Tervehdys lukijalle

Blogissa on ollut yhteensä 1040 katselua. Kiitän sivuillamme vierailleita lukijoita!

Vaimoni lupasi kirjoittaa useammin tulevaisuudessa, joten tiedossa on hyvää kieliasua ja kriittistä asennetta päivänselviinkin kysymyksiin. Itse jatkan näiden arkifilosofian kysymysten kohdalla vanhaan tapaan.

Rauhallista Joulua ja luovaa Uutta Vuotta!

Johannes

Foto: Deneb

Jos joulusi on musta

Ehkä istuit tänään huoltoaseman kahvilassa ja mietit miten päättää varmasti mutta hienotunteisella tavalla päivänsä. Puntaroit valitsetko esimerkiksi .22 pistoolin vai kenties metsästyskiväärin. Kummallakin on hyvät puolensa, arvioit. Sitten suunnittelet ampumapaikkaa. Pitää huolehtia siisteydestä, miltä ruumis näyttää ja lainehtiiko veri. Olet kehitellyt muunnelmia kuluneesta itsetuhon teemasta. Jokin epävarmuus kumminkin vaivaa sinua niin, ettet ole voinut toteuttaa aikeitasi. Sattuu kyllä öitä, jolloin punnitset itsetuhon "avainta" kädessäsi ja lasket pääseväsi hengestäsi yllättävän nopeasti, jopa kolmen, neljän sekunnin aikana - jos on tarpeen. Joskus sinua aivan himottaa kuolla.


Kun elämänhalu on poissa, jää jäljelle vain tahto elää ja sitä on koeteltu jo monta kertaa. Kukaan läheisesi ei lopulta tajua kuinka mustissa vesissä ajoittain kahlaat. Ehkä olet menettänyt paljon elämässäsi, tai ehkä pelkäät elää, kammoat syöpää, vanhenemista paniikkireaktioita, ihmisiä, omaa itseäsi, vikojasi, heikkouksiasi ja syntejäsi. Kun olet masentunut ja vielä yksin, itsemurha näyttää sinusta järkevältä ratkaisulta tuskaan.


Itsemurhaan liittyy monia hyviä puolia, tiedät kertoa, ja osaat ne perustella ainakin itsellesi. Ne eivät kumminkaan ole aukottomia vai mitä? Onko ihmisen tarkoitus elämässä vain välttää ahdistusta ja pyrkiä tuskattomuuteen? Elämän päättäminen voi ratkaista monta kiperää kysymystä kohdallasi, mutta itsetuho on oikea ratkaisu väärään kysymykseen.


Ajattelen, että ihmisellä on syy, tehtävä ja tarkoitus elämässä. Ellei sitä etsi elämänsä aikana, joutuu ehkä kuoleman jälkeen tavalla tai toisella uudestaan opintojen eteen. Mikä takaa, että tilanne on silloin helpompi kuin tällä hetkellä?


Ja olkoonkin, että olisit kuolleena onnellisempi kuin eläessäsi. Onko sinun tarkoituksesi tässä maailmassa olla vain onnellinen - vai tavoitella myös tätä korkeampaa? Tarvitset silti uusia onnen hetkiä jaksaaksesi toipua halustasi. Joskus parantuminen lähtee liikkeelle hyvin pienestä korjauksesta.


Onko elämäsi todella jo tässä? Jos pinnistät, keksitkö yhden - vaikka kuinka lapsellisen syyn elää? Milloin olit viimeksi onnellinen ja mikä sai sinut nauttimaan olostasi? Voitko yrittää keksiä sen yhden syyn, miten kevyen hyvänsä, ja sitten päättää käyttää hieman aikaa, rahaa ja voimia iloa tuottavan tavoitteeseen pääsemiseksi?


Kukaan ei kumminkaan riistä sinulta perimmäistä vapauttasi ratkaista tilasi elämän ja kuoleman välillä. Kenelläkään ei ole perustetta tuomita sinua nyt eikä mahdollisen kuoleman jälkeen. Kukaan ihminen ei näe syvälle sydämeesi itsesi tavoin.

Johannes

Pyhän päivän uupumus

                                  Veistos Hämeenlinnan hautausmaalta. Foto: Deneb

Pyhäinpäivänä 3.11.2012 mieltäni askarruttaa ajatus, joka pulpahti sauvakävelylenkillä iltahämärissä, kun työviikko oli onnellisesti selvitetty ja metsätie tyhjentynyt muista kulkijoista: Jokaisella ihmisellä on sisällään kaksonen.

Pahalla ihmisellä oma kaksonen on kuin enkeli. Tarvitsee ottaa yksi askel oikeaan suuntaan, kädenojennus hyvään ja Jumalaan päin, niin koko elämä  muuttuu. Pahan kaksonen on piripinnassa kuplivaa muutosvoimaa, jos enkeliinsä  saa yhteyden.  Meitä  ihmetyttää se, että paatuneena pidetty konna, jopa täysi psykopaatti, tulee uskoon tai muusta syystä kääntään jyrkästi kulkuaan pahasta hyvän piiriin. Ehkä se on pohjimmiltaan mitä luonnollisinta. Victor Hugon "Kurjat" kertoo kääntymyksen tielle lähteneestä karkurista, muistaakseni vangista nimeltään Jean Valjen.  Samantapaisia ihmeellisiä elämänmuutoksia tapahtuu myös Suomen vankiloissa. Konnat uudistuvat mieleltään, ne pahimpinakin pidetyt. Outoa vain, että hyvien ihmisten kaksonen on nähätävästi vallan muuta.

Hartaasti Jumalaa rukoilevan ja siistikäytöksisen ihmisen kaksonen on ehkä "demoni",  täynnä mustia houkutuksia seksin, vallan ja väkivallan pariin. Tätäkin puolta on vaikea havaita. Äkkiä vain saamme lukea suositun poliitikon ryvettymisestä nais- ja lahjusjupakoissa, tai karismaattisen liikkeen saarnaajen sotkeutumisesta prostituutioon, pedofiliaan tai peiteltyyn homoseksuaalisuuteen. Mitä korkeammalle ihminen on hyvän suuntaan kavunnut, sitä raskaammaksi käy kiipeäminen. Hyvä tyyppi putoaa helpommin kuin pääsee vielä "sentin" korkeammalla. Miksi näin? Ehkä siksi, että kaikkein pahimmillakin olisi vapaus pelastua, ja ettei hyvimmänkään elämä muuttuisi hyvään nähden liian yksinkertaiseksi, ponnettomaksi, ja omavanhurskaaksi. Jumala rakastaa syntisiä, jotka tarvitsevat joka hetki hänen tukeaan valkeuteen. Kehitys edellyttää motivoitumista muutokseen ja ristiriita antaa aiheita motivoitumisiin.

Pyhäinpäivä olkoon myös pyhyyden päivä. Siitä ei vain näy juuri merkkejä viestimissä. Emme me ole kansana luopuneet ensisijaisesti Kristuksesta vaan luovutimme ensin  tilamme kokea pyhää.  Pyhyyden piirin menettämisen jälkeen luovutaan myös eri asioista, jotka ovat yhdistyneet varhemmin pyhään, ja näihin menetettyihin helmiin kuuluu isiemme usko, kristinusko.  Meitä ei enää opeteta etsimään itseämme pyhempää. Herkkyys on kadonnut, pyhyys kaikonnut. Kun henki kuolee, jää jäljelle ruumis: himot seksiin, valtaan, suosioon, rahaan ja väkivaltaan. Lähes aina kun avaan television tai päivälehden aukeaman, näen jälkiä lihan filosofiasta.


Elämme kuollutta aikaa. Ilma on käynyt raskaaksi hengittää. Hengen miehet - naiset uupuvat.

Johannes

Taivasta nurkka

                                             

Foto: Deneb

Kun ovat autuaat tunteet, liittyy siihen ihminen: rakastettu, kumppani, puoliso;

Tai pienokainen, lapsi iloa tuottavana, lämpöä antavana;

Tai ystävä uskollinen ja tuoksuva illallinen laskevan auringon valossa.

