"Virkamies on aina oikeassa!"
Ei ole kovin järkevää keskustella onko ollenkaan mielekästä käyttää päihteitä tai sortua huumeisiin heikon sosiaalisen aseman takia. Neuvojiahan aina riittää. Sen sijaan lähdetään liikkeelle olemassaolevasta tilanteesta: Lisääkö heikko sosiaalinen asema suoraan tai välillisesti päihteiden ja huumeiden käyttöä? Jo yksin oman sosiaalialan työkokemuksen – sisältää myös päihdetyötä – pohjalta tiedän päihdeongelman olevan enemmän jo entuudestaan köyhien, syrjääntyneiden tai työttömäksi joutuvien kuin hyväosaisten probleema. Miten voisimme odottaa nuorilta ja nuorilta aikuisilta vastuullisia ja fiksuja elämänvalintoja, jos vaivalla rakennettu, arvostettujen puolueiden ja viisaina pidettyjen kunnanistien tarjoama hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa enimmäkseen vain niukkuutta ja näköalattomuutta suurelle osalle suomalaisia?
Epäkohtien runsaus tekee vaikeaksi jopa niiden osoittamisen. Otan esille vain eräitä ongelmia: Työttömyyttä ei ole tosiasiassa yritetty poistaa luonnollisella tavalla eli tarjoamalla markkinoille enemmän oikeita työpaikkoja normaalilla palkalla. Kaiken maailman vippaskonsteja sen sijaan käytetään. Kelan työttömyyskorvauksen saajalla on vielä 20% veroprosentti. Se on paljon enemmän kuin jos vastaavan tulon tienaisi ansiotyössä tai saisi eläkkeenä. Miksi työtöntä verotetaan suhteessa enemmän kuin muita kansalaisia? Korkean veroprosentin lisäksi hän maksaa vielä ns. tasaveroa jopa elintarvikkeista ja esim. polttoaineen hinnasta. Ketkä haluavat painaa näin juuri työtöntä ”kyykkyyn” ja miksi?
Sosiaalitoimisto on köyhän ystävä teoriassa mutta käytännössä usein kitupiikki kontrolloija. Työttömät, opiskelijat ja pienituloiset eläkeläiset päätyvät vastentahtoisesti sosiaalitoimiston odotushuoneisiin. Kaikilla muilla kansalaisilla on oikeus kuluttaa rahaa lomailuun, matkoihin, harrastuksiin, kauniisiin vaatteisiin ja herkullisiin ruokiin ja juomiin. Sosiaalitoimisto laskee ”norminsa” niin, että esim. työttömälle jää yhteiskunnan hyvinvoinnissa luu käteen toisten kauhoessa ”lihasopat”. Jos hän saa jostain harvinaisesta syystä lisää rahaa tai varallisuutta, hän ei voi naapurin työssäkäyvän teknikon tavoin lähteä esim. Espanjaan hoidattamaan terveyttään ja saamaan mielenvirkistystä vaan tulo kompensoidaan vähentämällä tai poistamalla tuki niin, että köyhän päivät jatkuvat taatusti tasaisen harmaina vuodesta toiseen. Jokaiselle kansalaiselle tulisi kuulua oikeus kesälomaan, ja lomaa ei todellakaan ole vain säilyminen hengissä neljän seinän sisällä tai lähiömarketin kahvilassa. Sosiaalitoimiston kiristysvyötä vetää samassa hengessä Kela joskin Kelan kontrollihaluisuus on hieman vähäisempää sosiaalitoimistoihin verrattuna.
Mitä suurempi kaupunki ja mitä edemmäksi edetään kohti Etelän suuria kasvukeskittymiä, monta kertaa sitä kylmempää, virkamiesmäisempää ja tylympää on sosiaalitoimistossa asiakkaan kohtelu. Vaikka empaattisia ja kärsivällisiä sossuja yhtä löytyy, pahimmassa tapauksessa sosiaalityöntekijä on asiakkaansa kiristäjänä kovakasvoisempi kuin lypsykauppiaitaan kiristävä rikollisliiga. Kohtelun kopeus ja suhtautumisen armottomuus koskee myös köyhän terveydenhuoltoa. Yhä useampi potilas saa tuta suurissa kasvukaupungeissa julkisen terveydenhuollon lääkärien kopeutta jos ylipäänsä lääkärinaikaa saa. Vain kirkon EU-ruokapaketin voi saada nykyään ilman piinkovaa kontrollointia ja tukien keskenään sovittamista. Kirkossa ainakin voi vielä tavata ”ihmisen”. Köyhän huumori revitään sellaisista vitseistä kuin toimeentulotuen ”laaja perusosa”, jonka pitäisi kattaa televisiolupa, lehtitilaus, hygieniatuotteet jne. Todella vähäosaisella ei ole mitään mahdollisuutta tilailla lehtiä eikä edes maksaa nykyistä televisiolupaa. Halvan saippuan ja ”dödön” hän saa ehkä siksi, ettei haisisi joukkoliikennevälineessä tai toimistoissa asioidessaan. Köyhällä ei ole varaa elää ja vielä vähempää kuolla. Hautajaiset ovat nimittäin kallis menoerä hyvinvointiyhteiskunnan köyhdyttämälle perheelle. Sosiaalitoimisto auttaa jossain määrin tässäkin Kelan niukan hautausavustuksen lisäksi.
Millaista apua sossusta sitten voi pahimmillaan saada? Tampereella paljastui (AL 31.12.-11) miten köyhä sai lähteä viimeiselle matkalle ”kieli pitkällä suusta, silmät auki ja verta korvissa”. Vainajan viimeistelystä huolehti yritys, joka oli voittanut kaupungin järjestämän tarjouskilpailun. Kuljetusalan yritys oli niin ”kätevä”, että hankki ruumisauton ja työntekijän tehtävään vasta voitettuaan tarjouskilpailun. Sosiaalitoimisto arvosti sitä, että yrityksen järjestämä arkku ja kukkalaite näyttivät tarpeeksi hyviltä. Vainajan käsittelyn suhteen sosiaalitoimi ei ymmärtänyt asettaa sellaisia laatuvaatimuksia, jotka alaa pitkään harjoittaneet hautausliikkeet täyttävät.
Mitä suurempi kaupunki ja mitä edemmäksi edetään kohti Etelän suuria kasvukeskittymiä, monta kertaa sitä kylmempää, virkamiesmäisempää ja tylympää on sosiaalitoimistossa asiakkaan kohtelu. Vaikka empaattisia ja kärsivällisiä sossuja yhtä löytyy, pahimmassa tapauksessa sosiaalityöntekijä on asiakkaansa kiristäjänä kovakasvoisempi kuin lypsykauppiaitaan kiristävä rikollisliiga. Kohtelun kopeus ja suhtautumisen armottomuus koskee myös köyhän terveydenhuoltoa. Yhä useampi potilas saa tuta suurissa kasvukaupungeissa julkisen terveydenhuollon lääkärien kopeutta jos ylipäänsä lääkärinaikaa saa. Vain kirkon EU-ruokapaketin voi saada nykyään ilman piinkovaa kontrollointia ja tukien keskenään sovittamista. Kirkossa ainakin voi vielä tavata ”ihmisen”. Köyhän huumori revitään sellaisista vitseistä kuin toimeentulotuen ”laaja perusosa”, jonka pitäisi kattaa televisiolupa, lehtitilaus, hygieniatuotteet jne. Todella vähäosaisella ei ole mitään mahdollisuutta tilailla lehtiä eikä edes maksaa nykyistä televisiolupaa. Halvan saippuan ja ”dödön” hän saa ehkä siksi, ettei haisisi joukkoliikennevälineessä tai toimistoissa asioidessaan. Köyhällä ei ole varaa elää ja vielä vähempää kuolla. Hautajaiset ovat nimittäin kallis menoerä hyvinvointiyhteiskunnan köyhdyttämälle perheelle. Sosiaalitoimisto auttaa jossain määrin tässäkin Kelan niukan hautausavustuksen lisäksi.
