Foto: Timo Koivisto
Perjantaina 25. toukokuuta 2012 klo 01.45 pysähtyy aika Suomessa. 18-vuotias hyvinkääläinen työharjoittelija Eero Hiltunen avaa kiväärein aseistautuneena tulen ravintola ”Zoomin” katolta ravintoloiden ”Medicin Man” ja ”Level5” edustalle keskelle suojatonta ihmisjoukkoa. Hän pitää väkijoukkoa tulensa alla melkein kymmenen minuuttia laukoen 20–30 kertaa suuri- ja pienikaliiberisella kiväärillä.
Kaksi nuorta, Topi Koistinen ja vain 18-vuotias, ammattiin juuri valmistumassa oleva nainen kuolevat heti, naispoliisi Heidi haavoittuu vakavasti ja viisi muuta ihmistä haavoittuu lievemmin. Jouduttuaan poliisin kanssa tekemisiin Hiltunen pakenee katolta ja lymyää loppuyön. Hänet tavoittaa poliisipartio yleisövihjeen saatuaan. Aseensa maastoon kätkenyt nuori mies antautuu vastarintaa tekemättä ja kertoo myöhemmin ”katuvansa tekoa, jolle ei ole selitystä”.
Tämän jälkeen tuhannet muut suomalaiset ryhtyvät kirjoittelemaan omia selityksiään Internetin foorumeille yhteiskunnan omien virallisten asiantuntijoiden ryhtyessä samalla hiomaan ”sulkakyniään”. On koetettava hahmottaa mistä kaikesta tässä murheellisessa tapahtumassa on kysymys.
Kaksi nuorta, Topi Koistinen ja vain 18-vuotias, ammattiin juuri valmistumassa oleva nainen kuolevat heti, naispoliisi Heidi haavoittuu vakavasti ja viisi muuta ihmistä haavoittuu lievemmin. Jouduttuaan poliisin kanssa tekemisiin Hiltunen pakenee katolta ja lymyää loppuyön. Hänet tavoittaa poliisipartio yleisövihjeen saatuaan. Aseensa maastoon kätkenyt nuori mies antautuu vastarintaa tekemättä ja kertoo myöhemmin ”katuvansa tekoa, jolle ei ole selitystä”.
Tämän jälkeen tuhannet muut suomalaiset ryhtyvät kirjoittelemaan omia selityksiään Internetin foorumeille yhteiskunnan omien virallisten asiantuntijoiden ryhtyessä samalla hiomaan ”sulkakyniään”. On koetettava hahmottaa mistä kaikesta tässä murheellisessa tapahtumassa on kysymys.
MILLAINEN NUORI MIES?
Hiltusen facebookin pohjalta tiedetään, että hän on kiinnostunut aseista. Eero pelaa sotapelejä – erityisesti ns. airsoftia – ihailee talvisodan tarkka-ampuja Simo Häyhää, ja elää tekoonsa asti ilmeisesti varsin normaalia nuoren miehen elämää aika keskiluokkaisissa olosuhteissa. Perhe asuu omakotitalossa, isä harrastaa metsästystä ja koko perhe liikuntaa. Poika ei vaikuta miltään ”hörhöltä”.
Eeron kanssa yläluokkaa käynyt Jukka-Pekka Paju kuvailee mediassa (IS 28.5.) Eeroa tavalliseksi nuoreksi ja perhettä aivan normaaliksi. Eero poikkeaa edukseen siinä, että urheilee muita enemmän. Joskus hän kiivastuu toisia herkemmin. Hän on ujo mutta ei ”syrjäytynyt”. Eero ei kärsi – nyt saatavilla olevien tietojen valossa – varhaisemmasta psykiatrisesta sairaudesta eikä hän ollut psykoosissa. Eero ei ole yksinäinen eikä koulukiusattu. Hän pelaa toisten kanssa ja poikkeaa joskus viettämään iltaa ns. tuopin äärellä. Niin myös tuona perjantaina. Eero on vähän ”maistissa” mutta hän ei varmaankaan suorita pahaa tekoaan voimakkaassa humalatilassa. Aseiden varastaminen isän asekaapista, skootterimatka ravintolaan, kiipeäminen katolle, tarkka tulitus ja nopea pako edellyttävät vähintään tyydyttävää toimintakykyä.
