Tiina Keskinen ja vanhemmuus hukassa. "Ajokortistako" apu?

Akseli Gallel-Kallelan teos "Tuonelan joutsen" (1897). Foto: Internet

Jokin aika sitten Aamulehden ”sunnuntaivieras” opettaja Tiina Keskinen kirjoitti lapsen asemasta erityisesti ns. uusperheessä. Keskinen tuntee aiheen oman työnsä kautta. Hän tietää monta surullista tarinaa ja ainakin yhden erityisen järkyttävän: isäpuoli tappoi yöllä lapsen koiran eikä koululainen pystynyt sitten tekemään koulutehtäväänsä. Usein isä- ja äitipuolet kohtelevat kaltoin puolisonsa lapsia. Aina huono kohtelu ei jää hoidon heikkoudeksi tai kovaksi moittimiseksi. Väkivalta – ja tällä en tarkoiteta kevyttä kuritusta vaan hakkaamista – on eräissä peheissä lähes arkipäiväistä. Onneksi Keskinen tuntee myös päinvastaisia tarinoita: isä- tai äitipuoli rikastuttaa lapsen elämää, antaa eväitä tulevan elämän varalle.

Tänään puolestaan uutisoitiin (AL 12.12.-11) miten Suomessa tapahtuu länsimaista eniten lastensurmia. Uusimman tutkimuksen mukaan vuosina 1970-1994 noin 200 suomalaislasta menehtyi omien vanhempiensa käsissä. Kaikista kuolemantapauksista oli ns. laajennettuja itsemurhia kaikkiaan 75; näissä tapauksissa vanhempi tappoi myös itsensä. Lapsensa surmaa useimmiten mielenterveysongelmaa poteva äiti. Erityisen paljon tilastoidaan alle vuoden ikäisten lapsien pahoinpitelyjä. Miten sujuu perheissä, joissa välit ovat läheisemmät? Samasta numerosta voi lukea miten ”kivat” vanhemmat ostavat alkoholia alaikäisille lapsilleen ja syyllistyvät näin alkoholilainsäädännön rikkomiseen.

Mitä näistä uutisista pitäisi Suomessa ajatella? Miksi äidit voivat niin huonosti, etteivät pysty hillitsemään itseään vaan lapset joskus kuolevat käsiin tai menevät mukana itsemurhassa? Mikä on avio- ja avopuolisoiden, tai lapsensa ja tämän äidin hylänneen miehen osuus? Onko oikein, että huomio suunnataan tappajaan ja pahoinpitelijään mutta ei riittävästi puolisoon tai lapsen isään (tai äitiin)?


Kenen vastuulla lopulta on suomalaisen miehen kasvatus? Valistunut arvaus: ei kenenkään vastuulla. Ostetaan pojalle tai tyttärelle toisinaan ennemmin kaljaa ja punkkua, että pysyttäisiin ns. hyvissä väleissä. Mitä näiden tietojen pohjalta pitää vuorostaan ajatella uusperheiden vanhemmista? Lapsen myötä koituvaa vastuuta ja tehtävää tukea ja kasvattaa kartetaan. Sen sijaan keskitytään ottamaan ilo irti suhteesta, kuluttamaan, käyttämään ja taas kenties uudestaan hylkäämään.


Kuka on kasvattanut nämä isä- ja äitipuolet sellaisiksi tai paremmin jättänyt kasvatuksen puolitiehen? Pitäisikö Suomessa ottaa käyttöön lupa synnyttää ja ryhtyä vanhemmaksi?


Lupa vaaditaan jo traktorin kuljettajalta. Onko perhe-elämä jollain tavalla helpompaa? Jäljistä päätellen ...

Johannes

Köyhät kyykkyyn ja kuoppaan

"Virkamies on aina oikeassa!"

Ei ole kovin järkevää keskustella onko ollenkaan mielekästä käyttää päihteitä tai sortua huumeisiin heikon sosiaalisen aseman takia. Neuvojiahan aina riittää. Sen sijaan lähdetään liikkeelle olemassaolevasta tilanteesta: Lisääkö heikko sosiaalinen asema suoraan tai välillisesti päihteiden ja huumeiden käyttöä? Jo yksin oman sosiaalialan työkokemuksen – sisältää myös päihdetyötä – pohjalta tiedän päihdeongelman olevan enemmän jo entuudestaan köyhien, syrjääntyneiden tai työttömäksi joutuvien kuin hyväosaisten probleema. Miten voisimme odottaa nuorilta ja nuorilta aikuisilta vastuullisia ja fiksuja elämänvalintoja, jos vaivalla rakennettu, arvostettujen puolueiden ja viisaina pidettyjen kunnanistien tarjoama hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa enimmäkseen vain niukkuutta ja näköalattomuutta suurelle osalle suomalaisia?

