat tekemään niin ja niin tai menemään sinne ja sinne. Jospa vain me voimme estää pahaa tapahtumasta, voimme olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja siten pelastaa vaikka lapsen joutumasta pedofiilin kynsiin. Tai kun paha tapahtuu väistämättä, esimerkiksi maanjäristyksen aiheuttama tsunami, voisimme varoittaa ajoissa muita ihmisiä. Tällaista herkkyyttä me kaikki varmasti tarvitsisimme, ja joka tapauksessa on meidän tehtävämme olla auttamassa, kun onnettomuuksia tapahtuu.

Kuka auttaisi ellemme me ihmiset?

Me emme tiedä, onko olemassa yliluonnollinen maailma, emme tiedä, ovatko henget todellisuutta. Uskoa me voimme, ja parempi on mielestäni uskoa hyvyyteen ja rakkauteen kuin armottomuuteen. Ja kun ei voi uskoa, voi ainakin toivoa.

Toivon, että on olemassa Jumala, lempeä ja rakastava henki, joka kutsuu ihmisiä yhteyteensä.

Sinikka: Outo helvettioppi

Sinikan pennasta:



Menköön helvettiin?

Onko helvetti olemassa? Riippuu siitä, mitä kukin helvetiksi nimittää. Uskonnolliselta kannalta helvetti on ikuisen rangaistuksen paikka, Raamatun Ilmestyskirjassa mainittu tulisena järvenä. Monet uskovat, että kuvaus pitää kirjaimellisesti paikkansa (lestadiolaiset, monet ns. viidennen herätysliikkeen kannattajat, vapaiden suuntien uskovaiset kuten helluntailaiset ym.) Tulinen järvi, jossa ihmispoloiset palavat aina ja ikuisesti. Miten ihminen voi palaa ikuisesti? Jumalan täytyy siis ensin tehdä ihmiselle ruumis, joka kestää ikuisen palamisen. Jokainen itseään vähänkin polttanut tietää, että palaminen aiheuttaa kipua. Mitä suurempi palovamma, sitä enemmän tuskaa. Helvetissä siis koetaan jatkuvasti kipua, kärsitään palovammoista, jotka eivät ikinä parane. Miten kauan ihmisen järki kestää lakkaamatonta fyysistä tuskaa? Helvetissä huudetaan tuskasta ja erään Raamatun kohdan mukaan itketään ja kiristellään hampaita. Tarkoittaako hammasten kiristely hammassärkyä vai sitä että hampaita kiristellään sietämättömien tuskien takia? Luultavasti jälkimmäistä.

Mihin tällaista helvettiä tarvitaan? Ainakaan sen tarkoitus ei ole parantaa ja muuttaa ihmisiä, koska se kestää ikuisesti. Kysymyksessä on siis rangaistus. Uskovaiset koettavat todistella, että synti tarvitsee ikuisen rangaistuksen. Miksi? Eikö riittäisi, että jokainen kärsisi sen ajan minkä on elänyt? (Moni tosin kärsii jo tässä elämässä niin paljon, että sen luulisi riittävän syntien rangaistukseksi.) Ei uskovaisille riitä sekään, että syntiset hävitettäisiin kokonaan ruumiineen ja sieluineen. Tuottaako syntisten palaminen ikuisesti tulijärvessä heille jonkinlaista tyydytystä? Iloitsihan kirkkoisä Augustinuskin siitä, että kerran pääsisi katselemaan kun syntiset kärventyvät helvetin liekeissä, miksipä eivät muutkin uskovaiset kokisi samoin.

Nuorena uskovaisena evankelisluterilaisen kirkon seurakuntailloissa ihmettelin, kun toiset uskovaiset puhuivat tyynesti helvetistä ei-uskoville. Eräskin tyttö vastasi hymyillen kysymykseen, onko helvetissä oikeat liekit, että siellä saa jokainen tekojensa mukaan, ja nuorisonohjaaja lisäsi, että jos on tehnyt syntiä yhdellä sormella, on yksi sormi liekeissä. Toivoin silloin, että he eivät olisi puhuneet sellaista. Kuulin myös pari kertaa nuoren todistavan, että hän oli tullut uskoon helvetin takia, ts. pelkäsi joutuvansa helvettiin ellei usko Jeesukseen. Itse olisin saman syyn takia kääntynyt vastakkaiseen suuntaan. Miten kukaan tahtoisi viettää ikuisuuden sellaisen olennon kanssa, joka määrää elävät ihmiset kitumaan ikuisesti? Heitä, jotka tahtovat niin, on valitettavasti paljon mutta onneksi yhä vähemmän kuin ennen. Inhimillisyys saa vähitellen sijaa uskovaistenkin käsityksissä ja uskomuksissa. Onneksi helvetillä pelottelu ei enää myöskään tehoa ihmisiin. Kuulin kerran junassa, kun eräs mies yritti ”pakkokäännyttää” nuorta tyttöä ja kun ei onnistunut, veti esiin helvetti-kortin: jos tuossa junan vieressä olisi laavajärvi, niin te kaikki tässä vaunussa heittäytyisitte polvillenne Jumalan eteen. Tyttö totesi tyynesti, että nyt sitten aloit pelotella. Miksi polvistua julman tyrannin eteen? Eihän hirvittävämpää julmuutta voi olla kuin määrätä ihminen kärsimään ikuisesti. On turha puhua Jumalan rakkaudesta jos uskoo helvetin tuleen. Em. nuorisonohjaaja selitti toisessa yhteydessä, että Jumala ei voi mitään sille, että ihminen joutuu helvettiin. Jos ihminen ”ei ota vastaan Jeesusta”, Jumalan täytyy ”rakkaudessaan” antaa hänen mennä helvettiin! Kuitenkin viimeisen tuomion kuvauksissa Uudessa testamentissa ihmiset määrätään menemään ”iankaikkiseen rangaistukseen”, eivät he mene omasta halustaan.

Helvettiin joutuu kuulemma paljon ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät ole tehneet mitään erityisen pahaa elämänsä aikana. Sehän ei pelasta helvetiltä, että on ns. kunnon ihminen. Jälleen saman tuntemani nuorisonohjaajan suusta kuulin, että kaikki mitä ihminen tekee ilman Jeesusta, on syntiä, vaikka sitten söisi kaurapuuroa. Lisäksi on vielä perisynti, joka tekee kaikista syntyvistä syntisiä ja helvetin ansainneita. Siksihän vieläkin annetaan heikoille vastasyntyneille hätäkaste, eli kaste siis estää vauvaa joutumasta helvettiin kuolemansa jälkeen. Voi meitä ihmisparkoja, meillä on taakkana perisynti, jonka takia olemme syntisiä vaikka emme tekisi yhtään mitään, ja lisäksi jokainen tekomme on paha eli syntinen, jos ”teemme sen ilman Jeesusta”. Ts. ihminen on syntinen aina ja kaikkialla, joten menköön helvettiin!

Nykyään monet uskovaiset selittävät, että helvetti eli lievemmin kadotus tarkoittaa ikuista eroa Jumalasta, ei kirjaimellisesti tulta ja palamista. No hyvä, osoittaahan se inhimillisyyttä, ettei uskota sentään loppumattomaan kidutukseen. Mutta miksi ikuinen ero? Jos maallinen isä rakastaa lapsiaan, hän ei koskaan hylkää heitä lopullisesti. Jos siis puhutaan Jumalasta rakastavana isänä, on oppi ikuisesta hylkäämisestä kestämätön.

Entä sitten todella ”pahat” ihmiset, pedofiilit yms? Eivätkö he ole ansainneet ikuisen kadotuksen? Rangaistuksen he ovat varmasti ansainneet, mutta jos he ymmärtävät hirvittävän rikoksensa ja vilpittömästi koko sydämestään katuvat, pitäisikö heille antaa anteeksi? Kun ihminen tajuaa tehneensä väärin, siis todella tajuaa, hän syyttää itseään eikä anna itselleen anteeksi. Se joka antaa kevyesti anteeksi itselleen ja odottaa että muutkin antavat, jopa he, joita vastaan he ovat rikkoneet, ei ole todella ymmärtänyt pahuuttaan. Joka ymmärtää pahuutensa, kärsii ihan varmasti ”helvetin tuskia” sielussaan. Eikö se, että ihminen ymmärtäisi rikoksensa, katuisi ja haluaisi muuttua, olisi mielekkäämpää kuin silmitön fyysinen kärsimys tai ikuinen karkoitus pois rakkauden vaikutuspiiristä?

Uskovaiset vetoavat Raamattuun ja erityisesti Uuteen testamenttiin - Vanhan testamentin puolelta ei helvettikuvauksia löydy. Kun Ut:ssa kerran sanotaan, että on olemassa (Jumalan luoma) helvetti niin täytyyhän sen olla. No jos ihmiset siihen aikaan uskoivat helvettiin, entä sitten? Miksi meidän pitäisi uskoa samalla tavalla? ”Jeesuskin uskoi helvettiin”, sanotaan. Jeesus ei itse kirjoittanut mitään, ja ne jotka ovat kirjoittaneet hänen sanoneen sitä ja tätä, kertovat usein varsin ristiriitaisesti. Jos uskoisi, että Jeesus on puhunut kaiken sen mikä hänen suuhunsa on laitettu, täytyisi olettaa Jeesuksen olleen varsin ”skitsofreeninen” tapaus. Helvettioppi ei sovi Jeesuksen armahtavaan suhtautumiseen ihmisiin. On valittava millaiseen Jeesukseen uskoo. Mutta vaikka Jeesus olisikin uskonut helvettiin, ei se merkitse että hän olisi ollut oikeassa. Erehtyihän hän muissakin asioissa, esimerkiksi pikaisessa takaisin tulemisessaan (mikäli hän siitäkään puhui tai mikäli ihmiset ymmärsivät oikein hänen puheensa).

Näin minä toivon olevan: Me kaikki synnymme maailmaan Jumalan lapsina. Tarkoitan tässä Jumalalla ikuisesti hyvää ja rakastavaa olentoa, joka on meidän ”yläpuolellamme”. Lapsi on syntyessään viaton, ei ”perisynnin turmelema”, joten jokainen on ”Jumalan lapsi”. Elämä kuljettaa meitä enemmän tai vähemmän etäälle Jumalasta. Jumala on tuhlaajapojan isä, joka odottaa lapsiaan palaavaksi kotiin. Hän jopa tähyilee heitä ikkunasta, ja kun näkee heidän tulevan, Hän juoksee vastaan ja toivottaa tervetulleeksi takaisin. Ihminen saa harhailla kaukana Jumalasta niin kauan kuin tahtoo, vaikka ikuisesti. Jumala ei pakota lähelleen, mutta Hän ei myöskään karkoita ketään luotansa. Kotiin saa tulla vaikka miljoonan vuoden päästä. Ja ”... ei ole helvettiä siellä, missä hyvä Jumala on!” (Francis Jammes, ranskalainen runoilija).

Kristillinen "arvopyramidi"

Apostoli Paavali määrittelee (1. Kor 13:4-8) rakkauden "pitkämieliseksi", "lempeäksi", "kerskaamattomaksi", "totuudesta iloitsevaksi". Tulkitsen Raamattua siten, että "pitkämielisyys" ynm. ovat kristillisiä arvoja mutta välinearvoja rakkaudelle. Samoin kuin arvojen maailmassa yleensä, myös kristillisessä etiikassa tavataan porrastus 1) normit 2) välinearvot 3) arvot 4) itseisarvot. Välinearvoilla tarkoitan, että esim. "lempeys" voi olla kyllä itsessäänkin arvostettavaa mutta varsinaisen arvonsa se saa suhteessa siihen, että se ilmentää itseään suurempaa arvoa, tässä sitten rakkautta.

Jos ihminen on aina  kärsivällinen ja pitkämielinen, se voi kääntyä rakkautta vastaan, kuten kasvattajat, poliisit ja tuomarit ymmärtävät. Kärsivällisyyden on palveltava rakkauden tarkoitusta. 5. Moos. 5:10-22 esittää joukon normeja, jotka eivät ole mitä tahansa. Nämä edustivat aikansa korkeata eettistä ajattelua ja edustavat monen mielestä yhä edelleen. Päättelen, että esim. normi "Älä tee huorin" (18 jae) sisältää parisuhdetta ja perhettä koskevan arvon, joka puolestaan on sekä tärkeä itsessään mutta vielä tärkeämpi, kun sen takana on rakkauden arvo tai Kymmenen käskyn uskonnollinen arvo eli uskontoarvo, käskyt Jumalalta.

En kuitenkaan usko, että rakkaus on itsessään korkein arvo. Matt. 22:37-40 käskee (normi) rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään, ja kaikki laki ja profeetat "riippuvat näissä kahdessa käskyssä". Ensin jälkipuoli. Rakkaus ei ole enää itseisarvo vaan tasavertaisuus - rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Niin hullulta kuin kuullostaa tasavertaisuus kutsuu rakastamaan myös Jumalaa. Käsky ei ole itseisarvona toimiva uskontoarvo vaan syvempi oivallus tarpeesta ottaa huomioon todellinen Jumala eikä aina vain ajatella omaa itseä ja omia pikku uskomuksia.Siksi meidän tulisi opetella empatiaa ja yrittää asettua muiden ihmisten asemaan. Länsimainen demokratia ja oikeuskäytäntömme itseisarvo on sama, tasavertaisuus lain edessä, tasavertaisuus oikeuksien edessä (ellei itse loukkaa ensin muita). Uskonnollisesti ajatellen käskyn ensimmäinen osa nousee taas vielä keskeisemmäksi. Rakkaus ja sen sisin, tasavertaisuuden arvo, on välinearvo rakastettaessa Jumalaa.

Arvoista on syytä mainita vielä, että jokin arvo voi olla samanaikaisesti yhdessä suhteessa välinearvo ja toisessa suhteessa itseisarvo. Tulkitsen Raamatun normit sitten seuraavasti: 1) Itseisarvo "palvele Jumalaa "2) arvo (välinearvo) "tasavertaisuus" 3) arvo "rakkaus" (välinearvo) 4) arvot "aviouskollisuus", "lempeys", "pitkämielisyys" jne (välinearvo) 5) Normit (runsaasti alkaen parran reunan turmelemisen kieltämisestä päättyen Ut:n hiusnormeihin).

Jos otan ensin normin ja tulkitsen sillä Raamatun arvot, asetan kärryt hevosen eteen.

Tunnen voivani jakaa nämä korkeimmat arvot kunnon muslimin, hindun tai juutalaisen kanssa. Vaikka kuulun eri uskontoon enkä ole vaihtanut kristillistä uskoani toiseen, voin kokea korkeammalla eettisyyden tasolla veljeyttä. Ehkäpä siksi esim. Intian lähetyssaarnaaja E. Stanley Jones arvosti hindu Mahatma Gandhia ja päinvastoin. En pysty millään arvoilla erottamaan mikä jossain lähes lukemattomista Raamatun normeista on "maagista", taikauskoon pohjautuvaa, mutta voin kyllä näiden korkeampien arvojen avulla päätellä ja päättää sen, mikä normi on itselleni tarkoitettu.

Ei tarvitse kirjoittaa Raamattua uusiksi, jos tämän tunnustaa.

Johannes

Uskontoarvot ja eetiset arvot

Arvoilla on eri arvoasteita. Uskontoarvo ei ole mielestäni samalla tasolla kuin eettinen arvo. "Tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen tunteaksemme hänet, joka on Todellinen. Me olemme hänessä, joka on Todellinen, hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä." (1. Joh 5:20) "Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" " (Joh 20:28-29) Edelliset ovat jo uskontoarvoja. Tähän on ns. arvokasta uskoa Jumalan ja ihmisen kesken.

Probleema uskontoarvojen kanssa on siinä, että jos joku on yleensä kiinnostunut kristillisestä, länsimaisesta kulttuurista mutta hän ei ole uskossa, hän ei voi jakaa ainakaan ristiriidattomasti juuri noita uskonnollisia arvoja. Käytännössä länsimaisessa, moniuskontoisessa Euroopassa voidaan kristinuskon suhteen  jakaa vain eettiset arvot tai sulkea Eurooppa henkisessä mielessä ei-kristityiltä (näin torjuttiin juutalaisia pitkään). Uskontorauhaa ajatellen keskeistä on yrittää etsiä esim. islamilaisuuteen päin yhteisiä eettisiä arvoja. Uskontoarvothan eivät ole samalla tavalla jaettavissa.

Kun mietitään mitä on kristillisten arvojen kunnioittaminen, minusta ainakin uskonoarvot pitäisivät painaa puntarissa eettisiä vähemmän.  Arvokeskustelussa voi ja saa tietenkin tuoda esille normin esim. heteroseksistä ja myös perustella tätä Paavalilla ja eräillä Vanhan Testamentin jakeilla, mutta keskustelija ajaa tavallisesti normin puoltamisen ohella sitä, että hän haluaa pitää arvossa myös itse luonnolliseksi kokemaansa seksuaalisuutta. Tämä on sitä tarkoituksellista moraalia. Arvojen tarkoituksellisuuden myötä syntyy halu taistella myös sex-arvonsa eikä vain uskontoarvon puolesta.

Jeesus ei ymmärtääkseni ollut uskontoarvofanaatikko eikä tarkoituksellinen moralisti.  "Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden" (Mt. 5:7), "Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman" (9. jae) "Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: Sinä tyhjänpäiväinen´, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ´Sinä hullu´, on ansainnut helvetin tulen (22. jae). Jeesuksen kristillisyys edellyttää, että kunnioitamme lähimmäisiämme rotuun, kieleen, ihonväriin, uskontoon, ja seksuaalisuuteen katsomatta. 

Jeesus arvosti erityisesti eettisiä arvoja. Ymmärrän asettaa eettisen arvon uskontoarvon edelle ja koetan pitää tarkoituksellisuuden poissa käsityksissäni hyvästä ja pahasta. On perusteltua ajatella, että uskontoarvojen asettaminen eettisten arvojen jälkeen on myös parasta ekumeenista yhteistyötä eri uskontojen kesken ja vahvistaa rauhallisia olosuhteita.

Johannes


(Muok. 2.1.2014)

Arvot, normit ja Vanhan Testamentin raamatuntulkinnan kysymyksiä

"Aina uskollinen ja hyväuskoinen etsijä. Ehkä tarvitsemme tätä optimistista asennetta erityisesti Vanhan Testamentin säädöksiä  lukiessamme." Foto: Internet.

Mitä ovat arvot?

Aluksi teen itse ero normin ja arvon välille. 


Normi määritellään lieväsävyistä ohjetta ja kehotusta tiukemmaksi ohjeeksi, säännöksi. Osa normeista koskee eettisiä normeja eli millainen moraalisesti oikein toimivan ihmisen tulee elämässään olla. Normeja on suuri joukko. Jotkut normeista ovat yhteisiä eri kulttuureille, eräät eivät. Normien yläpuolella sijaitsevat arvot, eihän saateta puhua yhdestä normista, joka käskee arvostamaan toista normia, vaan arvostuksesta jotain normia kohtaan. 


Arvostuksen takana häämöttää arvo mitä kulloinkin pidetään arvokkaana hyvän ja pahan, kauniin ja ruman ja vielä oikean ja väärän suhteen. Hyvä liittyy yleisimminkin arvoihin. Hyväksi voidaan kokea samalla tavoin eettiseen tarkasteluun kuin kauneuteen ja totuuteen sisältyvä arvokkuus. Se kaikki, nämä tuossa, ovat yhdessä hyvää, tavoiteltavaa. Arvojen piiri tiivistyy lopulta itseisarvojen kiteytymäksi. Arvofilosofiassa saatetaan sanoa, että totuus, kauneus ja - taas - hyvyys ovat korkeimpia arvoja. Itsenäinen, kypsä ja eettisesti kehittynyt persoonallisuus johtaa itseisarvoista alemmat, itseisarvojen asiaa ajavat välinearvot, ja valitsee normeista arvojaan palvelevat ja huomioi ohjeista ja kehotuksista soveliaat tilanteen ja arvot huomioiden.

Mitkä ovat kristilliset arvot? Kristillisessä arvoetiikassa normit nähtävästi saadaan osaksi siitä kulttuurin perinteestä, jota eri kirkot opetuksillaan elämästä, ja Raamatusta ovat rakentaneet, ja osaksi moniarvoisesta länsimaisesta kulttuurista ja tietenkin Raamatusta itsestään. Raamatun normit eivät ole tarkasti eroteltavissa juutalaisen ja kristillisen tradition mukaan. Tiedetään, että vielä 1700- luvulla ja osaksi vielä myöhemmin on laissa oikeusnormin taustalla voinut vaikuttaa Raamatun normi, joko Vt:n tai Ut:n. Näin mm. noitien polttamiselle saatiin raamatullinen peruste ja isänsä kiroaja voitiin rangaista ankaramman mukaan. Nykyajan kristitty ei voi pitäytyä sanasta sanaan Raamatun normeissa, kuten seuraavasta selviää. 

"Jokainen, joka syö verta, minkälaista hyvänsä, hävitettäköön kansastansa" (3. Moos. 7:27) (Vanha testamentti XI yleisen Kirkolliskokouksen vuonna 1933 käyttöön ottama suomennos, Uusi testamentti XII yleisen kirkolliskokouksen vuonna 1938 käyttöön ottama suomennos").  


 "Näitä älkää kuitenkaan syökö, niistä jotka märehtivät, ja niistä, joilla on sorkat: kamelia, joka kyllä märehtii, mutta jolla ei ole sorkkia: se olkoon teille saastainen; tamaania, joka kyllä märehtii, mutta jolla ei ole sorkkia: se olkoot teille saastainen; jänistä, joka kyllä märehtii, mutta jolla ei ole sorkkia: se olkoon saastainen." (3. Moos. 11:4-6) Siis ... joka syö verta tapettakoon, ja älä syö jänistä (joka ei oikeasti märehdi). 


"Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: ´Puhu israelilaisille ja sano: Kun vaimo tulee hedelmälliseksi ja synnyttää poikalapsen, olkoot hän saastainen seitsemän päivää; yhtä monta päivää kuin hänen kuukautisensa kestävät, hän olkoon saastainen. Ja kahdeksantena päivänä ympärileikattakoon pojan esinahan liha. Mutta vaimo pysyköön kotona kolmekymmentä kolme päivää puhdistavan verenvuotonsa aikana; älköön hän koskeko mihinkään, mikä on pyhää, älköönkä tulko pyhäkköön, ennen kuin hänen puhdistuspäivänsä ovat kuluneet umpeen. Mutta jos hän synnyttää tyttölapsen, olkoon hän saastainen kaksi viikkoa, samoin kuin kuukautisissaan, ja pysyköön kotona kuusikymmentä kuusi päivää puhdistavan verenvuotonsa aikana." (3. Moos 12:1-5).

Siis saastaisuussaika on pituudeltaan erilainen sen mukaan onko kyse pojasta vai tytöstä!

 "Älä makaa miehenpuolen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus. Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älköönkä nainen tarjoutuko eläimelle pariutuakseen sen kanssa; se on iljettävyys." (3. Moos 18:22-23) 


"Sillä jokainen, joka tekee minkä tahansa näistä kauhistuksista, hävitettäköön kansastansa, kaikki, jotka semmoista tekevät." (3. Moos. 18:29). Voi tiivistää: (myös) homot tapettakoon. Hävittäminen nimittäin viittaa tässä tappamiseen (vrt. 3. Moos 20:13-16).  "Jos jossakin miehessä tai naisessa on vainaja- tai tietäjähenki, niin heidät rangaistakoon kuolemalla; heidät kivitettäköön, he ovat verivelan alaiset." (3. Moos. 20:27) 


Siis: Meedio tapettakoon (näin myös spiritismin vakavasta harrastuksesta annetaan nappi otsaan mutta nikkelin sijasta tarjotaan kiveä päähän).

"Kuka ikinä kiroaa isäänsä tai äitiäsnä, hänet rangaistakoon kuolemalla; isäänsä ja äitiänsä hän on kironnut, hän on verivelan alainen." (3. Moos. 20:9). 


Suomessa on varhemmin kristillisenä aikana rangaistu mm. tästä ja osaksi juuri tuon Raamatun sanankohdan pohjalta. 


"Kun lähestyt jotakin kaupunkia sotiaksesi sitä vastaan, tarjoa sille ensin rauhaa. Ja jos se suostuu tarjoamasi rauhaan ja avaa sinulle porttinsa, suorittakoon kaikki siellä oleva kansa sinulle työveroa ja palvelkoon sinua. Mutta jos se ei tee rauhaa sinun kanssasi, vaan valmistautuu taistelemaan sinua vastaan, niin piirritä sitä. Ja jos Herra, sinun Jumalasi, antaa sen sinun käsiisi, niin surmaa kaikki sen miesväki miekan terällä. Mutta naiset, lapset, karja ja kaikki, mitä sieltä on saatavana saalista, ryöstä itsellesi ... (5.Moos:20:10-14).

Siis jos suomalaiset olisivat eläneet muinoin juutalaisten kaukaisina naapureina (ei vihitä kokonaan tuhon omaksi) emmekä lähtisi pakkotöihin, hävittyämme sotaväki ja ukotkin tapettaisiin ja akat raiskattaisiin.

Jos jokainen kohta Raamatusta on Jumalan absoluuttista puhetta, pitäisi Raamattuun kirjaimellisesti perustavien kristittyjen  olla ylpeitä myös kaikista viittaamistani raamatunjakeista ja kunnioittaa niiden normisisältöä.  Täydellistä on vaikea pitkään retostella vai mitä?  Ehkäpä nuo kaikista vähän erikoiset normit ovat annettu Israelin kansalle tiettyyn tilanteeseen, muinaisina aikoina. Aivan oikein joskus muistutetaan: Myös Ut, erityisesti kirjeet, ovat suunnattu tietyssä tilanteessa muinaisina aikoina (verrattuna omaan aikaamme).

Johtopäätös: Jos on oikein, hyvää ja viisasta ottaa Vt:n kohdalla huomioon sanoman aikasidonnaisuus ja kulttuuriolosuhteet, niin on samalla oikein, hyvää ja viisasta ottaa tänään huomioon Uutta testamenttia luettaessa nämä varaukset.

Järkevänä miehenä kristitty kunnioittaa Raamattua mutta edellyttää lukemisen taidon osaamista. Miksi sitten valitsin tällaisia Sanan kohtia? Nuo kohdat ovat siksi, että tulkinnan tarve paistaisi jokaisen silmiin (esim. 3. Moos. 12:5). Sitä saa ajatella päänsä puhki, jos koettaa  keksiä kaikille Vt:n normeille sellaisen järkiperusteen, että jokin erikoinen säädös olisi nykyjärjellä ajateltuna mielekäs edes faaraoidein ajan maailmassa. 