Eeron kanssa yläluokkaa käynyt Jukka-Pekka Paju kuvailee mediassa (IS 28.5.) Eeroa tavalliseksi nuoreksi ja perhettä aivan normaaliksi. Eero poikkeaa edukseen siinä, että urheilee muita enemmän. Joskus hän kiivastuu toisia herkemmin. Hän on ujo mutta ei ”syrjäytynyt”. Eero ei kärsi – nyt saatavilla olevien tietojen valossa – varhaisemmasta psykiatrisesta sairaudesta eikä hän ollut psykoosissa. Eero ei ole yksinäinen eikä koulukiusattu. Hän pelaa toisten kanssa ja poikkeaa joskus viettämään iltaa ns. tuopin äärellä. Niin myös tuona perjantaina. Eero on vähän ”maistissa” mutta hän ei varmaankaan suorita pahaa tekoaan voimakkaassa humalatilassa. Aseiden varastaminen isän asekaapista, skootterimatka ravintolaan, kiipeäminen katolle, tarkka tulitus ja nopea pako edellyttävät vähintään tyydyttävää toimintakykyä.
Se, että aikuisuuteen kasvava mies on kiinnostunut aseista, sotahistoriasta ja sotaleikeistä, ei ole itsessään epänormaalia. Keskuudessamme elää runsaasti nuorempia ja vanhempia miehiä, jotka ovat aseista kiinnostuneita ja jotka haluavat tulla huomatuiksi esim. liikuntaharrastuksen tai urheilun kautta. Näistä tuhansista samanlaisista miehistä vain Eero teki päätöksen varastaa aseet, päätti lähteä ajamaan aseiden kanssa Hyvinkään keskustaan, päätti kiivetä katolle – josta hän entuudestaan tiesi saavansa hyvän ampumapaikan – ja teki tietoisen päätöksen laukaista aseensa, ja edelleen päätti laukoa niin pitkään, kunnes ilmeisesti vain hätä omasta turvallisuudesta ajoi hänet pois katolta ja turvaan poliisin voimankäytöltä.
Vain Hyvinkään ampuja kaikkien häntä tavalla tai toisella ulkonaisesti muistuttavien nuorten miesten joukossa nousee tietoisuuteemme ja mediamaailmaamme joukkomurhaajaksi ja vaanijaksi, joka piilostaan tappaa suojattomia ihmisiä mutta pakenee tekoaan ja antautuu vastarintaa tekemättä poliisille. Kaikki se mikä on Hyvinkään ampujassa omintakeista sijaitsee siis hänen korviensa välissä, ei ulkonaisissa piirteissä.
PAHUUDEN HAUTOMINEN
Murhien toteuttamistapa ja facebookin profiili käyvät hyvin yksiin. Hiltunen tappoi ihmisiä juuri sillä tavalla, jota hän mielestäni väärin ihaili tarkka-ampuja Simo Häyhässä. Häyhä oli kumminkin oikea sotilas ja tappoi sotilasvastustajiaan. Epäilen Hiltusen saaneen jo paljon ennen tekoaan outoa mielihyvää sala-ampumisunelmasta. Hän todennäköisesti haaveili ihmisten ampumisesta kuten kouluampujat ovat ennen häntä saaneet tyydytystä kuvitelmastaan avata tuli koulussa. Fantasioitaan ennen teon toteuttamista ovat elätelleet kaikki ihmiset, jotka suunnittelevat saavansa tavalla tai toisella erityisen tyydytyksen teostaan.
Hautoiko Eero liian pitkään tai liian usein fantasiaa joukkomurhasta? Kun ihminen ajatuksissaan lietsoo pahuutta, pahan valta suurenee hänen elämässään, ja jokin pahuus voi muuttua lopulta pakkomielteeksi syrjäyttäen tavallisen elämän tuottaman tyydytyksen.
Voiko ihminen olla koukussa kuolemaan?
Putoamista pahaan eivät voi toiset keksiä niin, että siihen voisi puuttua. Siksi kouluterveydenhoidon tehostaminen, nuorisotyöttömyyden vähentäminen ja psykiatristen hoitopalvelujen lisääminen eivät ainakaan välittömästi katkaise normaalia näyttelevän ihmisen liukumista keskemmälle pahan piiriin.
Voiko ihminen olla koukussa kuolemaan?
Putoamista pahaan eivät voi toiset keksiä niin, että siihen voisi puuttua. Siksi kouluterveydenhoidon tehostaminen, nuorisotyöttömyyden vähentäminen ja psykiatristen hoitopalvelujen lisääminen eivät ainakaan välittömästi katkaise normaalia näyttelevän ihmisen liukumista keskemmälle pahan piiriin.
Mikä sitten johti Eeron ruokkimaan ilmeisiä ampumiskuvitelmiaan? Vain hänen henkilöhistoriansa ja luonteensa tarkasti tunteva voi antaa vastauksen. Kenties hänen persoonassaan vaikutti piilevä alttius häiriintyä. Ehkä hän oli saanut salaisen trauman alistamisesta tai väheksymisestä. Ehkäpä Eeron kyvyt ja mahdollisuudet eivät vastanneet hänen itselleen asettamaansa roolia ja merkitystä toisten joukossa. Syystä tai toisesta Eero ehkä korvasi jotain elämässään pahalla ja tämä paha hänet valtasi. Paha ei ilmesty kumminkaan ihmiseen yllättäen vaan se jo vaikuttaa monella tavoin kehitysympäristössä. Pahaa voimme nähdä ympärillämme enemmän kuin hyvää ja ehkä niin on ollut myös Eeron tapauksessa.
HYVÄN KATOAMINEN JA VÄKIVALLAN IHANNOINTI
Nuoret ihmiset etsivät paikkaa ja asemaa sosiaalisessa elämässä ympäristön itsensä jakamin keinoin. Siksi Hiltusen suorittama rikos ihmisyyttä vastaan ei ole vain hänen tekonsa. Jollain tavoin koko kulttuurimme on siinä mukana ja osavastuullisena.
Ihmisten keskinäinen järjestys ja arvoasema yhteiskunnassa määrätään kolmella pääasiallisella tavalla 1) sosiaalisin keinoin poliittisella, uskonnollisella ja kaupallisella vaikuttamisella 2) rahalla ja kulutuksella 3) väkivallalla.
Ensimmäisellä tasolla määrätään normit, joiden mukaan on elettävä tarpeellisen sosiaalisen arvostuksen saamiseksi. Johtavat poliitikot, uskonnolliset vaikuttajat, mainostajat ja heidän tarpeitaan täyttävät mainoksien tähdet esittävät meille määrätyt tavat tehdä työtä, harrastaa, rakastaa ja yleensä ottaa muita huomioon ja kuluttaa. Tämä on yhteiskunnan yleinen sosiaalinen hyvä, joka määritellään hieman eri tavoin kulttuurista riippuen. Sosiaalisen elämän normien täyttäminen edellyttää persoonan kypsymistä, kärsivällistä asennetta elämään ja kauaskantoisten päämäärien luomista ja niistä kiinnipitämistä. Suuri osa nuorista sopeutuu järjestelmään eli he sosialisoituvat järjestäytyneeseen yhteiskuntaan vähintään välttävällä tavalla.
Osalle yhteiskunnan jäsenistä helppo rahan saaminen ja välitön kuluttaminen avaavat toisen tien asemaan pääsemiseksi. He velkaantuvat, saavat maksuhäiriömerkintöjä, ajautuvat lopulta petoksiin ja monet vielä syvemmälle rikoksiin. Heidän ihanteitaan vastaavat ideaalitasolla älykkäät talousrikolliset, osakekaupoilla ja keinottelulla nopeasti rikastuneet liikenerot, tai alamaailman huumekuninkaat.