Epäkohtien runsaus tekee vaikeaksi jopa niiden osoittamisen. Otan esille vain eräitä ongelmia: Työttömyyttä ei ole tosiasiassa yritetty poistaa luonnollisella tavalla eli tarjoamalla markkinoille enemmän oikeita työpaikkoja normaalilla palkalla. Kaiken maailman vippaskonsteja sen sijaan käytetään. Kelan työttömyyskorvauksen saajalla on vielä 20% veroprosentti. Se on paljon enemmän kuin jos vastaavan tulon tienaisi ansiotyössä tai saisi eläkkeenä. Miksi työtöntä verotetaan suhteessa enemmän kuin muita kansalaisia? Korkean veroprosentin lisäksi hän maksaa vielä ns. tasaveroa jopa elintarvikkeista ja esim. polttoaineen hinnasta. Ketkä haluavat painaa näin juuri työtöntä ”kyykkyyn” ja miksi?

Sosiaalitoimisto on köyhän ystävä teoriassa mutta käytännössä usein kitupiikki kontrolloija. Työttömät, opiskelijat ja pienituloiset eläkeläiset päätyvät vastentahtoisesti sosiaalitoimiston odotushuoneisiin. Kaikilla muilla kansalaisilla on oikeus kuluttaa rahaa lomailuun, matkoihin, harrastuksiin, kauniisiin vaatteisiin ja herkullisiin ruokiin ja juomiin. Sosiaalitoimisto laskee ”norminsa” niin, että esim. työttömälle jää yhteiskunnan hyvinvoinnissa luu käteen toisten kauhoessa ”lihasopat”. Jos hän saa jostain harvinaisesta syystä lisää rahaa tai varallisuutta, hän ei voi naapurin työssäkäyvän teknikon tavoin lähteä esim. Espanjaan hoidattamaan terveyttään ja saamaan mielenvirkistystä vaan tulo kompensoidaan vähentämällä tai poistamalla tuki niin, että köyhän päivät jatkuvat taatusti tasaisen harmaina vuodesta toiseen. Jokaiselle kansalaiselle tulisi kuulua oikeus kesälomaan, ja lomaa ei todellakaan ole vain säilyminen hengissä neljän seinän sisällä tai lähiömarketin kahvilassa. Sosiaalitoimiston kiristysvyötä vetää samassa hengessä Kela joskin Kelan kontrollihaluisuus on hieman vähäisempää sosiaalitoimistoihin verrattuna.


Mitä suurempi kaupunki ja mitä edemmäksi edetään kohti Etelän suuria kasvukeskittymiä, monta kertaa sitä kylmempää, virkamiesmäisempää ja tylympää on sosiaalitoimistossa asiakkaan kohtelu. Vaikka empaattisia ja kärsivällisiä sossuja yhtä löytyy, pahimmassa tapauksessa sosiaalityöntekijä on asiakkaansa kiristäjänä kovakasvoisempi kuin lypsykauppiaitaan kiristävä rikollisliiga. Kohtelun kopeus ja suhtautumisen armottomuus koskee myös köyhän terveydenhuoltoa. Yhä useampi potilas saa tuta suurissa kasvukaupungeissa julkisen terveydenhuollon lääkärien kopeutta jos ylipäänsä lääkärinaikaa saa. Vain kirkon EU-ruokapaketin voi saada nykyään ilman piinkovaa kontrollointia ja tukien keskenään sovittamista. Kirkossa ainakin voi vielä tavata ”ihmisen”. Köyhän huumori revitään sellaisista vitseistä kuin toimeentulotuen ”laaja perusosa”, jonka pitäisi kattaa televisiolupa, lehtitilaus, hygieniatuotteet jne. Todella vähäosaisella ei ole mitään mahdollisuutta tilailla lehtiä eikä edes maksaa nykyistä televisiolupaa. Halvan saippuan ja ”dödön” hän saa ehkä siksi, ettei haisisi joukkoliikennevälineessä tai toimistoissa asioidessaan. Köyhällä ei ole varaa elää ja vielä vähempää kuolla. Hautajaiset ovat nimittäin kallis menoerä hyvinvointiyhteiskunnan köyhdyttämälle perheelle. Sosiaalitoimisto auttaa jossain määrin tässäkin Kelan niukan hautausavustuksen lisäksi.


Millaista apua sossusta sitten voi pahimmillaan saada? Tampereella paljastui (AL 31.12.-11) miten köyhä sai lähteä viimeiselle matkalle ”kieli pitkällä suusta, silmät auki ja verta korvissa”. Vainajan viimeistelystä huolehti yritys, joka oli voittanut kaupungin järjestämän tarjouskilpailun. Kuljetusalan yritys oli niin ”kätevä”, että hankki ruumisauton ja työntekijän tehtävään vasta voitettuaan tarjouskilpailun. Sosiaalitoimisto arvosti sitä, että yrityksen järjestämä arkku ja kukkalaite näyttivät tarpeeksi hyviltä. Vainajan käsittelyn suhteen sosiaalitoimi ei ymmärtänyt asettaa sellaisia laatuvaatimuksia, jotka alaa pitkään harjoittaneet hautausliikkeet täyttävät.

Odottaessaan kuoppaamisensa surkeutta köyhä usein vanhenee ja joutuu tietenkin halvimpiin vanhustenhoitolaitoksiin. Siellä hänen eläkkeensä käytetään lähes kokonaan ns. hoitoon, joka on useille vankilaa ankeampi kokemus. Jos saa syödäkseen vellinsä eikä tarvitse tuntikausia rypeä sonnassa, voi olla suhteellisen tyytyväinen tilanteeseensa. Hyväosaisia sen sijaan kiinnostaa rakennuttaa halleja, museoita ja usein aika tarpeettomia liikenneympyröitä pitkin ”Suomenmaata”. Bisnes pyörii rakennusliikkeissä ja vihreällä oksalla vaakkuvat saavat taide- ja teatteripalvelunsa. Olosuhteet nähtävästi vain kurjistuvat. Tiedämme, että vanhusväestö kasvaa jyrkästi vuoteen 2030 asti (AL 2.1.-12). Kun meillä ei ole nyt hyvää tahtoa huolehtia vähävaraisista ja köyhistä vanhuksista ja köyhistä sairaista, miten meillä olisi sitä enemmän myöhemmin – nykyistä kireämmän huoltosuhteen aikana? Onko tulevaisuutemme oikeudenmukaisena hyvinvointivaltiona yhtä surkea tai vielä kolkompi kuin 1800-luvulla jolloin köyhiä ja kurjia huutokaupattiin taloihin pienintä ylläpitokorvausta vastaan?

Hyväosaiset käyttävät yksityisiä, rikkaille tarkoitettuja hoitokoteja tai lähtevät ulkomaille, rikkaimmat Floridaan asti. He nauttivat kunnon hoidosta, VSOP- konjakista ja maukkaista viineistä. Heillä on mahdollisuus hoidattaa itseään perusteellisesti myös leikkauksin. Köyhä taas leikkaa enimmäkseen menojaan, usein viime vaiheessa lääke- ja hoitokulujaan, ja mitä hän ei tässä osaa, hän jättää sosiaalitoimistonsa leikkauttamaksi. Nämä operaatiot sujuvatkin asiantuntevasti ja ilman kuukausien odotusta. Näiden näköalattomien olosuhteiden keskellä nuorilta ja syrjäytyviltä vaaditaan erityistä vahvuutta, rohkeutta ja sisukkuutta säilyttää päänsä selvänä ja keskittyä kynsin hampain olosuhteidensa korjausyrityksiin. Se on paljon vaadittu juuri heiltä mutta ei mahdotonta. Mahdoton on sen sijaan yhteiskunnan nykyinen kehityssuunta, joka pitää korjata ennen kuin taannumme kehityksessä ”vaivaisukkopatsaiden” aikaan ja odottamaan vallankumouksellista aatesuuntaa, jonka airueena ovat jo voineet esiintyä Englannin ja Ranskan nuorisomellakat.

Mikäli tämä kirjoitus tuntuu jostakusta tilanteen kirjalliselta kärjistykseltä, mitä sellainen on elämäntilanteiden todellisten kärjistymisten rinnalla? Kuiskaus riitasoinnusta.

Johannes


(Muok. 1.1.2014)

Työmies on palkkansa ansainnut - almut siis sikseen Jaatinen!

Entinen yrittäjä, Veli Jaatinen Leppävirralta, kirjoittaa (AL 18.1.) työttömien aktivoimisesta ja kritisoi sosiaalidemokraatteja siitä, että nämä ovat kirjoittajan mukaan vastustaneet yrittäjien ja muiden työntajien pyrkimystä saada syrjäytyneet mukaan työelämään. Demarien pitäisi Jaatisen mukaan käsittää, ettei työnantajilla ole mahdollisuutta palkata työttömiä lakisääteisellä minimipalkalla mutta myöhemmin palkkaa voitaisiin korottaa ”ammattitaidon ja tuottavuuden kehitystä vastaavasti”. Samalla ex-yrittäjä arvostelee ay-toimintaa tai ay-johtajia siitä, että nämä ”piiskaavat jäseniään sopimusrikkomuksiin ja laittomuuksiin omien valtapyrkimyksiensä edistämiseksi.” Ei edes saavutetuista eduista ole syytä pitää kynsin hampain kiinni tai viimeisestäkin paperitehtaasta pian ”sammuvat valot”, väittää Jaatinen. Kirjoittaja vielä asettaa tekstissään - tahtoen tai tahtomattaan - nuoret, aikuiset, pitkäaikaistyöttömät samaan karsinaan ”työnvieroksujien”, ”siivelläeläjien”, ”joutilaiden”, ”örveltäjien ja paikkojen sotkijoiden”, ”viina- ja huumepöhnässä riehuvien”, ”vankien” ja ”katkaisu- ja vieroitushoitolaisten kanssa”. Hän puhuu ”vapaamatkustajista” ja heidän ”paapomisestaan” nykyisen järjestelmän kautta.

Se, että Jaatinen tuo esille syrjäytymisen lisääntymisen ja työmarkkinoiden vaikeudet palkata lisää väkeä, on paikallaan. Varmaankin työmarkkinoilla on myös kehitettävää ay-tasolla. Tarvitaan epäilemättä enemmän ponnisteluja yhteishyvän puolesta. Jaatinen ei vain huomioi, etteivät suinkaan kaikki työttömät juopottele, käytä huumeita, sotke paikkoja, makaa sohvalla tai ylipäänsä karta työtä. Useat hankkivat lisäkoulutusta, opiskelevat, paiskivat pienellä korvauksella hommia työllistettyinä työntekijöinä sairaaloissa, kirjastoissa, kolmannella sektorilla, kaupungilla ja kuka missäkin. Pitkäaikaistyöttömät taas eivät voi itse mitään sille, etteivät työnantajat halua palkata vanhempaa väkeä ja erityisesti pitkäaikaistyötöntä, jota moni työnantaja – myös itse olen ollut työpaikalla palkattuna henkilönä asian kuulemassa – halveksii. Työtön ei voi muuttaa itsään koskevaa asennetta, jos asenteen perusta on luuloissa, erityisesti työnantajan ennakkoluuloissa. Vastaavin, lähes yhä leimaavin sanoin, leimattiin viime vuosisadan alkupuolella työväenliikkeen edistäjiä. Jaatisen kirjoitus voidaan tässä valossa tulkita myös yhteiskuntamme oikeistolaisen ja tosiasiassa yhteisvastuuta karttelevan hengen koventumisen merkiksi. Tällainen ns. vanhakantaisen oikeistohengen nostattaminen ei ole loogisesti ajateltuna yhteishyvän edistämistä, koska se yleensä tukee viime sijassa yhteistyölle vahingollista luokkajaon ja luokkaerojen jyrkentymistä.

Kun yhteiskunnassa tulo- ja varallisuuserot ovat viime vuosina kasvaneet ja rikkaat ovat käyneet entistä rikkaammiksi ja samalla yritysjohtajien palkat ja muut edut nousseet lähes taivaisiin, on kummallista esittää, että työelämän tuloeroja entisestään kasvatettaisiin luomalla vielä nykyistä laajemmat alipalkattujen työmarkkinat. Nykyään työllistettävät työttömät jo edustavat alipalkattua yhteiskuntaryhmää. Miten palkkaerojen jatkuva kasvattaminen voisi todella ennaltaehkäistä Veli Jaatisen ymmärtämää syrjäytymistä? Ovatko pienet tulot vakuus siitä, ettei vähäpalkkainen rupea juopottelemaan, käyttämään huumeita, ajaudu riehumaan terveyskeskukseen tai päädy vankilaan? Pienituloisuus voi päinvastoin lisätä masennusta ja masennukseen liittyviä päihdeongelmia tai houkutella rikoksiin. Työ ei riitä antamaan vakautta elämään, jos palkka ei riitä normaaliin länsimaiseen elämäntapaan. Työstä ei saa myöskään hyvää itsetuntoa, jos suuri osa varoista saadaan tosiasiassa työtulojen ohitse erilaisista yhteiskunnan tuista. Mikäli tilanne jatkuu samanlaisena, alipalkattu saa toimeentulonsa paradoksaalisesti yhteiskunnalta ja tuki on samalla sosiaalipoliittinen tulonsiirto yrityksille ja yrittäjille.

Heikosti palkattu työntekijä ei ole edes työpaikalla samanarvoinen vakituisten kanssa vai annettaisiinko hänelle todella yhtä paljon arvostusta ja lisäkoulutusta? Helpointa olisi osoittaa arvonantoa vähimmäispalkalla. Toisaalta mikään työpaikka ja suurikaan palkka ei ole varma tae sille, ettei ihmisestä tule juoppoa, narkkaria tai rikollista. Työttömyys ja sosiaaliset ongelmat eivät korreloi näin yksinkertaisella tavalla toisiinsa, joskin erityisesti nuorten ihmisten kohdalla työttömyys ja syrjäytyminen lisäävät alttiutta päätyä ongelmiin.

Työvoima on ollut ja sen tulee jatkossa olla yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa. Suojeluun kuuluu ay-toiminnan tukeminen ja tehtyjen sopimusten kunnioittaminen. Villit lakot eivät vastaavasti osoita kunnioitusta työntekijäpuolelta. Nyky-yhteiskunnassa on silmiinpistävää, että vaikka työtä on periaatteessa vielä paljon, työstä ei haluta maksaa normaalia palkkaa. Moni haluaisi sen sijaan ottaa työntekijän rahatta tai vähintään puoli-ilmaiseksi. Kun yhteiskunnassamme rikkaat ovat aina vain rikastuneet yhä enemmän, syntyy epäilys, että useassa tapauksessa yrityksen omistajien ja sijoittajien rahanahneus on syynä kehitykseen. Ellei yhteiskunta edes yritä huolehtia työvoimasta, siitä tulee täysin vapaata riistaa. Pienissä yrityksissä ei liiku vastaavia rahavirtoja eikä niiden takana seiso maksimaalista voittoa tavoittelevia sijoittajia. Näin erityisesti pienten yritysten työllistämismahdollisuuksia pitäisi yhteiskunnan taholta jotenkin kohentaa samalla kun huolehditaan siitä, ettei meille pääse nykyistä suuremmassa määrin pesiytymään alipalkattujen markkinat.

Johannes

Huumetilanne Tampereella v. 2012 huolestuttaa asiantuntijoita

"Koukussa on monta lenkkiä!" Foto: Internet

Marjo Rämön artikkelissa ”Moni nuori on kokeillut ainakin kerran huumeita” (Tamperelainen 28.1.-12) kerrotaan huumetilanteen käänteestä huonompaan suuntaan. Tietojen pohjana on yleensä luotettavaksi aikaisemmin osoittautunut kouluterveyskysely ja huumepoliisin tilannearvio.

Rikoskomisario Jari Luoto Pirkanmaalta on huolissaan Tampereen huumetilanteesta erityisesti nuorison kannalta. Ongelmia on pääpiirteissään kolme: 1) kannabiksen helppo saatavuus 2) nykyisen kannabiksen korkea THC-pitoisuus 3) nuorten piilottelu huumeiden kanssa ja toisaalta joidenkin vanhempien kannabiksen vahvuutta vähättelevä asenne.

Luoto muistuttaa, että nyt markkinoilla olevat kannabistuotteet ovat vahvuudeltaan jopa kymmenen kertaa vahvempia kuin nuorten vanhempien mahdollisesti kokeillessa omassa nuoruudessaan pilveä. Korkeimmillaan THC-pitoisuus on ollut 20% Pitoisuuden lisääntyminen johtuu tietoisesta pyrkimyksestä kasvattaa vahvoja lajikkeita. ”Siihen miinaan ei kannata astua, että kannabiksesta puhutaan mietona huumeena tai kevyenä tuotteena. Kannabis on vaarallista ja se vaikuttaa psyykkiseen puoleen hyvin voimakkaasti”, pohtii Luoto. Silti vanhempien joukossa pelätään puuttua nuoren harrastuksiin. Varotaan keskusteluyhteyden katkeamista. Luoto ihmettelee mitä välittämistä tuollainen vanhemmuus todella sitten on. BSF-arvio asiasta on, että ontuvalla ”kaveruudella” koetetaan ainakin osaksi paikata omaa kasvattajan tehtävää koskevat heikkoudet.

Tampereella järjestetyn kouluterveyskyselyn mukaan nuoret arvioivat huumeiden hankkimisen melko helpoksi. Tieto kulkee koulumaailmassa kaverilta kaverille. Huumeita myös tarjotaan hieman viime vuosia yleisemmin. Kaikista koululaisista alkaen 8.- ja 9.-luokkalaisista laittomia huumeita on kokeillut 10 – 25% oppilaista. Yleisintä kokeilu on ammattikoulun 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden keskuudessa. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 7500 koululaista ja opiskelijaa.

Johannes

Miksi Englannissa mellakoidaan? (2011)

"Omistamisen ja anarkian mustakaapu." Foto: Internet

Hullua! 


Britit tekevät  itse sitä mitä natsit sodan aikana. Polttavat Lontoota! Protestimellakka muuttui ryöstelyksi ja tuhopoltoksi. Poliisi kokoaa parhaillaan voimiaan nuorten tajuttua miten vaikea on kontrolloida yhteiskuntaa, jos suuri joukko kansalaisia kerralla päättää toimia laittomasti. 

Mitä on tämä pahuus ja tihutyö? Lakien halveksuntaa, poliisien halveksuntaa, auktoriteettien vastustamista ja taas kerran, rajojen halveksuntaa. Keskellämme elää ihan oikeasti roskaväkeä. Ja tämän itsekkään, äänekkään, vaarallisen aineksen on yhteiskunta tavalla tai toisella manannut esille mistäpä muusta kuin itsestään. 

Hyvä koti, varakkuus, kelpo terveys, kunnon koulutus, rakentavat harrastukset, terve järki ja kunnon kaverit kumuloivat lisää onnekkuutta elämään. Päinvastainen linja suosii onnettomien tekijöiden lisääntymistä. Vihaajat ja halveksujat tuovat esille oman elämänsä raadollisuuden vihassaan, mutta se ei  muuta muuksi tekojen aiheuttamaa pahaa. 

Ryöstäjä-riehuja on pohjasakan pyörre. 

Mutta jospa vain joskus näkisimme  myös suunnattoman pahuuden rikkaiden keinottelijoiden toiminnoissa. Seuraisimme sitä televisiosta ja psykologit kokoontuisivat miettimään miksi rikas voi olla niin itsekäs, julma ja muita halveksiva. 


Pohjasakka, eliittikuona. Molemmat esiintyvät toistensa yhteydessä. Kummankin leirin yksilöt ovat myös moraalisesti vastuussa elämästään. Yksilöt hienosäätävät tiensä itse.

Johannes

Joukkomurhat kollektiivisen psykoosin ilmauksina

"Väkivalta on lujasti kiinnittynyt koko eurooppalaiseen kulttuuriperintöön."

Norjalainen joukkomurhaaja Anders Behring Breivik on yksi lisäluku Euroopan väkivaltahistoriassa. Breivik surmasi lähes sata ihmistä. Kun mustasurma keskiajalla koetteli, juutalaiset - Kristuksen surmaajat, kuten heitä haukuttiin - valittiin syntipukeiksi. Eräässäkin Saksan kaupungissa heitä poltettiin elävältä 2000 henkeä. 


Ei pidä kysyä onko vain Breivik sairas, psykoottinen tai psykopaatti. Hän on osa Euroopan kokonaisuutta. Ja laajemmin, maailman ilmaus. Kuinka sairas itse maailma on ja mistä syystä? 


Uskonnollinen ja poliittinen fanatismi ovat ehkä kollektiivisen psykoosin ilmausta. Maailmassa saatetaan kärsiä psykooseja niin yksilö- kuin joukkotasolla. Stalinin lapsuus oli surkea, samoin Hitlerin. Varmaankin monen uskonnollisen johtajan taustalla on myös häiriintynyt kehitys.

Psykoottisuutta kollektiivisella tasolla esiintyy  kenties siinä, että häiriintyneet ihmiset eri puolilla yhteiskuntaa heijastavat henkilöhistoriansa pimeitä puolia maailmaan projisoiden omista oireistaan muka uskonnollisia tai yhteiskunnallisia ilmiöitä. He tuottavat harhaisuutta maailmaan ja vetävät puolelleen erityisesti samoista oireista kärsiviä. 

Tasapainoisesta, henkisesti hyvin kehittyneestä, oman itsensä ja ympäristönsä kanssa sovussa elävästä henkilöstä ei saa tekemälläkään fanaatikkoa uskonnon tai politiikan leireihin. Hänestä ei tule kunnon "herätysihmistä". Kristittynä hän katsoo Jeesus-lapseen ja Jumalan valtakunnan sanomaan, toivon ja kasvun symboleihin, poliitikkona hän seuraa humanismin ja demokratian jälkiä. 


Tässä maailmassa kasvaa joka hetki nuorukaisia aikuisiksi pelkoa, tuskaa, ahdistusta, syyllisyyttä, tunnottomuutta ympärillään. He ovat herkkiä kaikille kuoleman, kärsimyksen ja tuhon kollektiivisille kuville maailmassa niin uskonnon kuin politiikan ilmaisukentillä. Kuolema, tuho, helvetti ja kosto sointuvat heidän levottomaan ja kypsymättömään sielunrakenteeseensa.

Johannes


(Muok. 15.12.2016)

Homoille hitunen ymmärtämystä kiitos, ja homoilta lisää suvaitsevaisuutta

Foto: Internet

Homot järjestivät vähän aikaa sitten jälleen kulkueensa Helsingissä. Tällä kertaa ei suihkutettu pippurisumutinta päälle tai sellaisesta ei raportoitu. Ehkäpä asenteet ovat taas vähän muuttuneet. 


Kun koetin ensi kerran avata ymmärrystäni homoudelle (homouden voi käsittää koskevan yleisesti myös lesboutta), kuvittelin maailman, jossa kaltaiseni heterot ovat vähemmistönä ja itse kuuluisin siihen. Homojen maailmankuva ja vaatimukset tulisivat esille Raamatusta - tai vastaavasta pyhästä kirjasta - seurakuntajulistuksesta (uskovaiset), ja lähes kaikkialla samaa sukupuolta olevat parit kävelisivät käsikynkkää. Olisin rakastunut korviani myöten somaan tyttöön ja mieli tekisi päästä hameen tuntumaan, ja - haaveena - jopa naimisiin. Sitten minulle sanottaisiin: Saat olla hetero, jos tykkäät, mutta uskovaisena heterona et tämän tytön kanssa harrasta hirvityksiä etkä suurin surmin puhu vihkimisestä.  


Tuo kuvitelma auttoi itseäni kehittymään käsityskyvyssäni alkuun ja jaan sen luottavaisesti toisille. 


Toisaalta välillä minua harmittaa homojen itsensä räikeä asiansa lobbaus, missä tavan takaa vakuutetaan oman suuntauksen luonnollisuudesta ja vaaditaan tasa-arvoa joka suuntaan, ja vieläpä kirjoitetaan joskus halveksuen heteroista. 


Suvaitsevaisuutta saa ja pitkääkin vaatia, mutta samalla on hyväksyttävä se, etteivät läheskään kaikki heterot suvaitse homoseksuaalisuutta ns. luonnollisena seksuaalisuutena vaan pitävät sitä jonkinlaisena erikoisuutena, kehityshäiriönä tai sosiaalisen elämän kulttuurisidonnaisena kummallisuutena.

Johannes

(Muok. 1.1.2014, 15.12.2016)