TIETÄMISEN TAAKKA JA - AUTUUS

Foto: Internet

Tieto ei ole  lisännyt itsessäni tuskaa. Tuskaa on joko siis ollut riittävästi jo entuudesta, tai sitten valmiuteni kohdata erilaisia tietoja, myös ikäviä tunteita herättäviä, on, ja kenties edelliseen liittyen, on ollut  tarpeellisessa määrin kehittynyt. Sen sijaan ainakin jossain määrin tuskastuttavaa on ajatella sitä miten vähän epäilemätöntä tietoa keskuudessamme löytyy, ja kuinka suurta on uskomuksiin perustuva ohjaus elämäämme. Tuskaa lisää erityisesti tiedon vähyys tai ainakin sen heikko laatu.

TIETÄMISEN TASOT JA MAHDOLLISUUDET

Hyvin tarkka, eksakti tieto maailmasta on itsessään siru, jonka muoto muuttuu nopeasti sen siirtyessä osaksi muita tietoja tietämisen kulttuurisessa esiymmärryksessä. Esim. luonnontiede voi paljastaa erittäin luotettavalta tuntuvan havainnon maailmasta, konkreettisesta kuten luonto, tai abstraktista matematiikan ja logiikan maailmasta, mutta tiedon synnyttämisen jälkeen se liitetään johonkin varhemmin tiedettyyn määrätyssä teoreettisessa viitekehyksessä. Sen perästä yksittäinen tieto ei ole välttämättä enää yhtä luotettava sen kaikissa uusissa tulkintayhteyksissä.

Eksaktin tiedon ohella kulttuuri tuottaa valtavan määrän muuta, enemmän tai vähemmän epätarkkaa tietoa. Havaintotarkkuus voi olla täsmällistä havaintoa heikompi, tutkittava ilmiö jo itsessään moniselitteinen ja ilmiön rajaaminen kiistanalainen.  Yleensä tätä epätarkempaa tietoa pidetään sitä luotettavampana mitä analyyttisempi on muodostamistapa ja tiedon liittäminen kulttuurin esiymmärrykseen. Kohtuullisen luotettavaksi katsottavaa tietoa kasvattavat esim. tutkiva journalismi, yhteiskunnalliset tieteet, muu tieteellinen tutkimus. Toisaalta, mitä suurempi on havainnon tai päättelyn epätarkkuuden vaara, sitä enemmän esiintyy kilpailevia koulukuntia, jotka haluavat kukin jollain tavoin eri lailla luoda ymmärtämisen horisonttia aiheeseen.

Kolmanneksi tavataan tietoa, jonka painotetaan olevan maailmaa tosiasiallisella tavalla kuvaavia, mutta tiedon kerääminen ja analysointi sisältää lopulta runsaasti uskonvaraista ja todentamatonta lähdeaineistoa. Nämä alat ovat kulttuurin rajatietoa. Rajatietoon kuuluvat mm. teologia ja muu uskonnonopetus, ateismi, metafyysinen filosofia, eräät muut filosofian alat, osa psykologiaa ja psykiatriaa, parapsykologia ja astrologia.

Neljäs tietämisen taso koostuu yleisten väittämien ja hokemien totenapitämisestä ja jakamisesta kulttuurikontekstin mukaan. Korkeimmillaan jakaminen liittyy kohtuullisen luotettavaan poliittisen puolueen tai kirkon tai seurakunnan tai muun hyvin järjestäytyneen ja järkiperäisen yhteisön toimintaan. Matalimmillaan tietoa tuottavat, jakavat ja jäsentävät vain korkeintaan näennäisanalyysin tasolla yhden asian ääriliikkeet tai muuten heikosti tai vähintään yksipuolisella tavalla sivistyneet henkilöt.

Kyseenalaisimmassa tapauksessa yksityinen henkilö nostaa itsensä kuin profeetaksi ja jakaa mielestään täysiä poliittisia tai uskonnollisia totuuksia maailmasta syventymättä tiedon kohteiden tarkkaan analysoimiseen. Profeetta kirjoittaa itse totuuksia maailmasta tai puhuu, ja muut kirjaavat tarkasti tai epätarkemmalla tavalla myöhäisemmän perimätiedon mukaan. Nämä tietämisen itseoikeutetut "ruhtinaat" keräävät ympärilleen seuraajia, jotka vuorostaan kohottavat oman ryhmänsä tähän totuuden punnitsijan asemaan. 

Kun miettii tasojen levittäytymistä, voi huomata erikoisen paradoksin. Jos haluaa tietää tarkasti hyvin laajoja alueita maailmasta - teorioiden keskinäisistä suhteista, poliittisten ideologioiden paremmuusjärjestyksestä, uskontojen keskinäisestä arvosta, olemassaolon tarkoituksesta, maailman luojasta jne. - saavutettu tieto on enemmän tai vähemmän puutteellista, toisinaan jopa äärimmäisen heikkotasoista. Mikäli keskittää tiedon keräämisen erittäin pienelle saralle ja vähentää sitä koskevan ennakkotulkinnan määrää, voi saada jopa yllättävän tarkkoja tietoja maailmasta. Tieto on sitä tarkempaa mitä vähemmän se kerrallaan selittää. Silti kulttuurissa tietoa arvostetaan paljolti selittävyyden laajan kattavuuden mukaan, tai ainakin arvostetaan eräitä epämääräisiä tietoja koskevia laajoja ja tarkkoja maailman tulkintaan sitoutuneita uskomuskehitelmiä.

TULKINNAN AHDIN

Kulttuurissamme maailmaa on ensisijaisesti tulkittava ns. oikealla tavalla. Miten ihminen tulkitsee ja keiden joukossa eli missä tulkintayhteydessä hän sen tekee paljastaa hänen sosiaalisen sijaintinsa. Laajoista tulkinnoista pidättäytyvä ihminen koetaan helposti vastuuta pakenevaksi tai välinpitämättömäksi ja kylmäksi luonteeksi. Yhteiskunnassamme on tuntuva paine saada jäsenet liittymään yhteiseen tulkintaperinteeseen - siis ottamaan kantaa, perustelemaan, väittelemään ja levittämään perinteen kontekstin sisällä - maailmasta. Tulkitsevat tahot ovat poliittiset, ideologiset, uskonnolliset ja tiedemaailman ja rajatiedon alueen ns. kvasitieteelliset koulukunnat. Historiaa, nykytilaa ja tulevaisuutta selitetään usealla taholla yhtä aikaa astrologiasta ja eskatologisesta teologiasta ympäristöfilosofiaan asti. Paineet tulkintaan kehittävät erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille kuin ahtimen. Kasvaakseen täyteen sosiaaliseen mittaansa yhteiskunnassa on kehittyvän yksilön luotava kuin viimeiseksi kehitysvaiheekseen jokin kulttuurissa tunnistettava tulkintahorisontti. Joku on poliittinen nuori, toinen ympäristöaktiivi, kolmas raamattukeskeinen uskovainen, neljäs ehkä ateisti ja viides nihilisti, hedonisti tai terroristi.

Yksilö voi olla myös sekä poliittinen että uskonnollinen, koska postmoderni kulttuuri sallii erityisesti internetissä liikkua sähköisellä tasolla eri tulkintaverkostoissa lähes yhtä aikaa. Ihmisellä on ympäristöjen tulkintapaineessa kumminkin aina jokin päätulkintahorisontti, ja jos hän ei sellaista ilmennä, hän ei ole sosiaalisessa yhteydessään oikein "lintu eikä kala". Jokainen tulkinnan tapa maailmasta edellyttää samalla katsomistavan älyllistä yksinkertaistamista. Siksi erityisesti rationaalisesti ajattelevat ja runsaasti tietoja keräävät itsenäiset yksilöt ovat jatkuvasti vaarassa syrjäytyä sosiaalisista tulkintayhteisöistä. Joskus puhutaan "ajattelijan yksinäisyydestä" eikä turhaan. Sen sijaan vähän omaa järkeä käyttävät mutta tulkitsemistavalle keskeisten, suosittujen oppi-isien toisten ajatuksiin tiiviisti tukeutuvat tulevat erittäin suosituiksi ryhmissään. 

TULKINNAN ESIYMMÄRRYKSEN "AIVOPESU"

Eksistentiaalisen fenomenologian hyvin perusteltu huomio maailmasta tähdentää maailmaa käsitysten ja uskomusten tasolla tulkitsevaa ja jäsentävää horisonttia. Niin yksilössä kuin hänen kulttuurikontekstissaan vaikuttaa horisontti, jonka kautta elämä avautuu katsottavaksi ja koettavaksi. Tämän horisontin rakentuminen liittyy erityisesti tulkintoihin, tulkintojen keskinäiseen kilpailuun ja jonkin määrätyn tulkintatavan omaksumiseen. Horisontti vaikuttaa kulttuurin tasolla mediaympäristön sisältöön - mitä puhutaan, ketkä puhuvat, mihin puhe teoreettisella tasolla ns. analyyttisemmalla tasolla sidotaan - ja yksilön tasolla tajunnallisuuden sisältöön. Kunkin yksilön horisontti käsittää omaksuttuja tietoja, luuloja ja laajempia uskomuksia. Todennäköisesti puhtaan tiedon määrä ja asema on horisontissa vähäisin, koska tarkka tieto on saavutettavissa enemmän "vähäpätöisissä" yksityiskohdissa kuin arvostetuissa asioissa.  Käytännössä yksilöä ohjaavat maailmassa erityisesti ensimmäisellä sijalla luulot, uskomukset ja tavat, joissa normit ja asenteet korvaavat yksityiskohtien rationaalisen analysoimisen.

Tietäessämme, kokiessamme ja jopa tuntiessamme maailmamme joksikin määrätyksi tilaksi meitä pyrkivät ohjaamaan erityyppiset ajatusharhat ja puhtaat, "selkäytimen tasolla" iskostuneet oppimat. Näin voimme uskoa itsestämme, ympäristöstä ja toisistamme hyvin eriskummallisia asioita ja tiedämme, eli olemme tietävinämme, runsaasti vääriä tai ainakin todella heikosti perusteltuja tietoja. Jos ihmiset olisivat yleisesti tästä "järjettömästä puolestaan" enemmän perillä, poliittiset ja uskonnolliset ristiriidat heikkenisivät ja syrjinnän määrä pienenisi. Myös väkivaltaisuudet vähenisivät.

KIRKKAIDEN AIVOJEN MERKITYS MAAILMAN TODELLISUUDEN TAVOITTAMISYRITYKSISSÄ

Tullakseen enemmän tietoiseksi itsestään, toisista ihmisistä ja maailmasta sen konkreettisella ja abstraktilla tasolla ihminen tarvitsee välttämättä terveet ja selvät aivot työskentelynsä tueksi erityisesti pyrkimyksen alkuunsaattamiseksi. Jos aivokapasiteetti on pieni, tiedot suppeat ja luonnollinen ajattelu ja tunteminen yleensä estynyt, ihminen on helposti ohjailtavissa ja hänen kykynsä havahtua korkeampaan tietoisuuteen heikkenee. Tälle havahtumisen tavoitteelle on ristiriitaista karttaa järkiperäistä ajattelua, vertailevaa oppimista ja kriittistä tietojen keräämistä. Populaarikulttuuri, ja yleensä massakulttuuri, on tulkinnan esiymmärryksen ns. aivopesun kehto. Liittyäkseen siihen ei tarvitse paljoa ajatella eikä tietää. Pysyäkseen sen parissa on kiellettävä ainoastaan oma korkeampi kehitysvietti, ja jos se on entuudestaan heikko, ei sitä edes juuri tunnista.

Kehittynyt itsetiedostus edellyttää myös etteivät vieraat kemikaalit sotke ja heikennä aivotoimintaa. Runsas alkoholinkäyttö, lääkkeiden väärinkäyttö tai reseptin mukaan annosteltuihin lääkkeisiin koukkuun jääminen sekä huumausaineet tuhoavat tarkalle havainnoinnille ja luonnolliselle tuntemiselle välttämättömän tajunnan tilan. Päihdyttävät kemikaalit heikentävät aivoja ja niiden eri osien keskinäistä viestitystä. Jotkut kemikaalit myös tuhoavat itse hermosolukkoa, ja toiset altistavat psykooseille. Ehkä ei ole sattuma, että paljon iskostumia ja uskomuksia tuottava massakulttuuri suosii ja pitää esillä myös voimakkaita päihdemyönteisiä asenteita. Aivojen päihdyttäminen ja myrkyttäminen ja puhtaiden iskostumien viljeleminen ja levittäminen korreloivat helposti keskenään.

Aivojen toimintaa voi häiritä myös väärillä meditaatiotekniikoilla. Shamanistien harrastamat "loveen lankeamiset", populaarikulttuurin ekstaattiset tanssit tai kvasikarismaattisten piirien uskovaisen hurmoksellinen ekstaasi ovat tiloja, joissa nykytutkimuksen mukaan määrättyjen aivoalueiden aktiivisuus heikkenee ja erityisesti aikaa ja tilaa koskeva tiedonvälitys sumentuu. En usko, että ihminen pääsee lähemmäksi Jumalaa tai yleensä hengenmaailmaa aivojaan edes hetkellisesti heikentämällä. Sen sijaan aivojaan sumentamalla voi uskoa helpommin moneen asiaan Jumalasta ja ns. hengellisestä maailmankuvasta. Tässäkin tapauksessa ajattelun ja tuntemisen sumentaminen palvelee siis erityisesti määrättyä, kulttuurisidonnaista tulkintayhteyttä, esim. näennäiskarismaattisen piirin tavoitteita.

KILPAILEVAT HORISONTIN RAJAAJAT JA TULKINTATAHOJEN SIIRTYMÄRIITIT

Oikeudesta yksilön tulkintahorisontin säätelyyn kilpailevat yhteiskunnassamme useat tahot rinnakkain ja yhtä aikaa. Postmodernissa kulttuurissa kilpailu on entistä avoimempaa ja laajempaa. Tulkintahorisontin valtaamiseen tähtäävät tahot tarjoavat runsaasti epämääräistä tietoa, näennäistietoa, uskomuksia ja sokeita luuloja, mutta vähiten objektiivista tietoa. Traditionaalisten tahojen - politiikka, kirkko, rajatiedon tahot - lisäksi useat alakulttuurit kilpailevat näkyvästä tilasta kulttuurin kokonaishorisontissa eli esim. asemasta näkyä agendoineen suomalaisessa mediassa ja taiteessa. Näitä alakulttuureita ovat myös huume- ja homokulttuurit. Alakulttuuriksi voidaan laskea myös fundamentalistinen kristillisyys, koska se on itse leikannut toimintansa jyrkästi erilleen muusta kristillisyydestä, jota se varsin tunnetusti enemmän tai vähemmän purevasti mitätöi.

  

Harvoin yksi maailman laajempi tulkitsemistapa riittää yksilölle koko elämän ajaksi. Elämän kuluessa syntyy toisinaan maailmankatsomuksellisia kriisejä, jotka ovat pääsääntöisesti yhteydessä oman yksilöelämän muutoksiin ja jännitteisiin. Kun aika on otollinen, voi yksilön omaa horisonttibaasista - eli hänen elämänsä eri horisontteja kokoavaa tajunnallisuuden laajinta suuntainta - lähinnä olevaan kulttuurin horisontin tulkintayhteyteen nähden työntää pois jokin kilpaileva  taho. Jos se syrjäyttää vanhan kulttuurisen perustulkintayhteyden, yksilö omana siirtymäriittinään luopuu osasta käsityksiään ja normejaan, ja symbolisena eleenä eräistä tavoistaan ja joskus jopa aineellisista elementeistään. Lähetyskentällä esim. noita luopuu noidan käyttäytymistavasta ja taikaesineistään. Länsimaisessa kulttuurissa taas voi käydä niin, että jokin rock-alakulttuurin punkkari liittyy uskonnolliseen viitekehykseen henkilökohtaisen kriisin pohjalta ja korvaa ääriradikaalin yhteiskunnallisen tulkintatavan radikaalilla kristillisellä fundamentalismilla ja muuttaa vaatetustaan, omaksuu uusia normeja, joista vähitellen kasvaa syvempiä asenteita, ja on yhtä suvaitsematon ei-fundamentalistisia piirejä kohtaan kuin oli punkkarina kenties ylikriittinen ja epäluuloinen yhteiskuntaa kohtaan. Voi hyvin otaksua, että hän tietää edelleen yhtä vähän tarkasti maailmasta mutta on itselleen ja persoonalliselle elämäntilanteelleen mielekkäällä tavalla korvannut uskomuksiaan toisilla.

YKSILÖN EPÄVARMUUS "KAIKKITIETÄVÄSSÄ" YHTEISÖSSÄ 

Maailma on siten muotoutunut, että siitä saadaan varmuudella runsaasti sirpaletietoa ja eriasteisella epävarmuudella muuta tietoa erityisesti laajemmista abstrakteista kokonaisuuksista. Kulttuurimme on vastaavasti sellainen, että tyydyttääkseen ohjauksen tarvetta ja vielä yksilön tarvetta tietää enemmän kuin on mahdollista tietää, se painostaa uskomaan tosiasioina laajan kirjon väitteitä puhtaista mielettömistä uskomuksista ja harhoista aina hyvin perusteltuihin ja tarkasti ajateltuihin systeemeihin asti. Voimme kyseenalaistaa tai tukea esim. fundamentalisteja, ateisteja, demareita, sosialismia, heteroita/homoja, psykoanalyyttista koulukuntaa jne.  Onko todella niin, että Raamattu tai jokin muu kirja on täyttä Jumalan puhetta? Onko todella niin, että Jumalaa ei varmasti ole? Onko SDP jostain syystä selvästi parempi valinta politiikassa kuin Kokoomus tai Vasemmistoliitto? Onko homoseksuaalisuus ihan oikeasti aivan yhtä luonnollista kuin heteroseksuaalisuus? Onko markkinatalous sittenkin oikeasti sosialistista järjestelmää parempi?  Onko ihmisessä Yliminä, minä ja Id S. Freudin tarkoittamalla tavalla? Tavataanko ihmisessä sittenkin anima ja animus C.G. Jungin geniuksen kaavailemalla tavalla? Tällaisia ja monia vastaavia kysymyksiä on käytännössä mahdotonta täysin todistaa suuntaan tai toiseen. Niiden ympärillä liikkuva tieto perustuu enemmän tulkintaan, uskomuksiin ja luuloihin kuin tosihavaintoihin.

On huolestuttavaa tajuta miten vähän meitä elämässämme yhteiskunnassa ohjaavat tieto, järki, analysointi ja manipuloimaton tunteminen, ja kuinka valtavalla tavalla meitä iskostetaan uskomaan eri asioita elämäntilateestamme, persoonastamme, normeista, hyvästä ja pahasta, ja yhteiskunnan järkevistä ja järjettömistä toimintamalleista. Ihmisen syvempi tietoisuus käsittää ehkä vain viisi prosenttia, mutta 95% ajastamme kuluu tavallaan hukkaan täyttämällä muiden uskomuksia "omalla" elämällämme. Meitä käytetään yksilöinä hyväksi ja hyödynnetään kuolemaamme asti, ja vielä tämän jälkeen voi jokin ryhmittymä nostaa politiikan, populaarikulttuurin tai uskonnon ikoniksi kuolleen ihmisen valjastaakseen hänen imagonsa ajamaan määrättyjä tulkintatapoja maailmasta. He ovat kuin balsamoituja hengenruumiita ideologioissa.

Onneksi ihminen voi sanoutua irti erilaisista kyseenalaisista joukkoliikkeistä. Sokrateen tavoin on mahdollisuus tunnustaa, että tiedämme sen, ettemme mitään tiedä, tai taolaisittain: "Ne jotka tietävät, eivät puhu. Ne jotka puhuvat, eivät tiedä." 

Toki tiedämme jotain jostakin. Juuri siksi raketitkin lentävät.  Jostain syystä  se mitä hyvin tiedämme ei ole maailmassa aina "hyvin tiedettyä", ts. laajemmalta käyttöarvoltaan erityisen arvokasta. Välillä nimittäin raketit lennättävät pommejakin.

Johannes

(14.4.2013)