Väkivalta on vanhin, nopein ja sosiaalisesti alkeellisin tapa osoittaa paikka ”laumassa”.
Väkivaltaan sisältyy henkinen puoli ja fyysinen puoli. Jotkut nuoret valitsevat tämän keinon saavuttaakseen aseman ja toisten kunnioituksen. He ihailevat itse väkivallan edustajia, kuten sotilaita ja tarkka-ampujia, jengijohtajia ja palkkamurhaajia. Pahimmillaan kannatetaan koulusurmaajia ja yleensä joukkomurhaajia. Kun nuori etsiytyy väkivaltaisuuksia ihannoivaan seuraan Internetissä tai ns. oikeassa maailmassa, hän liittyy mielikuvissaan hallitsemaan väkivallan kautta muita ja uskoo saavansa arvostusta ja huomiota itselleen enemmän väkivallan käyttäjänä.
Väkivaltaan sisältyy henkinen puoli ja fyysinen puoli. Jotkut nuoret valitsevat tämän keinon saavuttaakseen aseman ja toisten kunnioituksen. He ihailevat itse väkivallan edustajia, kuten sotilaita ja tarkka-ampujia, jengijohtajia ja palkkamurhaajia. Pahimmillaan kannatetaan koulusurmaajia ja yleensä joukkomurhaajia. Kun nuori etsiytyy väkivaltaisuuksia ihannoivaan seuraan Internetissä tai ns. oikeassa maailmassa, hän liittyy mielikuvissaan hallitsemaan väkivallan kautta muita ja uskoo saavansa arvostusta ja huomiota itselleen enemmän väkivallan käyttäjänä.
Väkivallan puolelle on nykymaailmassamme kovin helppo horjahtaa. Puhuttaessa ”väkivaltakulttuurin” ihailemisesta viitataan siihen, että postmodernissa kulttuurissa suuri osa viihdeteollisuudesta jalostaa myyntiartikkeleikseen väkivaltaa: alistamista, lyömistä, tappamista ja joukkomurhaamista. Myydään elokuvia, sarjafilmejä, pelejä, musiikkia, kirjoja, lehtiä, äänitteitä ja konsertteja. Normaalin, ns. sosiaalisen elämän sisäistäminen ja sitä kuvaavat elokuvat kuuluvat draamoihin, joiden suosio markkinoilla on vähäisempää kuin väkivaltatuotteiden.
Yhteiskunnassamme huomio normaalista elämästä normaaleine tapoineen on käännetty epänormaalisuuteen.
Kun tappajaksi nyt itsensä valinneen Eeron kaltaiset lapset kasvavat tiiviisti väkivaltakulttuurin ympärillä ja joutuvat itse lapsuudessaan tai viimeistään nuoruudessaan kokemaan erilaista väkivaltaa, voi lopputuloksena olla vain se, että väkivaltaan sitovat useammat siteet kuin normaalisuuteen.
Kun tappajaksi nyt itsensä valinneen Eeron kaltaiset lapset kasvavat tiiviisti väkivaltakulttuurin ympärillä ja joutuvat itse lapsuudessaan tai viimeistään nuoruudessaan kokemaan erilaista väkivaltaa, voi lopputuloksena olla vain se, että väkivaltaan sitovat useammat siteet kuin normaalisuuteen.
Väkivaltakeskeisyyden yhteiskuntatilassa ei ole todellakaa outoa, jos osa nuorista suuntaa pätemisensä ja arvostuksen etsimisensä väkivaltaan, sotaan, aseisiin ja sotapeleihin liittyviin asioihin. Suuntausta vahvistaa vielä se, jos omaan taustaan liittyy traumaattista henkistä tai fyysistä väkivaltaa, tai jos luonteeseen kehittyy voimakkaita narsistisia tarpeita saada itselleen nopeasti huomiota ja oman viiteryhmän arvostusta, tai jos syntyy todellisuuden erottamista fantasiamaailmasta vaikeuttava rajatilapersoonallisuus. Psykooseissa taas koetaan usein uhkaa, ja ehkä paranoidisen ihmiset psykoottiset uhkakuvat johtuvat ainakin osaksi ympäristömme yleisestä todellisesta uhkaavuudesta.
PAHUUDEN POISULKEMINEN
Toinen puoli sosiaalisen hyvän heikentymisestä ja sosiaalisen pahan vahvistumisesta liittynee ns. jälkikristilliseen kulttuuriin, joka on erityisesti Euroopan ongelma. Postmoderni kulttuuri ei tunnusta ns. suuria kertomuksia eikä arvojen absoluuttisuutta, koka absoluuttisuus tosiasiassa johdetaan tavalla tai toisella juuri suurista kertomuksistamme, joita on kehittynyt kristillisessä kulttuurissamme. Kertomukset eivät ole kaikki olleet uskonnollisia. Valistuksen aate, humanismi ja sosialismi ideologiana kuuluvat länsimaiden ei-kristillisiin aateperintöihin, joille on kumminkin ollut ominaista eräät absoluuttiset arvot kuten ihmisarvo.
Absoluuttisen hyvän arvon myötä on samalla määritelty absoluuttinen paha. Se on ollut täydellinen vastakohta hyvän korkeimmalle tai korkeimmille arvoille. Jos postmodernismi sulkee pois absoluuttiseen hyvään liittyvän suuren kertomuksen, eikö tämä tee samalla tyhjäksi kulttuurissa vallinneen määritelmän täydellisestä pahasta? Pahakaan ei voi olla enää absoluttisesti pahaa. Paha asetetaan sulkuihin. Pahuuden eri ilmiöt ovat vain osa ”monikerroksellista kulttuuriamme”. Samalla kun täydelliseltä pahalta riisutaan absoluuttinen pohja ja varmuus, sulkeistettu paha voidaan psykologisoida osaksi normaalia elämää. ”Lika on hyväksi”, väittää nykyajan pesupulverimainoskin.
Yhteiskunnassamme paha kuuluu mukaan normaaliin elokuvaan, normaaleihin peleihin, jopa aivan normaaleille ihmisille, myös seksuaalisuuteen. Hyvän ja pahan välillä ei ole enää tunnustettua ”valtakunnanrajaa”.
Kun kulttuurissamme tapahtuu entuudestaan todella pahoina pidettyjä asioita – koulumurhia ja muita joukkotappamisia – etsitään selitys ensin yksilön huomiotta jääneestä psykiatrisesta sairaudesta tai päihdeongelmasta ja tämän jälkeen yhteiskunnan puutteista.
Pahuuden ”ideologinen kieltäminen” on johtanut siihen, ettei tavattua suurta pahuutta voida tunnistaa ja tunnustaa elämän toiseksi substanssiksi ja yksilön valinnaksi ja ongelmaksi. Ajatellaan: Ei voi olla totta, että joku joukkomurhaaja on todella niin paha! Syyn pitää olla jossain muualla kuin tässä ihmisessä, sillä eihän sellaista pahuutta voi tuollaisessa ihmisessä asua!
Pahuuden ”ideologinen kieltäminen” on johtanut siihen, ettei tavattua suurta pahuutta voida tunnistaa ja tunnustaa elämän toiseksi substanssiksi ja yksilön valinnaksi ja ongelmaksi. Ajatellaan: Ei voi olla totta, että joku joukkomurhaaja on todella niin paha! Syyn pitää olla jossain muualla kuin tässä ihmisessä, sillä eihän sellaista pahuutta voi tuollaisessa ihmisessä asua!
Kulttuurihistoria ja siihen sisältyvä politiikan, filosofian ja uskonnon historia silti todistaa, että yksilö voi herätteidemme keskellä suuresti liikkua hyvän ja pahan ääripäiden välillä. Pahaan ja hyvään voi kasvaa aste asteelta syvemmälle. Siksi kulttuurihistoriaan on kirjautunut kertomuksia erittäin hyvistä, jopa pyhimyksellisyyteen yltäneistä ja vastaavasti hyvin pahoista, saatanalliseen julmuuteen ja ilkeyteen vajonneista yksilöistä. Paha voi saavuttaa yksilöiden joukossa absoluuttisen pahan pisteen hyvyyden tavoin. Uskonnossa absoluuttisen hyvän symboli on Jumala ja absoluuttisen pahan symboli Saatana.
PALUU ABSOLUUTTISEEN HYVÄÄN
Länsimainen kulttuuri on kulkemassa väkivallan kiteytymisen ja hyvän hajoamisen tien loppuun. Yhteiskuntamme ei voi toimia pitkään näin avoimella ja moniarvoisella tavalla. Aikuisten on opetettava lapsille ja nuorille absoluuttinen raja hyvän ja pahan välillä. Samalla väkivallan vapaata ihannointia ja sen ympärillä pyörivää talouselämää on kai jo rajoitettava. Tämä merkitsee käytännössä yhteiskunnnan itsesensuuriin vahvistamista, kaupan rajoittamista ja väkivaltatuotteiden kriminalisointia, ja samalla paluuta yksilön itsesensuurin korostamiseen, joka lähtee hyvän ja pahan selkeästä määrittelystä ja valinnan vastuun korostamisesta. Vain hyvän tukemisen kautta voidaan palata normaalin sosiaalisen järjestyksen ja arvostuksen luomiseen lasten ja nuorten kasvatuksessa.
Lapselle on tehtävä kodissa ja koulussa selväksi, että on todella olemassa hyvä ja paha ja että hänen velvollisuutensa ja tehtävänsä on toteuttaa yhteisössämme hyvää. Lapsella ja nuorella ei ole vain lukuisia oikeuksisa. Hänellä on ensisijaisesti oltava velvollisuuksia, ja oikeuksia lisätään velvollisuuksien täyttämisen myötä.
Hyvä on kumminkin määriteltävä riittävän konkreettisesti: hyvää on esimerkiksi opiskella hyödyllisiä asioita ja tehdä työtä, auttaa omia vanhempia, sisaruksia, koulussa opettajaa ja koulutovereita. Hyvää on olla varastamatta, valehtelematta ja pettämättä. Hyvää on etsiä työtä ja työn saatuaan työskennellä kärsivällisesti ja vastuuntuntoisesti. Hyvää on kantaa täysi vastuu omasta seksuaalisuudestaan niin, ettei totuta itseään Internetin pornografiaan, pedofiliaan eikä pornosta omaksuttuihin vahingollisiin käytösmalleihin eikä vaadi seksiin haluttomalta seurustelukumppanilta palveluksia itselleen. Hyvää on kantaa vastuuta päihteistä ja hyvää on elää väkivallatta, tappamatta, kiduttamatta. Hyvää on osoittaa rakkautensa ja suojella muita pahalta.
Jos lapsi tai nuori ei kasva hyvään, syy lienee usein vanhemmissa, jotka eivät ole itse hyviä tai joilta puuttuvat hyvät tiedot ja tepsivät taidot opettaa ja hillitä kasvuikäisiä lapsia. Joskus paraskin kasvatus kumminkin epäonnistuu. Kasvatus on silti ensisijainen apu väkivaltaan. Ympärillämme olevaan pahaan emme voi puuttua niin tiukasti ja välittömästi kuin lastemme kasvattamiseen ja heidän terveen kehityksensä turvaamiseen ja seuraamiseen. Eero Hiltusen kaltaiset nuoret miehet ovat kollektiivisella tasolla kaikkien yhteiskuntamme aikuisten jäsenten lapsia. Kannamme suomalaisena yhteisönä osasyyllisyyden kaikista joukkosurmista, vaikka tämä ei tekijän omaa vastuuta vähennä, päinvastoin.
(30.5.2012)
(Muok. 13.12.2016)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti