Tiina Keskinen ja vanhemmuus hukassa. "Ajokortistako" apu?

Akseli Gallel-Kallelan teos "Tuonelan joutsen" (1897). Foto: Internet

Jokin aika sitten Aamulehden ”sunnuntaivieras” opettaja Tiina Keskinen kirjoitti lapsen asemasta erityisesti ns. uusperheessä. Keskinen tuntee aiheen oman työnsä kautta. Hän tietää monta surullista tarinaa ja ainakin yhden erityisen järkyttävän: isäpuoli tappoi yöllä lapsen koiran eikä koululainen pystynyt sitten tekemään koulutehtäväänsä. Usein isä- ja äitipuolet kohtelevat kaltoin puolisonsa lapsia. Aina huono kohtelu ei jää hoidon heikkoudeksi tai kovaksi moittimiseksi. Väkivalta – ja tällä en tarkoiteta kevyttä kuritusta vaan hakkaamista – on eräissä peheissä lähes arkipäiväistä. Onneksi Keskinen tuntee myös päinvastaisia tarinoita: isä- tai äitipuoli rikastuttaa lapsen elämää, antaa eväitä tulevan elämän varalle.

Tänään puolestaan uutisoitiin (AL 12.12.-11) miten Suomessa tapahtuu länsimaista eniten lastensurmia. Uusimman tutkimuksen mukaan vuosina 1970-1994 noin 200 suomalaislasta menehtyi omien vanhempiensa käsissä. Kaikista kuolemantapauksista oli ns. laajennettuja itsemurhia kaikkiaan 75; näissä tapauksissa vanhempi tappoi myös itsensä. Lapsensa surmaa useimmiten mielenterveysongelmaa poteva äiti. Erityisen paljon tilastoidaan alle vuoden ikäisten lapsien pahoinpitelyjä. Miten sujuu perheissä, joissa välit ovat läheisemmät? Samasta numerosta voi lukea miten ”kivat” vanhemmat ostavat alkoholia alaikäisille lapsilleen ja syyllistyvät näin alkoholilainsäädännön rikkomiseen.

Mitä näistä uutisista pitäisi Suomessa ajatella? Miksi äidit voivat niin huonosti, etteivät pysty hillitsemään itseään vaan lapset joskus kuolevat käsiin tai menevät mukana itsemurhassa? Mikä on avio- ja avopuolisoiden, tai lapsensa ja tämän äidin hylänneen miehen osuus? Onko oikein, että huomio suunnataan tappajaan ja pahoinpitelijään mutta ei riittävästi puolisoon tai lapsen isään (tai äitiin)?


Kenen vastuulla lopulta on suomalaisen miehen kasvatus? Valistunut arvaus: ei kenenkään vastuulla. Ostetaan pojalle tai tyttärelle toisinaan ennemmin kaljaa ja punkkua, että pysyttäisiin ns. hyvissä väleissä. Mitä näiden tietojen pohjalta pitää vuorostaan ajatella uusperheiden vanhemmista? Lapsen myötä koituvaa vastuuta ja tehtävää tukea ja kasvattaa kartetaan. Sen sijaan keskitytään ottamaan ilo irti suhteesta, kuluttamaan, käyttämään ja taas kenties uudestaan hylkäämään.


Kuka on kasvattanut nämä isä- ja äitipuolet sellaisiksi tai paremmin jättänyt kasvatuksen puolitiehen? Pitäisikö Suomessa ottaa käyttöön lupa synnyttää ja ryhtyä vanhemmaksi?


Lupa vaaditaan jo traktorin kuljettajalta. Onko perhe-elämä jollain tavalla helpompaa? Jäljistä päätellen ...

Johannes