Raamattu sellaisenaan ei riitä kristityn arvojen koko perustaksi. Mikään puhdas normikokoelma ei perusta arvoja. Arvot eivät perustu käskyihin vaan katsomiselle, syvälle elämään näkemiselle ja viisaalle raamatuntulkinnalle.

Arvot ovat ihmisen haaste ja elämän ravistus.

Johannes

(Muok. 2.1.2014)

"Veljeni " eläin

Pepi ja Sinikka

Edesmennyt, sangen suuri uskonnonopettaja Voitto Viro piti koiraansa veljenään.

Hänpäs on oikeilla jäljillä!

Eläintieteen dosentti Jussi Viitala on tutkinut laajasti omaa aihealuettaan. Hänen mukaansa ihmisen ja eläimen älykkyydelle voi löytyä yhteinen tekijä tähtisoluista eli gliasoluista.

Tähtisolut ohjaavat synapsien eli hermosolujen välisten liittymäpintojen syntyä ja säätelevät valmiita synapseja, jotka edesauttavat oppimista ja ajattelua. Albert Einsteinin aivoista löydettiin enemmän tähtisoluja kuin keskivertoihmisellä.

Lajien välisiä eroja tutkittaessa on paljastunut, että hiiren gliasoluindeksi on keskimäärin 0,5 mutta ihmisen 2. Pullokuonodelfiinillä vastaava indeksi on 3, sillivallaalla 4,54 ja ryhävalaalla 7,5. Monella eläinlajilla voi olla omaa älyään, valailla kenties eniten ja ehkä jossain kohden paljon runsaammin kuin ihmislajilla. Viitala murehtii mahdollisuutta, että merien happamoitumisen ja siitä aiheutuvien valtavien muutosten takia voimme hävittää valaat sukupuuttoon  pääsemättä edes ensin selville näiden kaikista ominaisuuksista.

Surullista, että nykyään monet kristityt heittävät tulevaisuuden "Jumalan varaan", vaikka olemme kiistatta myös kohtalomme valitsijoita ja tällä hetkellä näytämme tekevän työtä maapallollamme niin eläimiä kuin ihmisiä vastaan.

Jos  valaat voisivat äänestää, he äänestäisivät todennäköisesti ihmiskunnan planeetalta ulosajon puolesta.

Maapallon elämän vaalijasta on tullut kuin maailman taakka.

Antakaa anteeksi kissani ... veljeni (Pepi)  ja sisareni (Nefertiti)!

Johannes

Koraanin poltto - ei eroa kirjarovioiden historiasta

Maailmalla kristittyjen ja muslimien välit heikkenevät. Kriisi ei koske kumminkaan kaikkia. Kummallakin puolella fundamentalistien äärisiivet ovat syypäät hölmöilyyn. Wayne Sapp poltti USA:ssa Koraanin. Afganistanissa raivostunut kansanjoukko kosti tappamalla YK:n alaisia ulkomaalaisia työntekijöitä.

Veikko Vuorikoski kertoi (AL 5.4.) taustoista tarkemmin näin: Floridalainen "kirkonmies" Terry Jones järjesti seurakunnassaan näytösoikeudenkäynnin, jossa syytettynä vastasi Koraani. 12-jäseninen valamiehistö katsoi kirjan syyllistyneen rikoksiin ihmisyyttä vastaan, mutta Terryn pojan Luken mukaan teosta ei oltu edes tutkittu. Nettiäänestys päätti rangaistuksesta. Tuomion pani täytäntöön pastori  Sapp.

Koraanin polttaminen on ainakin ns. Kristuksen lain vastainen teko. Jokainen tunnustava kristitty olisi todennäköisesti pahoillaan, mikäli Raamatun polttaisi muslimi (mitä kunnon muslimi ei  tee). Kun on eettisesti väärin tehdä toiselle niin kuin ei toivoisi itselleen tehtävän,  tunnustavalle kristitylle on siis moraalitonta polttaa Koraani tai mikä tahansa muu vieraan uskonnon pyhänä pidetty kirja. 

Tuhotyön tekijät ovat fundamentalistisen raamattukäsityksen omaavia. Sen enempää Vanha Testamentti kuin Uusi Testamentti ei  ymmärtääkseni käske polttamaan toisen uskonnon pyhää kirjaa. Tällainen toiminta ylittää  fundamentalistin itse itselleen asettaman raamatullisen valtuuden. Kirjojen polttajat, taide-esineiden särkijät ja temppelien hävittäjät muistuttavat enemmän barbaareita kuin kristittyjä. Kirjoja poltetaan erityisesti, kun jokin autoritaarinen puolue saa ylimmän määräysvallan. 


On mielestäni epähengellistä toimia epärehellisesti, punnita yhtä yksillä ja toista toisilla punnuksilla. Raamatusta itsestään voidaa ottaa esille  kohtia, jotka  myös kristittyjen itsensä mielestä ovat epäinhimillisiä säädöksiä. Samoin on kai epähengellistä laukaista omalla uskonnollisella provokaatiolla väkivaltaisia reaktioita, joissa kaiken järjen mukaan tulee varmasti kuolemaan ihmisiä, jopa mielenilmaukseen syyttömiä henkilöitä. 


Sellainen provosoija rakastaa ilmeisesti itseään ja omaa teoreettista totuuskäsitystään  enemmän kuin lähimmäisiään. 


Lopuksi mielestäni on epähengellistä lakata käyttämästä Jumalan lahjaa ihmiskunnalle: järkeä. Se ei osoita kunnioitusta antajaa kohden. Tämä uskontoväkivalta ei asetu ennen kuin uskontojen vaaralliset kuumakallet pistetään kaikkien uskontojen parissa jäähypenkille.

Johannes

(Muok. 15.12.2016)

Pedofiilit kirkoista lakitupiin! (2011)

Taannoin Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) myönsi sanomalehti Kalevan mukaan (7.4.) keskuudessaan esiintyneen pedofilian. 1980-luvulta alkaen liikkeen jäsenistä on 70-100 ollut mukana pedofilian harjoittamisessa. Näistä 10-15 on kuulunut liikkeen puhujiin. SRK:n arvioinnin mukaan kaikki tapaukset eivät ole tulleet ilmi. 2000-luvulla on käyty oikeutta 30:n jäsenen kohdalla tai oikeusprosessi on parhaillaan vireillä. Valtaosan tapauksista kerrotaan sattuneen perhepiirissä.

Koko suuren liikkeen tuomitseminen tai kaikkien sen tapojen arvosteleminen on hätiköityä ja ajattelematonta. Suurin osa yhdyskunnan jäsenistä ja perheenisistä eivät ole pedofiileja. Sadassa pedofiliatapauksessa on kumminkin tasan sata liikaa. Laestadiolaislapsille on opetettu vanhastaan ankaraa seksuaali- ja seurustelumoraalia. Jopa suuteleminen on voinut olla seurustelevilta nuorilta kielletty. 

Miksi ei edes vaativaa moraalia opettava yhdyskunta voi suojella vanhoillislaestadiolaisten lapsia heidän omissa kodeissaan? Emme  tiedä voiko altistuvuus piileä kenties  suvuittain etenevissä ja sukupolvelta toiselle perityvissä pedofiilisissa tavoissa, rikoksille suotuisassa peittelyn ja rippisalaisuuden kulttuurissa, liikkeen mahdollisissa omissa pedofiilirenkaissa - toivottavasti ajatuskin on tämän liikkeen kohdalla mahdoton -vaativassa mutta eettiseltä rakenteeltaan pintapuolisessa moralisoinnissa, naisen asettamisessa vaimona aivan kuin välineeksi alati synnyttää ja palvella, vai jossain muussa piirteessä. Ainoastaan tämän liikkeen sisältä käsin hyvin tuntevat ihmiset voivat antaa itse julkisuudelle tarkempia tietoja. Toivottavasti SRK pystyy selvittämään tilanteen ja siihen johtaneet erityissyyt, ja kykenee vielä tämän jälkeen avautumaan julkisuudelle.

Rehellisyys ja seksuaalirikollisuudenvastainen työ tepsivine toimenpiteineen on ainoa tie ulos pedofilian umpikujasta. Pedofilia on lapsen tai nuoren ihmisen koskemattomuuden suojan rikkova raaka rikos. Pedofiili ylittää oman persoonallisuutensa rajat ja alistaa lapsen niin, ettei tämä tule tiedostamaan itse persoonallisuutensa suojarajaa. Hyväksikäytetty lapsi antaa jatkossakin itsensä tavalla tai toisella uhriksi, tai hän kehittyy toiseen ääripäähän ja totuttautuu rikkomaan  muiden suojarajat ja tunkeutuu alueille, jotka eivät hänelle kuulu. Pedofilia on tilanne, johon ei saa sopeutua. Siihen jääminen ja tilanteen puolittainenkin peittely ja sietäminen johtaa lopulta aina tavalla tai toisella umpikujaan niin yhteiskunnassa kuin yksityisen elämässä. Pedofilian esiintyminen kirkoissa ja uskonnollisissa yhdyskunnissa ei osoita uskontoa tai kirkkoja huonoksi kasvupaikaksi, mutta se paljastaa sen, etteivät kirkot ja seurakunnat tällaisinaan voi syystä tai toisesta tarpeeksi lujasti vastustaa pedofiliaa. 

Raamattu ja uskonto eivät yksin riitä pedofilian torjumiseen. Pedofilia ei ilmeisesti tunnusta rajoja ilmiönäkään. Pedofiili voi olla siis ateisti tai uskovainen, kuulua mihin poliittiseen puolueeseen tahansa tai elää ilman puoluetta. Hän voi olla mies tai nainen, nuori tai vanha. Yhteisölle ei ole häpeäksi keksiä pedofiili joukostaan, mutta  on väärin ja ajattelematonta peittää pedofilian jäljet.

Kevään tilanteesta ollaan edetty ainakin jonkin verran. Oikeudenkäyntiprosesseja on alkanut. Vaikka olen kai aika lempeä mies, toivon vilpittömästi rikollisille kovia tuomioita lapsen eduksi koituvan lainkunnioituksen vuoksi.

Johannes

Katja T. Ärlingin tekstin äärellä. Moraali kysyy sydäntä.

"Kuvan periaate sopii myös sydämen ymmärrykseen." Foto: Internet

Keksin Tampereen rautatieasemalla vanhan tutun, Romano Boodosia myyvän miehen. Tapasin hänet ensimmäisen kerran 1980-luvun puolen välin tienoilla teetupabussissa jossain Hervannan betoninurkilla. Sen jälkeen satuimme nokikkain aina silloin tällöin kunnes muutin kauas töihin ja katosin pitkäksi aikaa Mansen seudulta. Hän näytti edelleen aika nuorelta mutta minä en, ja olin aika varma, ettei hän tunnista itseäni vaan väärässä olin. Juttelimme taas ystävällisissä merkeissä ja ostin häneltä Romano Boodosin. Näitä lehtiä hän on uskollisesti kaupannut samoilla nurkilla ainakin parikymmentä vuotta.

Junassa on hyvä mahdollisuus keskittyä lukemiseen. Luin lehdestä tarkasti lähes joka jutun. Näistä palasin toistamiseen Katja T. Ärlingin artikkeliin "Moraali on sydämen kysymys".

Ärling kirjoitti tosi fiksusti. Hän  nostatti ihmisen omat - joskus hyvin pienet valinnat - yhteiskuntamme suuren ja monimutkaisen palvelujärjestelmän rinnalle, ja ehkä osaksi  jo ohitse antamatta kuitenkaan itseisarvoa yksilöllekään. Yhteiskunta instituutioineen ja palvelujärjestelmineen on hyvä asia, mutta tuo hieno laitos ylevine ajatuksineen on lopulta voimaton ilman yksilöiden näkökykyä, tahtoa ja moraalia elää Ison Kirjan mukaan.  "Tee toiselle se, mitä toivoisit itsellesi tehtävän. On tunnistettava keinot, joilla ihmisiä voidaan rohkaista ottamaan edes pieniä myönteisiä askeleita maailmassa, jossa utopiat ja unelmat eivät toteudu." Auttamisen instituutiot ovat meille mainio asia ja apu. Yksilön avainasema on auttamisen kentässä vain vielä keskeisempää, ja tässä asemassa vuorostaan toinen nostetaan vähintään samalle tasanteelle, jolla itse seisotaan. Veljesapua ei voi antaa kaukaisten serkusten kesken.

Ärling  pohtii miten helposti yhteiskunnassa leimataan ja eriarvoistetaan mm. vähemmistöjä jopa aivan kuin huomaamatta. "Eriarvoisuus ja sen ulottuvuudet ovat moninaisia (...) Kyse on sosiaalisesta kerrostuneisuudesta, kontrollista ja konflikteista. Valtaa käytetään ylemmistä kerroksista alempiin nähden." Esim. opettaja voi huomaamattaan nostaa esille erilaisuutta korostavia puolia, tai leimaaviin sanavalintoihin saattaa törmätä työpaikoilla. Valta instituutioissa mahdollistaa vallan huomaamattomatkin väärinkäytökset, tahallisista puhumattakaan, tulkitsen Ärlingin ajatusta. Ja kun valta on keskittynyttä ja joku ihminen heikommassa asemassa, törmäysenergia  saattaa nousta yllättävän suureksi. Romanit tulivat Suomeen jo 1500-luvulla. Myös äitini suvun puolelta laivauduttiin maahamme 1500-luvulla kuninkaan turkismetsästäjiksi. He olivat ruotsalaisia ja puhuivat ruotsia. Romanit taas käyttivät omaa, hienoa kieltään. Toinen ei ole parempi toista. Silti yhtä kieltä arvostetaan toisen ylitse, toisinaan puhujiakin.

Suomessa esiintyy  niin suoraa rasismia kuin epäsuoraa sortamista, alentamista ja kyseenalaistamista. Se voi olla muodoltaan paikoin hienovaraisempaa kuin muissa maissa mutta aina pohjimmiltaan yhtä rumaa ja tyhmää. Epäilen sortamisen, alentamisen ja kyseenalaistamisen kolmion osuvan milloin romaniin, milloin johonkin toiseen vähemmistön edustajaan. Se on universaali kolmio, johon katoaa monen yksilön itsetunto, joillakin lopullisesti.

Työpaikoilla, puolueissa, kirkoissa ja uskonnollisissa yhteisöissä, yhdistyksissä ja ihan vain kaveriporukoissa, löytynee pohjimmiltaan muuhun kuin välittömästi kieleen, rotuun, asemaan, ulkonäköön tai varallisuuteen liittyvä pirullinen sihti, jolla ihminen seulotaan ja jätetään milloin milläkin perusteella muita alempiarvoisemmaksi.

Olenko itse tullut kyseenalaistetuksi rodultani, sosiaaliluokaltani, ammattitaidoltani, sosiaalisuudeltani, ulkonäöltäni, seksuaalisuudeltani, uskoltani jne, riippuu varmaan eniten siitä keitä olen kohdannut ja kuinka halukkaita he ovat olleet muita seulomaan ja ehkäpä vähiten omasta itsestäni. Jotkut nyt vain saavat aina suurimman tyydytyksen alentamisesta, vähättelystä, mitätöinnistä ja sivuuttamisesta. He ovat sillä tavoin itseään tohtoroivia, kipeitä lähimmäisiä keskuudessamme, säälittäviä mutta itse usein sangen säälimättömiä ihmisiä.

Rodusta tai kielestä koituvat syrjimiset yhteiskunnassa ovat kumminkin vielä suurempaa luokkaa. Harva sosiaalisen kiusaamisen kohteeksi joutunut ryhmä/henkilö ajautuu osaksi eriarvoistamisprosessia jo pienestä pitäen. Lapsen persoonallisuuden kehityksen uhkaajat ovat rikollisia keskuudessamme, vaikka he usein tuomioilta välttyvät.

"Pahat ajatukset lähtevät sydämestä", Ärling  kiteyttää. "Ongelman ydin on ytimen ongelma, Ihmissydämen ongelma."

Voiko asiaa syvemmälle luodatakaan?

Johannes


(Muok. 15.12.2016)

Vappu - taistelevan työläisen muinaismuisto?

Foto: Kulkue Enosta, Internet

Perustettiin työväenyhdistys Töysän kuntaan. Saatiin ostettua punaliputkin. Tarkoitus oli marssia uusin, liehuvin lipuin tästä asuntoni lähistöltä kunnan keskustaan asti. Liput vain jäivät avaamatta. Rengit, piiat, suutarit, räätälit ja muut vähäväkiset eivät tohtineet vapauttaa lippuaan liehumaan lakeuksien ylle. He taivalsivat muuten vain matkansa hyväosaisten nyökytellessä tyytyväisinä. Työväen nöyryydestä oli etunsa. Seutu kuuluu niihin harvoihin Etelä-Pohjanmaan kuntiin, joissa sisällisodan aikana ei ammuttu  ensimmäistäkään punaista. Tosin listoja  täälläkin väsättiin.

Ahkerin tappolistan laatija oli lähteiden mukaan kanttori. Onneksi ei vallan kirkkoherra.

Työväen vappu urkeni Yhdysvalloista. Toukokuun ensimmäinen päivä oli perinteinen "moving-day", jolloin työväki  vaihtoi työpaikkoja ja uusi työsopimuksia. Vappuna v. 1886 järjestettiin mielenosoituksia, joissa vaadittiin kahdeksan tunnin työpäivää. Poliisit puuttuivat mielenilmauksiin. Kymmenen mielenosoittajaa tapettiin. Myöhemmin Chicagon Heinätorin rytäkässä menehtyi lisää mielenosoittajia ja jokunen poliisi. Tällä kertaa jaettiin myös oikeutta. Seitsemän kansalaista joutui nimittäin syytetyksi anarkismista ja valtion vastustamisesta. Heidät hirtettiin. Pariisissa v. 1889 kokoontunut työväen Toinen internaali päätti, että kuolonuhreja muistetaan vastaisuudessa vappuisin.

USA on suhtautunut myöhemminkin nuivasti vappuun liittyvään työväenkulttuuriin, erityisesti puna-aatteellisuuteen. Vapusta sorvattiin ensin "amerikkalaistumispäivä" (1921) ja sittemmin "uskollisuuspäivä" (1958) kommunistivainojen aikakautena.

Suomessakin oli  vaarallista toimia työväenaatteen ajajana erityisesti 1920-1930- luvuilla ja sotavuosina 1939-1944. Yhdysvaltojen kapitalistit, Euroopan natsit ja fasistit ja koti-Suomen oikeistopoliitikot eivät tahtoneet päästää nousevaa työväenluokkaa poliittiseksi vaikuttajaksi. Siksi täytyi aina vastustaa myös elinvoimaisen aatteen symboleita: punaväriä, marsseja, työväenlauluja jne. Kansallissosialistien "sosialismi" oli osaksi silmänlumetta. Myös useimmat kirkot ja kristilliset järjestöt ovat tehneet, tietoisesti tai tahtomattaan, parhaansa estääkseen köyhiä vapahtamasta itse itseään. Jopa Suomen Kristillisen Työväen Yhdistyksen perustamisessa on nähtävissä oman aikakautensa yleistä halukkuutta vastustaa sosialismin leviämistä kehittämällä työväenliikkeen oloja muuten ja tuomalla kristinuskoa esiin sosiaalisesti muokattuna vastaideologiana.

Vastaideologiaa tarjotaan edelleen vapun  Jeesus-marssien askelissa. "Vapaasuuntalaisetkin" voivat nykyään marssia, ja  jakaa joskus keittoa työttömille ja muille köyhille, mutta heidän päämotiivinsa on  usein hivuttautua sopan "siivellä" julistamaan, että synnit on sovitettu ja että Jumala tulee hoitamaan kaikki maailman ikävät asiat kuntoon ihmisten puolesta - ainakin ennen pitkää.

Perinteisellä, yhteiskunnallisiin kysymyksiin holtittoman välinpitämättömästi suhtautuvalla herätyskristillisyydellä ei ole tukenaan johdonmukaista raamatullista pohjaa. Se on yhteiskunnan hyväosaisten ja heidän tuloistaan veroin tai lahjoituksin hyötyvien kirkkojen ja seurakuntien oma väännös.  


Vanhan Testamentin rakastetut profeetat ja Nasaretin Jeesus olivat köyhien puolella rikkaita vastaan. He tiesivät "kenen joukoissa kulkea, kenen lippua kantaa".  Rikkaiden ja hyväosaisten omaisuudesta käytännössä huolta kantava, vain sielun pelastusta ja eskatologista mullistusta saarnaava,  tainnutettu herätyskristillisyyden muoto, on Jeesuksen ja  rakastetuimpien profeettojen vastaista toimintaa.

Veljet, siskot, meitä aina vain ammutaan ...

Työväkeä lahdataan ympäri maailman kaiken aikaa, luodein ja kranaatein, tai pykälin ja säädöksin. Kaikki  työväkeen kohdistuva paha suuntautuu myös kristittyyn työläiseen. Herätyksen kokenut kristitty ei kehitä ympärilleen luodinkestävää kuplaa. Hän on yhtä haavoittuva kuin kuka tahansa muu ihminen ja  kutsuttu sekä suojautumaan että suojaamaan. Jos uskova kunnioittaa Vanhan Testamentin profeettoja ja Uuden Testamentin Jeesusta, hän tarjoaa apua kaikille ahdistetuille työläisille olipa työläinen uskonnoton, muslimi, hindu tai juutalainen.

Vaan kuka nykyään on työläinen, mikä kumma on työväki?

Työläinen on köyhä monissa toimissaan tai toimettomuudessaan. Työväki on kaikkien köyhien yhteenliittymä. Nykyajan työläiseksi laskettakoon kunkin yhteiskunnan köyhin väki, joista osalla on pienipalkkainen työ, monilla pelkkä niukka työttömyyskorvaus, osalla pätkätyö, opintoraha, joillakin osa-aikaeläke työn rinnalla ja suurella joukolla vain pieni eläke. Esim. paperityöläinen on taas enemmän keskiluokkainen henkilö tuloihinsa ja varallisuuteensa nähden mutta ei tietenkään poikkeuksetta. Ammattiyhdistysliikkeet ajavat nykyään paljolti keskiluokan etuja. Harvapa tosissaan välittää  klassisesta työväenluokasta, köyhien ihmiskunnasta. Köyhillä ei ole muuta kuin almunsa yhteiskunnalta.  Heidät ovat rikkaat ja keskiluokkaiset ihmiset tällä tavoin alleen nujertaneet.

Kristitty ei voi olla sortajan puolella. Joka kutsuu itseään kristityksi ja herätyksen saaneeksi ihmiseksi, hänet on profeettojen ja Jeesuksen hengen puolelta kutsuttu samalla työläiseksi ja työväenluokan elinolosuhteiden parantajaksi. Vain köyhät ovat Jeesuksen silmäteriä. Rikkaat kyllä huolehtivat itsestään muiden rikkaiden tuella köyhiä vastaan.

Millä työväen liput on nykyaikana rullattu kiinni? Suomessa on vapaa kokoontumisoikeus eikä punaisiakaan lippuja ainakaan toistaiseksi revitä maahan. Lippujemme sulkijat punotaan kokonaan muista säikeistä: köyhyyden, työttömyyden ja sairauden häpeä, korvauksien almuihin tottuminen ja henkinen laitostuminen, henkiset ja hengelliset huumeet - viihde, televisio, uskonnollisista kokemuksista päihtyminen ja seurakuntatyö - ja fyysiset huumeet. Yksi on huumeiden ystävä, toinen juopottelun, kolmas muiden kokemusten metsästäjä. Löytyy vielä pelureita, urheiluhulluja, monomaanikkoja stereofonisesti suuntaan ja toiseen.

Työväenluokan ihminen on nyt sidotumpi kuin koskaan aikaisemmin. Työläistä hiertää eliittiä ja keskiluokkaa palveleva eduskunta, keskiluokan etuja ajava ammattiyhdistysliike "pohatta-johtajineen", porvarillinen kirkko ja rivien välistä luettuna oikeistoaatteiset hengelliset seurakunnat, ja sitä kalvavat työväelle ominainen oma luokkahäpeä,  turtumus, laitostuminen ja niin ruumiin kuin hengen päihteet.

Vappu on koko työväenluokan muistopäivä. Taistelevaa työväkeä ei nimittäin keskuudessamme käytännössä tapaa.

Johannes

(Muok. 15.12.2016)

Sinikka: Onko ihmisellä mahdollisuutta todella valita?

Sinikan pennasta:


Olen miettinyt "pienessä mielessäni" ihmisen vapaata tahtoa, onko sitä vai ei. Sanotaan että ihminen voi valita hyvän ja pahan välillä. Voiko ihminen kuitenkaan todella valita, koska jokainenhan "automaattisesti" lankeaa jossain elämänsä vaiheessa rikkomukseen Jumalaa ja lähimmäistään vastaan. Jos uskotaan perisyntiin, on synnillisyys vielä periytyväkin ominaisuus. Ihminen olisi kuulemma "robotti", jos Jumala olisi luonut hänet vain hyväksi ilman mahdollisuutta langeta syntiin. No olisiko se niin paha asia, että ihminen ei kykenisi pahuuteen? Olisi ainakin jäänyt suunnattomat kärsimykset tapahtumatta tässä maailmassa. Entä sitten taivaassa, onko ihmisillä siellä vapaa tahto vai ei? Jos on, kuinka ei sitten siellä enää langeta? Tarinan mukaan osa enkeleistäkin lankesi, siis taivaassa.

Kyllähän ihminen voi kääntyä pahasta hyvään, mutta kukaan ei ole syntymästään saakka elämänsä loppuun "hyvä" eli siinä mielessä vapaa tahto on vähän kyseenalainen juttu. Ja jos Jumala lopulta tekee ihmisistä hyviä (niistä jotka pääsevät taivaaseen), miksi se ei tapahtunut jo ihmistä luodessa? No tämä on turhaa spekulaatiota, ei tähän vastausta löydy. Mielenkiintoista on kuitenkin näitä funtsailla. Kukaan ei kai väitä itse kykenevänsä saavuttamaan hyvyyttä, kun itse Jeesuskin totesi, ettei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin. Tietysti voisi ajatella, että tahto kyllä on vapaa, mutta ihminen ei kuitenkaan tee hyvän tahtonsa mukaan. Kirjoittihan Paavalikin tekevänsä sitä pahaa mitä ei tahdo eikä sitä hyvää mitä tahtoo. Näin raadollisia me ihmiset olemme tässä maailmassa; toivottavasti taivaassa on todella toisin, että edes jossain maailmankaikkeuden kolkassa olisi pelkkää hyvyyttä. Ja vaikka taivaassakin olisi periaatteessa mahdollisuus langeta, toivottavasti kukaan ei siellä käytä tahdonvapauttaan väärin.

Olisi mielenkiintoista saada blogin mahdollisilta lukijoilta mielipiteitä tästä aiheesta.