Millaista apua sossusta sitten voi pahimmillaan saada? Tampereella paljastui (AL 31.12.-11) miten köyhä sai lähteä viimeiselle matkalle ”kieli pitkällä suusta, silmät auki ja verta korvissa”. Vainajan viimeistelystä huolehti yritys, joka oli voittanut kaupungin järjestämän tarjouskilpailun. Kuljetusalan yritys oli niin ”kätevä”, että hankki ruumisauton ja työntekijän tehtävään vasta voitettuaan tarjouskilpailun. Sosiaalitoimisto arvosti sitä, että yrityksen järjestämä arkku ja kukkalaite näyttivät tarpeeksi hyviltä. Vainajan käsittelyn suhteen sosiaalitoimi ei ymmärtänyt asettaa sellaisia laatuvaatimuksia, jotka alaa pitkään harjoittaneet hautausliikkeet täyttävät.
Odottaessaan kuoppaamisensa surkeutta köyhä usein vanhenee ja joutuu tietenkin halvimpiin vanhustenhoitolaitoksiin. Siellä hänen eläkkeensä käytetään lähes kokonaan ns. hoitoon, joka on useille vankilaa ankeampi kokemus. Jos saa syödäkseen vellinsä eikä tarvitse tuntikausia rypeä sonnassa, voi olla suhteellisen tyytyväinen tilanteeseensa. Hyväosaisia sen sijaan kiinnostaa rakennuttaa halleja, museoita ja usein aika tarpeettomia liikenneympyröitä pitkin ”Suomenmaata”. Bisnes pyörii rakennusliikkeissä ja vihreällä oksalla vaakkuvat saavat taide- ja teatteripalvelunsa. Olosuhteet nähtävästi vain kurjistuvat. Tiedämme, että vanhusväestö kasvaa jyrkästi vuoteen 2030 asti (AL 2.1.-12). Kun meillä ei ole nyt hyvää tahtoa huolehtia vähävaraisista ja köyhistä vanhuksista ja köyhistä sairaista, miten meillä olisi sitä enemmän myöhemmin – nykyistä kireämmän huoltosuhteen aikana? Onko tulevaisuutemme oikeudenmukaisena hyvinvointivaltiona yhtä surkea tai vielä kolkompi kuin 1800-luvulla jolloin köyhiä ja kurjia huutokaupattiin taloihin pienintä ylläpitokorvausta vastaan?
Hyväosaiset käyttävät yksityisiä, rikkaille tarkoitettuja hoitokoteja tai lähtevät ulkomaille, rikkaimmat Floridaan asti. He nauttivat kunnon hoidosta, VSOP- konjakista ja maukkaista viineistä. Heillä on mahdollisuus hoidattaa itseään perusteellisesti myös leikkauksin. Köyhä taas leikkaa enimmäkseen menojaan, usein viime vaiheessa lääke- ja hoitokulujaan, ja mitä hän ei tässä osaa, hän jättää sosiaalitoimistonsa leikkauttamaksi. Nämä operaatiot sujuvatkin asiantuntevasti ja ilman kuukausien odotusta. Näiden näköalattomien olosuhteiden keskellä nuorilta ja syrjäytyviltä vaaditaan erityistä vahvuutta, rohkeutta ja sisukkuutta säilyttää päänsä selvänä ja keskittyä kynsin hampain olosuhteidensa korjausyrityksiin. Se on paljon vaadittu juuri heiltä mutta ei mahdotonta. Mahdoton on sen sijaan yhteiskunnan nykyinen kehityssuunta, joka pitää korjata ennen kuin taannumme kehityksessä ”vaivaisukkopatsaiden” aikaan ja odottamaan vallankumouksellista aatesuuntaa, jonka airueena ovat jo voineet esiintyä Englannin ja Ranskan nuorisomellakat.
Mikäli tämä kirjoitus tuntuu jostakusta tilanteen kirjalliselta kärjistykseltä, mitä sellainen on elämäntilanteiden todellisten kärjistymisten rinnalla? Kuiskaus riitasoinnusta.
Johannes
(Muok. 1.1.2014)
(Muok. 1.1.2014)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti