sunnuntai 10. joulukuuta 2017

YKSI VAI USEITA RINNAKKAISIA OLEMASSAOLON SUUNTIA?


Ihmiselle aika ja avaruus ovat normaalitapauksessa muuttumattomat ja syy-seuraus -suhteen vankasti säätelemät. Tätä voisi symboloida junaraiteella. Tapahtuminen etenee siirtyen historiasta tulevaisuuteen suuntautuen hetki hetkeltä, kuin raiteen "puola puolalta". Liike ei pysähdy eikä käänny kesken kaiken toiseen suuntaan. Luonto seuraa ankaraa syy-seuraus -sääntöä kuin tapahtuminen olisi valettu raiteiksi olemassaolollemme. Arkielämässä aika on lineaarista, johdonmukaisesti käyttäytyvää ja samalla tapahtumat ihmismielessä loogisesti johdettavissa edellisistä tapahtumista, jos niiden syy-seuraus -suhteet ovat partikkeleiltaan ja luonnonlaeiltaan tunnetut.

Millainen maailma olisi vuorostaan silloin, jos "raiteita" olisi usea rinnakkain ikään kuin samalla tasolla? Olemassaoloon kuuluisi rinnakkaisia ja todennäköisesti samalla eriaikaisia syy-seuraus -suhteita.

Jos rinnakkaisia mutta toisistaan aina koskettamattomia tapahtumasarjoja esiintyisi, olisi puhe suljetuista rinnakkaistodellisuuksista. Niiden olemassaolossa ensimmäinen "junaraide" ei tiedä toisen raiteen olemassaolosta eikä mitään niihin liittyvistä tapahtumasarjoista ilmiöineen.

Jos taas löytyisi rinnakkaisia mutta toisiinsa tavalla tai toisella koskettavia "raiteita", jokin osa olemassaoloa ei toteutuisi vain yhtä reittiä vaan suhteessa useaan tapahtumisen väylään kerrallaan. Sellaisella täytyisi olla jokin vaikutus kausaliteettiin ja sen kokemiseen.

Löydämmekö maailmastamme yllättäviä poikkeamia, sattumia, joilla ei tunnu olevan tässä "raiteessa" ja tähän hetkeen liittyvää syy-seuraus -suhdetta perustanaan? Ymmärtämämme ajallisen tapahtumat luonnossa eivät ainakaan normaalitasolla sisällä poikkeuksia: seuraus ei tule ennen syytä, perjantaihin edennyttä viikkoa ei seuraa yllättäen mennyt keskiviikko, kuollut ei herää varmasti ja kiistämättömällä tavalla ensin kuoltuaan ruumiissaan jne. Ihmiselle luonto näyttää olevan tiukasti ankkuroitunut yhdeksi kiskojärjestelmäksi, luonnon materiaaliseen systeemiin, johon sukeutuu arkiajatteluun kuulumattomia poikkeuksia ilmeisesti korkeintaan vasta kvanttifysiikassa. Kvanttifysiikan alaa en tunne tarpeeksi kirjoittaessani siitä sen enempää. Ihmisen toiminnan ja herätteiden psykologia on sen sijaan itselleni tutumpi aihealue.

Ihmisen herätteissä, intuitioissa, aavisteluissa, valinnoissa, ja reaktioissa on runsaasti tuntemattomia alueita. Onko kaikki ihmisen maailmassa todella selitettävissä vain yhden ja ainoan, lineaarisen syy-seuraus -jatkumon pohjalta vai tapahtuuko näihin kuulumattomia asioita, joilla on poikkeava ja ihmiselle tuntematon syy-seuraus -suhde taustalla? Ajattelen sellaisia merkitykseltään hämäriä asioita kuin "sattuma", "kohtalo", "kohtalon oikku", "enteet ja ennusteet", "profetiat" ja tulevaisuutta tai menneisyyttä koskeva muu "selvänäköisyys".

"Rinnakkaisten raiteiden" järjestelmässä aika ajoin voisi syntyä osuuksia, joissa "kiskot" tulevat "vaihteiden" kohdalle ja voivat ylittää hetkeksi useamman kuin yhden olemassaolon väylän antaen erilaisia herätteitä tai aiheuttaen meille ns. tuntemattomista syistä johtuvia kohtaloita.


J

lauantai 2. joulukuuta 2017

Pitääkö yleisen totuuden tai uskomuksen kieltämisestä rangaista?

Jos jokin liike kieltäisi julkisuudessa Suomen Vapaussodan tiimoilla esiintyneen punaisen tai valkoisen terrorin, pitäisin sitä heikkona historian lukutaitona, kummallisuutena, loukkauksenakin - mutta en rangaistavana tekona.

Voi olla, että 70 vuoden kuluttua jokin järjestö luo uudestaan islamilaisen kalifaatin ja kieltää tuntemamme ISIS-julmuudet. Epäoikeudenmukaista ja loukkaavaa, ajattelisimme asiasta nyt.

Vapaassa yhteiskunnassa vakaumuksen miehen ja naisen pitää voida saada julkisesti kieltää mikä tahansa yleinen väite: uskomus, tieto ja totuus joutumatta teostaan oikeudessa syytetyksi.

Rangaistus ei ole filosofiassa, teologiassa, historiassa, sosiologiassa tai valtio-opissa koskaan argumentti totuuden itsensä puolesta, mutta se voi pahimmillaan sumentaa olemassaolevan totuuden ajattelijan edessä, jopa ikään kuin häpäistä sen ylevyyttä.


J