Kun on apea olo, koti kuin kylmä sauna, on tässäkin toinen ihminen, ei hyvä, ei paha.

Kun kammottaa, pelottaa, eniten juuri ihminen kauhistuttaa, kiusaaja, sadisti.

Hyviä kourallinen, toinen täysi pahoja, enin osa kiirastulen puita, ei hyviä, ei pahoja.

Elämänsä tulessa etsii ihminen taivasta kirkosta, puolueesta, veljistä liigan.

Oman elämänsä taivaassa kanssakulkija ihmiselle riittää ismittä iskulauseetta.

Onko tämä taito? Tunnista, karta, torju paha ihminen, valloita hyvä. Ja ole itse hyvä

hyvyyttäsi kunnioittaville. Kaikille muille ole oikeudenmukainen.

Siinä taivasta nurkka.

　

Johannes

"Murhattiin" - perhe on pahin?

Kun pitkään piinattu 8-vuotias Eerika  viimein kuoli kesken pahoinpitelyn - viime äitienpäivänä - äitipuolensa käsissä, totesi syyttäjä murhasta: "Suomen rikoshistorian iljettävin tapaus." Ja rikoshistoriamme on  pitkä ja verinen. 


Yksin maaliskuusta 2008 aina kuluvan vuoden tammikuuhun asti sattui 13 perhesurmaa ja yksi ns. läheltä piti -tilanne. Tahti on kiihtyvä. Vuoden sisällä tapahtui kahdeksan perhesurmaa.


Lasten ja nuorten kuolleisuus väkivallan tai tapaturman takia oli v. 2009, perhesurmien välivuotena, puolet suurempi kuin Euroopan turvallisimpiin maihin kuuluvassa Hollannissa.


Joka uskoo Suomen olevan turvallisin ja paras maa asua, pettyy mikäli kuulu lapsiin, nuoriin, äiteihin tai vanhuksiin. Tavallisimmin perheen isä tekee vahvemman ja perheenpään "oikeudella" tapot/murhat, mutta myös naiset voivat surmata lapsiaan, ja myös jonkun toisen oman kuten 8-vuotiaalle kävi suomalaisten syventyessä muistamaan äitejään.

Pohtiessaan perhesurmien taustoja Lastensuojelun Keskusliitto kiinnittää huomiota (3.9.-12)  lastensuojelutoimeen liittyvään tiedonkulun puutteeseen. Lainsäädäntömme ei liiton mukaan sellaisenaan estä tiedonkulkua (lastensuojelutapauksissa), mutta voidaan epäillä byrokratian tämän tekevän haitatessaan "inhimillistä kohtaamista".

En tiedä mitä kaikkea haukuttu byrokratia tässä käsittää, mutta "inhimillisen kohtaamisen" kai tajuan.  8-vuotiaan tytön asiassa byrokratia on paljastanut itsensä ainakin siinä, että lastensuojeluviranomaiset eivät antaneet painoa lapsen ilmaistulle halulle saada jatkaa oleskeluaan Herttoniemen Meripihan perhetukikeskuksessa. He palauttivat lapsen takaisin kotiin, koska lapsen isä oli nähtävästi saanut sellaisen ajatuksen iskostettua lävitse neuvotellessaan sosiaalityöntekijöiden kanssa - siitäkin huolimatta, että samanaikaisesti olivat merkit nähtävillä lapsen huonosta kohtelusta.


Vaikka parantaisimme tiedonkulkua, sillä ei ole perhetyössä varsinaista, tilanteita korjaavaa merkitystä - ellemme kunnioita lapsen ääntä, hänen mielipidettään.  Mitä teemme laeilla, asetuksilla ja johtosäännöillä, mikäli emme pysty "huonokuuloisuuden" vuoksi  keksimään kuka perhehoitokuviossa on hädänalaisin henkilö ja mistä syystä? Onko byrokratiaa tässä se, että työpaikalla mahdollisesti omaksutut "luonnottomat" käsittelytavat menevät luonnollisen  empatian edelle? Vai voivatko sosiaalityöntekijät - ja vielä lastensuojelutyössä - olla yksinkertaisesti helposti jymäytettävissä?

Mitä sitten yhteiskuntana teemme perheiden turvallisuuden puolesta tulevaisuudessa? Vaikka sosiaalivirasto ottaisi tosissaan mahdolliset väkivallan merkit, ei se auta kaikissa tapauksissa, sillä miten ja millä tavoin edes voitaisiin havaita ns. normiperheissä kuka isistä, aviomiehistä ja joskus - onneksi harvemmin -  vaimoista ja äideistä, on päätymässä tappamaan perhettään  siksi, ettei oma ego ja emotionaalinen tasapaino kestä parisuhteen päättymistä? Estääksemme tällaisia perhemurhia pitäisi pakolla terapioida suurta osaa lapsiperheitä.

Mielestäni perheongelmien kohdalla on lopulta kysymys  henkisestä vahvuudesta, kypsymisestä aikuiseksi mieheksi ja naiseksi, ja erityisesti sen puutteesta, henkisen kasvun pysähtymisestä ja siihen kytkeytyvästä sosiaalisesta taantumisesta, jolla ei pärjätä kriisitilateissa. Palautan osavastuun perheille.

Meillä on ihmisinä ja perheenjäseninä  elämäntavan ongelma ja ihmiskäsityksen kriisi.


Lapsen ääntä on ajoissa kuunneltava.

Johannes

Onko Suomessa roskaväkeä?

Foto: Internet

Loppukesän kuuma puheenaihe Tampereella on ollut kaupungin keskustan maleksivat alkoholistit ja narkomaanit. Kunnallispolitiikassa toiminut arvostettu lääkäri kutsui heitä Aamulehden haastattelussa ”ihmisroskiksi”. ”Roskat” pitäisi tavalla tai toisella saada siivottua kaupunkikuvaa rumentamasta, kaupankäyntiä haittaamasta ja yleensä kunnon ihmisiä häiritsemästä.

Nimitys ”ihmisroska” viittaa vahvasti termiin ”roskaväki”, mutta lääkärin luonnehdinnassa – joka myöhemmin selitettiin vitsailuksi sanomalehdessä – arvostelun arkaluontoisin puoli kierrettiin. Suomessa kun ei ole poliittisesti korrektia leimata julkisesti osaa kansasta roskaväeksi. Se on snobismia, jota enemmistö kansasta vieroksuu.

Alkoholismi ja narkomania ovat pohjimmiltaan riippuvuussairauksia. Toisaalta sairas itse kantaa vastuun käyttäytymisestään sairaanakin. Jos päihdeongelmainen toistuvasti laiminlyö kroonistuneen sairautensa hoidon ja jatkohoidon, sivuuttaa suuren osan hänelle aikoinaan edes jollain tavalla opetetuista hyvistä käytöstavoista, pakoilee omaa vastuutaan kaupunkiyhteisön jäsenenä ja on kiinnostunut erityisesti vain viinasta tai huumeista, kuinka kaukana hän on periaatteessa roskaväen rajasta?

Minusta roskaväen joukkoon kuuluvat pöyhkeät ja itsekeskeiset räyhärit, kaiken maailman kestoketkut, elämäntapavalehtelijat, petkuttajat, lintsarit, sotkijat ja päihdeongelmaisista ne vastuuntunnottomimmat tapaukset. He kerääntyvät yhteen, sekoilevat, rähjäävät ja tuottavat poliisille ongelmia lähes päivästä toiseen. Heidän elämäntapansa on täysin röyhkeätä keskellämme.

Miksi Suomessa ei ole luvallista vaatia kunnollista tai vähintään asiallista käyttäytymistä vastineeksi kuulumisesta laajempaan sosiaaliseen yhteisöön? Tätä ei muuta muuksi tosiasia, että osa päihdeongelmaisen moraalisesta vajoamisesta johtuu tosiaalta juuri päihderiippuvuussairauden aiheuttamasta fyysisestä ja sosiaalisesta rappeutumisesta.

Mutta kaikki päihdeongelmaiset eivät  todellakaan ole sottapyttyjä, öykkäreitä tai aina vippaavia liimautujia. Myös juopot ja narkomaanit osaavat käyttäytyä hyvin, joskus jopa selvästi paremmin kuin heidän taustaryhmäänsä arvostelevat, mutta nämä ovatkin tietoisesti päättäneet säilyttää itsekunnioituksensa vastustamalla  rappiota niin pitkälle kuin mahdollista.

Yhteiskunnan roskaavien ääriryhmien pohjaton sietäminen ja ”ymmärtäminen” ilmentää usein enemmän tietämättömyyttä asioiden todellisesta luonteesta tai välinpitämättömyyttä ja näennäishumanismia kuin punnittua vastuuntuntoa ja humaania ihmiskäsitystä. Kyllä ihmiseltä pitää ja voidaan vaatia vastuuta. Vastuullisen käyttäytymisen odottaminen osoittaa kunnioitusta toista kohtaan. Loppujen lopuksi hänen ihmisarvostaan on kysymys. Kaikkien hoitama ja paapoma mies ei voi kunnioittaa itseäänkään.

Toisaalta "ihmisroskia" on varmasti parempisosaistenkin parissa. Heidän "roskaisuutensa" ei vain paljastu yhtä herkästi ja yhtä monelle kuin kadulla elävän viat. Kuinka paljon nykyisessä suomalaisuudessa todella arvostetaan itsensä kehittämistä – pitkäjännitteistä opiskelemista, työuralla taitojen kehittymisen kautta edistymistä, fyysistä ja henkistä treenaamista urheilun, kuntoilun ja esim. vaativan kulttuuriharrastuksen avulla – puhtautta ja siisteyttä hyvää kielenkäyttöä myöten, rehellisyyttä, vilpittömyyttä ja sosiaalista avunantoa – pyyteetöntä toimintaa urheiluseuroissa, ammattiyhdistysliikkeissä, seurakunnissa, puolueissa ja eri järjestöissä? Paksu lompakko tai komea luottokortti, nopeasti hankittu pintapuolinen kauneus/komeus, hauras sivistys, kätketty fyysinen ja sosiaalinen saastaisuus, uskottomuus, lasten laiminlyöminen, ahneus, syöpöttely, juopottelu, epäluotettavuus ja pyrkyrimäisyys ovat tosielämän faktoja suomalaisen kulttuurin reaalitilasta.

Kenties moraalisesti ala-arvoisen alkoholistin ”ymmärtäminen” luonnistuu erityisen hyvin "kunnon" ihmiseltä, joka sisimmässään kokee – ja oikeaan suuntaan – kuuluvansa jollain tavalla itsekin roskaväkeen.

Millä tavoin 1950-luvun Suomi suhtautuisi nykymenoon eli esimerkiksi työväenluokan aatteellisuuden näivettymiseen, nuorten, työttömien ja vanhusten syrjäytymiseen, tuloerojen kasvamiseen, kristinuskon arvostuksen romahtamiseen, kirkon merkityksen vähentymiseen, urheilun ja itsensä sivistämisen katoamiseen suurten harrastusten joukosta, törkeään yleiseen kielenkäyttöön viestimissä, pornoon, ja väkivaltaviihteeseen - tämän jo mainitun ja moneen kertaan korostetun ”katuroskaongelman” lisäksi?



Johannes

(Muokkaus 13.12.2016)

Kun viattomuus murhattiin Meksikossa

Seven Raped in Attack on Youth Camp

Posted by petrichk on July 20, 2012 · Leave a Comment

07/20/12 – A brutal attack on a group comprised largely of teenagers camping outside Mexico City has provoked significant public outcry and prompted the state police to act quickly to investigate. About 90 people were camping in the Colibri ecological park–located near the town of Ixtapaluca, a suburb of Mexico City located in the state of Mexico (Estado de México, Edmox)–on July 12 when an 11-person gang stormed into the site, firing shots into the air. The attackers were armed with a variety of weapons and proceeded to assault the group, who were participating in an overnight Christian retreat. The attack resulted in seven females raped–at least three of whom were minors–, another five people beaten, and cash and goods, including two cars, stolen. Although the cars were eventually recovered by police, the journal Impacto estimated the loss of cash and goods originally taken at approximately $10,000 (USD). The group had apparently arranged for police patrols in the area during their stay, but it appears that there was not a police presence in the park during the time of the attack because the authorities did not learn of the events until one of the adult organizers was able to reach a local police station. Calls for help were hampered by the park’s hilly geographical layout, which also has poor cell phone coverage.

Yesterday, the Attorney General’s Office of Mexico State (Procuraduría General de Justicia del Estado de México, PGJEM) announced the arrest of 17 people in conjunction with the attack. The operation was undertaken jointly between the Secretary of Citizen Safety (Secretaría de Seguridad Ciudadana, SSC) and the state police. Of the detained, there are two women and 15 men, including three policemen and one former member of the military. El Occidental reports that the perpetrators belonged to a local gang called "Los Cadenos" and that items belonging to the campers and reported missing were found in the homes of those arrested. The Attorney General of the state of Mexico, Alfredo Castillo Cervantes, went on to state that six people had already confessed to the crime and that 11 of the people arrested had been identified by eyewitnesses. This case of swift justice is notable given that Amnesty International recently reported that the state of Mexico has one of the worst human rights records within the country, and that on average police are able to solve one out of 21 rapes in the region.

The area is within the territory of a variety of drug cartels but in general it is unaffiliated criminal gangs who prey on campers. There have been scattered attacks on campers in the park by small scale criminal groups in the recent months.

Sources:

http://justiceinmexico.org/2012/07/20/seven-raped-in-attack-on-youth-camp/

----

Kun ajattelen mitä uutisessa mainitut 90 lasta ja nuorta joutuivat kokemaan kirkon vaellusleirillä - kristinuskoa virallisesti tunnustavassa Meksikossa, jokin sisälläni vaikenee.


Kuvittele itsesi nuoreksi, jota vanhemmat ovat siihen asti suojelleet ja joka viettää viimeisen lapsuuden illan rukoillen ja lukien Raamattua. Sydämessäsi on  uskoa ja luottamusta elämään ja Jumalan suojeluun. Heräät keskellä yötä laukauksiin, joita ammutaan ilman pelkoa paljastumisesta, vaikka ampumisen melske kiirii etenkin yöllä  pitkälle.


Rosvojoukko, jossa on mukana poliiseja ja yksi entinen sotilas, käyvät uskovaisten lasten ja nuorten kimppuun. Rukoilet valtavassa hädässä ja pelossa samalla, kun katseesi etsii piilopaikkaa, mihinkään et voi mennä. Valokiilat vilkkuvat, ruuti haisee, kiroillaan, komennellaan ja ojennetaan kiiltäviä aseita. Et halua saada luotia selkääsi.


Vapiset ja tottelet. Rosvoilla ei ole kiirettä. He varmaankin tietävät saavansa riehua rauhassa. Kuulet rukoilevia ääniä, anontaa, kiljumista, hakkaamista, ja voit vain seurata vierestä kuinka raakalaiset valikoivat joukosta mieleisiään tyttöjä ja nuoria naisia raiskattaviksi. Leiriä piti vartioida rehellisten poliisien - kumma kyllä heistä ei näy jälkeäkään. Sinua ei lohduta myöhemmin se, että tämä rikos selvitettiin harvinaisen nopeasti. Ehkäpä valtuudet ylitettiin ja joku veteli naruista niin, että kopla joutui heti kiikkiin. Tämän rikoksen taustat jäävät todennäköisesti pitkään hämäriksi. Yksi asia on päivänselvä. Jos olisit ollut paikalla, et jatkaisi enää lapsuuttasi. Aikuistuit yhdessä yössä. Tervetuloa maailmaan, jossa sairainkin mieli saa toteuttaa rikolliset fantasiansa. Kuka jaksaa tämän jälkeen rukoilla tai luottaa ihmisiin? Sen miettiminen hiljentää ainakin minut.

Johannes