Kun viattomuus murhattiin Meksikossa

Seven Raped in Attack on Youth Camp

Posted by petrichk on July 20, 2012 · Leave a Comment

07/20/12 – A brutal attack on a group comprised largely of teenagers camping outside Mexico City has provoked significant public outcry and prompted the state police to act quickly to investigate. About 90 people were camping in the Colibri ecological park–located near the town of Ixtapaluca, a suburb of Mexico City located in the state of Mexico (Estado de México, Edmox)–on July 12 when an 11-person gang stormed into the site, firing shots into the air. The attackers were armed with a variety of weapons and proceeded to assault the group, who were participating in an overnight Christian retreat. The attack resulted in seven females raped–at least three of whom were minors–, another five people beaten, and cash and goods, including two cars, stolen. Although the cars were eventually recovered by police, the journal Impacto estimated the loss of cash and goods originally taken at approximately $10,000 (USD). The group had apparently arranged for police patrols in the area during their stay, but it appears that there was not a police presence in the park during the time of the attack because the authorities did not learn of the events until one of the adult organizers was able to reach a local police station. Calls for help were hampered by the park’s hilly geographical layout, which also has poor cell phone coverage.

Yesterday, the Attorney General’s Office of Mexico State (Procuraduría General de Justicia del Estado de México, PGJEM) announced the arrest of 17 people in conjunction with the attack. The operation was undertaken jointly between the Secretary of Citizen Safety (Secretaría de Seguridad Ciudadana, SSC) and the state police. Of the detained, there are two women and 15 men, including three policemen and one former member of the military. El Occidental reports that the perpetrators belonged to a local gang called "Los Cadenos" and that items belonging to the campers and reported missing were found in the homes of those arrested. The Attorney General of the state of Mexico, Alfredo Castillo Cervantes, went on to state that six people had already confessed to the crime and that 11 of the people arrested had been identified by eyewitnesses. This case of swift justice is notable given that Amnesty International recently reported that the state of Mexico has one of the worst human rights records within the country, and that on average police are able to solve one out of 21 rapes in the region.

The area is within the territory of a variety of drug cartels but in general it is unaffiliated criminal gangs who prey on campers. There have been scattered attacks on campers in the park by small scale criminal groups in the recent months.

Sources:

http://justiceinmexico.org/2012/07/20/seven-raped-in-attack-on-youth-camp/

----

Kun ajattelen mitä uutisessa mainitut 90 lasta ja nuorta joutuivat kokemaan kirkon vaellusleirillä - kristinuskoa virallisesti tunnustavassa Meksikossa, jokin sisälläni vaikenee.


Kuvittele itsesi nuoreksi, jota vanhemmat ovat siihen asti suojelleet ja joka viettää viimeisen lapsuuden illan rukoillen ja lukien Raamattua. Sydämessäsi on  uskoa ja luottamusta elämään ja Jumalan suojeluun. Heräät keskellä yötä laukauksiin, joita ammutaan ilman pelkoa paljastumisesta, vaikka ampumisen melske kiirii etenkin yöllä  pitkälle.


Rosvojoukko, jossa on mukana poliiseja ja yksi entinen sotilas, käyvät uskovaisten lasten ja nuorten kimppuun. Rukoilet valtavassa hädässä ja pelossa samalla, kun katseesi etsii piilopaikkaa, mihinkään et voi mennä. Valokiilat vilkkuvat, ruuti haisee, kiroillaan, komennellaan ja ojennetaan kiiltäviä aseita. Et halua saada luotia selkääsi.


Vapiset ja tottelet. Rosvoilla ei ole kiirettä. He varmaankin tietävät saavansa riehua rauhassa. Kuulet rukoilevia ääniä, anontaa, kiljumista, hakkaamista, ja voit vain seurata vierestä kuinka raakalaiset valikoivat joukosta mieleisiään tyttöjä ja nuoria naisia raiskattaviksi. Leiriä piti vartioida rehellisten poliisien - kumma kyllä heistä ei näy jälkeäkään. Sinua ei lohduta myöhemmin se, että tämä rikos selvitettiin harvinaisen nopeasti. Ehkäpä valtuudet ylitettiin ja joku veteli naruista niin, että kopla joutui heti kiikkiin. Tämän rikoksen taustat jäävät todennäköisesti pitkään hämäriksi. Yksi asia on päivänselvä. Jos olisit ollut paikalla, et jatkaisi enää lapsuuttasi. Aikuistuit yhdessä yössä. Tervetuloa maailmaan, jossa sairainkin mieli saa toteuttaa rikolliset fantasiansa. Kuka jaksaa tämän jälkeen rukoilla tai luottaa ihmisiin? Sen miettiminen hiljentää ainakin minut.

Johannes

Arvot ja uskonnonopetus

Foto: Deneb

Sanotaan: "Meitä on moneen junaan, ja kaikki eivät löydä edes asemalle." Minusta tuntuu, että arvoskekustelussa junan, kiskojen ja aseman ymmärtäminen on ylipäänsä jokin lähes mahdoton tehtävä.

1) Teesi

”Arvoilla täytyy olla jokin kiinnityspinta, eivät ne voi ilmassa kellua.”

Lapuan piispa Simo Peura uskonnonopetuksesta. Pohjalainen/Aamulehti 13.7.-12.

2) Erittely

Oikeata ja väärää mittaavat määrätyssä mittausjärjestyksessä tapa, normi ja arvo. Esimerkki: Oikeasta tavasta käyttää autoa siirrytään yleisesti hyväksyttyyn normiin kiinnittää turvavyö ja lopuksi arvoon elämän suuresta merkityksestä. Mitä abstraktimpi oikean ja väärän käyttöyhteys on, sitä enemmän se tavallisesti liittyy arvoon, mutta arvon käyttöyhteys on aina vain abstrakti. Kun puhutaan, että jollain asialla on – siis juuri oikean ja väärän viitekehyksessä – arvoa, viitataan samalla asiaa itseään korkeampaan suhteeseen. Esimerkki: elämällä on arvo, koska se on ainutlaatuinen ja harvinainen ilmiö (luonnontieteellinen perusta), tai koska se on elämän luoneen Jumalan työn ilmaus tai koska Raamattu kieltää tappamasta (uskonnollinen perusta). Näin on samalla esitetty arvon päätepiste etiikassa. Arvojen korkein taso on itseisarvo eli arvo, joka ei ole arvokas vain jotain hyvää käyttöä varten vaan arvokas itsessään ilman muuta välitöntä tai välinehyötyä arvon kannattajalle.

Tavan kiinnityspinta on yksilöä ohjaava käyttäytymismalli. Tapa voi olla hyvä, huono tai siltä väliltä. Tavan oikeudellisuus on usein kiistanalainen eri tilanteissa. Siksi käytetään tavallisesti eri tapoja eri tilanteissa. Esimerkki: Ihminen auttaa rahapulaan joutunutta ystäväänsä mutta ei kadulla rahaa kerjäävää romanialaista. Tavan valinta pohjautuu eri perustoille, kuten yleiseen mielipiteeseen, oman viiteryhmän tottumuksille, tai erityisesti tunteeseen (tunneihmiset) tai paljolti järkeen ja analysointiin (järki-ihmiset). Tapoja, ja niitä astetta korkeammalla tasolla olevat normit, ovat postmodernissa Suomessa suuresti vaihtelevia. Arvojen puolella havaitaan tätä suurempaa yhteneväisyyttä. Arvoja voidaan asettaa keskenään moneen järjestykseen mutta lopulta suurin osa ihmisistä arvostaa korkeimmalle sijalle terveyden, perheen, ystävät ja hyvät harrastukset. Näiden arvojen ns. kiinnityspinta on suoraan henkilön välittömässä elämässä, hänen ns. situationaalisuudessaan. Arvot voivat myös muuttua. Esimerkki: Huume- tai päihdeongelmainen ihminen kokee ensin arvokkaaksi nauttia, pitää hauskaa ja vältellä  vapautta rajoittavia vastuusuhteita. Päästyään irti huumeista muut arvot ovat ajaneet päihtymyshakuisen ja irrallisen elämäntavan ohitse.

Itseisarvot ovat alue, jossa arvon kiinnityspinta on arvoista haurain ja abstraktein. Mikä ja millä perustein on niin tärkeätä itsessään, että se ajaa ohitse jopa itsesäilytysvaiston? Altruistinen toiminta 1900- luvulla on pohjautunut neljään pääaatteeseen: kommunismiin ja sosialismiin, natsismiin ja fasismiin, vapauden ja tasa-arvon humanistiseen aateperintöön alkaen valistuksen ajasta, ja uskontoon (esim. kristinusko, islam, ja juutalaisuus). Postmodernissa yhteiskunnassa juuri itseisarvojen kiinnityspinta on käynyt ja on ilmeisesti edelleen käymässä entistä kapeammaksi. Pääaatteemme ovat kokeneet  arvon menetystä islamia lukuunottamatta.

