Kun pitkään piinattu 8-vuotias Eerika viimein kuoli kesken pahoinpitelyn - viime äitienpäivänä - äitipuolensa käsissä, totesi syyttäjä murhasta: "Suomen rikoshistorian iljettävin tapaus." Ja rikoshistoriamme on pitkä ja verinen.
Yksin maaliskuusta 2008 aina kuluvan vuoden tammikuuhun asti sattui 13 perhesurmaa ja yksi ns. läheltä piti -tilanne. Tahti on kiihtyvä. Vuoden sisällä tapahtui kahdeksan perhesurmaa.
Lasten ja nuorten kuolleisuus väkivallan tai tapaturman takia oli v. 2009, perhesurmien välivuotena, puolet suurempi kuin Euroopan turvallisimpiin maihin kuuluvassa Hollannissa.
Joka uskoo Suomen olevan turvallisin ja paras maa asua, pettyy mikäli kuulu lapsiin, nuoriin, äiteihin tai vanhuksiin. Tavallisimmin perheen isä tekee vahvemman ja perheenpään "oikeudella" tapot/murhat, mutta myös naiset voivat surmata lapsiaan, ja myös jonkun toisen oman kuten 8-vuotiaalle kävi suomalaisten syventyessä muistamaan äitejään.
Yksin maaliskuusta 2008 aina kuluvan vuoden tammikuuhun asti sattui 13 perhesurmaa ja yksi ns. läheltä piti -tilanne. Tahti on kiihtyvä. Vuoden sisällä tapahtui kahdeksan perhesurmaa.
Lasten ja nuorten kuolleisuus väkivallan tai tapaturman takia oli v. 2009, perhesurmien välivuotena, puolet suurempi kuin Euroopan turvallisimpiin maihin kuuluvassa Hollannissa.
Joka uskoo Suomen olevan turvallisin ja paras maa asua, pettyy mikäli kuulu lapsiin, nuoriin, äiteihin tai vanhuksiin. Tavallisimmin perheen isä tekee vahvemman ja perheenpään "oikeudella" tapot/murhat, mutta myös naiset voivat surmata lapsiaan, ja myös jonkun toisen oman kuten 8-vuotiaalle kävi suomalaisten syventyessä muistamaan äitejään.
Pohtiessaan perhesurmien taustoja Lastensuojelun Keskusliitto kiinnittää huomiota (3.9.-12) lastensuojelutoimeen liittyvään tiedonkulun puutteeseen. Lainsäädäntömme ei liiton mukaan sellaisenaan estä tiedonkulkua (lastensuojelutapauksissa), mutta voidaan epäillä byrokratian tämän tekevän haitatessaan "inhimillistä kohtaamista".
En tiedä mitä kaikkea haukuttu byrokratia tässä käsittää, mutta "inhimillisen kohtaamisen" kai tajuan. 8-vuotiaan tytön asiassa byrokratia on paljastanut itsensä ainakin siinä, että lastensuojeluviranomaiset eivät antaneet painoa lapsen ilmaistulle halulle saada jatkaa oleskeluaan Herttoniemen Meripihan perhetukikeskuksessa. He palauttivat lapsen takaisin kotiin, koska lapsen isä oli nähtävästi saanut sellaisen ajatuksen iskostettua lävitse neuvotellessaan sosiaalityöntekijöiden kanssa - siitäkin huolimatta, että samanaikaisesti olivat merkit nähtävillä lapsen huonosta kohtelusta.
Vaikka parantaisimme tiedonkulkua, sillä ei ole perhetyössä varsinaista, tilanteita korjaavaa merkitystä - ellemme kunnioita lapsen ääntä, hänen mielipidettään. Mitä teemme laeilla, asetuksilla ja johtosäännöillä, mikäli emme pysty "huonokuuloisuuden" vuoksi keksimään kuka perhehoitokuviossa on hädänalaisin henkilö ja mistä syystä? Onko byrokratiaa tässä se, että työpaikalla mahdollisesti omaksutut "luonnottomat" käsittelytavat menevät luonnollisen empatian edelle? Vai voivatko sosiaalityöntekijät - ja vielä lastensuojelutyössä - olla yksinkertaisesti helposti jymäytettävissä?
Vaikka parantaisimme tiedonkulkua, sillä ei ole perhetyössä varsinaista, tilanteita korjaavaa merkitystä - ellemme kunnioita lapsen ääntä, hänen mielipidettään. Mitä teemme laeilla, asetuksilla ja johtosäännöillä, mikäli emme pysty "huonokuuloisuuden" vuoksi keksimään kuka perhehoitokuviossa on hädänalaisin henkilö ja mistä syystä? Onko byrokratiaa tässä se, että työpaikalla mahdollisesti omaksutut "luonnottomat" käsittelytavat menevät luonnollisen empatian edelle? Vai voivatko sosiaalityöntekijät - ja vielä lastensuojelutyössä - olla yksinkertaisesti helposti jymäytettävissä?
Mitä sitten yhteiskuntana teemme perheiden turvallisuuden puolesta tulevaisuudessa? Vaikka sosiaalivirasto ottaisi tosissaan mahdolliset väkivallan merkit, ei se auta kaikissa tapauksissa, sillä miten ja millä tavoin edes voitaisiin havaita ns. normiperheissä kuka isistä, aviomiehistä ja joskus - onneksi harvemmin - vaimoista ja äideistä, on päätymässä tappamaan perhettään siksi, ettei oma ego ja emotionaalinen tasapaino kestä parisuhteen päättymistä? Estääksemme tällaisia perhemurhia pitäisi pakolla terapioida suurta osaa lapsiperheitä.
Mielestäni perheongelmien kohdalla on lopulta kysymys henkisestä vahvuudesta, kypsymisestä aikuiseksi mieheksi ja naiseksi, ja erityisesti sen puutteesta, henkisen kasvun pysähtymisestä ja siihen kytkeytyvästä sosiaalisesta taantumisesta, jolla ei pärjätä kriisitilateissa. Palautan osavastuun perheille.
Meillä on ihmisinä ja perheenjäseninä elämäntavan ongelma ja ihmiskäsityksen kriisi.
Lapsen ääntä on ajoissa kuunneltava.
Lapsen ääntä on ajoissa kuunneltava.
Johannes
