Foto: Internet
Nuoret ovat toisinaan huolestuttavan kiinnostuneita väkivallasta, väkivaltapeleistä ja muusta ns. väkivaltaviihteestä. Se, että aikuisuuteen kasvava mies on kiinnostunut aseista, sotahistoriasta ja sotaleikeistä, ei ole itsessään epänormaalia. Keskuudessamme elää runsaasti nuorempia ja vanhempia miehiä, jotka ovat aseista kiinnostuneita ja jotka haluavat tulla huomatuiksi esim. liikuntaharrastuksen tai urheilun kautta. Näistä tuhansista samanlaisista nuorista miehistä silti vain hyvin harva lähtee toteuttamaan erityisiä väkivaltafantasioita.
Epäilen koulu- ja joukkosurmaajan saaneen jo ennen tekoaan nautintoa hallitsemis- ja tuhounelmistaan, joihin he ovat jääneet kuin "koukkuun". Fantasioitaan ennen teon toteuttamista ovat elätelleet kaikki murhaajat, raiskaajat, kiduttajat, ja yleensä kaikki ihmiset, jotka suunnittelevat saavansa tavalla tai toisella erityisen tyydytyksen sadistisesta teostaan.
Kun ihminen ajatuksissaan lietsoo pahuutta, pahan valta suurenee hänen elämässään, ja jokin pahuus voi muuttua lopulta pakkomielteeksi syrjäyttäen tavallisen elämän tuottaman tyydytyksen. Ihminen on koukussa kärsimykseen, tuhoon ja kuolemaan. Putoamista pahaan eivät voi toiset keksiä niin, että siihen voisi puuttua. Siksi kouluterveydenhoidon tehostaminen, nuorisotyöttömyyden vähentäminen ja psykiatristen hoitopalvelujen lisääminen eivät ainakaan välittömästi katkaise normaalia näyttelevän ihmisen liukumista keskemmälle pahan ja sadismin piiriin.
Mikä sitten johtaa nuoren miehen ruokkimaan tuhoamiskuvitelmiaan? Kenties hänen persoonassaan vaikuttavat piilevä alttius häiriintyä. Ehkä hän on saanut salaisen trauman alistamisesta tai väheksymisestä. Ehkäpä nuorukaisen kyvyt ja mahdollisuudet eivät vastaa hänen itselleen asettamaansa roolia ja merkitystä toisten joukossa. Syystä tai toisesta tuhoaja korvasi jotain elämässään pahalla ja tämä paha hänet valtaa. Paha ei ilmesty kumminkaan ihmiseen yllättäen vaan se jo vaikuttaa monella tavoin kehitysympäristössä. Pahaa voimme nähdä ympärillämme enemmän kuin hyvää ja ehkä niin on ollut myös koulu- ja joukkosurmaajien tapauksessa.
Jollemme pääse pahuuden viehätyksestä irti, yhteiskuntamme rappeutuu moraalisesti. Länsimainen kulttuuri on ehkä kulkemassa väkivallan kiteytymisen ja hyvän hajoamisen tien loppuun. Yhteiskuntamme ei voi toimia pitkään näin avoimella ja moniarvoisella tavalla. Aikuisten on opetettava lapsille ja nuorille järkkymätön raja hyvän ja pahan välillä. Samalla väkivallan vapaata ihannointia ja sen ympärillä pyörivää talouselämää on jo rajoitettava. Tämä merkitsee käytännössä yhteiskunnnan itsesensuuriin vahvistamista, kaupan rajoittamista ja väkivaltatuotteiden kriminalisointia, ja samalla paluuta yksilön itsesensuurin korostamiseen, joka lähtee hyvän ja pahan selkeästä määrittelystä ja valinnan vastuun korostamisesta. Vain hyvän tukemisen kautta voidaan palata normaalin sosiaalisen järjestyksen ja arvostuksen luomiseen lasten ja nuorten kasvatuksessa.
Lapselle on tehtävä kodissa ja koulussa selväksi, että on todella olemassa hyvä ja paha ja että hänen velvollisuutensa ja tehtävänsä on toteuttaa yhteisössämme hyvää. Lapsella ja nuorella ei ole vain lukuisia oikeuksisa. Hänellä on ensisijaisesti oltava velvollisuuksia, ja oikeuksia lisätään velvollisuuksien täyttämisen myötä.
Hyvä on kumminkin määriteltävä riittävän konkreettisesti: hyvää on esimerkiksi opiskella hyödyllisiä asioita ja tehdä työtä, auttaa omia vanhempia, sisaruksia, koulussa opettajaa ja koulutovereita. Hyvää on olla varastamatta, valehtelematta ja pettämättä. Hyvää on etsiä työtä ja työn saatuaan työskennellä kärsivällisesti ja vastuuntuntoisesti. Hyvää on kantaa täysi vastuu omasta seksuaalisuudestaan niin, ettei totuta itseään Internetin pornografiaan, pedofiliaan eikä pornosta omaksuttuihin vahingollisiin käytösmalleihin eikä vaadi seksiin haluttomalta seurustelukumppanilta palveluksia itselleen. Hyvää on kantaa vastuuta päihteistä ja hyvää on elää väkivallatta, tappamatta, kiduttamatta. Hyvää on osoittaa rakkautensa ja suojella muita pahalta. Hyvää on kohdella eläimiä hyvin.
Jos lapsi tai nuori ei kasva hyvään, syy lienee usein vanhemmissa, jotka eivät ole itse hyviä tai joilta puuttuvat hyvät tiedot ja tepsivät taidot opettaa ja hillitä kasvuikäisiä lapsia. Joskus paraskin kasvatus kumminkin epäonnistuu. Kasvatus on silti ensisijainen apu väkivaltaan. Ympärillämme olevaan pahaan emme voi puuttua niin tiukasti ja välittömästi kuin lastemme kasvattamiseen ja heidän terveen kehityksensä turvaamiseen ja seuraamiseen.
Joukkosurmaajien kaltaiset nuoret miehet ovat yhteisellä tasolla kaikkien yhteiskuntamme aikuisten jäsenten henkisiä lapsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti