Sinikka: Outo helvettioppi

Sinikan pennasta:



Menköön helvettiin?

Onko helvetti olemassa? Riippuu siitä, mitä kukin helvetiksi nimittää. Uskonnolliselta kannalta helvetti on ikuisen rangaistuksen paikka, Raamatun Ilmestyskirjassa mainittu tulisena järvenä. Monet uskovat, että kuvaus pitää kirjaimellisesti paikkansa (lestadiolaiset, monet ns. viidennen herätysliikkeen kannattajat, vapaiden suuntien uskovaiset kuten helluntailaiset ym.) Tulinen järvi, jossa ihmispoloiset palavat aina ja ikuisesti. Miten ihminen voi palaa ikuisesti? Jumalan täytyy siis ensin tehdä ihmiselle ruumis, joka kestää ikuisen palamisen. Jokainen itseään vähänkin polttanut tietää, että palaminen aiheuttaa kipua. Mitä suurempi palovamma, sitä enemmän tuskaa. Helvetissä siis koetaan jatkuvasti kipua, kärsitään palovammoista, jotka eivät ikinä parane. Miten kauan ihmisen järki kestää lakkaamatonta fyysistä tuskaa? Helvetissä huudetaan tuskasta ja erään Raamatun kohdan mukaan itketään ja kiristellään hampaita. Tarkoittaako hammasten kiristely hammassärkyä vai sitä että hampaita kiristellään sietämättömien tuskien takia? Luultavasti jälkimmäistä.

Mihin tällaista helvettiä tarvitaan? Ainakaan sen tarkoitus ei ole parantaa ja muuttaa ihmisiä, koska se kestää ikuisesti. Kysymyksessä on siis rangaistus. Uskovaiset koettavat todistella, että synti tarvitsee ikuisen rangaistuksen. Miksi? Eikö riittäisi, että jokainen kärsisi sen ajan minkä on elänyt? (Moni tosin kärsii jo tässä elämässä niin paljon, että sen luulisi riittävän syntien rangaistukseksi.) Ei uskovaisille riitä sekään, että syntiset hävitettäisiin kokonaan ruumiineen ja sieluineen. Tuottaako syntisten palaminen ikuisesti tulijärvessä heille jonkinlaista tyydytystä? Iloitsihan kirkkoisä Augustinuskin siitä, että kerran pääsisi katselemaan kun syntiset kärventyvät helvetin liekeissä, miksipä eivät muutkin uskovaiset kokisi samoin.

Nuorena uskovaisena evankelisluterilaisen kirkon seurakuntailloissa ihmettelin, kun toiset uskovaiset puhuivat tyynesti helvetistä ei-uskoville. Eräskin tyttö vastasi hymyillen kysymykseen, onko helvetissä oikeat liekit, että siellä saa jokainen tekojensa mukaan, ja nuorisonohjaaja lisäsi, että jos on tehnyt syntiä yhdellä sormella, on yksi sormi liekeissä. Toivoin silloin, että he eivät olisi puhuneet sellaista. Kuulin myös pari kertaa nuoren todistavan, että hän oli tullut uskoon helvetin takia, ts. pelkäsi joutuvansa helvettiin ellei usko Jeesukseen. Itse olisin saman syyn takia kääntynyt vastakkaiseen suuntaan. Miten kukaan tahtoisi viettää ikuisuuden sellaisen olennon kanssa, joka määrää elävät ihmiset kitumaan ikuisesti? Heitä, jotka tahtovat niin, on valitettavasti paljon mutta onneksi yhä vähemmän kuin ennen. Inhimillisyys saa vähitellen sijaa uskovaistenkin käsityksissä ja uskomuksissa. Onneksi helvetillä pelottelu ei enää myöskään tehoa ihmisiin. Kuulin kerran junassa, kun eräs mies yritti ”pakkokäännyttää” nuorta tyttöä ja kun ei onnistunut, veti esiin helvetti-kortin: jos tuossa junan vieressä olisi laavajärvi, niin te kaikki tässä vaunussa heittäytyisitte polvillenne Jumalan eteen. Tyttö totesi tyynesti, että nyt sitten aloit pelotella. Miksi polvistua julman tyrannin eteen? Eihän hirvittävämpää julmuutta voi olla kuin määrätä ihminen kärsimään ikuisesti. On turha puhua Jumalan rakkaudesta jos uskoo helvetin tuleen. Em. nuorisonohjaaja selitti toisessa yhteydessä, että Jumala ei voi mitään sille, että ihminen joutuu helvettiin. Jos ihminen ”ei ota vastaan Jeesusta”, Jumalan täytyy ”rakkaudessaan” antaa hänen mennä helvettiin! Kuitenkin viimeisen tuomion kuvauksissa Uudessa testamentissa ihmiset määrätään menemään ”iankaikkiseen rangaistukseen”, eivät he mene omasta halustaan.

Helvettiin joutuu kuulemma paljon ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät ole tehneet mitään erityisen pahaa elämänsä aikana. Sehän ei pelasta helvetiltä, että on ns. kunnon ihminen. Jälleen saman tuntemani nuorisonohjaajan suusta kuulin, että kaikki mitä ihminen tekee ilman Jeesusta, on syntiä, vaikka sitten söisi kaurapuuroa. Lisäksi on vielä perisynti, joka tekee kaikista syntyvistä syntisiä ja helvetin ansainneita. Siksihän vieläkin annetaan heikoille vastasyntyneille hätäkaste, eli kaste siis estää vauvaa joutumasta helvettiin kuolemansa jälkeen. Voi meitä ihmisparkoja, meillä on taakkana perisynti, jonka takia olemme syntisiä vaikka emme tekisi yhtään mitään, ja lisäksi jokainen tekomme on paha eli syntinen, jos ”teemme sen ilman Jeesusta”. Ts. ihminen on syntinen aina ja kaikkialla, joten menköön helvettiin!

Nykyään monet uskovaiset selittävät, että helvetti eli lievemmin kadotus tarkoittaa ikuista eroa Jumalasta, ei kirjaimellisesti tulta ja palamista. No hyvä, osoittaahan se inhimillisyyttä, ettei uskota sentään loppumattomaan kidutukseen. Mutta miksi ikuinen ero? Jos maallinen isä rakastaa lapsiaan, hän ei koskaan hylkää heitä lopullisesti. Jos siis puhutaan Jumalasta rakastavana isänä, on oppi ikuisesta hylkäämisestä kestämätön.

Entä sitten todella ”pahat” ihmiset, pedofiilit yms? Eivätkö he ole ansainneet ikuisen kadotuksen? Rangaistuksen he ovat varmasti ansainneet, mutta jos he ymmärtävät hirvittävän rikoksensa ja vilpittömästi koko sydämestään katuvat, pitäisikö heille antaa anteeksi? Kun ihminen tajuaa tehneensä väärin, siis todella tajuaa, hän syyttää itseään eikä anna itselleen anteeksi. Se joka antaa kevyesti anteeksi itselleen ja odottaa että muutkin antavat, jopa he, joita vastaan he ovat rikkoneet, ei ole todella ymmärtänyt pahuuttaan. Joka ymmärtää pahuutensa, kärsii ihan varmasti ”helvetin tuskia” sielussaan. Eikö se, että ihminen ymmärtäisi rikoksensa, katuisi ja haluaisi muuttua, olisi mielekkäämpää kuin silmitön fyysinen kärsimys tai ikuinen karkoitus pois rakkauden vaikutuspiiristä?

Uskovaiset vetoavat Raamattuun ja erityisesti Uuteen testamenttiin - Vanhan testamentin puolelta ei helvettikuvauksia löydy. Kun Ut:ssa kerran sanotaan, että on olemassa (Jumalan luoma) helvetti niin täytyyhän sen olla. No jos ihmiset siihen aikaan uskoivat helvettiin, entä sitten? Miksi meidän pitäisi uskoa samalla tavalla? ”Jeesuskin uskoi helvettiin”, sanotaan. Jeesus ei itse kirjoittanut mitään, ja ne jotka ovat kirjoittaneet hänen sanoneen sitä ja tätä, kertovat usein varsin ristiriitaisesti. Jos uskoisi, että Jeesus on puhunut kaiken sen mikä hänen suuhunsa on laitettu, täytyisi olettaa Jeesuksen olleen varsin ”skitsofreeninen” tapaus. Helvettioppi ei sovi Jeesuksen armahtavaan suhtautumiseen ihmisiin. On valittava millaiseen Jeesukseen uskoo. Mutta vaikka Jeesus olisikin uskonut helvettiin, ei se merkitse että hän olisi ollut oikeassa. Erehtyihän hän muissakin asioissa, esimerkiksi pikaisessa takaisin tulemisessaan (mikäli hän siitäkään puhui tai mikäli ihmiset ymmärsivät oikein hänen puheensa).

Näin minä toivon olevan: Me kaikki synnymme maailmaan Jumalan lapsina. Tarkoitan tässä Jumalalla ikuisesti hyvää ja rakastavaa olentoa, joka on meidän ”yläpuolellamme”. Lapsi on syntyessään viaton, ei ”perisynnin turmelema”, joten jokainen on ”Jumalan lapsi”. Elämä kuljettaa meitä enemmän tai vähemmän etäälle Jumalasta. Jumala on tuhlaajapojan isä, joka odottaa lapsiaan palaavaksi kotiin. Hän jopa tähyilee heitä ikkunasta, ja kun näkee heidän tulevan, Hän juoksee vastaan ja toivottaa tervetulleeksi takaisin. Ihminen saa harhailla kaukana Jumalasta niin kauan kuin tahtoo, vaikka ikuisesti. Jumala ei pakota lähelleen, mutta Hän ei myöskään karkoita ketään luotansa. Kotiin saa tulla vaikka miljoonan vuoden päästä. Ja ”... ei ole helvettiä siellä, missä hyvä Jumala on!” (Francis Jammes, ranskalainen runoilija).