3) Johtopäätös

Arvot eivät ole silti tosiasiassa mihinkään hävinneet eivätkä tavat kadonneet, mutta arvoja arvollistetaan monella tavoin ja yhden hyvä tapa voi merkitä toiselle huonoa tapaa. Piispa Simo Peura kenties ajattelee, että koulujen uskonnonopetus vahvistaa arvopohjaa juuri itseisarvojen suuntaan, sillä  itseisarvot ovat kaiketi menettäneet eniten sijaa nykymaailmassa mutta erityisesti Euroopassa. Kun arvoja asetetaan moneen järjestykseen ja kun järjestys on muuttuvaista, ihmisiä ohjaa käytännön arvovalinnoissa pitkälti itsekkyys ja oma etu, kasvojen menettämisen pelko ja huoli ajautumisesta tärkeiden sidosryhmien ulkopuolelle. Riittääkö ns. arvopelaaminen yhteiskunnan arvopohjan perustaksi?

Yhteiskunnalla on edessään tulevaisuutta koskevia suuria muutoksia ja sosiaalisen elämän haasteita. Miten selvitä energiapulan ja ilmastomuutoksen ja uusien ”kansainvaellusten” tuomista rasituksista? Miten hoidamme inhimillisellä tavalla vanhukset ja sairaat, kun suuret ikäryhmät kypsyvät hoitoasteelle? Kuinka Suomi huolehtii oikeudenmukaisella tavalla maaseudustaan? Miten Suomi hoitaa ihmisoikeuskysymyksiin puuttumisen esim. tilanteessa, jossa ihmisoikeuksia  rikkonut Kiina on suuri taloudellinen voimatekijä? Näiden ja muiden samankaltaisten kysymysten arvollisiin linjauksiin eivät riitä varsin suhteelliset tavat, normit ja länsimaiset arvot.

Myös yksilön elämässä on ruohonjuuritasolla runsaasti valintoja, joissa edellytetään nykyistä enemmän itseisarvojen ymmärtämistä ja sisäistämistä. Mikä estää ihmistä irstailemasta ja särkemästä perheitä, pettämästä, varastamasta, valehtelemasta, lusmuilemasta, ja mikä estää häntä ryyppäämästä ja sekaantumasta huumeisiin? Mikä estää koulumurhat, joukkomurhat ja kiduttamiset? Se, että ihmisellä on eräitä tärkeitä itseisarvoja, joita seuraten hän pääsee vaikean tilanteen ylitse, kun elämässä tulee vastaan houkutuksia ja kiusauksia, pettymyksiä, petollisuutta, väkivaltaa ja rakkaudettomuutta.

Itseisarvot eivät esiinny kiinnityspinnoitta. Uskonnon opettaminen on parhaimmillaan lapsen ja nuoren ohjaamista egosentrisyyttä suurempaan arvoyhteyteen. Länsimaissa on mielestäni luontevaa opettaa laajasti kristinuskosta, koska tietylle uskonnolle uskontoihin liittyvät arvot aina liittyvät, ja koska islamin vahvistaminen maassamme ei varmaankaan ole kansan yleinen tahto. Etiikkaa voidaan tietenkin opettaa myös elämänkatsomusopin ja koulufilosofian avulla. On silti pidettävä mielessä, ettei elämänkatsomusopin tai filosofian opetuksella ole arvoihin vaikuttavaa voimakasta, itseisarvoja tuottavaa merkitystä ilman uskoa ja luottamausta sen ideologiseen viitekehykseen. Emme siis voi palauttaa vain filosofiaa opettamalla uskoa valistuksen ajan ja humanismin arvoihin, jos yhteiskunnassamme – sen todellisessa elämässä – humanismi on vain yksilön egosentrisyyden tai määrättyjen poliittisten puolueiden itsekkäiden pyrintöjen naamioverkko. Tällä hetkellä vain kristinusko ja islam ovat Euroopassa vielä riittävän elinvoimaisia kyetäkseen luomaan ympärilleen itseisarvoihin liittyvää henkisyyttä jopa postmodernissa maailmassa. Luonnontieteellinen katsomus esim. elämän suuresta arvosta harvinaisuuteen pohjautuen on itseisarvokeskustelussa hatara. Siitä ei voida esim. johtaa mikä elämä on toista ensisijaisempaa arvollisessa mielessä.

Uskonnonopetusta vastustavilla tahoilla ei ole tuoda uskonnon tilalle mitään yhtä voimakasta kysymyksen arvollisessa merkityksessä. He siis kritisoivat opetusta, jonka älyllistä ja filosofista merkitystä he eivät entuudestaan riittävästi ymmärrä. Tietämättömyys saa heidät  jakamaan tietojaan.

Johannes